Kun näin viisikymmentä luvulla syntyneenä vertaan omaa lapsuuttani ja nuoruuttani nykypäivän vastaaviin, niin kyllä täytyy sanoa, että jos yksinkertaisuuden sanotaan olevan kaunista, niin ainakin 50-60 ja vielä 70 luvuillakin se sitä oli kaikesta vaatimattomuudestaan huolimatta, tai sanoisinko että juuri siksi.
Ei ollut huolta huomisesta ja vaikka ei ollutkaan aina ”päätä” tai varallisuutta, että olisi voinut käydä muuta kuin kansakoulun, niin silti lähtökohdat olivat toisenlaiset kuin nykynuorilla, sillä olipa nyt kansakoulun todistus minkälainen hyvänsä, niin töihinpääsyyn se ei ollut esteenä työn yksinkertaisuudesta johtuen, jolloin kulloinenkin työ opittiin työtä tehdessä vanhemman työntekijän katsoessa vähän perään ja neuvomassa alkuun.
Liikunta kaikenlaisine lajeineen ja kisailuineen oli lähes ainoa harrastusmuoto mitä tehtiin pienten kolttosten lisäksi ja kun rippikolun jälkeen saatiin vanhemmilta lupa lähteä iltamiin, niin joillakin oli sitten ”rohkaisua” puvun taskussa, että uskalsivat vastakkaiselle sukupuolelle ehdotella, josko saisi luvan ja voisko vielä päästä saatille.
En nyt kyllä muista että lapset ja nuoret olisivat kärsineet mielen ongelmista ja luultavammin vain puristettiin entistäkin kovemmin käsi nyrkkiin ja piilotettiin se taskun pohjalle ja itku tuli vasta illalla maata mentäessä, jolloin silmät kuivattiin pranellipaidan helmoihin…..oletan.
Ei ollut suuria vaateita, kunhan leipää ja lämmintä riitti ja joskus varallisuus riitti hakemaan pitkäripaisesta sitä sisäistäkin villapaitaa ujouden voittamiseksi lavatansseissa……oletan.
Elämä soljui turvallisissa merkeissä Herran nuhteessa ja pelossa, eikä varmasti kenellekkään ollut epäselvää erottaa oikeata väärästä ja jos joskus teki teon vanhempien ohjeden vastaisesti, niin koivumäen herra kyllä opasti oppimaan ja kouluissa opettaja oli auktoriteetti, eikä silloiseen maailmanaikaan kukaan vanhempi sotkeutunut siihen mitä, miten ja miksi jotakin ainetta opiskellaan tai jätetään opiskelematta.
Kyllä se nykyisillä lapsilla ja nuorilla on jokapäiväistä taistelua ja kilvoittelua lähes kaikesta ja ei sitä kyllä kannata ihmetellä, että ns.pudokkaiden jonot pitenee ja mielentervespalvelujen kynnystä vaaditaa madellettavaksi tässä jatkuvassa kilpajuoksussa, tai sanoisinko kilpalaulannassa, jossa raha ja materia on ainoa onnelliseksi tekevä voima.
Kun mikään ei enään tunnu miltään ja tulevaisuus on maailmanlopun odottelua ilmastoineen ja sotineen ja tavallinen arki koetaan epäonnistumiseksi, kun elämä ei aina olekkaan yhtä kivaa ja hauskaa mitä mediat tuuttaa eetteriin 24/7
Taitaa olla niin, että omassa lapsuudessani koettiin rajojen olevan rakkautta kun vanhemmat ja myös opettajat ja myös koko yhteiskunta asetti lapsilleen ja nuorilleen. Nykyään rajojen asettaminen koetaan rangaistuksena, kun vapaan kasvatuksen tulokset ovat karmeudessaan nähtävissä ja kun niin kotona kuin kouluissakin vanhemmat ja opettajat ovat menettäneet auktoriteettinsa lapsille ja nuorille, koska heiltä on viety mahdollisuudet toteuttaa rajat on rakkautta metodeja….pelosta joutua opetushallituksen ja viranomaisten ruoskittavaksi.
En toki puhu mistään ruumiillisesta väkivallasta, vaikka silloin kun itse koulutiellä olin, niin useasti kyllä opettaja ojensi myös muuten kuin sanallisesti ja näin jälkeenpäin kun arvioin, niin hyvä että opetti, ne ojennukset ja opetukset ovat aikuisenakin olleet vielä muisissa, kun on tehty ero hyväksyttävän ja hyväksymättömän välillä.
Mutta saatan olla väärässäkin, sillä maailma muuttuu eskoseni……silti väitän, että joissakin keskeisissä arvoissa ja asenteissa ollaan menty pahasti metsään, kun muna on otettu neuvojaksi kanalle.