Työvoimapula/työhön kelpaamattomat

Pari työministeriä entinen ja nykyinen sekä Sanni tekevät työtä hihat käärittynä.
Työnantaja EK jauhaa työvoimapulasta.
Saksilla leikataan työttömiltä niin että menisivät töihin.
– Jos työnantaja ei ota töihin, niin ollaan pattitilanteessa…
– Kokenut 55 v ei kuulemma osaa mitään ja koulutuksestakin leikataan…
https://www.is.fi/paakirjoitus/art-2000010806586.html
– Koneen Herlin tuo Suomeen liukuportaita Kiinan tehtaaltaan – miksi ei Suomen tehtaalta Suomeen?

Rajat pitää luoda perheissä, sieltä se valtakunnan kokonaisturvallisuus rakennetaan.

Kun näin viisikymmentä luvulla syntyneenä vertaan omaa lapsuuttani ja nuoruuttani nykypäivän vastaaviin, niin kyllä täytyy sanoa, että jos yksinkertaisuuden  sanotaan olevan kaunista, niin ainakin 50-60 ja vielä 70 luvuillakin se sitä oli kaikesta vaatimattomuudestaan huolimatta, tai sanoisinko että juuri siksi.

Ei ollut huolta huomisesta ja vaikka ei ollutkaan aina ”päätä” tai varallisuutta, että olisi voinut käydä muuta kuin kansakoulun, niin silti lähtökohdat olivat toisenlaiset  kuin nykynuorilla, sillä olipa nyt kansakoulun todistus minkälainen hyvänsä, niin töihinpääsyyn se ei ollut esteenä työn yksinkertaisuudesta johtuen, jolloin kulloinenkin työ opittiin työtä tehdessä vanhemman työntekijän katsoessa vähän perään ja neuvomassa alkuun.

Liikunta kaikenlaisine lajeineen ja kisailuineen oli lähes ainoa harrastusmuoto mitä tehtiin pienten kolttosten lisäksi ja kun rippikolun jälkeen saatiin vanhemmilta lupa lähteä iltamiin, niin joillakin oli sitten ”rohkaisua” puvun taskussa, että uskalsivat vastakkaiselle sukupuolelle ehdotella, josko saisi luvan ja voisko vielä päästä saatille.

En nyt kyllä muista että lapset ja nuoret olisivat kärsineet mielen ongelmista ja luultavammin vain puristettiin entistäkin kovemmin käsi nyrkkiin ja piilotettiin se taskun pohjalle ja itku tuli vasta illalla maata mentäessä, jolloin silmät kuivattiin pranellipaidan helmoihin…..oletan.

Ei ollut suuria vaateita, kunhan leipää ja lämmintä riitti ja joskus varallisuus riitti hakemaan pitkäripaisesta sitä sisäistäkin villapaitaa ujouden voittamiseksi lavatansseissa……oletan.

Elämä soljui turvallisissa merkeissä Herran nuhteessa ja pelossa, eikä varmasti kenellekkään ollut epäselvää erottaa oikeata väärästä ja jos joskus teki teon vanhempien ohjeden vastaisesti, niin koivumäen herra kyllä opasti oppimaan ja kouluissa opettaja oli auktoriteetti, eikä silloiseen maailmanaikaan kukaan vanhempi sotkeutunut siihen mitä, miten ja miksi jotakin ainetta opiskellaan tai jätetään opiskelematta.

Kyllä se nykyisillä lapsilla ja nuorilla on jokapäiväistä taistelua ja kilvoittelua lähes kaikesta ja ei sitä kyllä kannata ihmetellä, että ns.pudokkaiden jonot pitenee ja mielentervespalvelujen kynnystä vaaditaa madellettavaksi tässä jatkuvassa kilpajuoksussa, tai sanoisinko kilpalaulannassa, jossa raha ja materia on ainoa onnelliseksi tekevä voima.

Kun mikään ei enään tunnu miltään ja tulevaisuus on maailmanlopun odottelua ilmastoineen ja sotineen ja tavallinen arki koetaan epäonnistumiseksi, kun elämä ei aina olekkaan yhtä kivaa ja hauskaa mitä mediat tuuttaa eetteriin 24/7

Taitaa olla niin, että omassa lapsuudessani koettiin rajojen olevan rakkautta kun vanhemmat ja myös opettajat ja myös koko yhteiskunta asetti lapsilleen ja nuorilleen.  Nykyään rajojen asettaminen koetaan rangaistuksena, kun vapaan kasvatuksen tulokset ovat karmeudessaan nähtävissä ja kun niin kotona kuin kouluissakin vanhemmat ja opettajat ovat menettäneet auktoriteettinsa lapsille ja nuorille, koska heiltä on viety mahdollisuudet toteuttaa rajat on rakkautta metodeja….pelosta joutua opetushallituksen ja viranomaisten ruoskittavaksi.

En toki puhu mistään ruumiillisesta väkivallasta, vaikka silloin kun itse koulutiellä olin, niin useasti kyllä opettaja ojensi myös muuten kuin sanallisesti ja näin jälkeenpäin kun arvioin, niin hyvä että opetti, ne ojennukset ja opetukset  ovat aikuisenakin olleet vielä muisissa, kun on tehty ero hyväksyttävän ja hyväksymättömän välillä.

Mutta saatan olla väärässäkin, sillä maailma muuttuu eskoseni……silti väitän, että joissakin keskeisissä arvoissa ja asenteissa ollaan menty pahasti metsään, kun muna on otettu neuvojaksi kanalle.

Ei päästetä enään vasemmistoa syömään tulevien sukupolvien pöydästä.

Eduskunnan oppositio kauhistelee kokomuksen ja Ruotsalaisten toimintaa ja sanovat, että kuinka te kehtaatte ja ettekö te osaa edes hävetä, kun olette lähteneet toteuttamaan hallituspolitiikkaa, jossa näkyy voimakas perussuomalaisten kynän jälki.

Tätä samaa sanomaa on nyt puolitoista vuotta kuunneltu ja ei se ole hallitusyhteistyötä suuremmin horjuttanut sen ohjelman puitteissa, ainoastaan Ruotsalaiset näkevät rasismia samasta avaimenreijästä tiiraillen kuin sosialistitkin. Mutta mahtaakohan  Ruotsalaiset koskaan ja missään hallituksessa aikaisemmin saanut niin hyvin politiikkaansa ja sidosryhmiensä ääntä kuuluviin kuin nyt tässä Orpon hallituksessa.

Samaa pätee kokoomukseenkin, että vain perussuomalaisten mukaanottaminen hallitukseen takasi heille ne tavoitteet toteutettavaksi, jotka sosialistien kanssa ei olisi koskaan nähnyt päivänvaloa.

Joten varmasti kaikki neljä hallituspuoluetta ovat pienten haitallisten lillukanvarsien sijaan varsin tyytyväisiä hallitusohjelmansa kirjauksiin ja sehän on selvää, että kaikki ovat saaneet ja kaikki ovat  joutuneet myös luopumaan jostakin niistä tavoitteista, joita ennen vaaleja tavoittelivat.

Varmasti tämän nelivuotis hallitusperiodin jälkipuoliskolla tulee myös hallituspuolueiden suunnalta sellaisia irtiottoja, jotka poikkeavat sovitusta, mutta ne pitää jättää omaan arvooinsa, sillä mitä lähemmäksi mennään vaaleja, niin näillä aisanyli potkimisilla halutaan vain miellyttää omaa äänestäjäkuntaa.

Se nyt olisi ensiarvoisen tärkeää tulevaisuutta ajatellen, että kansalaiset seuraavissa vaaleissa muistaisivat sen mitä sanotaan myymälävarkaista, että ne syövät sinunkin pöydästäsi,  ( myymälävarkaan voit korvata vasemmistolla.)

Vakavaa tekstiä päättäjille

https://www.is.fi/paakirjoitus/art-2000010801587.html
– KokoSuomi asuttuna!
– Se on korulause joka on vailla käytännön toimia.
– Jos ja kun meillä on rajaseutu joka näivettyy ja ihmiset alueella
ovat helposti provosoitavissa se saattaa olla Krimin tie?
– En todella toivo, mutta saksipolitiikka jakaa
ja valloitettua aluetta on vaikea palauttaa?
– Nyt on aika herätellä päättäjät!

Hyvää ja rauhaisaa Pyhäinpäivää!

Tuli postia ulosottolaitokselta!

Mitähän teille tuli mieleen otsikosta?
Meneeköhän Veikon firmalla noin heikosti?

Onneksi ei mene, vaikka Berneri kaikkensa tekikin, että menisi nurin!

Syksyn aikana on todella tullut postia ulosottolaitokselta, mutta ei muun syyn takia, kuin että palkkasin kuljettajan, jolta po. laitoksella on saatavia. On pari kertaa ilmoitettu, että ulosotto keskeytetään jonkin kuukauden ajaksi, viimeksi, että tulevassa joulukuussa ei pidätetä.
Olisikohan ollut parempi, että en olisi palkannut häntä ja jatkaisi työttömänä? Minunkin ”työtaakkaani” olisi helpottanut, kun ei tarvitsisi erikseen maksaa palkkaa ja ulosottoa.

Syy, miksi kirjoitan aiheesta on, että miksi postin pitää tulla kirjepostina ja miksi kirjeestä heti pitää näkyä, että se on lähetetty em. laitoksesta?
Firmani tunnetaan mm. Nokialla ja Tampereella hyvin ja varmaankin kirjeitä nähneet ajattelevat, kuten tekin, että koskahan toi firma kaatuu!?

Itsenäisyyspäivä

Suomen Itsenäisyyspäivä on sotaveteraanien ja lottien juhlapäivä.
Eliitti voisi kunnioittaa heitä ja heidän tekojaan.
Sitten kun veteraaneja ei enää ole eliitti voisi
käydä juhlien sijaan veteraanien haudallaan niin kauan kuin
Suomi on itsenäinen!

Lamoja tulee ja menee, mutta köyhien määrä on vakio.

Minulla on sellainen näppituntuma, että suurin osa kansasta olisi itsenäisyyspäivän vastaanoton presidentinlinnassa valmis lopettamaan, kun ne joita saamme kiittää itsenäisyytemme säilyttämisestä ovat jo lähes kaikki poistuneet keskuudestamme.

Varmasti olisi parempiakin tapoja juhlistaa itsenäisyyttä kuin hyväosaisten ja paljolti samojen naamojen kekkulointi presidentin linnassa TAAS  kansan piikkiin.

Jospa edes nyt otettaisiin edes tänä vuonna esimerkkiä vuodelta 1933, kun juhlat presidentin linnassa peruttiin taloudellisen tilanteen, eli laman seurauksena, jolla osoitettiin solidaarisuutta tavalliselle kansalle.

Varmasti se lama kosketti ja koetteli kansalaisia hieman eri tavalla v.1933 kuin mitä nyt laman kourissa olevat kansalaiset, silloin oli kysymys leivästä ja sen puutteesta, nykyään koetaan olevansa lamassa kun ei päästä jokavuotiselle ulkomaanmatkalle tai joudutaan tinkimään ulkona syömisestä, puhumattakaan että joutuisi vastaanottamaan hengissä pitimikseen paskaduunia.

Sillä lamassahan nyt ollaan ja eletään jos on uskominen sosialisteja, jotka kiljuvat toreilla leipää, toki heidän taloissaan leipää on vintillä, mutta kun söivät itse rappuset.

Toiveeni lienee turha lopettamisesta ja en varmasti suuresti erehdy kun veikkaan, että suurin osa kutsutuista taitaa olla sitä sateenkaari,-ja kulttuuriporukkaa, joilta julma hallitus on vienyt apurahaleikkauksien seurauksena punkkupullon pöydästä, mutta iloitsevat kuitenkin siitä, että nyt maalla on presidentti, joka jo nosti heidän sateenkaarilippunsa presidentinlinnan tankoon hulmuamaan sorretun voimaa.