Vasemmisto pelkää, että köyhät nostetaan kyykystä..

Eilen kirjoitin blogin että,  ”Kaksilla rattailla…….molemmat vuotaa” oli pohdintaa demareiden nykytilasta ja osin menneestäkin ja keskustelu rönsyili….. täytyy sanoa vähän rimaa hipoen.  Ja vaikka sanoin että muiden puolueiden tilanteita  käsitellään sitten muissa alustuksissani, niin yksi löysi kuitenkin oman sisäisen persunsa heinäsuovasta pahaa oloaan lievittääkseen.

Osa II  PerusS.

Jos nyt ei mennä historiassa kuin siihen asti kun Soini veti vitun päähänsä ja pakeni vuorille.

Puikkoihin hyppäsi Jussi ja kaikista ennakkoveikkailuista huolimatta persuhautajaisia ei tullutkaan, vaan siitä asti on puolue asemoinut itsensä kolmen suuren joukkoon eduskuntavaaleissa.

No, Jussin puheenjohtajuudestaan luopumisensa jälkeen tulikin sitten Riikka johtamaan puoluetta rautaisella mutta hellällä otteella, ollen salliva omille, mutta kova vastustajille. ( Jussi siirtyi eduskunnan puhemieheksi )

Nyt olemmekin sitten hallituksessa, jota johtaa kokoomus, vaikka vasemmisto onkin sen nimittänyt Purran hallitukseksi, mutta se on vain kateellisten huutelua katsomosta.

Tilanne missä Orpon hallitus aloitti oli katastrofaalinen vasemmistohallituksen jäljiltä, rahaa sanottiin olevan, vaikka rahakistun pohja  kiilteli kuin jäniksen pillu pakkasella.

Rikka Purra otti ehkä sen kaikista epäkiitollisimman ministeriön kannettavakseen, kun vasemmiston viitoittamalla tiellä ei voinut jatkaa, vaikka helpomi olisikin ollut kannatuksen puitteissa jakaa hyvinvointia velkarahalla edellisen hallituksen tapaan, mutta isänmaan etu oli kuitenkin se poinnin joka Riikkaa ohjasi/ohjaa teoissaan.

Vuosi ollaan oltu nyt hallituksessa ja vaikka vasemmisto oppositio onkin tehnyt kaikkensa, että persut lähtevät tai lähetetään pois hallituksesta, niin sitä mukaa kun kiljunta on vasemmiston suunnalta lisääntynyt, niin samaan tahtiin on myös lisääntynyt ja vahvistunut persujen yhtenäisyys, toki niitä jäsenissä helppoheikkejä on ollut meidänkin puolueessa, jotka uskovat vielä nytkin että kyllä sitä rahaa on ja lähteneet puolueesta.

Itse uskon, että sitä mukaan kun hallituksen päivät lähenee loppuaan, eli neljän vuoden toimeksianto päättyy, niin hallitus ja etenkin kokoomuksen ja perussuomalaisten YYA, eli yhteistyö ja avunantosopimus jatkuu  hallitusvastuussa seuraavankin nelivuotisperiodin, vaikka tällä YYA.lla onkin huono kaikupohja historiassamme.  Sillä niin sekaisin näkyy olevan vasemmisto omassa kuplassaan, että kyllä kansa tietää…….ja muistaa mitä siitä seurasi, kun paskaa puhuttiin pellon pientareella ja jyvät kylvettiin mahoon maahan.

Sillä ei ole mitään merkitystä vasemmistolle, että meneekö hallituksen toimin hyvin vai hyvin huonosti, kunhan persut saadaan pois pilaamasta heidän juhliaan markkinahäirikkönä.

Mutta kun nyt hallitus sai pään auki riisuessaan ulkoparlamentaarisen korporaatin valtaa demokratiassa, niin nyt ei pidä jäädä tuleen makaamaan, vaan mennään sen vasemmistosuon yli että heilahtaa, sillä paljon on vielä työtä tehtävänä, että punainen vaara saadaan vähenemään ”valtionkonttoreissa” ja saatetaan maa takaisin isänmaalliselle linjalle.

Joten, hyvin menee perussuomalaisilla, kun puikoissa on voimakas nainen, joka puolustaa myös valkoisen miehen kunniaa, eikä vasemmiston tavoin ole heitä hutkimassa ennen tutkimista.

Tulevaa kolmea vuotta voinen verrata opposition osalta siten, että kun viisaudenhammasta särkee, eikä uskalla sitä poistaakkaan, kun pelkona on että katoo loppukin tolkku.

ps. nyt saa persupelkoinenkin ihan luvan kanssa purkaa ”sydäntään”……kunhan ei liiveihin ui.

 

Juna vai ratikka Ylöjärvelle

Niin miksi Ylöjärvellä ei ole rautatieseisaketta, niin että voisi tulla junalla Tampereelle?
Nyt suunnitellaan toista raideparia hinta 110 miljoonaa?
Suunnittelussa on myös ratikka?
Rautatie jo sinällään jakaa kunnan kahtia onko se hyvä vai olisko peräti etu?
https://www.aamulehti.fi/pirkanmaa/art-2000010560015.html
– Molempi parempi,
mutta olen luvannut mennä Tampereelta visiitille ratikalla ja toki junalla yksilläkin raiteilla jos saisivat aikaiseksi seisakkeen sillä ne sivuraiteet ovat jo olemassa!

Kaksilla rattailla….. molemmat vuotaa.

Minä kysyn nyt teiltä arvon blogistit kysymyksen, en siksi että  en siihen vastausta tietäisi vaan siksi, että olemmeko ajatusvirtoinemme samalla nuottiviivastolla.

Nimittäin, minkä kuvittelisitte olevan sellaisen puolueen tulevasuusnäkymät, kun eduskunnassa puheenjohtajansa  mielipidettä ja suositusta vastaan äänestää niin puolueen ensimmäinen kuin toinenkin varapuheenjohtaja ja osa, tosin vähemmistö eduskuntaryhmästä.

Kun kysymys äänestyksessä oli ei enempää eikä vähempää kuin Suomen perustuslaista. Eli, jos puolueella on kaksi eri tulkintalinjaa ja käsitystä siitä, mikä on kansanedustajien pääasiallinen tarkoitus, onko se aina ja kaikissa olosuhteissa suojella Suomen kansaa kuten perustuslaki edellyttää, vai meneekä kansainvälinen, joskus viisikymmentä luvulla tehty ihmisoikeusproknoosi tämä ensiksi mainitsemani velvoitteen ja oikeuden edelle.

Kun kysymys on demareista, niin sitä voidaan kyllä jo pitää kirkossa kuulutettuna, että puolueessa kyseisessä äänestyksessä häviölle jääneet tulevat melko piankin tekemään palatsivallankumouksen ja isänmaallisen linjan valinneet tulevat syrjäyteiksi niiden toimesta, jotka kumartavat kansainvälisille sopimuksille ja pyllistävät meidän omalle perustuslakimme ensisijaiselle velvoitteelle ja tarkoitukselle.

Jos puolueella on näinkin tärkeässä ja sanoisinko ensisijaisessa kysymyksessä kaksi eri linjaa, niin nyt on kysymys siitä, että onko puolue enään nykyisen puheenjohtajan ”näpeissä” ensinkään. Mielestäni tämän äänestyksen jälkeen Lindtmanin lähtölaskentansa on alkanut.

Sitä en tiedä vaikka melko usein tai sanoisinko lähes aina kaiken tiedänkin, että tapahtuuko  Lindtmanin vaihto ennen vai jälkeen auringon nousun, eli ennen vai jälkeen seuraavia  eduskuntavaalien, mutta se tapahtuu varmasti ja tie on tasoitettu takaisin sille linjalle, jota edellinen puheenjohtaja edusti.

Veikkaukseni on, että jos demarit jatkaa Lidtmanin johdolla koko vaalikauden kaksilla rattailla, niin seuraavien eduskuntavaalien jälkeen pääministeri tulee jostakin muusta puolueesta kuin demareista.

Jos valta vahtuu demareissa, niin silloin heillä on paremmat mahdollisuuden nousta kuskin paikalle.

Olin aikeissa käsitellä vähän muidenkin puolueiden sisäistä dynamiikkaa, mutta jätetään ne toiseen kertaan ettei blogi  pituudellaan ylitä sallivuuden rajaa, joten arvon blogistit, ei laakasta, naatitaan.

Olipa hyvä loppu ottelu

Mikä parasta peli pelattiin loppuun ns peliajalla ei tarvittu jatko eriä eikä rankkari kisaa

Espanja vei pelin ja mestaruuden reilussa pelissä onnea Espanjalle siitä on pitkä aika kun olette juhlineet euroopan mestaruutta

Tai eihän siitä nyt ole oikeasti kun muutama tunti seommoro tepivaari  kirjoitti Teuvo Mast

Vallan vaihdon välineistä

Demokraattisissa maissa oikea vallan vaihdon väline on ehdottomasti vapaat vaalit – äänioikeutetut käyvät äänestämässä.

Diktatuureissa, kuten esimerkiksi Venäjällä, sen sijaan voidaan mainiosti vallan vaihdon välineenä käyttää vaikkapa .338 Lapua Magnumia.

Oikea käsi alkanut parantua pätkittäin

Vielä en pysty sillä mitään sokeritoppaa painavampaa nostaa ja lääkäri sanoi etten saakaan. Kuitenkin olen jo pystynyt tekemään jonkin verran lääkärin kehoittamia vahvistusliikkeitä. Sängyssä nukkuminen on vielä ollut huonoa koska se vain vasemmalla kyljellä niinpä olen nukkunut yöni enimmäkseen laiskanlinnassa.

Torstaina on vielä röntgen ja aika tapaturmapolille. Eiköhän tämä tästä….

Trump koetettiin ottaa päiviltä.

Amerikassa on ammuskeltu, se ei ole kenellekkään mikään yllätys.  Eikä ole sekään yllätys, että poliittiset vastustajat jos ei mikään muu auta, niin kyllä nikkelihalvaus on helvetin vaarallinen tauti.

Trumpin presidenttiehdokkuuta ovat yrittäneet eri osavaltioiden epädemokraattiset tuomarit estää mitä moninaisemmin  syytöksin aina jonkun julkkishuorran vuosikymmenien takaisiin kertomuksin tukeutuen ”tavaran” hinnasta.

Tottakai tästä saadaan kuulla ja lukea lausumia, että sitä saa mitä tilaa Trumpin kohdalla.

Nyt jännitetään sitten, että onko nykyinen ja edellinen presidentti enään hengissä marraskuussa, toinen voi kuukahtaa luonnollisesti ja toinen kuten jo monet muutkin presidentit Kenedystä lähtien.

Siinä lienee nyt kuitenkin käymässä niin, että ampujan teko vain lisää Trumpin suosiota matkalla Valkoiseen Taloon.

 

 

Persujen jalaksille näkyy olevan tunkua.

Niin se vain perussuomalainen politiikka ja arvomaailma valtaa alaa Suomessa, ei yksin perussuomalaisen puolueen toimin, vaan nyt muidenkin puolueiden ajamana.

Kokoomuskin huomasi, että heidän voittokulkunsa mitä nyt on tapahtunut jo ties monennissako vaaleissa, niin omaksumalla ei torjumalla ja demonisoimalla perussuomalaisuutta on tie menestykseen.

Ja kun ajatellaan, että puolue ( RKP ) joka on ollut näihin asti suurin perussuomalaisuuden kieltävä puolue, niin onkin nyt tänä päivänä hallituksessa tekemässä perussuomalaista politiikkaa.  Joten niin se vain ankkalammikossakin  polskitaan käsipohjaa äkkisyvässä ja yritetään pysyä pinnalla persuopein.

Kristilliset tosin on tähänkin asti ollut enempi persu kuin persut konsanaan, joten poliittinen koti kyllä löytyy persuista helpostikkin, jos oma leipä kapenee.

Mutta niin se vain kääntyi demaritkin kannattamaan persupolitiikkaa kun käännytslaista äänestettiin, sillä jos joku lakiluonnos on jonkun puolueen käsialaa ja prioriteettien kärkipäässä niin tämä rajalaki sitä on perussuomalaisten kohdalla.  Varmasti se tuotti tuskaa demareille äänestää lakialoitetta, jota persut on ajanut kuin käärmettä pyssyyn, mutta vastaankaan ei uskallettu äänestää, kun pelättiin tulevissa vaaleissa  kansan kostoa.

Mutta toki demareilla on vielä oppositiossa ihan omakin sisäinen oppositionsa ja siellä tulee olemaan jatkuva puukkojen yö, kun Marinin hovinarrit  koettavat maailmaa parantaa, yrittäen tehdä sen vallankumouksensa ensin oman puolueensa sisällä.  Siinä tanner tömisee ja aitaa kaatuu kun demarit ”nai”.

Kepulla se huono tilanne on siinä mielessä, kun pitäisi persuja vastustaa jo siitäkin syystä, kun tulivat laskemaan verkkonsa heidän vesilleen ja nyt kun persut hallituksessa tekee politiikkaa joka painottaa huoltovarmuutemme ensisijaisuutta ja sitä kautta myös maaseutuelinkeinoja suosivaksi, niin vihellä nyt tässä sitten persuvastaisuutta, kun huuli on halki.

Vihreistä ja vasemmistoliitosta sanon, että heihin perussuomalaisten ei kannata voimavaroijaan tuhlata, se on vain hukkuvan ääni korvessa ja marginaalissa ja uskon ja tiedän, että demarit tulevat kyllä huolehtimaan siitä, että marginaaliin ne myös jäävät.

Ja jos nyt saan lopuksi pienen arvauksen esittää, niin jos demarit kehittyvät siihen suuntaan kuin mitä nyt nähtiin tässä rajakysymys äänestyksessä, niin en pidä ollenkaan mahdottomana ajatuksena sitä, että seuraava hallitus olisi kolmen suuren, eli kokoomuksen, demareiden ja perussuomalaisten yhteenliittymä.  Sillä jos Ruotsalaiset nöyrtyivät pakon edessä, niin demarit tulevat jopa kiljuen mukaan, sillä kyllä siperia ja oppositio opettaa maan tavoille.

Kyllä se nyt vain niin on, että kaikissa Suomalaisissa elää sisäinen, oma pieni persunsa, toisissa suurempi ja toisissa pienempi mutta elää silti ja turhaa sitä on lääkkeillä yrittää vaimentaa, siinä tappaa vain itsensä.

Persuteatterin naamiot on riisuttu

Koko poliittisen käännytyslakiteatterin ”sankarit” ovat demarit, jotka saivat lain ja moraalin äänen kuuluviin moniäänisellä ja vahvoilla näkökulmillaan kuten esim. Timo Harakan puhe Eduskunnassa samoin kuin muiden vastustavien puolueiden argumentointi.
Samalla laskivat tarkkaan, että vastustajia on juuri sen verran, etteivät joudu kansakunnan ymmärtämättyömyyden sylkykupiksi.

Lakiahan ei mihinkään tarvita, vain persujen maahanmuuton peitenaamioksi.
Rajat pitää olla kiinni niin kauan kuin meillä on sotaa käyvä naapuri. Ei myöskään rajaviranomaisiamme pidä panna koko sopan tuomareiksi.
Venäjä kyllä keksii uusia temppuja ellemme sovi EU:n kanssa muutamasta yhteisesti sovitusta ja valvotusta ylityspaikasta, jotka eivät ole välttämättä Suomessa.

Nämä kuvat riisuvat persuteatterin naamiot:

Kuvakooste | Historiallinen äänestys päättyi Riikka Purran ja Mari Rantasen halaukseen – HS:n kuvaajat taltioivat tapahtumat: https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010561131.html

Elokuva Zulu Dawn

Minun mielestäni katsomisen arvoinen elokuva varsin monelta kannalta:

– englantilaisten ylijohto aliarvioi vihollisen ihan perusteellisesti (sitä ei saa milloinkaan tehdä);

– englantilaiset laiminlöivät tiedustelun, oikeaa tietoa tuli ihan sattumalta, eikä sitä useinkaan uskottu;

– ampumatarvikehuollosta ei huolehdittu – jos huolto ei toimi, niin taistelu hävitään;

– kuitenkin neekereitä vähennettiin loppujen lopuksi merkittävä määrä (edes jotakin hyvää).