30% uunoja ja saman verran nukkuvia uunoja.

Minä kirjoitan nyt sillä ymmärryksellä joka minulla on ja kuten olette varmasti arvon blogistit huomanneet, niin se ei  olekkaan vähäinen ( pieni kevennys )

Minä olen fundeerannut sitä tällaisena katsomosta huutelevana politiikan ”tutkijana”, että kuinkahan suuri osa vaaleissa äänestäneistä kansalaisista tekee päätöksensä lähinnä iltasanomien ja iltalehden poliittisten erikoistoimittajien juttujen perusteella.

Otaksun että tuollaiset 30%

Mutta näiden kyseisten lehdykkeiden poliittiset toimittajat ovat kyllä nykyään kaikki  kaukana tutkivasta journalismista, eikä totuudella ole sijaa heidän majatalossaan.  Suuria otsakkeita revitellään ja pilkkuja nussitaan, eikä syvennytä olelliseen .

Tästä iltapäivälehtien poliittisesta ”laatujournalismista” saa jokainen puolue vuorollaan paskaa tuulettimeensa, sai viime hallituskaudella ja saa nyt, että siinä mielessä se on kyllä tasapuolinen.

Tämä 30% minkä arvelin olevan näitä jotka äänestyspäätöksensä tekevät hutkivan iltapäivälehtien uutisoinnin perusteella, niin ne ovat niitä jotka jokaisten vaalien jälkeen huutavat suurimmalla suulla että väärin äänestetty.

Onhan tuo prosentti toisi korkea ja toivoisin että näin  2020 luvulla osaisivat nämäkin laskeutua jo alas puusta, mutta taitaa olla turha toive kun on muinoin menty puuhun perse edellä.

Ratkaiseeko sitten tämä 30% vaalit suuntaan tai toiseen, en usko, kyllä ne hajaantuvat kuin varpusparvi jokaiseen puolueeseen, joten uskokoon minun puolestani vaikka sahapukkiin, tarvitseehan maassa olla höplästä vedettäviäkin, jotta kohujournalismikin saa leipänsä.

12 vastausta artikkeliin “30% uunoja ja saman verran nukkuvia uunoja.”

    1. Minun kotikasvatukseni kieltää minua sanomasta mitä mieltä olen JSN.ta
      Blogini aihe olikin iltapäivälehtien vaikutus uunoihin.

    2. JSN on journalistien itsesääntelyelin, eli se pukki joka vartioi kaalimaata.

      Mielenkiintoisiin linjauksiin kuuluu mm. Se miten journalisti saa kirjoituksissaan liioitella, provosoida ja käyttää osin jopa fiktiota ( eli valehdella) näin tehdessään.

      Journalistin kritisointi näistä menetelmistä on uhka vapaalle journalismille, jopa demokratialle ja jos joku erehtyy olemaan kritiikin antajan kanssa samaa mieltä niin se onkin jo sitten maalittamista ja
      journalistin uhkailua.

      Pitää varmasti olla itsekin kykenemätön sietämään eriäviä mieliteitä, jotta antaa arvoa moiselle kerhotoiminalle.

      Pikkuisen tilastotietoa JSN: n toimista

      https://www.suomenuutiset.fi/julkisen-sanan-neuvosto-on-vetela-keskustelukerho-kokoustaa-harvoin-kasittelyyn-seuloutuu-vain-kapea-siivu-kansalaisten-kanteluista/

  1. Sen lisäksi, lapset eivät enää opi koulussa lukemaan niiin kyllä pitää todeta, että monen vanhemman medianlukutaito on todella huonoa.

    Ajoin vaikuttaa siltä, että mitään niin hölmöä ei journalisti edes keksi sanoa etteikö sitä joku vihervasemmistolainen ankeuttajat sellaisenaan niele, kun kapasiteettia minkään kyseenalaistaminen ei vaan riitä.

    No Suomi on todellinen ”riippumaton asiantuntijoiden” maa, kuten eräässä avauksessa esiin.

    Toisaalta eihän se ole tyhmä joka pyytää vaan se joka maksaa ja medialukutaidoton hölmö on se maksaja.

    1. Suomen huutisten koko lukijakunta on vain oman medialukukyvyttömyytensä vanki.
      Se on ihan sama mitä joku hyttysparvi huutelee muusta 100 % koko Suomen kattavasta tutkitusti luotettavasta mediasta.
      En viitsi tällaista roskaa enempää kommentoida.

      1. Seliseli, kyllä se medialukutaidottomuus on niin moneen kertaan täälläkin nähty, ettei ole mitään epäselvää keitä se vaivaa.

  2. Älä Heikki ammu viestintuojaa vaan ota ennemmin kantaa itse viestiin.

    Ja kyllä. Kukapa sitä ilmaista rahaa ei vastaan ottaisi. Kyllähän tuokin keskustelukerho saisi aika monta kampaviineriä tuolla 135 000 eurolla.

    Mielenkiintoista on myös se kuinka suuri valta tuon kerhon puheenjohtajalla on kanteluiden käsittelyssä. Huomattava on myös se, kuinka suhteellisen pieni osuus kanteluista ylipäätään päätyy JSN:n käsiteltäviksi.

    1. Sitä valvovat eri tosiaan valvovat ja kyttävät kilpailijalehdet, että jokainen, joka kynnyksen ylittää tulee vuorenvarmasti käsittelyyn.
      Tuo JSN- tuki on sitä persujen ällöttävää ja läpinäkyvää kriittisen journalismin arvostelua. Häviätte pelin.

  3. Sellainen kuva tullut iltapäivälehdistä että kirjoittaessaan jostakin mikä liittyy politiikkaan se on liki aina negatiivista, joku ei ole onnistunut, on mennyt pieleen. Vähemmän juttuja kun joku on mennyt hyvin, niin kuin on suunniteltu.
    Mieluisia lehtien palstoille ovat myös kun jollekin julkkikselle on sattunut joka moka, on tehnyt jotain tökeröä, on käynyt huono tuuri.
    Vahingoniloista ja tuomitsevaa tarinaa riittää, mutta kai lukijat pääsääntöisesti juuri sellaisesta tykkäävätkin, ainakin kyräilevä, kateellinen ja pahantahtoinen sellainen.

    1. Olet oikeassa. Ip- lehdet käyttävät hyväkseen typeriä lukijoita, jotka jättävät muu luotettavan median lukematta.
      Siksi niitä linkkejä täälläkin kannattaa viljellä, että edes otsikon saa lukemaan.
      Kannattaa käydä se jälkeen YLEssä ja muissa päämedioissa tarkastamassa Haapalat tai Ristimäet Karvalasta puhumattakaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *