Juhlivat, vaikka risti se on kannettavaksi.

Tämä on aihe Suomessa josta joutuu kirjoittamaan vähän kuin kieli keskellä suuta niin sanoakseni.

Ei homoutta liene enään nykylääketiede pitävän sairautena, mutta mikä lie kromosoninen tai biologinen poikkeama, en tiedä.

Sitä en ymmärrä, että miksi tätä ”poikkeavuutta” pitää juhlia ja ikäänkuin syyttää heteroita siitä, että ovat tällaisen ”syntymälahjan” saaneet.

Oletan, että tämä riekkuminen mitä nyt tapahtuu Pridessä ja sen ympärillä, niin ei varmasti tee yhtään helpommaksi homojen hyväksyvän homouttaan, krapula se tulee siitäkin, kun oikein laitetaan ”perseet olalle” tai mihin itse kukin nyt laittaakaan.

Kauheasti nyt huutavat oikeuksiensa perään, mutta näin ulkopuolella juhlinnan näyttää sitävastoin siltä, että yhteiskuntamme on heidät nostanut jalustalle ja jonojen kärkeen, peläten joutumasta vähemmistöjen Giljotiiniin, jota nyt saamme todentaakkin.

Ei voida tietenkään puhua rangaistuksena jos syntyy homoksi, mutta ei se kyllä ole juhlimisenkaan aihe.

Olisi varmaan ollut viisaampaa pitää tästä aiheesta mölyt mahassaan, mutta kun nyt juhlitaan sellaista jota ei soisi kenenkään kohdalle, mutta koskas se maailma on ollut taikka on kaikille oikeudenmukainen, kuka minkäkinlaiset  kortit saa…..soon korkeemman käres.

14 vastausta artikkeliin “Juhlivat, vaikka risti se on kannettavaksi.”

  1. Lääketieteellisesti sukupuolia on useampia kromosomein.
    Tytöillä on piilokiveksiä ja poikkeavat kromosomit.
    Sitten on poikatyttöjä ja tyttöpoikia, joilla on molemmat värkit.
    Joillakin naisen värkit ja parta kasvaa, mutta rinnat puuttuvat tai yhdistelmiä.
    Sitten on psyyke, joka poikkeaa fyysisestä sukupuolesta.
    ”Pride” taas on laajentunut kaikkea tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta kannattavaksi liikkeeksi.

    Kukin on saanut ne lähtökohdat, mitä on syntymässään saanut, joille ei itse voi mitään.

    Ei pidä tuomita. Uskonto on vihon viimeinen tuomari.

    1. Pätkääkään ei kiinnosta, mutta, kun noin hyvin kaikki ”tiedät”, niin yhtään en ihmettelisi, vaikka Heikki housuistasi löytyisi niittokonekin!??? :O

    2. !!!!!!!!Häpy niiltä puuttuu, jokaiselta!!!!!!!!!!

      Eivät osaa edes hävetä mitään!

  2. Sitä(kään) en jaka ymmärtää, että nämä kyseiset tahot osin kieltävät Raamatun opinkappaleet, mutta silti heillä on kova hinku ja vaatimus päästä kirkoon vihittäväksi.

  3. Kun tätäkin palstaa lukee niin suvaitsevaisuus ei heti ensimmäisenä tule mieleen ja sama on tilanne muilla keskustelufoorumeilla että hienoa kun edes joskus jossain suurella joukolla ollaan suvaitsevaisia vaikka toisaalta olen pride marssi kuvissa näkeväni sädekehän monen kävelijän pään päällä ja kasvoilla tekopyhän ilmeen.
    Joskus kyllä pohtinut että ihan konkreettisesti ottaen minkä oikeuksien puolesta marssitaan.

    1. Ei siellä Matti marssita oikeuden puolesta, siellä marssitaan toisten oikeuksia vastaan.

          1. Tynkkynen vähemmistöön kuuluvana meni kerran marssille osallistuakseen, niin poliisit joutuivat häntä suojaamaan vasemmiston teloituskomppanjalta, joten eläköön suvaitsevaisten suvaitsemattomuus, ei voi muuta sanoa.

            1. Yhdessäkin kyltissä luki mitä marrseilla kannettiin että…..
              KOKOOMUS VITTUUN TÄÄLTÄ, että siinä sitä on sinulle suvaitsevaisuutta.

              1. Homo mosambikilaisen puolison kanssa on sinulle kaiken rasismin malli….
                Ei mahda asennevammalle mitään.

  4. Presidentinlinnan edessä liputettin Pride- lipuilla ja hiukan se kuulemma aiheutti närää. Mutta Predentinkanslia ilmoitti sen olevan täysin luvallista, eli saahan jokainen ilmaista mielipiteensä. Siis saanhan minäkin hinata lippuni tankoon ensi vuonna, nyt kun tänä vuonna jäin jo toiseksi. Ei perkele, sekin jo mielipide, kun jätän liputtamatta. Minulla oli täällä Suomen lippu juhannuksena salossa yhden vuorokauden.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *