Oulun äärioikeistolainen puukottaja

Kamala tapaus jonka varmaan kaikki tolkuissaan olevat tuomitsevat. Kaikki ääri on pahasta, johtaa tekoihin mitkä suuri kansan enemmistö puoluekantaan katsomatta tuomitsee.
Mutta se mikä sai minut tämän avauksen kirjoittamaan on se että millä voisimme tällaiset hirmuteot estettyä. Hörhöjä riittää niin moniin aatteisiin, monilla ei ole edes aatteita niin kuin aviosiippansa tappajilla.
Ei helpota ratkaisujen löytämistä se että heti hirmutyön tapahtumisen jälkeen keskitytään vain syyllisen edustaman harhaopin tuomitsemiseen ei ratkaisun etsimiseen. Roskat on niin helppo lakaista maton alle.

Perussuomalaiset kuittasivat univelkansa nukkumalla.

Kovasti nyt Suomessa hehkutetaan vasemmistoliittoa EU vaalien voittajana ja varmasti se näin onkin.

Mutta kyllä se suurin voittaja kuitenkin on nukkuvat.

No, sitten kun katsotaan näiden kahden vaalivoittajan  prosentteja ja sitä, että mistä heidän korkeat kannatusluvut ovat tulleet, niin vasemmistoliitto on kerännyt kannatuksensa nousun kahden muun ”toveripuolueen” laarista ( sdp, vihr.)  Kun toinen vaalivoittaja nukkuvat ainakin näissä vaaleissa hyötyi perussuomalaisten pukiessa ylleen nukkumatin asun.

No sitten siihen, että kykeneekö vasemmistoliitto pitämään EU vaaleissa saamansa prosentit myös tulevissa vaaleissa, mitä jo ensi vuonna maassamme järjestetään, niin sen voimme jo kirkossa kuuluttaa, että ei kykyne ja prosentit tulevat tippumaan sinne samoihin kantturoihin kuin missä ne on totuttu näkemään ( 7-9% )

No sitten nukkuvat, he tulevat menettämään ainakin ne ”äänestäjänsä” takaisin perussuomalaisille, jotka jonkinlaista protestia EU.ta kohtaan valitsivat sängyn vaaliuurnin sijaan.

Joten siinä mielessä en ole huolissani perussuomalaisten kannatuksesta, sillä heidän äänestäjänsä tulevat kyllä takaisin puolueensa äänestäjiksi nukkuvista, kun univelka tulee kuitatuksi.

Vasemmistoliitto sitä vastoin taantuu takaisin marginaaliin, sillä routa ajaa kyllä porsaat takaisin kotiin (vihr-sdp) kun huomaavat, että intternationaalia ei pysty kolmiäänisesti laulamaan uskottavasti.

Oppositio räksyttää ja koittaa pistää nykyhallituksen piikkiin omiensa tekosten seuraukset

Marinin hallitus pelasi Rinteen ”rahaa on”-peliä ja pisti haisemaan mennen tullen.

Pysyviä menoja lisättiin miljarditolkulla, päätettiin sotesotku maakuntahimmelillä satojen johtajien palkkaamisineen ja miljarditolkulla alijäämäisellä budjetilla sekä kaiken kaikkiaan miljardien suuruisella velkojen korkokuluilla.

Nyt ollaan kusessa ja nykyhallitus joutuu tekemään kovia päätöksiä, jotta katastrofista päästäisiin jotenkin ylös.

Oppositio räksyttää viimeistä päivää kaikesta mahdollisesta syyttäen nykyhallitusta asioista, mitkä johtuvat Marinin sakin munauksista ja niiden seurauksita.

Tokihan se kirpaisisi suuresti, jos demutkin joutuisivat myöntämään munimiset ja ottamaan edes joskus vastuun tekemisistään.

Siksipä pitää pitää kaikin keinoin suurta mölyä ja koittaa syyttää muita niistä.

Toki jotain on mennyt perille demujen kannattajillekin, kun mieluummin äänestivät Li Anderssonia demujen sijaan…

Viis tuntia kultarantaa ketä kiinnostaa

Pidän tuon mittasta ohjelmaa vähintäänkin turhana ja liian pitkänä tuollasen vois lyhentää n 2 tuntiin koska jatkuvana marinana se ei kiinnosta ketään

Mutta makunsa kullakkin ja makuasioista ei paljon kannata kinata samat jorinat monesta suusta kuultuna

Hyvin vähän itse asiaa ja suurin osa jo kuultunakin ei siis mitään uutta

Mutta viis tuntia on liian pitkä ohjelmaksi jopa kultarannasta paljonko tuli maksamaan Ylelle tuokin seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

Tukkualennuksen sijaan tukkulisäys rikoksissa

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/paljousalennuksia-henkirikoksiin-niko-ranta-ahon-tuomioiden-esimerkki-huolestuttaa-oikeuskonkaria/8945038#gs.a84q0b

”Paljousalennuksia henkirikoksiin? Niko Ranta-ahon tuomioiden esimerkki huolestuttaa oikeuskonkaria”

Meillä on jo esimerkkejä siitä, kuinka tuomiota odottamaan vapaalle päästetty on tehnyt vakavis rikoksia sinä aikana.

Tukkualennus on normaalin oikeustajun vastainen ja useista rikoksista pitösi päinvastoin antaa tukku lisäys tuomioon.

Osoittaahan sellainen täydellistä iiittaamattomuutta laista ja säännöistä.

Putkisilmäisyys loistaa ilmastoasioissa

https://www.hs.fi/tiede/art-2000010493718.html

”Ilo­kaasu­päästöjen määrä on vaarassa kasvaa hallitsemattomasti”

”Tutkijoiden mukaan ilokaasu lämmittää Maan ilmakehää 300 kertaa tehokkaammin kuin hiilidioksidi ja viipyy ilmakehässä yli vuosisadan.”

Ilmastoalarmistit huutavat kurkku suorana hiilidioksidista, mutta ovat aivan hiljaa sitä paljon merkittävämmistä aineista, kuten ilokaasusta, metaanista, hukkamyllyjen jäähdytysaineista jne, jne.

Hiilidioksidi on elämälle välttämätön kaasu ja sitä on ollut maapallolla yli 15-kertaiset pitoisuudet.

Siitä voidaan myös valmistaa polttoainetta eli kierrättää se tehokkaasti.

Ukkolalta asiaa journalismista

https://www.iltalehti.fi/mieli/a/0d188fb2-9854-4d74-96c4-55a1b8f75fa1

”Ylen toimittajalle huomautettiin, kun jutussa oli liikaa heteromiehiä, aktivistit kouluttavat toimittajia – Tämä ei ole journalismia!”

Tämä likasankopuuhastelu ei todellakan ole journalismia, vaan tiettyjen ideologioiden pakkosyöttämistä.

Eläkkeelle jäävä jokinen aloitti se paskan jo Aamulehdessä ja jatkoi sitä ylessä.

Mainonnassa se näkyy siinä, kun mainoksissa alkaa lähes järjestään olla perhe-esityksiä, missä aina on vähintään yksi, mutta usein puolet henkilöistä on tummaihoinen lapsi tai vanhempi, vaikka heidän osuutensa Suomessa on vain prosentteja.

En sinänsä vastusta sitä, että vähemmistötkin näkyvät.

Vastustan sitä, että pääväestö ikäänkuin pyritään häivyttämään.

Ja persukommentit poistan automaattisesti.

Suomen hallituksen ajama eriarvoistava talouspolitiikka ajaa päin seinää

Orpon – Purran eriarvoistava talouspolitiikka ajaa ryskyen päin seinää. Luullaan, että yrityksillään varakkaat pitävät yhteiskunnan talouden pystyssä minimiveroin, mutta unohtavat. kuka sen on talouden kulutusrahat on heille kantanut eli kuka ostaa ja kuluttaa sekä, millä rahoilla rikastuneen porukan palvelut ja tuotteet kannetaan verovälttelyn kaivoon.

Myös sen, mikä suo oppijärjestelmät ja infran elää ja tuottaa pohjan tälle ansaintalogiikalle eli se on= oikeudenmukaiset verot.

Jo nyt on nähty, että julkinen infra ylläpitoineen vaatii oikeudenmukaisen verotuksen, verovälttelyn lopettamisen ja kierron.  Selitys ontuu, että pakoon rikkaat ja yrittäjät Suomesta karkaavat, jos se oikeus toteutuisi.

Kansa jakaantuu talouden mukaan leireihin ja se ei tiedä hyvää yhteiskunnalle.

Tuloerojen hurja kasvu uhkaa hyvinvointivaltiota, sanoo Emmanuel Saez – Talous | HS.fi

”Tiivistelmä:

Eriarvoisuustutkija Emmanuel Saez puhui Suomessa varallisuuden kasvusta ja verotuksesta. Saez on tutkinut rikkaiden verovälttelyä ja kannattaa progressiivista verotusta. Hän muistuttaa eriarvoisuuden kasvun historiallisesta suuruudesta länsimaissa.Saez toivoo, että taloudessa syntyvä vauraus jaetaan eri osapuolten kesken.

Länsimaissa eriarvoisuuden kasvu on ollut historiallisen suurta jo 44 vuotta, Saez kertoo.

”Sitä ennen länsimaiset valtiot ja niiden talousjärjestelmä jakoi varallisuuden kasvun varsin siististi. Luulimme, että olemme ratkaisseet [eriarvoisuuden] ongelman. Valitettavasti tuo aika ei jatkunut.”

Saezin mukaan erityisesti kahden henkilön, Yhdysvaltain presidentti Ronald Reaganin ja Britannian pääministeri Margaret Thatcherin henkilökohtaista merkitystä ei tule aliarvioida.

”Heille on annettava ansio siitä, että he todella muuttivat ajattelua markkinamyönteiseksi. Sellaiseksi uskoksi, että jos rikkaat hyötyvät, niin kaikki voittavat.”

REAGANIN kaudella Yhdysvalloissa käynnistettiin suuri verouudistus, joka käynnisti valtavan verokilpailun kaikkialla maailmassa.

Kun ennen yritysverot olivat 50 prosentin tuntumassa, ne laskivat jopa 15–25 prosentin tuntumaan, veroparatiiseista puhumattakaan.

Ja kun todella rikkaat saavat suurimmat tulonsa suuryritysten voitoista, lisääntyneet voitot päätyivät paljolti heidän taskuihinsa, Saez arvioi.

Thatcher oli puolestaan keskeinen vaikuttaja siinä neoliberalistisessa poliittisessa ajattelussa, jossa hyvinvointivaltion kokoa ja verotuksen roolia haluttiin aktiivisesti vähentää. Aate kasvoi kansainväliseksi liikkeeksi.

”Eniten muutos näkyi englanninkielisissä maissa, mutta myös Pohjoismaat muuttuivat paljon.”

Teknologiamiljardöörit ovat Saezin mukaan ääriesimerkki tämän muutoksen voimasta. Sääntelyn vapautuessa he pystyivät valtaamaan markkinoita ilman valvontaa. ”Ja kun progressiivista verotusta ei ollut, mikään ei jarruttanut varallisuuden kasvua.”

ERIARVOISUUDEN kasvun toivottiin lisäävän talouskasvua niin, että rikkaiden vauraus valuisi lopulta myös köyhien iloksi. Niin ei käynyt. Monet talousteoriat ovat pitkälti tarinoita ja myyttejä, Saez muistuttaa.

Yhdysvalloissa köyhimmän puolikkaan hintojen noususta eli inflaatiosta putsatut reaalitulot ovat pysyneet 1980-luvulta lähtien yli 40 vuotta käytännöllisesti katsoen lähes samoina, Saez kertoo. ”Samaan aikaan huipputuloisten reaalitulot kaksinkertaistuivat.”

Sosialisti on vaarallinen kotimaassa.

Kirjoitan nyt siitä mistä lienen paremmin olevani kärryillä kuin kukaan sellainen, joka itseään poliittisesti ”sitoutumattomaksi” tituleeraa.

Nimittäin juuri päättyineistä EU-vaaleista perussuomalaisen  silmin ja korvin.

Nyt on mediat  tulvillaan monensortin asiantuntijaa höpisemässä persujen huonon vaalimenestyksen johtuneen nykyisen hallituksen politiikasta, jossa kovalla kädellä muutetaan oleskeluyhteiskuntaa takaisin työn ja yrittämisen yhteiskunnaksi.

Mutta nyt sanon totuuden ilman mutu tuntumaa jota media harjoittaa.  Perussuomalaiset seisovat 99%.sesti  hallitusohjelman takana ja luottavat samoin lukemin puheenjohtajaansa, joka ei lähde sosialistien taikaseinää etsimään, vaan  perustaa päätöksensä tutkittuun, virkamiesvastuulla tehtyyn arvioon kansantaloutemme kantokyvystä tai kyvyttömyydestä.

Ja toiveajattelijoille sanon, että jos odotatte että perussuomalaiset lähtevät tämän vaalituloksen vuoksi hallitusvenettä keikuttamaan, niin ikävä tuottaa teille pettymys, sillä vasemmiston heittämä veneentappi on löytynyt ja enään ei tarvitse kenenkään huutaa hallituspaatissa apua, kun vuoto on tukittu.

No miksi perussuomalaiset sitten jäivät kotiin vaaleissa.  Siihen ei ole muuta vastausta olemassa kuin se, että EU.ta ei koeta siksi paikasi jossa meidän ääni kuuluisi ja vain eduskuntavaalit ovat se kanava, jossa sorretun voima jyllää jatkossakin ja  jossa perussuomalainen ääni on hintansa väärtti.

Minäkin melko paljon teen kokemusperäistä tutkimusta perussuomalaisten kannattajien keskuudessa siitä, että miten he kokevat nykyisen hallituspolitiikan olevan linjassa tavoitteiden kanssa, niin aika harvassa jos ollenkaan ollaan hallitusohjelman vastaisia ja sanotaan, että askel askeleelta kerralaan saadaan nämä vasemmistolinnakkeet kaadettua, se ei tapahdu hetkessä, joten työ on vasta alussa kun vasemmisto taistelee pitääkseen sosialistien taikaseinät pystyssä.

Mutta iloitkaa nyt perussuomalaisten vaalitappiosta, hallitus ja hallitusohjelma etenee kuin juna, sillä neljästä vuodesta on vasta vuosi kulunut ja vasemmiston jättämästä katastrofiperinnöstä huolimatta valoa loistaa jo tunnelin päässä.

 

 

EU- vaalit yleensä, – italialainen ääniharava erikseen

Ennusteiden mukaisesti oikeisto (Totuusmedian mukaan laitaoikeisto/äärioikeisto) kasvatti kannatustaan eurovaaleissa. Ranskan presidentti Emmanuel Macronin on päätynyt jopa kutsumaan Ranskan ennenaikaisiin vaaleihin, kun oikeistolainen Kansallinen liittouma (RN) on saanut huimat 31,5 % äänistä – yli kaksi kertaa enemmän kuin Macronin johtama Renew-puolue.

Itävallassa oikeistolainen FPÖ voitti maan vaalit kaksinkertaistaen europarlamentaarikkojensa määrän kuuteen. Puolue sai 27 % äänistä.

Saksassa oikeistolainen AfD nousi toiseksi suosituimmaksi puolueeksi kasvattaen paikkamääräänsä 16:een.
———————————————————
Poliittisesta väkivallasta epäilty italialainen vasemmistoaktivisti oli ääniharava.

Poliittisesta väkivallasta epäilty Ilaria Salis valittiin europarlamenttiin äänivyöryllä. Ylen uutisessa 39-vuotiasta italialaisnaista luonnehditaan ”antifasistiseksi vasemmistoaktivistiksi ja opettajaksi”.

Europarlamenttipaikka saattaa hyvän palkan ja muiden etujen lisäksi merkitä italialaisnaiselle vapautumista tutkintavankeudesta. Euroopan parlamentin edustajilla on nimittäin syytesuoja, joka suojaa heitä vangitsemiselta ja syytteiltä.

Epäiltynä Budapestin vasarahyökkäyksistä

Salis on ollut viimeiset 15 kuukautta vangittuna Unkarissa epäiltynä osallisuudesta helmikuussa 2023 tapahtuneeseen pahoinpitelyjen sarjaan, josta Suomen Uutiset raportoi tuoreeltaan. Pahoinpitelyille oli tyypillistä se, että iso joukko naamioituneita antifasisteja hyökkäsi vasaroilla, pampuilla ja kyynelkaasulla aseistautuneina ihmisten kimppuun kadulla.

Hyökkääjät valitsivat uhrinsa siten, että näitä pidettiin esimerkiksi vaatetuksen perusteella ”fasisteina”. Kaikkiaan yhdeksästä uhrista monet saivat vakavia vammoja esimerkiksi kalloonsa.

Hyökkäysten erityispiirteenä oli naisten suuri osuus pahoinpitelijöinä. Eräässä iskussa puolet hyökkääjistä oli poliisin mukaan naisia. Voimaantuneet naiset eivät ainoastaan kuvanneet hyökkäyksiä vaan osallistuivat aktiivisesti pahoinpitelyihin lyömäaseita käyttäen.

Onko tämä tulkittavissa siten, että vasemmistolainen väkivalta on sitä parempaa väkivaltaa muuallakin kuin Suomessa (?)
Lähteet: Verkkomedia, Suomen Uutiset