Amerikkalaiset eivät luota turhan naurajaan taloudenpidossa.

Noin kuukauden kuluttua sitten jo nähdään, kenet Amerikkalaiset äänestävät seuraavaksi neljäksi vuodeksi Valkoisen talon isännäksi tai emännäksi.

Minulle se valinta on varma kuin pläkki ollut jo siitä asti, kun Trump asetettiin puolueensa  presidenttiehdokkaaksi.

Mutta sitä en voi ymmärtää, että medioissa juoksee 24/7  jos jonkin moista Amerikka asiantuntijaa ja vaalianalyytikkoa sanomassa, että he eivät pysty sanomaan kuka Valkoiseen taloon valitaan, että kisa on niin tasainen, että se voi olla kumpi hyvänsä, joka Kamala tai Trump.

Mutta voi pyhä jyssäys sentään, eivätkö  he ole lukeneet tutkimuksia kun kansalaisilta on kysytty, että kumpaan kahdesta presidenttiehdokkaasta he luottavat enempi valtion taloudenhoidossa, eli jos nämä ns.vaaliasiantuntijat tämän tutkimuksen tuloksen olisivat lukeneet, niin koska minäkin osaan sitä tulkita, niin varmasti hekin, vai eikö ole halunneet sitä tunnustaa, että Trump on Yhdysvaltain seuraava presidentti.

Tämän kyseisen tutkimuksen tulos oli Trump 69%

Harris 31%

Ei tämä ole mitään avaruustiedettä, koska Amerikkalaiset äänestävät ensisijaisesti aina rahapussinsa mukaan.

Vaaleja ei ratkaista ulkopoliittisista kysymyksistä eikä liioin Abortin tiimoilta, eikä myöskään maahanmuuton osalta, sen ratkaisee kansalaisten rahapussin paksuus, eli kumpi ehdokkaista takaa sen menestyksen omassa taloudessaan.

6 vastausta artikkeliin “Amerikkalaiset eivät luota turhan naurajaan taloudenpidossa.”

    1. Ei kai Selänteet ole itseään talousasiantuntijoiksi väittäneet?

      Sirpa Selänne sohaisi vasemmistolaiseen kusiaispesään ja kollektiivinen kakkahalvaus oli valmis.

      Ehkä se ongelma ei ole Selänteillä vaan ihan jossain muualla.

  1. En ole edelleenkään seurannut kummankaan ehdokkaan jorinoita, mutta Yhdysvaltojen talous on niin omituinen härdelli, että ei siitä tällainen saaristolainen kotitarvekalastaja ota selvää.

    Sellaisen omituisuuden Yhdysvaltojen vaaleista kuitenkin bongasin, että äänestäjien henkilöllisyyttä ei kaikkialla tarkisteta ja jostain osavaltiosta oltiin äänestyslistoilta poistettu ihan pirun paljon henkilöitä joilla ei oikeasti ole äänioikeutta.

  2. En ottanut kantaa kummankaan ehdokkaan hyviin enkä huonoihin ominaisuuksiin ja vaikka Trumpilla niitä huonoja on Suomen median mukaan yhdeksän kymmenestä, niin se yksi hyvä kymmenestä ratkaisee kuitenkin vaalin Trumpin hyväksi ( Talous )

  3. Arvi omassa avauksessaan Amerikan vaalista kiteyttää:
    ”… ratkaisee kansalaisten rahapussin paksuus, eli kumpi ehdokkaista takaa sen menestyksen omassa taloudessaan”

    Näin se varmaan on ja ihan sama juttu suomalaisissa vaaleissa.
    Eettisten ym henkisten arvojen mukaan äänestävät ovat vähemmistöjä.

  4. Mikäli Yhdysvalloissa oltaisiin haluttu pohjoismainen, pullataikinan lailla paisuva sosiaaliturvajärjestelmä niin siellä olisi jo sellainen , mutta kun ei haluta.

    Edelliseen vedoten demokraatti ehdokas on pelkästään talousnäkökumasta katsottuna altavastaaja, mutta pitää huomata, että yhdysvaltalainen demokraatti olisi varmasti Suomessa , suomalaisen vasemmiston silmin äärioikeistoa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *