Koirat haukkuu, karavaani kulkee.

Nyt saadaan lähes päivittäin lukea medioista, kuinka heikko pääministeri on Petteri Orpo.

Mutta ei se nyt näin ole muiden kuin opposition mielestä, hallituspuolueet antavat hyvän arvosanan pääministerille.

Sellaiset, jotka osaavat lukea opposition ulostuloja kuin avointa kirjaa, eivätkä niele vihervasemmiston ja kepun populisti-uistinta koukkuineen niin ymmärtävät, mistä se oppositiopuolueiden ja heidän kannattajiensa kenkä eniten puristaa, kun Petteri Orpon kuvailevat heikoksi pääministeriksi.

No, oppositiota harmittaa päinvastoin se, kuinka Orpo on pitänyt katseensa pallossa, eikä ole opposition toiveesta huolimatta sotkeutunut marginaalisiin lillukanvarsiin. Ja kun hän on lisäksi onnistunut pitämään hallituksessa olevien kahden äärilaidan puolueen, eli perussuomalaisten ja Ruotsalaisten rivit suorina hallitusohjelmaan nähden, niin sekös se saa sosialistileirin hyppimään seinille.

Mutta sitten se suurin syy Orpon heikkoon suosioon opposition silmissä ei kuitenkaan ole edellämainittu, vaan suurin on tietenkin se, kun Orpo valitsi hallituksensa vastuunkantajaksi perussuomalaiset.  Onhan se nyt ennen kuulumatonta, että vaarannetaan demokratia, ottamalla hallitusvastuuseen demokraattisilla vaaleilla valittu puolue.

Mutta jos nyt tässä maassa joku on demokratiaa uhkaamassa niin se on vihervasemmisto, sillä se on kansanvallan ja äänestäjien suoranaista halveksuntaa, että kieltäydytään noudattamasta kansan vaaleissa osoittamaa tahtoa.

Jos kerran kansalaiset ovat luottaneet perussuomalaisiin vaaleissa, niin kyllä se painaa vaakakupissa enempi kuin puna-armeijan huutoäänestys johtajia valittaessa.

Mutta jos kerran kuten yhä näyttää, että sosialistit haluavat leikkiä jatkossakin vain omassa hiekkaloorassaan niin olkoon sitten niin, ei Suomalainen kansanvalta siihen kaadu, että he siellä rakentelevat omia hiekkakakkujaan hokien, että älä tule paha kakku……..

Median roolia minä kuitenkin kovasti ihmettelen, että kuinka he ovat niin uskollisesti ulostuloillaan ajamassa maamme kahtiajakoa hyviin ja pahoihin ja ei varmasti kenellekään ole jäänyt epäselväksi, kumpaa suuntaa hallitus heidän mielestään edustaa.

Uskonto oli liikaa – rakastettu Rölli sai lähtöpassit Yleltä.

”Uskonto oli liikaa – Rakastettu Rölli sai tylyt lähtöpassit Yleltä
Allu Tuppuraisen tytär paljastaa uutuuskirjassaan, miten Pikku Kakkosen ja Röllin tiet erkanivat lopulta.” – Otsikko ja ingressi tämän päivän Iltalehti.

Allu Tuppuraisen (Rölli-hahmo) tytär Heta Tuppurainen kertoo uutuuskirjassaan ”Isäni Rölli”, mitä suositulle tv- sarjalle lopulta tapahtui.:
– Kirjasta selviää, että Allu Tuppurainen kirjoitti vuonna 2014 uusia Rölli-jaksoja Pikku kakkosta varten. Jaksot käsittelivät mm. sotaa, mediaa ja älylaitteita.
– Jaksoja ei kuitenkaan koskaan tehty. Yle suhtautui nuivasti Tuppuraisen uusiin ideoihin ja vaati joustoja ja muokkauksia, joihin Allu Tuppurainen ei suostunut.
Yleä hiersi myös se, että Rölli-tarinat käsittelivät uskontoa.
– Allu Tuppuraisen mielestä tarinat eivät käsitelleet uskontoa. Pikku Kakkosen mielestä käsittelivät. – – (Lähde Iltalehti 20.10.2024 ”Uskonto oli liikaa- rakastettu Rölli sai tylyt lähtöpassit Yleltä”.

Ko. lehtiartikkelista tulee mieleen – Jospa Allu Tuppurainen uskoi Ylen mielestä vääriin uskontoihin, lainausmerkkien kanssa tai ilman. Jospa uusien Rölli-tarinoiden olisi pitänyt käsitellä myönteisessä fiktiohengessä Ilmastonmuutosuskontoa- Monikulttuurisuutta – Kulttuurimädätystä – Woke-hommeleita – Uuskommunistista punafasismia – -.

Vuitton laukku

Taannoin YLEn sivuilta luin että Prisma myy paljolti Vuittonin laukkua muistuttavaa tuotetta 40 euron hinnalla kun aidosta vastaavasta joutuu pulittamaan 1900 euroa. Sadepäivän ratoksi ryhdyin asiaa toviksi pohtimaan ymmärtäen kyllä että aihe saattaa täällä olla hieman vieras.

Olen ymmärtänyt että jos tuote liiaksi muistuttaa toista on kyseessä kopiointi ja siitä joutuu lain edessä edesvastuuseen.

Prisma perustelee käytäntöään YLEn sivuilla mm näin:  ”Kuluttajat pitävät tämän henkisiä tuotteita trendikkäinä, ja meidän tehtävämme vähittäiskauppiaina on vastata kysyntään ja tarjota trendikkäitä tuotteita edulliseen hintaan”

Hienoahan se että asiakasomisteinen kauppaliike on näin köyhän ihmisen puolella, pienellä rahalla voi saada hienon laukun tai kohottaa omanarvontuntoaan

Sitä tuossa mietin että voisiko naisihmisille kuitenkin tärkeintä olla laukun ainutkertaisen hieno ja aistikas muotoilu johon vain muutamat hienoimmat laukuntekijät maailmalla yltävät, että siis tavallinen suomalainen tehdas ja muotoilija ei voi jostain syystä tulla kysymykseen. Joku ilkeämielinenhän voisi kuvitella että monikin laukun ulkomuodosta viis veisaisi, tärkeä on vain tuo Vuitton logo.

No miehillä ei tällaista ongelmaa ole kunhan päällä on Fjälrevenin, Gantin, Helly Hansenin ja mitä niitä nyt on uusinta tuotantoa.

 

 

 

Koti, uskonto ja isänmaa ovat kirosanoja vasemmistolle.

Seurasin tuossa eilen ja tänään käytävää vasemmistoliiton kokousta, jossa valitsivat itselleen uutta puheenjohtajaa.

Ja niin entinen puheenjohtaja Andersson kuin vasta valittu Koskelakin ottivat hyökkäyksensä kohteeksi puheissaan kuinkas muuten perussuomalaiset ja Riikka Purran.

En nyt sen kummemmin paneudu heidän kummankaan poliittiseen sanomaansa sen tarkemmin.  Mutta ei näytä tummanpunainen väri haalistuvan uudenkaan puheenjohtajan ulostuloissa, samaa maailmanparannus ja ihmisoikeusjargonia tuuppaa tuutin täydeltä ja sen kärsijöiksi joutuvat ennenkaikkea ne, jotka heikommassa asemassa maassamme ovat juuri vasemmistolaisen ideologian seurauksena.

Mutta jos nyt jotakin sanon perussuomalaisena, niin silloin ollaan kyllä tehty oikeanlaista politiikkaa hallituksessa, kun Riikka Purra saa niin suurta huomiota osakseen vasemmistolaiselta kuplalta.

Perussuomalaiset ovat entistäkin yhtenäisempiä, meillä ei ole puolueessa kahden kerroksen väkeä, eli sisäistä oppositiota kuten näkyy olevan muissa puolueissa . Kolme vasemmistopuoluetta kinastelevat keskenään siitä, että kuka sille tunkion paskakasalle ylimpänä pääsee kiekumaan, toki sinne näyttää vielä haluavan kepukin saaliinjaolle.

Joten loppukaneettini on, että mitä kovempaa vasemmisto kiljuu, niin sitä kovemmin  pitää takoa kun rauta on kuumaa.

 

Eläkkeet puhuttavat

Suomalaisten eläkkeet eivät ole huipputasoa.
Sijoitumme eu-tasolla vasta puoliväliin riippuen lasketaanko euroissa vai ostovoimalla.
Eläkejärjestelmä sijoittuu seitsemänneksi ja sitä hallituksemme haluaa heikentää?
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010768128.html
– Entä jos eläkeläisten ostovoimaa heikennetään: Se on poissa kotimaan elinkeinoelämää pyörittävästä liiketoiminnasta?
Miksi sellaista halutaan?

Raha ratkaisee vallan käytössä

USA vaalit lähellä ja miljardöörit häärivät ehdokkaidensa taustatukena.
Onko kansa valitsemassa nukkehallitsijan ja taustalla ovat varsinaiset päättäjät?
Näkeekö äänestäjä kiiltokuvan taakse?
Moldovassa vaalit ja taustalla häärii rahan voima – aika näyttää?
Suomessa vasemmisto valitsi keulakuvansa ja punainen muuttuikin valkoiseksi. Oliko taustalla raha ehkä ei ainakaan miljoonia?
”Arvopohjainen realismi” on mitään sanomaton fraasi josta arvot on pyyhitty pois?
Miljardöörit jakavat kansoja kahtia – voiko USA presidentistä tulla koko kansan pressa, vai seuraako valinnan jälkeen sisällisota?

Civilization…ei petä.

Jep, tässä 7 iltaa tätä taas kokeillut ja laittanut tietyt speksit kuinka se maailma makaa nyt. En ole vielä voitolla mutta hyvältä näyttää. Paljon alueita on mennyt, mutta se ”totaalinen sota” ei ole vielä tullut jota Putin porukoineen toitottaa ja pelottelee meitä muita.

Tiedoksi, Civilization on strategia peli mm tietokoneelle. Minulle tuttu yli 30-vuoden ajan.

Details Of Civilization VII Revealed - 91.1 Hot FM

Kuva: https://www.911hotfm.com.au/trending/gaming/details-of-civilization-vii-revealed/

Tämä on realistisin ”peli” pelata strategiaa.

Isot pojat (USA ja Venäjä) pelaa samantapaista shakkia oikeasti.

Yli 30 vuotta on mennyt harjoitella, vieläkään en ole edes hyvä.

Ole valmis, varustaudu, sillä aikaa on enää vähän!

Tarkoitukseni ei ole missään tapauksessa pelotella, mutta pitää olla realisti! Älkää nukkuko, ettei se tapahdu yllättäin!
Käsittämättömän tarkasti näyttää kaikki menevän, kuten se on Raamatussa kerrottu!

38:7 Ole valmis, varustaudu, sinä ja kaikki joukkosi, jotka ovat kokoontuneet sinun luoksesi, ja ole sinä varalla heitä varten.
38:8 Pitkien aikojen perästä sinä saat määräyksen, vuotten lopulla sinun on karattava maahan, joka on tointunut miekan jäljiltä, koottu monien kansain seasta, – mentävä Israelin vuorille, jotka kauan aikaa olivat olleet rauniomaana; se on tuotu pois kansojen seasta, ja he asuvat turvallisina kaikki tyynni.
38:9 Sinä hyökkäät kuin rajuilma, tulet kuin pilvi, peittääksesi maan, sinä ja kaikki sotalaumasi ja lukuisat kansat, jotka ovat sinun kanssasi.

https://www.koivuniemi.com/raamattu/?tila=pikahaku&kaannos=fi-38&kokoluku=1&hakuehto=hes+38%3A7&eimobiili=1

Häkkänen on oikeassa, Venäjä nostaa panoksia. Koko ”Pahan-akseli” otetaan käyttöön sodassa Eurooppaa vastaan.

Täällä suhmuroidaan nikotiinitupakoiden ja kipuillaan soten kanssa, todellisuus on paljon pahemmin pielessä isossa kuvassa. Muistakaa olla kunnossa vuonna 2025…

Näin STT:

”Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.): Venäjä varustautuu liittolaistensa kanssa merkittävään voimankäyttöön. Nato-maiden nykytavoite puolustusmenoille ei tule riittämään.”

Lähde:
https://x.com/STTuutiset/status/1847264637244330048

Siikaa ei ole juurikaan tullut tänä vuonna meidän mökkijärvestä

Moni muu lähimökeillä on sanonut samaa. Toisessa siikaverkossa oli 2 kiloinen hauki joka sai verkon ihan sykkerölle.

Muikku on nyt ollut isokokoista niin 17-millinen verkko on antanut parhaiten ja eilen aamulla siinä oli yli 150 muikkua. Viime vuosina 13-millinen antoi kun muikku oli pienikokoisempaa.