Suden luokitus laskettiin täysin rauhoitetusta lajista suojelluksi lajiksi.
Mitähän tuo sitten tarkoittaa, myönnetäänkö muutamia kaatolupia ??
No, onhan noita tullut nähtyäkin kahteenkin otteeseen meidän kesämökkitontilla.
Ensimmäinen oli kun yksi makasi meidän paskahuusin takana. Luulin ensin isoksi koiraksi, kunnes nousi pystyyn ja jolkotteli metsän suojaan. Kovasti siitä lähti harmaata karvaa.
Toinen kerta oli kun susi tuli talvella jäitä pitkin meidän mökin vastapäätä olevasta kansallispuistoon kuuluvasta saaresta, kun istuttiin rantasaunan terassilla. Kerran pysähtyi ja katseli meitä vähän aikaa, kunnes jolkotteli tonttimme reunaa pitkin metsään.
Kunhan koko prosessi on saatu läpi, niin lupia häirikkösusien poistamiseen tullaan saamaan.
Nythän teoriassa muka voitaisiin saada lupia, mutta käytännössä se ei ole mahdollista, koska jokaisesta luvasta valitetaan ja päätös tulee vasta, kun kausi on jo ohi.
Tätä suoranaisesti törkeää keinoa kaikenlaiset ”suojelijat” käyttävät järjestelmällisesti.
Susi on lisääntynyt viime vuosina varsin elinvoimaiseksi erityisesti täällä lännessä ja onhan yksi nuori uros tullut nähtyä nyt useamman kerran, lähimillään ihan muutaman metrin päässä.
No katsellaan ja seurataan, kaveri varsinais-suomessa hääti kauemmas tontilta, kun alkoi pihaan tulemaan.
Aika helposti oppivat kiertämään, mutta saattoi siinä vähän nahassa tuntua ennen kuin viesti meni perille.