Typerien katsastusmääräysten vuoksi hyvä auto romutukseen

Olen elänyt luulossa, että vanhaa autoa saa pidettyä liikennekäytössä kunhan viitsii vaihtaa kuluvia osia ja tarvittaessa korjata ruostevaurioita.

Se luulo oli väärä.

Esimerkiksi henkilöauton taka-akselipalkki on sellainen auton osa, jota voimassa olevien määräysten mukaan ei saa korjata. Jos siitä löytyy ruostetta, niin se on ”vaihdettava ehjään”.

Vanhaan autoon sellaista taka-akselipalkkia vaan ei välttämättä löydy mistään, ei mihinkään hintaan. Ei alkuperäisosana, ei tarvikeosana, eikä käytettynä.

Eli ”vähäinen ruostevaurio” johtaa muuten hyvän auton romuttamiseen.

Minun mielestäni määräystä pitäisi muuttaa siten, että: ”Jos osaa ei ole saatavissa, niin sen saa korjata, mutta korjaus on esitettävä katsastusmiehelle ennen ruostesuojausta tai pintamaalausta”.

Mutta ilmeisesti polttomoottoriautot halutaan pois liikenteestä keinolla millä hyvänsä.

Vasemmiston eväillä kurjuudesta köyhyyteen.

Kuten ollaan nähty viimeaikaisissa vaaleissa ja noin muutenkin yleisessä poliittisessa katsannossa, niin vasemman laitapuolen kulkijoita ei erota toisistaan mikään, ei mikään muu kuin rautakanki.

Ei ole ideologisesti mitään väliä äänestätkö vasemmistoliittoa, vihreitä vai demareita, samaa paskaa ovat kolmeen eri pakettiin ripoteltuna.

Edellisissä vuosi sitten olleissa eduskuntavaaleissa näiden pyhä toteemi oli Marin, jonka nimeä huusivat toreilla ja turuilla mihin hän aaseineen karautti.  Mutta oli  se jumalan lykky, että Suomen kansa oli kuitenkin vaaliuurnilla sen verran  tolkuissaan, ettei uskonfeikille tarpeeksi valtakirjojaan  antaneet.  Nyt Marin sitten onkin päässyt sosialistin taivaaseen, nimittäin  kapitaalin kammariin kynnysmatoksi.

Sitten käydyissä presidentinvaaleissa vasemman laitapuolen kulkijoiden ukkosenjohdattimena oli Haavisto.  Uskottiin vanhan sanonan viimein muuttuvan lihaksi kun sanottiin, että kolmas kerta se toden sanoo.  Mutta taas oli Suomen kansa sen verran vielä kristillisesti tolkuissaan, etteivät maailmanparantajaa valinneet tuhoamaan Suomen sitäkin vähää moraalista pääomaa ja selkärankaa  joka vielä jäljellä on.  Olen ihmetellyt kuinka hyvin on Haavisto, joka oli hilkulla päästä ”linnaan”, niin voi kadota julkisuudesta vaalien jälkeen, mutta ei kai se haava sitten taida niin nopeasti umpeutua, joka kolmannen kerran jo auki revittiin.

No sitten tämä kolmas sosialisti Andersson.  hän oli tällä kertaa se vasemman laitapuolen kulkijoiden messias joka astui herättämään sosialistia kuolleista.  Mutta taas oli Suomen kansa viisasta, että varmisti Anderssonin poistumisen Suomesta Brysselin hautuumaan rauhaan.

Nyt sitten vasemman laitapuolen kulkijat vaeltavat pimeässä laaksossa ilman johtajaa, kun edellämainitut kolme ovat hävinneet näyttämöltä yhtä nopeasti kuin haittamaahanmuuttaja  työvoimatoimistosta Kelan ottoautomaatille.

Minä en nyt  keksi että kuka olisi se seuraava toteemi ja kansanvillitsijä ( naurattaja ) jonka nimeen vasemmisto vannoisi ja heidät yrittäisi herättää kuolleista.

Antti iso-Lindtman, Sofia Virta tuskin saa viisaria värähtämään vasemmiston koomapotilaalla, joten uskotaan siihen että tuhlaaja”poika” Marin palaa vielä taivaastaan takaisin maan päälle johtamaan tätä vasemmistosirkusta, hänellä on siitä jo oivaa näyttöä menneisyydesta.

Vasurien uusi puheenjohtaja on Veronika Honkasalo

… tämä on paras ennustus:

https://www.eduskunta.fi/FI/kansanedustajat/Sivut/1383.aspx

Miksi: Honkasalo on karismaattien sujuvasanainen esiintyjä, jonka koulutus,  tietopoha ja osaaminen yhteiskunta-asioissa on hyvin laaja. Hän ei jää sanattomaksi väittelyssä kuten ei  koskaan Li.

Vasureissa on aina sivistys ja äly olleet etusijalla kuten Claes Andersson, Suvi-Anne Siimes, Li Andersson, mutta myös jalat maassa kuten Merja Kyllönen.

Vasureiden syntyhistorian rasitteet ovat jääneet taakse nykyisen maailmantilanteen jakaessa populistit, Orbanit, le Pennit ja Mellonit Putinistien leiriin laitaoikiestoineen, jota jopa Orpolaiset ja tukevat.

Li taisi avata Suomen politiikassa uudet sivut ja silmät  tahtomattaan ?

Huijarivaroitus senioreille: Netin turva

sen kojun ja jäin vähäksi aikaa kuuntelemaan. Pikavaroitus lukijoille ja jakakaa ihmeessä varoitus edelleen. Pelotteluun perustuva huijaritoimija, joka koittaa saada seniorit ostamaan täyttä huuhaata kovaan hintaan.

Kuuntelin hetken kaupittelua. Tämä esimerkki tiivistänee parhaiten ongelman: Seniorille, jolla ei ole älypuhelinta, kaupattiin kovaan hintaan älypuhelimen sovellusta, perusteena se että se estää hänen pankkikorttinsa varastamisen langattomasti.

Myyjät lähestyivät vain yksinäisiä senioreita, ei nuorempia, itse asiassa kääntyivät pois ja välttelivät aktiivisesti jos nuorempia asiakkaita tuli.

Vilkaisu firman kotisivulle teki selväksi, että markkinointi on huuhaata. Kyse on tietoturvatuotteesta, jonka ydin on vpn-sovellus. VPN-sovellus voi joillain ihmisillä, joissain oloissa, tiettyyn tarpeeseen olla hyödyllistä, mutta tietäisit kyllä jos olisit yksi niistä ihmisistä joka tällaista tarvitsisi. Tietyt muut ihmiset voivat tietyissä oloissa saada pientä hyötyä tällaisesta, vaikka tarvetta ei olisi, mutta tämäkin on marginaalista. Vastaavasti sellaisen käyttö voi myös olla haitaksi ja estää joidenkin sovellusten toimintaa (esim. kodin äänentoisto, älykodin ohjaus, ym). Jotkut oikeat tietoturvayritykset tarjoavat vpn-palvelua osana kymmenten muiden tuotteiden joukkoa eikä se nyt mitään haittaa useimmille tuo.

Tässä kohtaa: ole varovainen. Jos näet tällaisen kaltaisia puliveivareita, älä suutu, älä räyhää, älä käytä voimakeinoja. Kirjoita ylös tapahtunut. Jos ei muuta niin jaa tietosi kavereille, mutta suositellumpaa on yhteydenotto vaikkapa kuluttajaneuvontaan. Voit toki yrittää lähestyä yritystä suoraankin, mutta en voi tätä suositella ensisijaisesti. Varmaa on vain, että räyhäämällä ongelma ei poistu.

päivitys 12.6.: Yrityksen edustaja lähestyi minua ja katsoi ettei ym. kirjoitus peilaa heidän toimintatapaansa. Pidän edelleen kuuloani hyvänä ja koen em. väitteet perustelluiksi. Olen tietenkin erittäin toiveikas, että harhaanjohtava markkinointi loppuu ja toiminta siistiytyy. Jos näin käy, lopputulos on erinomainen. Toistaiseksi en ole nähnyt tästä merkkiä, mutta aina on oltava tilaa optimismille. Plussaa siitä, että lähestyttiin keskustellen ja palautetta kuullen, pyytäen eikä vaatien. Miinusta siitä, että keskustelu sisälsi uhkauksia ja väitteitä, joiden todenperäisyys on kyseenalainen.

Toistaiseksi suosittelen yhä välttämään. Jos uutta tietoa tulee, päivitän.

Laitaoikeisto EU:ssa

Saksa-Ranska-Italia ja naapuri kiittää.
Onneksi Suomen latu eri suuntaan PerusS.
Nähtäväksi jää pystyykö Orpo-kokoomus pesemään
laitaoikeiston EU-tasolla?
Oletan että 4 meppiä saattaa tulla taklatuksi?
Saksan tilanne näyttänee suunnan
ja jos huonosti käy Ukraina häviää
ja venäjä voittaa?
Haluaako Saksa osin uudelleen itäsaksaksi?
Mikä onkaan Naton rooli, kun osa natomaita horjuu?

Elokapina on terroristijärjestö.

Helsingissä ovat taas terroristit haittaamassa ja häiriköimässä lainkuulijaisten kansalaisten elämää ja virkavalta seisoo vieressä  turvaamassa terroristien koskemattomuutta.

On aikoihin eletty, kun poliisikin valjastetaan suojelemaan terroristien elämäntapaa ja laittomuuksia ja jos minä saisin päättää, niin ainoa mitä minä näille terroristeille antaisin niin olisi Nokialaista nuoriso-ohjaajaa.

Terroristien kanssa ei neuvotella saatikka alistuta heidän höyrypäisten ideologioidensa edessä, aloittakoon nyt ensin vaikka Kiinasta, siellä joutuu varmasti tämä kyseinen järjestö hiilikaivoksille vuolemaan mustaa kultaa.

Urheilu

Urheilussa tärkeintä on matkustaminenen.
Näitä urheilumatkustajia on tullut seurattua.
Moni matkustaja pudonnut jo välieriin.
Neljäs sija on hyvä mutta ei kehuttava.
Eikö ole parempaa tekemistä,
kuin urheilun nimissä matkustaminen?