Iso Antti sanoo, mutta Sanna päättää yhä kaapin paikan

Ei liene maassamme sellaista aitaa, jota ei demarit pysty alittamaan.

Nimittäin, kun naapurinamme  on valtio, joka elää diktatuurissa,  jolle kansainväliset sopimukset ja oikeusvaltiosäädökset joutuvat suoraan siihen paikkaan käytettäväksi, johon ei sanota auringonkaan paistavan.

Alpo Rusikin mainitsi, että demarit ovat vuodesta 72 lähtien ollut johtava Pro Kreml puolue Suomessa ja sama kaiku on askelten edelleen, kun joukko johtavia  tovereita vaatii puoluettaan hylkäämään ns. raja,-ja käännytyslain kansanvälisten ihmisoikeussopimusten vastaisena. ( mm. Tuomioja, Halonen, Jaakonsaari, Gustafson, Arajärvi, Rasima jne jne  ja kaikki ns. vasemmistolaiset ihmisoikeus”asiantuntijat”, joille Suomalaisten turvallisuus on toisarvoinen asia, kun toisessa vaakakupissa on ”turistit”, joita venäjä käyttää aseinaan horjuttaakseen meidän yhteiskuntarauhaamme.

Kyllä kuitenkin uskon, että demarit tulevat eduskunnassa tämän poikkeuslain hyväksymään, mutta nyt he eivät jätä yhtään kiveä kääntämättä, kun voivat tästä(kin) tehdä sirkuksen, jolle ei tosin naura kukaan muu kuin Putin esikuntineen Kremlissä.

Iso Antti on ollut vasta pienen tovin nuijana nuijan varressa ja jo nyt hänet on laitettu nyrkin ja hellan väliin ja ketkäs muut sen ovat tehneet kuin Marinin jälkeensä jättämät hovinarrit, jotka kiillottelevat kuningattaren jälkeensä jättämää kruunua.  Kenen päähän tämä kruunu sitten asetetaan jatkossa, koska ison Antin hartiat eivät sitä jaksanut kantaa. Sen päättää varmasti entinen kunigatar maanpaosta ulkomailta.

Veikkaukseni on,  että Nasima Rasima tulee jatkamaan siitä mihin Marin lopetti ja tähän isoon Anttiin hairahtuminen jääköön demarihistoriikissa vain pieneksi tahraksi paperilla.

Voi olla että olen väärässä, jota kyllä harvoin olen….jos koskaan.

24 vastausta artikkeliin “Iso Antti sanoo, mutta Sanna päättää yhä kaapin paikan”

    1. Punasatuilu ei ole totuus eikä tuo vuorela ole kyennyt perustelemaan väitettäsi.

  1. Taidan olla vähän Arvin kanssa samalla kannalla siinä että oppositiolla on tarvis vedättää, kiinnittää suurella uholla huomio johonkin yhteen asiaan niin kuin nyt tämä rajalaki ja rasismi. Ja mikäs siinä, tosin en tiedä kuinka paljon kansan syvät ja laajat rivit tykkäävät, sillä jokaisen puolueen kannattajissa on paljon heitä jotka eivät sokeasti seuraa johtajaa vaan ovat ihan itse jotain mieltä yksittäisistä asioista.
    Mutta parempi olisi jos energiaa käytettäisiin tasaisemmin sillä raja-asian ja rasismin vatvominen vie aikaa muilta päivänpolttavilta ongelmilta joista ei ole puutetta

  2. Jos minä saisin päättää, niin Suomen ja Venäjän rajaa ei tultaisi koskaan avaamaan ja jos sieltä joku työntyy/työnnetään meidän puolelle ilman tarvittavia matkustusasiakirjoja, niin kyllä koo koo ruakkoo.
    Ei tarvita vastaanottokeskuksia eikä muitakaan lakinikkareita laatimaan oleskelusuosituksia, kun sotilaat ovat suojaamassa meitä kaikilta kaksijalkaisilta, väriin ja sukupuoleen katsomatta.

  3. Jos Venäjä lähettää meille suuret määrät väkeä rajan yli niin mikä on ongelma. Onko kyse vain rahasta. Väki pitää asuttaa, ruokkia, vaatettaa ja järjestää sairaanhoito.
    Tietysti toivoa että joukossa on paljon väkeä jolla voidaan paikata työvoimatarpeitamme ja kai myös toivoa että osa jatkaa matkaansa muihin maihin.
    Jos taas vasten omia ja kansainvälisiä lakeja emme päästä heitä rajan yli niin mikä on tappiomme. Kansainvälinen ylenkatse ja syytökset toimista ihmisarvoa vastaan. Meitä katsottaisiin viistosti kuin puolalaisia ja saisimme suuren häpeän maailman silmissä osaksemme.

    Ei ole helppoa ajattelevalla ihmisellä, mutta mustavalkoinen kyllä on helppo olla

    1. Ei noista itärajalta tulijoista sitä työvoimaa saada.
      Osa painelee kiireen vilkkaa keski- ja eteläeurooppaan kavereidensa luokse ja osa jää tänne veronmaksajien elätettäväksi, vaikka eivät millään tekosyylläkään saa oikeutta turvapaikkaan.

  4. Tämä uusi laki tähtää siihen, että raja voitaisiin avata, ei pitää kiinni- haloo !
    Valmiuslaki, päinvastoin voidaan ottaa heti käyttöön sulkemaan kaikki rajat, niin sisä- kuin ulkorajat.

    Mitähän kutsutaan
    ”aidanseipäiksi”, kun pitäisi rakentaa aita ?
    Stubbkin on täysin höynäytettävä höperö sanailija.

    Keskustelu on karannut käsistä lainsäädäntöprosessin kiemuroihin, mitä kansa ei tarvitse. Tuppurainen sekotti eilen pakkaa täydellisesti. Eikä Lindmankaan osaa sanojansa asettaa puhumattakaan Häkkäestä ja persujen höpinöineen.

    …jumal ..a, tarvittaisiin ihan tosissaan Marin panemaan asiat kuosiin. Ainoa, joka osaa kylmän viileästi toimia kriisien kynnyksellä.

    1. On se vaikeaa kun Marin meidät jätti.
      Oli tämä hallituksen kaavailema laki rajojen avaamista tai sulkemista niin (tyhmä?) Suomen kansa sitä gallupin mukaan kannattaa.

      1. Kansa on ihan pihalla lainsäädännöstä. Kuljetetaan poliittiessa pässin narussa.
        Kyllä on ikävä jämäköitä johtajua Saulia ja Sannaa.
        Stubb ei vakuuta ketään puhumattakoon Orposta tai Lindmanista.
        Persut ajelevat kaksilla raiteilka, toiset vievät puttepossulaan, toiset trumppilandiaan tai obanin syliin..

      2. Matti, lue tuo linkissäni oleva Vuorelan sitaatti valmiuslaista, joka on jo olemassa.
        Nyt pitää lisäksi turvata rajavalvontaorganisaation toimivaltuudet, armeijan reservien käyttövalmius ym..
        Siihen tätä uutta lakia tarvitaan, jos raja avataan tulijoille. Kysymys: miksi pitää avata ?

        1. Luin mutta en tiedä avautuiko. Tuntuu että ei avaudu monelle muullekaan kun demarit keskenäänkin ovat montaa mieltä.

          1. Demarit keittävät nyt sellaista soppaa itselleen, että arsenikkikin olisi jo lääke heidän tautiinsa.

              1. Heikki,- Stubb onkin kokoomuslainen ja hän ei edusta perussuomalaisia arvoja ainakaan tässä rajojen avaamispuheissaan.
                Onhan Stubb aikaisemminkin sekoillut, kannattaessaan mm. viisumivapautta venäläisille.

    2. Marinilla ei kyvyt riitä tällaiseen asiaaa, joten turha huutaa apuun.
      Punademut tässä sotkevat asioita koittaessaan tehdä itseään tärkeiksi.

  5. ”Kansa on ihan pihalla lainsäädännöstä. Kuljetetaan poliittiessa pässin narussa.”

    Ihmiset saattavat olla valveutuneempia kuin omassa kuplassasi uskotkaan.

    Katselin eilen Stubbin haastattelun Suomi Areenalla ja kyllä hänen sanomansa minusta oli aivan ok. Selkeä kanta Natosta, EU:sta, Ukrainan sodasta, Venäjän aiheuttamasta uhasta jne.

    1. Mitä uutta Stubbin sanomisissa oli, ei mitään.
      Mitä kansa tietää näistä lainsäädännön kiemuroista, mitä tarkoittaa rajalaki, käännytyslaki, valmiuslaki, poikkeuslaki, hätätilalaki, sotatilalaki pykälineen ja missä tilanteissa niitä sovelletaan ?

  6. Alpo Rusi nyt stasin vakoojana onkin oikea henkilö moittimaan demareita venäjämielisyydestä.

    Mutta demareille luulen että tämä on lähinnä krapula-aamu. Viime hallituskausi oli vauhtia ja menoa, ei paljon tarvinnut katsoa ympärilleen. Nyt on seesteisempi hetki ja pitäisi taas muistaa miten tehdään pitkäjänteistä politiikkaa.

    1. Alpo Rusia syytettiin DDR:n vakoilusta, mutta Rehn auttoi jutussa ja hänet todettiin syyttömäksi.
      Hänen veljensä sen sijaan oli sotketunut juttuihin.
      Eli väärä todistus lähimmäisestä- linnaan !

  7. Ei häntä todettu syyttömäksi, vaan Rehn junaili tutkimuksen keskeytettäväksi. Koko tapaus haisee. Toisaalta, tietän Rehnin taustat, ei yllätä sekään.

    Vaan tämä venäjätaustojen tutkinta on jotain missä ei yksikään puolue ole viaton. Se on ajan kanssa selvitettävä.

    Tässä ja nyt pitäisi kuitenkin nähdä kurantti ongelma.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *