Suomen ja Ruotsin välistä internetkaapelia on vaurioitettu kahdesta kohtaa.
Vauriot ovat tapahtuneet Suomen maaperällä.
Poliisi epäilee rikosta ja Ruotsin viranomaisia on informoitu asiasta.
Sopivan mansellismielinen blogialusta
Suomen ja Ruotsin välistä internetkaapelia on vaurioitettu kahdesta kohtaa.
Vauriot ovat tapahtuneet Suomen maaperällä.
Poliisi epäilee rikosta ja Ruotsin viranomaisia on informoitu asiasta.
Ei ole itsestään selvää, että internet toimii aina.
Myöskään hyvin pitkä sähkökatko ei ole poissuljettu.
Ei tarvita kovinkaan pitkää sähkökatkoa, niin matkapuhelinverkkokaan ei toimi.
Nii sellaiseksi on muuttunut meno myös meidän lintukodossa.
Nyt poliisi ei kuitenkaan enää epäile rikosta katkoon terv tepivaari
Juu, tiedotus asiasta muuttui, eli ei enää epäilyä rikoksesta.
Onko kuitenkin selvitetty, että ei kai vaan ollut päässyt joku kahden passin omaava venäläinen kaivurin puikkoihin. 🤣
Ei muutoin ihan eka kerta.
Kaveri on tehnyt kaivinkonehommia 35 vuotta ja moneenko kertaan hänkin on ollut tilanteessa, jossa hänelle on kerrottu, että tuosta vaan kaivamaan, ei ole kaapeleita eikä putkia, kunnes…
Riks,räks ja poks.
Niin miksi ei kuskille kerrota ja toisaalta jos? Olin puuhaamassa kunnan vesijohtoverkkoa enkä saanut ketään piirtämään reittiä kunnan kartoille, joten ei tarkkaa tietoa vieläkään, mutta yhdestä kohtaa se löyty ja komea vesisuihku paljasti sijainnin…
Se o just kuten Mika sanoo. Merkinnät on surkeita. Pelureita on paljon, valvontaa vähän.
Suomen etu on, että meillä ihan aikuisten oikeasti on rakennettu redundanssia, kuten Internetissä pitää. Jopa Internetin solmukohdat (IXP:t) on jaettu kolmeen, mikä on näin pienessä maassa harvinaista: Espoo, Helsinki ja Oulu. Lisäksi paikallisia solmupisteitä on esim. Tampereella (TREX).
Suomen Internetiä on laajalla skaalalla vaikea rikkoa. Paikallisesti se toki onnistuu, kuten Tampereella, Ratinan kauppakeskuksen viereisellä työmaalla pari vuotta sitten pistettiin muutama kaupunginosa pimeäksi puoleksi tuntia.