Teemu Keskisarja sanoo, että hän ei osallistu itsenäisyyspäivän juhlintaan presidentinlinnassa 6.12,- hän katsoo että hänen ”eduskuntahöpinänsä” ei ole kutsun arvoiset. Teemu menee kyseisenä päivänä puhujaksi isänmaalliseen 612 tilaisuuteen ja osallistuu soihtukulkueeseen sankarihaudoille.
Ei liene toista kansanedustajaa eduskunnassa joka itsensä ja työnsä siellä alentaa. Kyllä se tuppaa siinä talossa olemaan itsensä ylentämistä muita alentamalla.
Kun sanotaan, että kansakunta joka ei tunne historiaansa, niin ei voi katsoa tulevaisuuteen.
Mutta Teemu tuntee historiamme ja jos minä jollekkin olisin oikeutettu antamaan valtakunnan avaimet, niin Teemulle ne antaisin luottavaisin mielin.
Kyllä tässä yhteiskunnassamme on niin paljon jo kaikensortin juhlimis ja riekkumispäiviä sekä valo, ääni ja materiasaastetta olemassa, että kunpa edes yksi päivä vuodesta ( 6.12 ) pyhitettäisiin hiljentymiseen, muistelemalla niitä, jotka henkensä ja terveytensä ovat uhranneet vapaan Suomen puolesta.
Jos nyt ihan suoraan sanon, niin minusta itsenäisyysjuhlat presidentinlinnassa muistuttavat lähinnä karnevaaleja, kukot pingviinupuvuissaan ja kanat lainahöyhenissään.
Varmasti jos tämä sakki jotka nyt juhlintaan osallistuvat presidentinlinnassa, että jos liittyisivät Teemun seuraksi soihtukulkueeseen sankarihaudiolle, niin ehkäpä se sitä kautta hiukan nousisi kansalaistenkin arvostus heitä kohtaan.
Toivon tietenkin että koko perussuomalainen puolue kuuntelisi herkällä korvalla Teemua, hän tuntee historiamme, se takaa että emme astu tulevaisuudessa harhaan päätöksissämme, vaikka ilmaiset lounaat ja juhlakattaukset kuinka houkuttelisivat ”rietastelemaan” kansan piikkiin.
Saatan olla väärässäkin, että vaikka ihminen tietää huomenna maailmanlopun tulevan, niin silti hän vielä tänään istuttaa omenapuun…..
Olis hyvä idea linnan juhlien sijaan ja laitettais juhlabudjetti Hurstin kautta jakoon vähäosaisten jouluun.
Suomi pidättäytyi sotavuosinaankin linnan juhlista ja vaikka nyt ei ollakaan sodassa muuten kun välillisesti, niin turha riekkuminen on itseasiassa vain vähien voimien tuhlaamista epäolennaiseen.
Ei juhlita ”karhupeijaisia” ennen kuin se on nyljetty.
Niin, toisin kuin Marinin sosialistihallitus joka laittoi rahaa palamaan Olavi Uusivirralta sylitanssin ostamiseen ja Kesärannan gay-sauna iltoihin, on Orpon porvarihallitus laittanut budjettiin rahoituksen ruoka-avulle.
Varmasti Keskisarjan valintaa osataan paheksua joissain piireissä, mutta se paheksuntaa ei ketään häiritse ja kaikkein vähiten Keskisarjaa itseään.
Luultavasti käyn Lahden ristinkirkon sankarihaudoilla ja sen jälkeen ravintola teerenpeliin oluelle ja sitten tulen kotiin ja laitan jotain hyvää ruokaa.
Historian dosentit ovat olleet kiinnostuneita perussuomalaisuudesta ja me heidän sanomastaan.
– presidenttiehdokas v. 2000, Ilkka Hakalehto
– Jussi Niinistö, dosentti (väitös Susitaival-nimisestä upseerista)
– kirkkohistorian ja Venäjän historian dosentti, Luukainen
– Teemu Keskisarja
Filosofi J. W. Snellman korosti historiatietoisuuden merkitystä kansakunnan olemassaololle.
Minulla ei ole ongelmaa Linnan Juhlien kanssa.
Mutta pysyittekös maitokärryillä, mitä arvojohtajamme Stubb ykkösaamussa summasi?
Humanistisesta näkökulmasta hän kuvasi, kuinka olisimme 1990-luvulta(ko?) 2000-luvulle saaneet elää tällaista ”arvopohjaisen idealismin” kautta, jossa globalisaation ihanteessa ajateltiin kaikkien maailman kansallisvaltioiden demokratisoituvan länsimaisten demokratioiden kaltaisiksi.
Mutta että globalisaation ihanne ei kuitenkaan täyttänyt tuollaista lupausta, vaan toi mukanaan myös ongelmia ja haasteita, jotka ovat pakottaneet lännen ns. ”Uuteen normaaliin”, eli nykytilaan, jota arvopohjaisen realismin linssin läpi voi olla hyödyllistä hahmottaa.
Stubb puhui, kuten on puhunut myös ranskalaisfilosofi Bruno Latour niin sanotusta ”korjausliikkeen” tarpeesta, mutta tuota uutta suuntaa ei Stubbkaan määritellyt konservatiiviseksi, kuten ei Bruno Latourkaan.
Erikoisesti Stubb korosti kuitenkin historismia ratkaisuksi sille, mistä vastauksia ja ymmärrystä nykytilaan tulisi hakea, mihin ottaudun itse myös kriittisesti, koska hän ei pyrkinyt tarkemmin määrittelemään tuota mainitsemaansa ”korjausliikettä” tai sen luonnetta.
Vanhoihin käytäntöihin tai konservatiivisuuteen palaamista tai sellaisesta ratkaisujen ammentamista Trumpilaisittain kun en pidä millään tasolla hyvin soveltuvana vastauksena ns. ”Arvopohjaiselle realismille”, vaan historian tuntemuksesta näkisin voivan olla muunlaista hyötyä oikeasuhtaisessa kontekstissa, joka ei poissulje nykyrealismia luonnon monimuotoisuuden ym. ihmiskeskeisyyden haasteineen.
Filosofi Latourin ”korjausliikkeestä” eli maasyntyisyyteen kääntymisestä pidän juuri siksi, ettei se asetu vastakkain minkään realismin tai poliittisen ideologian kanssa, vaan pyrkii ymmärtämään ja ottamaan huomioon kaikkea myönteisesti, kannustavasti ja ratkaisukeskeisesti tyrkyttämättä mitään helppoja vastauksia.
Mielenkiintoista olisikin pohtia lisää tuon arvopohjaiseen realismiin perustuvan korjausliikkeen luonnetta sekä sitä, haluammeko kopsata sen Amerikasta vai pystyisimmekö kehittämään omanlaisemme…
Rauhaisaa viikonvaihdetta.