Kyllä sokee Reettakin näkee kenen lauluja Yle laulaa 24/7, ettei suolenmutkan ( budjetin ) tarvitse tyytyä vastaisuudessakaan murusiin, kun ”rahaa on”, vaikka Riikka Purran vasemmistolta saama perintö on osoittanut niin katastrofaaliseksi, että se tulee vaikuttamaan aina kolmanteen ja neljänteen sukupolveen asti matkalla manillaköysi ostoksille.
Eilenkin oli Yle raijannut studioonsa kaksi nuorehhkoa miestä valittamaan, kun Orpon hallitus on leikkaamassa heidän toimeentulonsa, eli sosiaaliavustuksensa niin pieneksi, että pelkona pahimmassa tapauksessa on joutua lähtemään turvallisesta sosiaali/sosialistikuplastaan töihin.
Minä kyllä tietäisin mistä nämäkin ”hampuusit” saisivat lisätuloja satoja euroja kk.verottomana nyt, kun tuhansilta Thaimaalaisilta on evätty maahan tulo väärinkäytösten vuoksi.
Minäkin, jolla sentään näillä vuosikerroilla on jo ns. toinen jalka haudassa, niin olen ämpäri kaupalla kerännyt mustikoita, en tosin myyntiin, vaan antanut sellaisille jotka sairauden vuoksi ovat estyneitä marjametsään lähtemään. Sellaisille en kyllä marjoja kerää, jotka ovat kyykyssään omasta vapaasta tahdostaan ja jotka kyllä oman fyysisen kunnon ( henkisestä en mene takuuseen ) vuoksi metsään kykenesivät lähtemään.
Suomessa kenenkään ei tarvitse kyykyssä olla ellei sitä itse halua, ei edes työttömien. Ne ovat valinta kysymyksiä eli, ei ne suuret tulot, vaan pienet menot. Sairaus on asia erikseen, se vie kyllä nopeasti ahkerankin kyykkyyn, kun se tulee yleensä tilaamatta ja yllättäen, olipa nuori tai vanha.
Sitäkin se ”Reporadio” toistaa aamusta iltaan taukoamatta, että kuinkas tässä nyt näin on päässyt käymään, kun hallitus lupasi Suomeen 100000 uutta työpaikka, niin nyt työttömyys on vain lisääntynyt siitä mikä se oli hallituksen aloittaessa.
Mutta hallitushan lupasi sen tapahtuvaksi neljän vuoden aikana eikä olletenkaan nyt, kun osa laeista on vielä lausunto kierroksilla ja ne jotka on eduskunta hyväksynyt, niin niiden vaikutukset muuttuvat lihaksi vasta halluksen viimeisenä vallassaolovuotenaan ja jotkut vasta seuraavan nelivuotiskauden aikana.
Yle laulaa vasemmisto opposition nuotilla punaorvon valaa, että kylmää kyytiä ja köyhät kyykkyyn, vaikka kaikki päätökset joita hallitus on tehnyt niin johtuu siitä, kun edellinen vasemmistohallitus jätti kaikki välttämättömät uudistukset tekemättä tietäen, että kyllä sen koiranpaskan korjaa TAAS joku muu kuin koira itse.
Ei liene enään ainoatakaan negatiivista uutista mitä Yle suoltaa tuutistaan, joka olisi jonkun muun kuin oikeistohallituksen aikaansaamaa ja jos selviää että jäljet johtavatkin vasemmiston toveritehtaan aiheuttamaksi ja allekirjoitukset ovat viideltä viisaalta neits…..naiselta, niin ne salataan ja ilmoitetaan, että niiden julkaiseminen rikkoisi kansainvälisiä ihmisoikeus sopimuksia.
On se tosiaan merkillistä, että vaikka 97% kansasta menee hyvin, niin sitten näiden parin prosentin omaehtoiseen kyykkyyn tulisi kaikkien muidenkin joutua, se on sitä vasemmistolaista tasa-arvoa, että kaikilla menee yhtä huonosti.
Sehän se vasemmistolle ja Ylelle olisi kauhistus, että heidän manooverinsa valuisi maahan kuin vesi hanhen selästä, kun hallitus onnistuisi hyvinvointivaltion säilyttämisessä myös tuleville sukupolville. Siinä häviäisivät rahat ja äänestäjät , kun Suomen Prvda onkin suoltanut koko ajan muunneltua totuutta.