Usein kuulee poliittisten puolueiden juhlapuheissaan sanovan, että yritysten ja työntekijöiden edut ovat yhteiset, eli Suomeksi sanottuna heidän jalkansa ovat samalla puolella neuvottelupöytää.
Mutta käytännössä tämä ei toteudu muiden puolueiden kuin perussuomalaisten kohdalla, sillä perussuomalaiset ovat tutkimustilastojen mukaan suurin työväenpuolue ja toiseksi suurin puolue yrittäjien keskuudessa kokoomuksen jälkeen. Vasemmisto taas on yksiselitteisesti yritys ja yrittäjävihamielinen.
Sitten esittäisin kysymyksen, että mihin kepua tarvitaan, sillä nyt maassa on maatalousministeri muusta kuin kepusta, niin johan on alkanut maaseudulta elantonsa hankkivien ja siellä toimivien elinkeinoharjoittajien tilanteeseen tulla korjausta niiden kymmenien ja taas kymmenien vuosien jälkeen kun kepu on ollut vakanssia hoitamassa. Enään ei rakennella siltarumpuja eikä vedetä asfalttia jokaisen kepulaisen kansanedustajan pitkospuiden peitoksi eikä kylvetä mahoon maahan.
Kepu toimi viime hallitusneuvotteluissa kuin porsaat jotka potkaisevat oman juomakaukalonsa nurin, eli toimi itseään vastaan jatkamalla vasemmiston kynnysmattona…..oppositiossakin.
Kysynkin ja vastaan itse, että mihin kepua enään tarvitaan…….ei mihinkään.
Pekka Aittakumpu jo ymmärsi, että hänen paikkansa ei ole puolueessa, joka toimii niitä arvoja vastaan jonka vuoksi hän politiikkkaan lähti mukaan.
Kokoomus on leimallisesti yritysten ja etenkin suurten yritysten edunvalvoja ja nyt kun hallituskumppanina on toiseksi suurin yrittäjäystävällinen puolue ( PS ) niin pienet ja keskisuuretkin yritykset tullaan ottamaan hallituksen erityissuojeluun maamme hyvinvoinnin kivijalkana.
Nyt kun on tehty puoluebarometrejä siitä, että mikä puolue olisi paras hallituskumppani tulevassa eduskunnassa v.27
Niin kokoomuksen kannattajien mielestä se olisi perussuomalaiset, sillä riippumatta joistakin median ja vasemmiston synnyttämistä lillukanvarsista ( rasismi ) niin hallitusyhteistyö perussuomalaisten kanssa on sujunut kitkatta ja hallitusohjelman kirjaukset ovat tulleet jo nyt maaliin ja osa odottaa lausuntokierroksilla.
Sehän tässä hymyilyttää, kun media maalaa jo sinivalkoista Suomitaloa sinipunaiseksi ja pitää ”aseveliakselia” jo kirkossa kuulutettuna.
Mutta enpä usko, että kokoomus lähtee niihin maalaustalkoisiin, se olisi vähän sama, että demareiden kanssa kun lähdet marjaan, niin sinun tuokkosesi pysyy tyhjänä, kun taas demareiden suut ovat marjoilla värjätyt.
Senhän nyt näkee sokeampikin Reetta, että jos nyt tämän hallituksen työ yhteiskunnan tervehdyttämiseksi jätetään yhteen kauteen ja annetaan sosialistien johdettavaksi, niin hyvin pian oltaisiin taas siinä tilanteessa jossa oltiin silloin, kun Marinin perintö jäi oikeistohallituksen siivottavaksi.
Olen vakuuttunut, että vaikka nyt kävisikin niin seuraavissa eduskuntavaaleissa, että demarit olisi suurin eduskuntaryhmä, niin se ei enään tarkoita automaatiota pääministeriyteen, sillä olisihan se nyt oikeistoenemmistöiseltä eduskunnalta varsinainen kansanvallan rimanalitus, jos se kuskiksi valitsisi toverin puna-armeijan kuoroineen laulamaan Suomea ( taas ) suohon.
Jos nyt jonkin haluan nostaa vielä tämän Orpon hallituksen toiminnasta esille siinä mielessä että kun epäiltiin että ennemmin kameli menee läpi neulansilmästä, ennenkuin Ruotsalaiset lähtevät mukaan sellaiseen hallitukseen joka tekee perussuomalaista politiikkaa, niin kyllä se ankkalammikon polaskuttelijakin oppi uimaan kun syvään päähän heitettiin.