Natsi, fasisti, sosialisti, kommunisti

Nykyään natsitellaan helposti ja myös atribuuttia fasisti käytetään helposti.

Näyttää kuitenkin siltä, että ei ymmärretä ollenkaan mistä on kysymys.

Esimerkiksi natseja sanotaan äärioikeistolaisiksi, vaikka todellisuudessa ovat sosialisteja, eli vasemmistolaisia. Kuinka ollakaan fasistien kanssa on ihan sama asia.

Kopioin tähän ikivanhan kirjoitukseni sosialisteista:

https://jput.fi/kolmen_sortin_sosialisteja.htm

Sosialisteja on tietysti vieläkin useampaa kuin kolmea sorttia, mutta katsotaanpa tässä nyt kolmea hyvin tunnettua sosialistia hieman ”karvoihin”.

  1. Vladimir Iljitsh Lenin

Lenin tunnetaan Venäjän vallankumouksen toteuttajana ja jopa sosialistiteoreetikkona.

Äkkiä voisi kuvitella, että Lenin on peräisin äärimmäisen köyhästä työläisperheestä ja rupesi siksi parantamaan työläisten asemaa Venäjällä – mutta oliko se niin?

Lenin on peräisin suhteellisen varakkaasta venäläisestä virkamiesperheestä ja opiskeli lakimieheksi. Siten varattomuus ei ollut syynä sosialistisuuteen.

Leninin ei voidakaan katsoa pyrkineen edistämään köyhien asiaa, vaan tyydyttäneen omaa vallanhimoaan. Kun tsaarinvalta oli kaatunut Venäjällä, niin sinne rakennettiin demokraattista hallintoa. Tämän kehityksen demokratiaan Lenin kuitenkin katkaisi aseellisella vallankaappauksella kansalta johtamalleen pienelle klikille. Leninillä eikä hänen aatteellaan ei ollut Venäjällä merkittävää kannatusta. Roskajoukko yksinkertaisesti otti vallan murhilla ja valtavalla terrorilla.

Leninin voidaankin katsoa olevan ”kaikkien terroristien äiti”.

Suomettuneessa historiankirjoituksessa väitetään Leninin lahjoittaneen Suomelle itsenäisyyden – tosiasiassa Leninin Venäjä kuitenkin yritti hävittää demokraattisen Suomen itsenäisyyden ja tehdä Suomesta kommunistinen diktatuuri. /Vapaussota.htm

Kun Lenin sitten kuoli johonkin sukupuolitautiin, niin Stalin vannoi Leninin arkulla vievänsä Leninin aloittaman maailmanvalloituksen loppuun.

  1. Adolf Hitler

Adolf Hitler oli köyhä orpo opiskelija, joka yritti elättää itsensä ja maksaa opintonsa kaikenlaisilla sekatöillä mm. rakennustyömailla – juuri tyypillinen henkilö vasemmistolaiseksi – sosialistiksi.

Niinpä Hitler liittyikin Saksan työväenpuolueeseen, josta hän sitten teki Saksan kansallisSOSIALISTISEN TYÖVÄENPUOLUEEN. Tähän Hitlerin sosialistiseen puolueeseen liittyi runsain mitoin saksalaista työväestöä – suuria määriä entisiä Saksan kommunistisen puolueen jäseniäkin.

Hitler oli hyvä puhuja – voitaneen hyvällä omallatunnolla sanoa hänen olleen varsinainen sosialistiagitaattori. Hän sai köyhän kansan taakseen, koska Ensimmäisen Maailmansodan jäljiltä Saksassa oli nälkää ja köyhyyttä. Hitler taisteli Ensimmäisessä Maailmansodassa rintamasotilaana saaden urhoollisuudesta Rautaristin, sotilasarvoltaan hän oli korpraali.

Hitler kykeni nousemaan valtaan demokraattisten vaalien avulla, vaikkakin hänen puolueellaan oli valtavat määrät vaalikampanjoihin käytettyä velkaa (Hitlerin henkilökohtaisella takauksellakin) ja Hitler tarvitsi valtaan päästäkseen Venäjän (Stalinin) avun.

Päästyään valtaan Hitler muutatti perustuslakia saaden diktatorisen vallan – perustuslaki hyväksyttiin kansaäänestyksessä. Siten voidaan todeta, että de facto Hitler pääsi valtaan demokraattisesti. Valtaan päästyään Hitler tosin lopetti demokratian Saksassa. Hitler onkin ilmeisesti ainoa sosialisti, joka on päässyt valtaan demokraattisten vaalien avulla.

Kannattaa huomioida myös se, että Hitlerin johdolla Saksan kansallisSOSIALISTINEN TYÖVÄENPUOLUE ja Saksa liittoutuivat kommunistisen Venäjän kanssa. Tämän liittosuhteen perusteella Venäjä ja Saksa hyökkäsivät molemmat yhdessä Puolan kimppuun – siitä katsotaan yleisesti aiheutuneen Toinen Maailmansota.

Vielä Puolan sodan päätyttyä Venäjän ulkoministeri Vjatseslav Molotov käski mm. Belgialaisia kommunisteja auttamaan Saksan kansallisSOSIALISTEJA, etteivät ”lännen imperialistit hävittäisi kansallisSOSIALISMIA”.

#) Hitlerin kansallisSOSIALISTISEEN TYÖVÄENPUOLUEESEEN liittyi runsaasti kommunisteja – olivathan nämä puolueet tavallaan proletaarisia veljespuolueita. Lainaus: ”[Saksalaiset – jp] kenraalit puolestaan suhtautuivat epäilyksin natsipuolueeseen sen proletaarisen alkuperän, sekä ilmeisen valtion asioissa osoittaman vastuuttomuuden vuoksi.” (Alan Clark, Operaatio Barbarossa, 1968, sivu 6)

  1. Benito Mussolini

Benito Mussolini oli mitä tyypillisin vasemmistolainen opiskelija.

Välttyäkseen asepalvelulta Italiassa Mussolini siirtyi Sveitsiin harjoittaen siellä sosialistista vallankumouspropagandaa kunnes Sveitsi kyllästyi siihen ja karkotti hänet.

Suoritettuaan asepalveluksensa Mussolinista tuli sosialistisen liikkeen aktiivijäsen ja hän toimi mm. sosialistisen sanomalehden toimittajana.

Mussolini kaappasi vallan Italiassa ja liittoutui toisen sosialistin Hitlerin kanssa.

$) Mussolini puhui vielä poliittisessa testamentissaan 3.3.1945 ”Euroopan valtioiden sosialistisesta unionista.” (Mauno Jokipii, Hitlerin Saksa ja sen vapaaehtoisliikkeet, 2002, sivu 48)

Adolf Hitler – vannoutunut sosialisti

https://jput.fi/Adolf_Hitler_vannoutunut_sosialisti.htm

Adolf Hitler piti 22.6.1941 historiallisesti merkittävän puheen Saksan kansalle. Siinä varsin pitkässä puheessa Hitler puhuu myös Saksan sosialismista.

Kannattaa muistaa sen Saksan sosialistisen puolueen koko virallinen nimi: Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue. Myös se kertoo kyseisen puolueen olleen sosialistinen, että kyseiseen puolueeseen liittyi saksalaisia kommunisteja huomattavia määriä.

Alla lainaan kyseisestä pitkästä puheesta sosialismia koskevan pätkän:

Valtakunnankansleri Hitlerin julistus Saksan kansalle 22.6.1941

Saksalaiset! Kansallissosialistit! – –

Yksinomaan sisäisen eripuraisuutensa vuoksi Saksa joutui vuonna 1918 tappiolle. Seuraukset ovat olleet pelottavat. Kun ensin oli valheellisesti selitetty, että taistelua oli käyty vain keisaria ja hänen hallitusjärjestelmäänsä vastaan, ryhdyttiin Saksan armeijan laskettua aseensa määrätietoisesti hävittämään Saksan valtakuntaa. Samaan aikaan kuin erään ranskalaisen valtiomiehen ennustelut, että Saksassa oli 20 miljoonaa ihmistä liikaa — että ts. nämä oli nälällä, taudeilta tai siirtolaisuudella poistettava —, näyttivät kirjaimellisesti toteutuvan, aloitti kansallissosialistinen liike työnsä Saksan kansan yhdistämiseksi ja samalla valtakunnan nostamiseksi uuteen kukoistukseen. Tämä kansamme uusi nousu ylös hädästä, kurjuudesta ja häpeällisen halveksunnan alaisuudesta tapahtui sisäisen uudestisyntymisen tietä. – –

Kansallissosialistit! Te olette varmaan kaikki tunteneet, että tämä askel oli minulle katkera ja raskas. Koskaan ei Saksan kansassa ole vallinnut vihamielisiä tunteita Venäjän kansoja kohtaan. Mutta jo kolmatta vuosikymmentä juutalais-bolshevistinen vallanpitäjäryhmä on ponnistellut Moskovasta käsin sytyttääkseen paloon ei ainoastaan Saksan vaan koko Euroopan. Ei Saksa ole koskaan koettanut viedä kansallissosialistista maailmankatsomustaan Venäjälle, vaan Moskovan juutalais­bolshevistiset vallanpitäjät ovat lakkaamatta pyrkineet alistamaan meidät ja Euroopan muut kansat yliherruuteensa, eivätkä ainoastaan henkisesti, vaan ensi sijassa nimenomaan sotilaallisessa mielessä. Mutta tämän hallitusjärjestelmän toiminnan tuloksena on kaikissa maissa ollut vain sekasorto, kurjuus ja nälänhätä. Minä puolestani sitä vastoin olen kahden vuosikymmenen ajan ponnistellut saadakseni mahdollisimman vähäisellä sekautumisella ja ollenkaan aiheuttamatta häiriöitä tuotantotoiminnallemme Saksassa aikaan uuden sosialistisen järjestyksen, joka ei ainoastaan poista työttömyyttä, vaan yhä lisäytyvässä määrässä päästää työtä tekevän ihmisen osalliseksi työn tuloksesta.

Adolf Hitler[i] & kuva kirjan kannesta[ii]

 

Uusnatsien hyökkäyksen ajankohta ehkä harkittua

Oulussa tapahtuneet uusnatsien puukkohyökkäykset noudattivat perinteistä terrorismin kaavaa: välitön tuho on toissijaista välillisen rinnalla. Suomalaiset on onnistuttu saamaan toistensa kurkkuihin, syyllisiä etsitään poliittisista vastapuolista ja panikoinnin taso on suurta. Vaaditaan kovia toimia ilman edes ymmärrystä tapahtuneesta. Ajankohdassakin on jotain kiintoisaa.

Persut.

Persujen liittymistä asiaan voi mielestäni katsoa useammalta kantilta. Ensinnäkin on totta, että heidän jäseniä on joskus esiintynyt samoissa tapahtumissa uusnatsien kanssa. Itse en pidä tästä assosiaation pohjalta tuomisemisesta lainkaan, mutta selvähän se on että ei tuo hyvältä näytä ja kritiikki on perusteltua. Jos se on käynyt kerran, anteeksipyyntö ja selvitys riittää. Jos sitä käy toistuvasti, on luottamusta huomattavan vaikea ansaita takaisin. Jatkuva tuomitseminen jo käsitellyistä tapauksista on kuitenkin vain typerintä mahdollista politisointia.

Toinen kysymys on kielenkäytössä. Kritiikki on perusteltua ja perusteetonta. Väestönvaihtoteoria salaliittoinen on sellaista huuhaata jota ei ikinä pitäisi eduskunnassa kuulla. Väestön vaihtumisen ja demografiamuutosten analysointi puolestaan on jotain mistä pitäisi puhua enemmänkin, koska siinä ollaan yhteiskunnan perusrakenteiden äärellä. Termi on lievästi sanoen monitulkintainen. Tyhjentävää vastausta ei ole, vaan tapauskohtaista harkintaa tarvitaan. On syytä olla varuillaan, mutta yhtä lailla syytä olla panikoimatta ja menemättä tässäkään typerään politisointiin. Kahtiajakoja ei pidä syventää vain oman somesuosionsa pönkittämiseksi, ei persujen, ei vassarien, ei kenenkään.

Kolmas huomio on, että PVL:n kaltaisille toimijoille perussuomalaiset ovat pahin vihollinen ja tunne on molemminpuolista. Vaikkakin persuissa on rääväsuita ja riidankylväjiä, joukossa on myös yhä lisääntyvä määrä asiallisesti argumentoivia ihmisiä, jotka haluavat maltillistaa, tieteellistää ja muutoinkin kehittää maahanmuuttokeskustelua hyödyllisempään suuntaan. Sellainen toiminta nostaa maahanmuuttokeskustelua asiatasolle, kohti ongelmia ja pois vihasta – ja se vie uusnatsien kannatuspotentiaalia pois.

Tällä hetkellä persut ovat ottaneet osumaa. Penkin alle menneet eurovaalit, järisyttävän kovat säästötoimet ja heikkenevä kannatus. Persut ovat juuri nyt heikoimmillaan moneen vuoteen. Nyt on oikea aika iskeä heitä vastaan ja siirtää heidän kannatusta joko maahanmuutto-ongelmista vaikeneviin toimijoihin ja/tai ulkoparlamentaarisiin voimiin. Molemmat optiot ovat uusnatseille voitokkaita. Siksi spekuloin, ettei ajoitus kenties ole sattumaa.

Oppositio.

Opposition on pidettävä meteliä tällaisissa tilanteissa, mutta aina väkivallan äärellä pitäisi myös ymmärtää asian vakavuus. Persujen summittainen syyttäminen uusnatseiksi heikentää mahdollisuutta toimia. Hallituksen ja/tai ministerien syyttäminen turvattomuudesta on tehokkaampaa. Stragisesti ajatellen opposition pitäisi onnistua kaappaamaan ratkaisukärki; asema jossa he voivat johtaa koko eduskuntaa toimissa järisyttävää yhteiskunnallista ongelmaa vastaan. Tässä haetaan johtajuutta, ei kykyä potkia hiekkaa toisten kengille.

Summittainen syyttely pelkkien mielikuvien avulla ei ole koskaan johtanut vaalimenestykseen. Sillä saa lööpin tai pari, mutta ei poliittista jalkaa ongelmankäsittelyn oven väliin. Oppositio ei nosta valtaansa viholliskuvilla, vaan nostamalla itsensä asemaan, jossa he ottavat johtoasemaa hallitukselta. Opposition ei pidä etsiä tapaa tehdä persuista syyllisiä, vaan tapa saada persut soittamaan yhteistä sinfoniaa heidän asettamien nuottien mukaan. Kriisistä saa irtopisteitä haukkumalla, mutta pitkäjänteistä poliittista vetoapua saa vain osoittamalla johtajuutta. Vanhoista demareista tätä taitoa ainakin löytyy. Käyttäkää sitä.

Venäjä.

Ei sovi myöskään vähätellä sitä, ketkä uusnatseja tukevat. Venäjällä aivan suora natsisymboliikkakin on noussut suureen arvoon viimeisen parin-kolmen vuoden aikana, joten tämä on myös erittäin helppoa myydä kansalle. En pitäisi kaukaa haettuna sitä, että sekä ajoitukseen että metodologiaan annettiin työntöapua joko suoraan venäjältä, tai venäjältä neuvoja saavien tahojen toimesta.

Persuille tilanne on sietämätön ja järkyttävän vaikea. Heille olisi viisasta olla mieluiten hieman ylimääräistä nöyrempiä ja toisaalta hieman tomerampia rikollisuutta vastaan. Jälkimmäisestä merkkejä näkyykin, edellisestä ei.

Persujen poliittisten vastustajien asema ei ole sen helpompi. Ottaako lyhytaikaisia irtopisteitä, vaikka siitä hyötyisivätkin lähinnä putin ja uusnatsit – vaiko yrittääkö pelata shakkia ja hakea voimia tuleviin vaaleihin?

Voi Pirha

AL lukijalta osuva kirjoitus Pirhan toiminnasta:
Luottamushenkilökulut 2,9 milj.
Yksi kokous 75.000,-
– Luottamushenkilöt käyvät kokouksissa
kuluttamassa joutoaikaansa käyttämättä puheenvuoroja perin vaisusti
ja asiat ovat rempallaan.
– Osataan ainostaa lakkauttaa toimipaikkoja
ja vähentää väkeä?
– Omalla kohdalla hammaslääkäripalvelu on kuten jutussa kerrotaan.
https://www.aamulehti.fi/lukijalta/art-2000010503224.html

PerusS noussut 7,6% – 14,9% (HS-Gallup)

En nyt näihin lukuihin sen kummemmin paneudu, olen jo aikaisemissa blogeissani maininnut persujen univelasta, joka näkyykin jo pienessä ajassa tulleenkin kuitatuksi, toki osa kannattajista vielä vetää ”hirsiä” katsomossa.

Mutta sitten toiseen asiaan.

En voi olla ihmettelemättä tätä sosialistien isänmaallisuutta, kun perustuslakivaliokunnan käsittelemä ns.  käännytys/rajalaki ei heille kelvannut kansainvälisiin ihmisoikeuksiin vedoten.

Näyttää siltä, että sosialisteille tärkeintä on suojella ennen kaikkea laittomasti maahan pyrkiviä kuin Suomen kansaa.

Kuinka ihmeessä joku voi vielä tällaisia puolueita kannattaa, joille Suomen etu ja turvallisuus on toisarvoinen asia, kun vaakakupin toisella puolella on venäjän edut polkupyöräpataljoonien muodossa, tai kuka nyt milläkin tavoin rajan ylittää.

Varmasti nämä sosialistit antaisivat turvapaikan niillekin, jotka rajan yli tulisivat panssarivaunuilla, se on sitä rajat ylittävää suojelua.

Ei muuta kuin rajat auki taivasta myöden, niinhän vaativat jo kaikki ihmisoikeus-”asiantuntijammekin”, joten aseet vain auroiksi, sitä kieltä se Putinkin ihailee.

Köyhät kyykyssä äänestää kyykyttäjäänsä, eli vasemmistoa.

Nyt kun seuraa tätä Suomalaista politiikan tähtitaivasta, niin ei voi olla huomaamatta sitä, että kuinka eduskunnan oppositio ja myöskin hallituspuolue RKP.kin  ovat ruoskineet itsensä jonkinsortin transsia muistuttavaan hurmokseen, että kun perussuomalaiset saadaan pois niistä pöydistä joissa päätökset tehdään, niin sen jälkeen Suomalainen hyvinvointivaltio on pelastuva.

Nykyiselle hallituspolitiikalle ei ole vaihtoehtoa, se myönnetään vaikka ei sitä julkisuuteen sanota myös vasemmiston toverikabineteissa ja vapaamuurareiden  mafiakerhoissa, mutta kun sitä on toteuttamassa perussuomalaiset, niin se on saatanasta.

24/7 saadaan kuunnella itkuvirttä opposition suunnalta, kuinka köyhät tapetaan kyykkyynsä kylmyyteen, mutta se on taivahan tosi, että oppositio myisi vaikka köyhän äitinsä markkinoilla, jos sillä saataisiin perussuomalaiset vietyä ”saunan taa”…….pestäväksi.

Kun kuulen politikon lausuvan taikasanan ihmisoikeus,  niin silloin minä kyllä poistan aseestani varmistimen.

Ja nyt kun sosialistit ja kepu ei näytä pääsevän päämääräänsä koko perussuomalaisen puolueen lahtaamisen kerralla, niin nyt se on montun reunalle taluttamassa puolueen yksi henkilö kerrallaan,  Junnilan jo teloittivat ja seuraavana näyttää sosialistien teloituskomppanian eteen joutuvan Rydman.

Se on irvokasta, kun sosialistit vannovat rauhan ja yhteistyön nimeen eduskunnassa, mutta eduskunnan ulkopuolella marssitaan punaliput hulmuten ja roikotetaan Orpon ja Purran olkinukkeja tikun päässä ja huudetaan lähes kuolemaa vääräuskoisille, valkoisille heteromiehille.

Vähän sama ilmiö on silloin, kun vasemmisto marssii punaliput ja Palestiinan terroristiliput hulmuten samassa tangossa, ja syyttää Israelia siitä kun ”pakotti” Hamasin terroritekoon Israelissa.

Minä luen terroristeiksi myös kaikki ne, jotka terroristeja tukevat ja Suomessa se on vihervasemmistolainen ihmisoikeus fundamentalismi ja fanaattisuus.

 

Perinteet velvoittavat.

Jos nyt puhutaan poliittisesta, lähiajan historiastamme kepun osalta, niin seuraava nimilista ei sisällä muita kuin johtajia, joita voidaan kyllä hyvällä syyllä nimittää harhaan johtajiksi.

Esko Aho

Anneli Jäätteenmäki.

Matti Vanhanen.

Mari Kiviniemi.

Juha Sipilä.

Katri Kulmuni.

Annika Saarikko.

Ja tähän ansioituneiden listaan lisään myös Kaikkosen, sillä jos on kerran tuomittu virka-aseman väärinkäytöksetä linnaan, niin eikös se niin tuppaa olemaan, että rikolliset ovat useimmiten uusioita.  Kepun ex-puoluesihteeri Korhonen sanoi  Kaikkosen olevan tuuliviiri yllä talon katon,,,,se sanoo jo paljon tulevasta.

Esko Aho pakeni presidentinvaalit hävittyään ulkomaille ja sieltä saaduilla opeillaan liittyi Venäjän valtion palvelijaksi pankkimaailmaan.

Anneli Jäätteenmäki sai diplomaattipostia tilaamatta ja yllättäin.

Matti Vanhanen myös pakeni, syy, polvien pettäminen, kun maa poltteli jalkojen ja ”hännän” alla.

Mari Kiviniemestä minulla ei ole muistiinpanoja, joten taitaa olla pienin paha tässä köörissä.

Juha Sipilällä meni myöskin Vanhasen ja Kaikkosen ohella omat ja valtion edut ja varat sekaisin nepotismissaan.

Ja niin kävi myös Kulminin kohdalla, kun tilaisuus teki varkaan.

Saarikko joutui viimeisenä vasta toteamaan sen, että puhumalla paskaa pellonreunassa ei laari täyty. Hän oli ilmentymä siitä kuinka vallanhimo syö oman lapsensa, vai oliko se sittenkin vallankumous.

Ei liene sellaista rimaa olemassa, mitä ei kepujohtajat kykene alittamaan.

Kysyn, että mihin kepua tarvitaan ja vastan itse, että pitäähän niin vasemmistolla kuin oikeistollakin olla kynnysmatto, johon voi tarvittaessa kenkänsä pyyhkiä.

 

Opposition itku on musiikkia korvilleni.

Muutamat puolueet pitävät puoluekokouksiaan meneillään olevana viikonloppuna.

Kokoomus )  Voittajan/voittajien on helppo hymyillä ja Orpo jatkaa puheenjohtajana yksimielisin päätöksin, sillä kukas sitä nyt voittajahevostaan lahtipenkkiin veisi, joka jo tähän mennessä on omistajilleen ”ravannut” sievoisia poliittisia voittoja, eikä ole lähtenyt laukalle.

No miksi kokoomus on johtava Suomalainen puolue tällä hetkellä.  Siihen on montakin selittävää tekijää ja annan siitä nyt yhden oman arvioni.  Nimittäin kokoomus on  AINOA  puolue, ehkä Kristillisten ohella eduskunnassa, joka ei ole demonisoinut perussuomalaisia.

Kepu )  Kepu vaihtoi puheenjohtajansa Saarikosta Kaikkoseen ja jos joku odotti että nyt tyyli ja taju, eli tyylitaju muuttuu kepussa Kaikkosen myötä niin turhaan odotti.  Sillä sama kaiku on askelten ja niin Kaikkonen kuin koko muukin kepukaarti keskittyi oleelliseen, eli perussuomalaisten haukkumiseen.  Mitään vaihtoehtoisia politiikan esityksiä ei kuultu muuta kuin Purrasta saksineen.  Eiköhän ne kepun vaihtoehdot ole samat kuin hallituksen muodostamisenkin aikoihin, eli tyhjä paperi.

Rkp ) Ruotsalaiset menivät vähän samoin eväin kuin kepukin, siellä keskityttiin kuvailemaan kuinka vaikeata heidän on olla hallituksessa joka tekee perussuomalaista politiikkaa.  Mitäs siinä ruikuttavat, kaataisivat tällaisen hallituksen, mutta niin se taitaa olla ankkalammikon polskuttelijoissakin, että kyllä se persuleipäkin nälän voittaa.

Heikoilla eväillä on eduskunnan oppositiokin, kun mitään uskottavaa poliittista vaihtoehtoa heillä ei ole esittää valtiontalouden kääntämiseksi kasvun tielle, kun keskittyä tekemään yksittäisistä ministereistä epäluottamuslauseita ja jos tällä oppositio ajattelee että näin se hallitus lähtee pakittamaan ohjelmissaan takaisin Marinin perinnön linjoille, eli ensin sirkushuvit ja jos sen jälkeen on vielä jäljellä jotain jaettavaa, niin sitten voidaankin jo huilata, kun tuppaa hiki tulemaan pintaan laiskan syödessä.

Orpo ja Purra ne yhtehen soppii, huomenna viedään rakkaus koppiin…..ei aviollisessa vaan poliittisessa katsannossa.

 

 

Kivirekeen ei kannata jokaista hiekanjyvää yrittää lastata..

Minä olen edelleen sitä mieltä, että Stubb on kuitenkin se pienempi paha maamme presidentiksi kuin Haavisto olisi ollut ja vaikka Haavisto ei yksilönä vaarallinen liene, niin se punavihreä vallankumouslauma olisi Haaviston valinnan myötä ollut maamme moraalis/eettis/kristillisille arvoille kuolemaksi.   Toki ei se Stubbikaan tunne sanaa kansallismielisyys, mutta varmasti hänen tuuliviiriläisyytensä on vielä parannettavissa pois niistä liittovaltiohoureistaan.

Mutta nyt kun olen katsellut ja kuunnellut tätä Stubbin aloitusta virassaan, niin kovasti hän nyt yrittää täällä kotimaassa mielyttää kaikkia, saavuttaaksen aseman olla koko kansan presidentti. Siinä tulee  käymään niin, että kun yrittää kaikkia miellyttää niin pian ei miellytäkkään ketään ja siitä saa vaikutelman nuoleskelusta.

Ja vaikka Stubb ensitöikseen palauttikin kokoomuksen jäsenkirjansa puoluetoimistoon, niin eihän ne arvot jäsenkirjan luovuttamisen yhteydessä mihinkään muutu ja toivonkin, että hän muistaa kuka ja ketkä hänet on virkaan valinneet, että ei heitä nolaa liiallisella nuoleskelulla vihersosialistien suuntaan.  Sehän on selvä, että vihervasemmisto kyttää nyt jokaista mielipidettä ja pilkun paikkaa Stubbin lausunnoista ja kannanotoista, että jos hän harhaan astuu näiden fundamentaalisten ihmisoikeushörhöjen uskontofilosofiasta, niin välittömästi hänet kivittäisivät vääräuskoisuudestaan.

Toivotan Stubbille menestystä työssään kunhan muistaa, alkoholissakin ne korkeat prosentit eivät takaa hyvää ”humalaa”, vaan pahemman krapulan.

 

Stubb- 3 pointtia

Kultarannan tylsääkin tylsempiä keskustelijoita lähtien ylimmästä poliitiisesta johdosta.
Teemat ovat aivan samoja ulkopolitiikasta vastauksineen, jotka on kuultu niin presidentinvaalissa kuin pitkin vuotta. Eli ei mitään uutta edes uutispäivityksen tasolla.

Presidentti Stubbin luettelomainen esitystapa:

”Arvopohjainen realismi”:
– Pitää sisällään 2 pointtia.
– Ensimmäisessä on 5 pointtia…
– Toisessa nämä 3 pointtia…
– Lopuksi yhteenvedossa nämä 2 pointtia.

Panin tv:n kiinni ja tulin kuuntelemaan arvopohjaisia linnun lauluja tänne Pyynikin järvimaisemiin ikimäntyjen keskelle. Täällä arvopohjat ovat realismia.

Muut aiheet ja keskustelut olivat tasoltaan hyviä.