Ääntenlaskijatko taas ratkaisevat voittajan.

Kuinkas se Suomalainen kansanviisaus menikään että…….

”Räkänokastakin presidentti  tulee, ennenkuin kamalasta naurajasta”.

Annoin eilen itselleni kertoa, että Teemu Selänne  Suomen ja Yhdysvaltain kaksoiskansalaisuuden omaavana on oikeutettu äänestämään tulevissa Marraskuun presidentinvaaleissa ja sanoi äänestävänsä Republikaania, eli Trumpia.

Teemu on siinä asemassa samoin kuin olen itsekkin, että me rohkenemme kantamme tuoda esiin koska emme ole politikkoja.

On Suomessa poliittinen itsemurha mennä sanomaan kuten Teemu sanoi, siitä saa saman nimen kuin mitä tämä paremmisto käyttää Trumpista.

En kyllä kuolemaksenikaan ole päässyt ymmärrykseen, että miksi Suomessa Trumpista on maalattu saatana joka asuu Amerikassa, sillä hänen tekonsa ei sitä osoita ja se joka hänet tuomitsee puheiden, ei tekojensa  perusteella niin on se Jeesuksen mainitsema  ensimmäisen kiven heittäjä.

Kun luin sitä kansalaispalautetta jota Selänne sai maininnallaan Trumpin äänestämisestä, niin 100% se oli tuomitsevaa, jossa Teemulta pitäisi evätä  Suomeen pääsy lopullisesti ja niitä nimityksiä mitä kommentoijat hänestä käyttivät, niin oma kotikasvatukseni kieltää niitä toistamasta.

Itselle tuli ainostaa se mieleen, että hyvin on aivopesu uponnut Suomessa otolliseen maaperään, kun kansalaisten mielipiteitä Trumpista lukee.

Näyttää että Amerikkalaisista puolet äänestää vaikka turhan naurajaa, jos sillä saadaan Trumpin uudelleenvalinta estettyä.

Mutta nyt ei pidä kamalan nuolaista ennenkuin tipahtaa, sillä Suomalaiset eivät kuitenkaan ole Amerikkalaisille  presidenttiä valitsemassa.

 

11 vastausta artikkeliin “Ääntenlaskijatko taas ratkaisevat voittajan.”

  1. Teemu pysykööt aidatussa kaukalossa, kuin hänen kypärän alla lainehtiva tajunnan virt(s)ansa.
    Maailmassa on sentään toivoa, kun vatakunnansyyttäjä Kamala Harris tuomitsee roisto trumpin telkien taakse.
    Trumpin leiri on täysin sekaisin vanhaherra Bidenin vetäyttyä, onneksi ja vielä
    ajoissa.
    Tätyy olla kyllä aikamoinen pers…, jos Trumppia palleillen toivoo istuvan.

  2. Toivottavasti äänestäjät kuitenkin jatkossakin käyttävät omaa harkintaansa eivätkä äänestä sokeasti idoliensa mieltymysten mukaan. Merkkejä tällaisesta on ilmassa.

    1. Se on sitä samaa kuin on vasemmistopolitiikka Suomessa, kaiken vastustaminen ilman mitään omaa vaihtoehtoa.
      Kamala on laitavasemmistolainen Amerikan mittapuulla mitattuna kulttuuri Marxeineen, Canceleineen, Wokeineen ja intersektionaisuuksineen.

      1. Ai eikö ole vaihtoehtoja ? Niitä on korvattavaksi koko hallitusohjelma, mutta eihän ne tietenkän käy kuuleviin korviinsakaan valehtelijahallitukselle.

  3. Heikki, ei todellakaan riitä USA:ssa tuo, ei lähellekään. Tuolla tavoin ei saa aikaiseksi kansanliikettä, joka tässä tarvitaan.

    Ei tässä ole kyse siitä miten monta rikosta ja rötöstä Trump on tehnyt tai miten hirveitä asioita hän kannattaa.

    Tässä on kyse siitä miten aktivoidaan äänestäjät. Siihen eivät valitettavasti faktat auta. Osaavimmat ja taitavimmat ehdokkaat tiputetaan jo hyvin varhain pois siellä, muuten siellä olisi nyt vaikkapa Andrew Yang presidenttinä.

  4. No kaikkea voi silti olla jopa Suomessa vaalimainoksien uudelleen numerointia

    Mutta ne pitää kaikkien jättää tekemättä koska se numero jää ihmisen mieleen ja ääni menee väärälle ehdokkaalle

    Pelin pitää olla kovaa mutta silti rehellistä terv tepivaari

  5. En usko että jenkit tulevat valitsemaan mustan naisen San Franciscosta presidentiksi. Pidän Trumpin voittoa 95% todennäköisenä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *