Isänmaan etu ei kuulu vasemmiston pelikirjaan.

Jos nyt  luonnehtisin nähdyn perusteella edellisen ja nykyisen hallituksien tekemää politiikkaa, niin ainakin yksi selvä ero niissä on.

Eli, edellinen hallitus teki politiikkaa lähinnä ideologia lähtöisesti ja ei varmasti ole väärin sanoa, että oma suu edellä.

Nykyinen hallitus taas on joutunut unohtamaan persaukisena, jonka se peri edelliseltä hallitukselta, niin oman suun, kun suomineito riutuu nälissään.

Ei varmasti nykyistä hallitusta olisi saatu koskaan toimintakuntoiseksi, jos sekin edellisen hallituksen tapaan olisi ensin halunnut täyttää oman vatsansa  ja sitten jos olisi sen jälkeen vielä ollut jaettavaa, niin sitten vasta suomineidolle.

Joten, edellinen hallitus toteutti rahaa on ideologiaa laput silmillä  omiaan voidellen ja nykyinen toimii isänmaan etu aina ensin, jossa kehoitetaan omienkin sidosrymien kiristävän vyötään, jotta suomineito saadaan pelastettua siitä suosta, johon Marinin hallitus oli sitä ideologisella mummojen potkimissaappaillaan polkenut.

Sillä onhan se nyt selvää, että nykyisenkaltaista hallitusta ei olisi koskaan saatu kasattua, jos sen aloittaessa fläppitaululle olisi kirjoitettu että rahaa on.  Mutta kun isänmaa kutsuu poikiaan suomineidon pelastustalkoisiin, niin silloin jopa niinkin vastakkaiset arvot joita esim. Ruotsalaiset ja perussuomalaiset edustavat, niin hitsautuvat yhteisen kakun leivontaan.  Eikä se varmasti kokoomuksellekkaan ollut helppoa niellä hallitusohjelmaan mukaan perussuomalaisten tavoitteita, mutta kun on leikkiin ryhdytty, niin se leikin kestäköön.  Ja ei ole kyllä persukannattajienkaan suunnalta kaikin osin riemusta kiljahdeltu näissä talkoissa, mutta kun tuleen ei saa jäädä makaamaan, niin mennään tuon vasemmistosuonkin yli että heilhtaa.

Sehän on selvää, että sieltä se hallituksen vastustus on suurinta, jossa totuttiin edelliset neljä vuotta elämään kuin pellossa ja jossa velkojenkin väitettiin olevan saatavia ja jossa toverikuoro lauloi että,  ajetaan me tytöt kyydillä, kyllä valtio kyydin maksaa ja vielä että, polle polle polle älä aisalle kaki, sillä huomenna on markkina päivä.

24 vastausta artikkeliin “Isänmaan etu ei kuulu vasemmiston pelikirjaan.”

    1. Heikki,- Hallitus nauttii eduskunnan luottamusta, sillä on yli 50% kannatus, ei 15% kuten väitit.

      1. Kuten alustuksessani sanoin ja nyt Heikkiinkin viitaten että, sieltä se suurin valitus kuuluu, joilta on tikkunekku viety suusta.

    2. Heikki ei itse kehitä mitään isänmaan eduksi, vaan pyrkii kampittamaan kansakuntaa.

    3. Heikki

      Persujen ajatus isämaan edusta edustaa vain n. 15 %, se siitä epäedusta !
      Tyhjää kolinaa tyhjästä tynnyrissä päivästä toiseen.

      Mistä tuon tiedät?

      Me älyä omaavat tiedämme enemmän. Kyllä aika monet muiden puolueiden kannattajista tietävät mikä olisi isänmaan etu, mutta osa heistä haistattaa isänmaan edulle huilut siinä määrin, että se näkyy puolueen politiikassa.

  1. Missä se isänmaan etu näkyy, kun kaikki menee päin persettä. Se ei auta, että kyllä se sitten joskus v. 2050.
    Nyt se näkyy kammottavissa kehitysluvuissa joka rintamalla ilman mitään valon pilkahdusta missään:

    Työttömyys kiihtyy
    Osa-aikaiset työlliset köyhtyvät sosiaalitoimistoon
    Alv nostaa elinkustannuksia
    Pienempiä asuntoja ei ole ja vuokrat nousevat
    Konkurssit vain lisääntyvät
    Luottamus hallitukseen on pohjamudissa

    Maakuva on 0 korkeakoulutetuilla, jotka eivät pääse tänne töihin
    ( migri)
    Thaimaalaisia ei päästetä ihmisrosvojen Suomeen
    ……………jne..

    1. Nyt on tämä hallituksen toimesta tehty suunnan muutos maamme politiikkaan, eli pois vasemmiston ihannoimasta oleskeluyhteiskunnasta työn ja yrittämisen yhteiskunnaksi.
      Eikä sitä Iisakin kirkkoakaan vuodessa rakennettu ja ei tätä vasemmiston jättämää perintöäkään saada tasapainoitetuksi vuodessa, se vaatii tämän ja vielä seuraavankin oikeistohallituksen kädenjäljen.
      Hosumalla ei sanonnan mukaan saada kuin kusipäisiä mukuloita ja nyt hallitus toimiikin toisin, harkiten ja huolella tulevien mukuloiden hyväksi.

      1. Höpö höpö, suunnanmuutos on täysi alamäki, jota persut saippualla liukastuttaa.
        Kerro, missä on joku merkki jostain hyvästä, joka on oikeasti nyt alkaansaatu ?

        1. Eihän Heikki palkkaa makseta sellaisille, jotka muiden piikkiin vetävät siestaa ja olen varma, että kun saadaan hallituksen toimin työnteosta kannattavampaa kuin Kelan ottoautomaatit, niin johan sitä nousee sohvaltaan jyrkempikin internationaali. Kyllä työ tekijäänsä kiittää sanoo jotkut minuakin viisaammat ( niitäkin muka on )

          1. Eli, missä on palkanmaksajat ?
            Täyttä puuta heinää päivästä toiseen.
            Yritä edes kesiä joku keino tehdä uutta rahaa, yrityksiä , investointeja, mutta ei.
            Tällaisia Orpolaisia Turun junia vain pääministeriä kyydittämään.
            Siperian rata koko hallitukselle, rajat auki ja kiinni äkkiä.

            1. Nosta nyt jo se Grammarisi neula pois siitä levyn urasta, jossa se on jo vuoden rahnuttanut samaa punaorvon valaa.

            2. Tässä yksi, mitä hallitys ei osaa tukea:

              ”Remontteja kannattaa tehdä nyt:

              Dansken mukaan taloyhtiöt ovat myös lykänneet kalliita remontteja viime vuosina. Roihu sanoo, että taloyhtiöiden kannattaisi tehdä remontteja nyt, koska rakennusalan matalasuhdanteesta voi saada hyötyä.”

              ”Uudisrakentamisen virotessa tilanne voi muuttua”, hän huomauttaa.

              1. Itse katson rakennusalaa tällä hetkellä siten, että epäterve kilpailu oli tehnyt alasta suoranaisen villin lännen ja on hyvä että nyt mennään pohjamutia myöden, jossa koijarit ja veronkiertäjät karsiutuvat pois lainkuuliaisten rakennusyritysten tieltä.
                Nythän näkyy jo elpymisen merkkiä olevankin ilmassa.

              2. Vanha seliyys kun uuteen avaukseen ei ole kykyä ja investointirahaa.
                Julkinen investointi on aina ollut laman aikana pomminvarma selviytymiskeno yrityksille yli vaikeuksien.
                Se on yhteiskunnan yksi ydintehtävistä.
                Mutta tämä hallitus on pomminvarma yhteiskunnan alasajaja ja romuttaja.
                Voi h….ti, kun on tyhmää porukkaa tuonnekin äänestetty.

    2. Heikki ei huomaa, että kansan porsastelu ei ole välttämättä isänmaan edun mukaista.

      Luontokin kiittää, kun jätetään porsastelut vähemmälle.

      Mutta toisaalta pitäisi luoda turvaa kansakunnan jatkuvuudelle ja vetää lakkoilijoita turpiin tai etsiä työhaluisia heidän sijaansa.

      1. Kaiken pahan alku ja juuri on pyrkimys Euroopan unioniin, Koiviston valitseminen Holkerin pääministeriksi, jotta saatiin aikaan demarihallitus liityntää ajamaan. Se johti kansantalouden konkurssin partaalle, mutta konkurssiin menivät vain yritykset, yksityistaloudet ja pankit.

        Koivisto järjesti kansalle lisää jäynää Ahon hallituksen aikana pyrkien edistämään korkokanban nousuja ja pankkien tekemien takavarikkojen mahdollisuuksia, jotta pankkien taseet olisi saatu euroliityntäkuntoon.
        Onneksi saatiin ruoka-apua ulkomailta. Ruokajonoja oli korttelin ympäri.

        Jotta olisi saatu töitä ja olisi saatu ulkomaisten lainanantajien usko palautettua Suomen talouteen, oli tehty ronski pakkodevalvaatio.

        Tuhannet älyä omaavat tekivät itsemurhan tajuttuaan joutuneensa ikuiseen velkavankeuteen.

        Koivisto ja PM Esko Aho syyllistyivät valtiopetokseen tekemällä varauman yhteisvaluuttaan siirtymisestä unioniliittymän varalta.

        Kanssa kustiin silmään ennen neuvoa antavaa kansanäänestystä salaamalla varauma yhteisvaluuttaan liittymisestä, eli tehtiin vaalipetos, jota luultavasti oikeusministeri Hannele Pokan omatunto ei olisi kestänyt. Hänet siirrettiin Lappiin maaherraksi ja sijalle valittiin Anneli Jäätteenmäki, joka ei edes tainnut haistaa Koiviston ja Ahon juonimaa valtiopetosta?

        Eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen oli pidetty pimennossa yhteisvaluuttakonkelosta, samoin luultavasti myös presidentti Ahtisaari, joka lupasi toteuttaa neuvoa antavassa äänestyksessä ilmenevän kansan tahdon liittymisen suhteen.

        Kun tuli liityttyä unioniin, niin Lipposen 1. hallitus, jossa oli mukana demarit ja vasemmisto, alkoivat toteuttaa ”Liisan listaa” eli valtion menojen karsintaa EMU -ehtojen täyttämiseksi. Valtio myi rahapulassaan maanpäällisen dataverkon, joka on sen jälkeen tuottanut roimasti rahaa veroparatiisiyhtiöille.

        Koivisto ei tainnut osata hävetä taloudellisesti täysin pieleen mennyttä hallintoaan, mutta Esko Aho häipyi kai häpeämään ulkomaille, Amerikkaan.

        Euro on tuottanut taloudelle hallaa suurelta osin siitä syystä, ettei siihen ole haluttu sopeutua.

        Liisan lista kakkosen avulla yritetään nyt kääntää kelkka taloudellisen tuhon tieltä, jonka aloittaja oli Mauno Koivisto ottamalla diktatuurin valitsemalla pääministeriksi Holkerin ja demarihallituksen. Väyrysen, Suomisen ja Taxellin hallitussuunnitelma, joka oli muutamien vuorineuvosten tukema ja ilman demareita, tuskin olisi voinut millään olla katastrovaalisempi vaihtoehto siinä vaiheessa, mutta olisi saattanut kuitenkin sortua sekä unionin ja euron kannattajaksi.

        Joten ehdotan Karjalaiselle, että vähentäisi solvauksiaan.

        Lisään Liisan lista ykkösen, joka valitettavasti teki eurotuksen mahdolliseksi:

    3. Heikki

      ”Maakuva on 0 korkeakoulutetuilla, jotka eivät pääse tänne töihin
      ( migri)
      Thaimaalaisia ei päästetä ihmisrosvojen Suomeen
      ……………jne..”
      ———————-
      Ei tänne pääsääntöisesti tarvita korkeakoulutettuja, joitakin erityisosaajia kyllä.

      Ongelma on se, että täältä poistuu vuosittain 10 tuhatta korkeakoulutettua.

      Yksi syy on se, että meitä on 35 vuotta vaivannut poliitikkojen kohellus EU-liitynnän ja eurotuksen merkeissä. Se kohellus on alentanut palkanmaksukykyä.

      Koheltajien joukkoa ovat lisänneet demarit: Koivisto, Tartsa, Lipponen, joista ei ole ollut johtajiksi.

      Ahtisaari oli kerran demarien presidenttiehdokas. Häntä ilmeisestikin sieppasi demarien touhut, eikä häntä toista kertaa valittu ehdokkaaksi.

      Ahtisaaren mietelmistä on jäänyt elämään se, jossa sanoo demaripuolueen ja ay:n olevan uhka hyvinvointivaltiolle.
      Itse erosin demareista jo paljon ennen tuota Martin mielipidettä.

      Martti olisi katkaissut unioniliityntätoimenpiteet, mikäli neuvoa antava kansanäänestys olisi itsenäisyyden kannalle päätynyt. Mutta Koivisto, PM Aho, ja OM Jäätteenmäki kusivat röyhkeästi kansaa silmään salaamaalla mm. hämyhippien, Koiviston ja Ahon, sopiman yhteisvaluuttaliitynnän.
      Koiviston sikailu ylipaksun markan kanssa oli harjoittelua yhteisvaluuttaan siirtymiseselle. Kokeilu päätyi katastrofiin, mutta paksupäinen Koivisto ei ottanut opikseen, vaan jatkoi turmiolan tommina linjallaan.

      Mm. Jorma Jaakkolan mukaan kyseessä oli valtiopetos, joka presidentin housuissa oli erityisen raskauttavaa. Perustuslain mukaan Suomen valuutta oli markka. Perustuslain muutos olisi pitänyt mennä kahden peräkkäisen eduskunnan hyväksymänä, eikä salaisena sopimuksena. Ymmärtääkseni euroa ei ole perustuslaissa määritelty valuutaksi, joten siitä voitaisiin luopua nopeastikin.

      Euro on hämärtänyt ja köyhentänyt yhteiskuntaamme siinä määrin, että Heikkimmekin kadottaa johtoajatuksensa joka jumalan päivä.

      En muista, olenko koskaan Koivistoa äänestänyt. En oikein tykännyt hänen epämääräisyydestään. En ollut kovin aktiivinen äänestäjä muutenkaan noina aikoina.

      Ahtisaaren sijasta äänestin Keijo Korhosta presidentiksi. Hänen johdollaan maamme ainakin itsenäisyys olisi säilynyt.
      Olisi pitänyt jäädä Norjan seuraksi Eftaan, vaikka Eftakin on riippuvainen Euroopan Talous-Yhteisön säännöistä, jotka ovat EU:n kynästä, kalastusta ja maataloutta lukuun ottamatta, niitä eivät ETA-säännöt koske.
      ETA-jäsenmaksut ovat suuret, mutta ei tarvitsisi tukea korruptoituneita Välimeren maita.
      EU-ero ei ole ajankohtainen ennen kuin Venäjän siloviikit (voimapoliitikot) pudotetaan pallilta. Eurosta voidaan erota aiemmin.

    4. Heikki

      ”Missä se isänmaan etu näkyy, kun kaikki menee päin persettä. Se ei auta, että kyllä se sitten joskus v. 2050.
      Nyt se näkyy kammottavissa kehitysluvuissa joka rintamalla ilman mitään valon pilkahdusta missään. ”

      Isänmaan etu on, että valtio pysyy pystyssä.
      Ehkä olet kuullut semmoisesta asiasta kuin sota? Sota on semmonen, että siinä joka manne panee henkensä alttiiksi.

      Kyllähän jermut urputtaa saavat, jos se helpottaa, kunhan vain hoitavat hommansa.

  2. Jos älyä omaava PS:n presidenttiehdokkaanakin v. 2000 ollut Ilkka Hakalehto ja vasureista älykkäin, Esko Seppänen, olisivat saaneet tahtonsa läpi, niin unioniin ei olisi liitytty eikä yhteisvaluutasta kärsitty, vaan olisimme jääneet EFTAan Norjan seuraksi.
    Näin ei olisi tarvittu Liisan listaa n:o 1, eikä Liisan listaa n:o 2.

    Liisan lista n:o 1:

    https://www.verkkouutiset.fi/a/tama-oli-presidentin-kaipaama-liisan-lista-nosti-tunteita-1990-luvulla-30111/#89a74150

    https://www.verkkouutiset.fi/a/tama-oli-presidentin-kaipaama-liisan-lista-nosti-tunteita-1990-luvulla-30111/#89a74150

  3. Nyt eletään tätä päivää 4.8. 2024, jolloin Suomen hallitus voisi tehdä elvyttävää talouspolitiikkaa investoimalla infran korjauksiin, rakennusteollusuuden turvaamiseen, työllisyyteen, mutta Ei, kun sakset ja setelinleikkaus ovat
    sen ainoat työkalut.

    1. Ainakin täytyy pitää huoli siitä, ettei enää lähdetä elvyttämään korruptoituneita Välimeren maita.

    2. Nyt eletään aikaa, missä joudutaan pelastamaan Suomi punaideologian aiheuttamalta taloudelliselta katastrofilta, kun se käytti jo kaiken saatavan rahan holtittomiin menolisäyksiin ja miljardikaupalla alibudjetoituun soteen.

  4. Ilman vasemmistoa ei olisi selvitty edes talvisodasta ja ilman vasemmistoa emme olisi nousseet hyvinvointivaltioksi, jota nykyperuspäättäjät ovat romuttamassa ajaen vain omaa etuaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *