Nyt tuli kammottavia lukuja vasemmistolaisille, koska heidän viime hallituskaudella aloittama tuhotun maan politiikka näyttää valuvan hukkaan kuin vesi hanhen selästä ja Orpon hallituksen uudistuspolitiikka on vähitellen saamassa lihaa luun ympärille.
Viimeisen kvarttaalin mukaan bruttokansantuotteen nousu on alkanut, tosin pienin askelin mutta on kuitenkin ja kun nämä nyt valmistuneet työelämän uudistukset tulevat toteutetukseen yrityksien työpaikoilla, niin johan lyyti alkaa kirjoittamaan ja työntekijätkin saavat toimeentulonsa yrityksistä, ei lakkoavustuksista ja soppajonoista.
Onhan se harmillista, kun koko vuosi on huudettu Orpoa ja Purraa viimeiselle tuomiolla ja vaadittu heidän hallitusohjelmansa muutettavaksi punaiseksi viivaksi. Ymmärrän kyllä toisaalta minkälainen maan suru vallitsee eduskunnan oppositiossa ja ulkoparlamenttaarisissa korporaatioissa, kun hallitukselle tarkoitettu foliohattu onkin nyt heidän omassa päässään.
Hyvin menee….mutta menköön.