Olen luultavasti taloyhtiön köyhin asukas, silti vielä joku kusipää on kateellinen

Lahden Taloilta tuli tänään kirje että ovat saaneet tiedon että en ole kunnolla hoitanut huoneistoa ja tulevat tekemään tarkastuksen 9.9.

Yritin soittaa asuntosihteerille kun pitäisi muistaa että olen asunut tässä 13 vuotta, eikä paikat voi enää kiiltää kuin muuttovuonna 2011.

No, tilasin huomiseksi siivoojan, mutta tuskin hänkään ihmeisiin pystyy eli saamaan keittiötä pinttyneistä rasvaroiskeista putipuhtaaksi.

Sellaista ””mukavaa”” tälle päivälle.

6 vastausta artikkeliin “Olen luultavasti taloyhtiön köyhin asukas, silti vielä joku kusipää on kateellinen”

    1. Juu, mutta ilmoitus Lahden Taloille on pakostikin tehty kiusantekomielessä, kun eihän minun asuntoni siivottomuus voi vaikuttaa millään tavalla naapurustojen asukkaiden asumiseen.

  1. Maailman helpoin neuvo: siivoa hella ja tiskaa tiskit heti, kun olet tehnyt sapuskat ja syönyt .
    Harjaa heti suurimmat lattialta pois. Petaa sänky.
    Vie roskat pois joka päivä.

    1. Heikki noista ei yksikään minulta onnistu mutta siivoamisen olen nyt ostanut ulkoa päin

      He myös vievät roskat samoin kun tuon tiskaamisen

      Käytän kuitenkin aika paljon kertakäyttö lautasia joka vähentää lautasia aika paljon terv tepivaari

  2. Sinun asuntosi siivottomuus sentään perustunee todellisuuteen mitä ilmeisimmin — itse olen joutunut mielikuvitussyyttelyiden ja mielikuvitukseen perustuvan kiusan sekä vainon kohteeksi, koska minuun oli helppoa projisoida omat mielenterveysongelmat joita minua terrorisoineet eivät kyenneet tai kykene kohdistamaan heidän todellisiin koulukiusaajiin ja omiin vanhempiin jne.

    Olen myös mielikuvitus-perusteella sekä siihen nojaavan vainon myötä ”Putinin trolli”, ”intersektionaalinen femakko” sekä ilmeisesti myös hämäräbisnesnainen tms.

    Sellaisia kaikkia mielikuvitus-päätelmiä voi etäältä toisen verkkoliikennettä ja laitteita seuratessa ilmeisen helposti vetää, ja myönnän lähteneeni absurdiin leikkiin lopulta mukaan ohjaten tarinaa uusiin suuntiin 🙂

    Elämä imitoikoon taidetta, Timo.

  3. Taisipa Tampereella omistusasunnosta saada naisasukas häädön vastaavanlaisilla asioilla. Veivät sitten asukkaan vanhainkotiin…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *