Jos olisin rahoissani niin hakisin Orimattilasta Merosen maatilalta tynnyrisuolatun kinkun jouluksi.
Merosen tilan siat syövät sekaravintoa mitä sikojen oikeasti kuuluu syödäkin ja siksi jokin HooKoon viljaporsaan kinkku ei pääse samalle viivalle, ei lähellekään.
Joo ja juuri oli vouhotus ettei syötäis lihaa.
Jos joku nyt jouluna kinkkua kaipaa, se hänelle suotakoon. Itse en oikein hirveästi koskaan makuun päässyt kiinni. Olen aina ollut joulun laatikoiden ystävä, etenkin peruna ja porkkana.
Perheessä on niitä joille kinkku on tärkeä enkä taatusti ole heidän edessä seisomassa. Ounastelen, että Kivikylän tuotteisiin tulevat luottamaan. Olkoon joulu jokaiselle kultainen.
Lapsuudessa kun särvinten määrä ja laatu oli niukka oli Joulun kinkku merkkitapaus. Etukäteen pari päivää jo kuolattiin. Silloin oli tapana että kinkku painoi reilut 10 kiloa ja siinä tuuman paksuinen läski pinnalla. Isä varsinkin oli perso silavalle, me lapset vähemmän mutta sitäkin oli syötävä, kinkkua ei saanut kovertaa vaan suoraan oli leikattava mistä johtuen jokaisessa siivussa oli läskiosuutensa.
Eikä kinkkuun kyllästytty, alle viikossa syötiin mielihalulla loppuun, ei kuten aikamme ylellisyydessä kuulee valitettavan että alkaa jo uutena vuotena maistua puulta.
Joulukinkulle soisin perinteisen arvonsa kehoittain hetkeksi sulkemaan silmät uusilta vähälihaisilta ruokasuosituksilta Joulun ajaksi.
Kyllähän kinkku on joulupöydän kunkku, mutta olkoon kalat sitten vaikka joulupöydän ruhtinaita nimittäin vähintään yhtä tärkeitä ovat ainakin meidän joulupöydässä.
Laatikot eivät edellisillä häviä, eivätkä rosolli ja sillisalaatti joita meillä toki syödään myös muulloin kuin jouluna.
Rosollia ollaan toisinaan vähän jalostettu käyttämällä punajuuret sijaan raitajuurta ja keltajuurta, erivärisiä porkkanoita, oikein hapokkaan omenan kaveriksi sujautettu päärynää, sipuli korvattu purjolla ja lisäksi vielä hapatettua suolakurkkkua.
Riisipuuro on saa uutta sävyä, kun sen tekee uunissa kookosmaitoon.
No olisihan näistä vaikka oman avauksen verran sanottavaa.