Kaikki apinan tuntee, mutta apina ei tunne ketään.

Eilen kun seurasisin eduskunnasta lähetettyä  kyselytuntia ja mietin sitä, että miten ja millä sanoilla luonnehtisin vasemmiston esiintymistä.

En tahtonut millään löytää mihin heitä vertaisin, niin otin avukseni kirjahyllystäni 60 luvulla painetun tietosanakirjan, jotta löytyisi vasemmistollemme luonnehdinta.

Johan löytyi vastaava, eli Etelä Amerikassa elävät Mölyapinat, nimensä ne ovat saaneet siitä, että niiden mölinä saattaa kuulua jopa useiden kilometrien päähän ja mölinät  ovat erilaisia niiden merkityksen mukaan.

Haluan nyt heti pyytää anteeksi Etelä Amerikassa eläviltä mölyapinoilta, kun rinnastin heidät Suomessa elävään vasemmistolaiseen mölinälaumaan.

En tiedä elääkö Korkeasaaressa Etelä Amerikkalaista mölyapinaa, mutta eduskunnasta samaa mölinää kyllä löytyy vasemmistolauman esittämänä.

Toinen vaihtoehto olisi tietenkin värin perusteella olla punapersepaviaanit, mutta päädyin kuitenkin mölyapinoihin.

2 vastausta artikkeliin “Kaikki apinan tuntee, mutta apina ei tunne ketään.”

  1. Ei ole tullut pitkään aikaan kyselytuntia seurattua, pidän sitä lähinnä huonona teatterina, jossa toistetaan samaa näytelmää vuodesta toiseen.

  2. Sanoisin näin, että ne lehmät vähiten lypsää, jotka kovempaan ääneen ammuu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *