Perussuomalaiset tähdet ja tähtien tekijät.

Noin vuosi sitten kun Orpo sai hallituksensa kasaan,  jonka johtavana teemana on työ ja yrittäminen, niin ei keritty vielä kissaa sanoa kun vasemmistolta tippuivat kintaat.

Marinilta ne tippuivat heti vaalituloksen lävähdettyä tulostauluun ja eipä siinäkään keritty vielä kissaa sanoa, kun jo työrukkaset vaihtui kapitaalin kammareiden hänelle hankkimiin  silkkihansikkaisiin ja lakkokenraalien soppatykkien sattumat muuttuivat suussa sulaviksi hanhenmaksa palleroiksi, jotka huuhdotaan alas samppakaljalla.

Kun Orpon hallitus koettaa maata nostaa taantumasta, johon Marinin vasemmistohallitus on ollut keskeisenä tekijänä päätöksillään vaikuttanut, niin ainoa vaihtoehto mitä vasemmisto oppositio ja sen haarakonttori AY tarjoaa nyt hallitukselle on persettä penkiin ja ei ei ei.

Ja sanon nyt perussuomalaisena, että tämä hallitus ei takaskelia ota ainakaan persuministereiden suunnalta ohjelmastaan, meillä on hallituksessa yhtä monta ministeriä kuin oli poikiakin Jukolassa ja yhtä monta tähteä kuin on tähtiä Otavassa, joten kansalaiset voivat luottaa siihen, että edelliseen vasemmistosirkukseen ei palata ainakaan meidän toimesta ja toimin.

Vuosi ollaan vasta oltu kuskin paikalla ja ollaan selvitelty Marinin vasemmistohallituksen talous,-ja moraalisotkuja, niin nyt jo vasemmisto huutaa että väärin sammutettu ja odottavat jo vesi kielellä bensakanisterit kädessä, päästäkseen ”byromaaneina” viemään työnsä loppuun kotimaan polttajina.

AY korporaattikin vaati perustuslakiimme muutosta, että Suomessa ylintä valtaa käyttää hallitus, kunhan ensin haetaan sille vallankäytölle lupa heidän lakkokenraaleiltaan.

Vasemmisto syyttää perussuomalaisia äänestäjiensä pettämisestä, mutta minä tiedän kyllä kuinka perussuomalaisia äänestäneet ajattelevat kuten itsekkin, että ei niin huonoa päätöstä hallitus teekkään, että se vasemmiston riman alittaisi.

Ja näkeehän sen nyt sokee Reettakin, että parhaimman barometrin silloin saa hallitus onnistumisestaan, kun möykkä vasemmalla kasvaa ja punalippujen rivit Purran työhuoneen ikkunan alla liehuvat, ennen niiden laskemista kolmen vuoden päästä puolitankoon.

Hyvin menee…..mutta menköön.

 

Vasemmiston mailmanparannus antaa Suomalaisille kuoleman suudelmaa.

Aika pitkään politiikkaa seuranneena olen viime aikoina erityisesti pannut merkille eduskunnassa ja poliitikkojen debatissa yleensäkkin, että varsinkin vasemmalta, tai sanoisinko aina vasemmalta löytyy yksi ”sanahirviö”, joka kumoaa voimallaan  KAIKKI  järjelliset ja tolkulliset sekä tutkimusperäiset väitteet jota erityisesti kansallismielisesti ajattelevat esittävät.

Se =  IHMISOIKEUDET

Tämä  sanahirviö  jakamattomuuksineen ja luovuttamattomuuksineen raiskaa suomineitoa joka päivä eduskunnassa ja tavallinen tallaaja saa olla arjessaan koko ajan varpaillaan, ettei kenenkään ihmisoikeuksia vaan tule loukanneeksi tietämättään.

Kyllä me Suomessa osataan elää ilman vasemmiston jatkuvaa moralisointia ihmisoikeuksista, ollaan osattu jo satoja vuosia, joten pareet olisi vasemmistonkin mennä huutamaan ihmisoikeuksiensa profetiaa niihin maihin, jossa vääräuskoiset kivitetään ja tuomitaan roviolle.

Tälläkin hetkellä ne, jotka vaativat Suomeen tulijoilta ja otetuilta elämistä maassa maan tavalla, niin heidät vasemmisto luokittelee rasisteiksi ja ihmishirviöiksi ja  vaaditaan yhteiskunnallista koskemattomuussuojaa niille, jotka uskossaan pyyhkivät ihmisoikeuspykäliin  perseensä.

Kyllä vasemmiston on turhaa täällä Suomessa ja suomalaisille opettaa lintukoiraa uimaan, menköön hyväntahdonlähettiläisiksi vaikka sellaisiin maihin jossa sharia lakeja kumaretaan pyllistäen vuoroin Mekkaan ja Medinaan, niin melko varmuudella voin sanoa, että päätään lyhyempänä palaa jos palaa kotimaahan tekemään ilolla perussuomalaista politiikkaa.

Nyt minulle riitti !!

Elisan kännykkäyhteys ei ole toiminut 5 päivään ja ei toimi  vieläkään täällä sykekadulla, vaikka vikailmoitukset tehty. Laitoin äsken reklamaation  Elisalle pankkitilinumeroni kanssa jossa vaadin rahallista korvausta haitasta josta on ollut minulle vahinkoa, varsinkin kun olen odottanut tärkeitä puheluita kelasta, sosiaalitoimesta sekä koulutuskeskus salpauksesta, niin on kohtuutonta että olen joutunut menemään yli 2km päähän osoitteestani joka päivä jotta olen voinut soittaa ja vastaanottaa tärkeitä puheluita ja tekstiviestejä.

Nyt jos joku sanoo , että minulla on liian iso luu vastassa, niin voin tässä kohtaa kertoa että voitin aikoinaan oikeusjutun Lahden kaupunkiakin vastaan, niin osaan kyllä painia isojen ”äijien ” kanssa.

Miten pitää puhe jonka sanomaa ei väärin ymmärretä?

Puhe ja sen sisältö tulisi aina tarkkaan harkita.
Monet politikot vastaavat niin että siitä on vaikea
muodostaa sanojan kanta.
Stubb antaa lausuntoja,
mutta onko ne loppuun asti harkittuja?
No ainahan se puheen sisältö voidaan tulkita:
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010429878.html
On varsin pitkälle menevää vääristämistä,
jos Suomen ystävämme ihmettelee mihin me valmistaudumme?
– Eli pitäiskö puhe rakentaa niin ettei sitä voi muuksi muuttaa?

Nöyrin kiitos kaikille Suomen yrittäjille, te olette tämän maan kivijalka.

Minä en voi käsittää tätä vasemmiston suoranaista vihaa niitä kohtaan, jotka sentään omilla veroillaan ovat pitämässä huolta niistä  kansalaisista, jotka joko omasta tai  itsestään riippumattomasta syystä eivät siihen itse kykene.

Vasemmisto kiljuu että Orpon hallitus suosii suurituloisia, mutta eikö vasemmistolle mikään riitä, kun yhä oltaisiin vain lisäämässä keskituloistenkin verotaakkka, kun palkastaan  menee lähes puolet veroa, jotta Kelan nälkäluukuilla riittää jaettavaa ”köyhille”.

Eipä se ihme ole, että ne kuuluisat huippuosaajat kiertävät maamme kaukaa, kun täällä vasemmisto rakastaa heidät veroillaan hengiltä.

Nytkin vasemmisto on masinoinut armeijansa ja kenraalinsa taisteluun niitä vastaan, jotka heille leivän ja sirkushuvitkin kustantavat, eli yritykset yrittäjineen.

Koko Suomalainen mediakenttäkin tuntuu olevan vasemmiston äänitorvena, kun 24/7  raijataan yksittäisiä ”köyhiä” tiedoitusvälineisiin  kansalaisten kauhisteltavaksi,  kuinka julmasti Orpon hallitus heitä kohtelee, mutta kun vähän näiden henkilöiden todellista pintaa raapastaisiin, niin heidän köyhyyteensä Orpon hallituksella ei ole minkäänvaltakunnan osaa eikä arpaa, kyllä he ovat itse itsensä siihen jamaan saattaneet oma ehtoisesti.

Itse olen jo 70+ ja poissa palkkatyöstä ja olen kiitollinen kaikille niille työnantajille ja yrittäjille jotka ovat minun osaamisestani ja työpanoksestani maksaneet ja aina olen ollut palkkaani tyytyväinen, alkaen kahden markan tuntipalkasta Valmetilla  juoksupoikana.

Nyt eläkkeellä ollessamme vaimoni kanssa, niin ei se eläke ole suuren suuri kummallakaan, mutta hyvin tullaan toimeen ja tyytyväisiä ollaan ja jos se suurempi olisi, niin tulisi pian hankittua paljon sellaista mitä ei kuitenkaan sitten tarvitse.

Sen vielä sanon omalta kohdaltani, että vaikka en mitään rahapelejä harrasta, niin minulle sattui se suurin lottovoitto kohdalleni, kun vaimoni tapasin v.78

 

Meillä Tampereella riittää näitä nuoria terväviä naisia…

…meinaan Alviina Alametsä ja Sanna Marin parhaasta päästä. Kun näitä näiden naisten puhetta kuuntelee, se on terävää, argumentoivaa ja äärimmäisen selkeää, ei kuin puuroa Sofia Virran suusta. Tai  vitt ..ua ja irvistelyä kuin  erään rahaministerin hampaiden välistä.

Aamulehti Strasbourgissa | Tamperelaistaustainen nainen nousi 26-vuotiaana ”vahingossa” Euroopan politiikan ytimeen – Nyt hän kertoo erikoisesta työkulttuurista, jossa on tavallista soittaa keskellä yötä https://www.aamulehti.fi/kotimaa/art-2000010429336.html

 

Onnellisuus löytyy pienistä puroista, ei valtamerestä.

Minä en ainakaan osaa sanoa kenenkään puolesta mistä onnellisuus muodostuu itse kullekkin, enkä tuputa omaa filosofiaani ainoaksi lääkkeeksi onnen kerjäläisille.

Mutta jos suinkin on mahdollista, niin tee työtä kuin eläisit ikuisesti ja rakasta kuin kuolisit huomenna.

Päivän juttu

Erään seurakunnan pastorilla oli saarnapäivä, mutta pappi valehteli olevansa sairaana, koska hänen teki niin kovasti mieli lähteä pelaamaan golfia.

Jumala ja Pyhä Pietari katselivat papin touhuja ja Jumala päätti antaa papille pienen näpäytyksen.

-””Annan hänelle kentän ihannetuloksen””: sanoi Jumala Pietarille.

-””Mikäs ihmeen rangaistus se muka on ??”” : Pietari ihmetteli.

Jumala vastasi: -”” Kellepäs hän voisi siitä kertoa ja kehuskella””

Ihan kuujuttu tämä, jolle en keksi järjellistä selitystä

Vielä eilen luulin että kännykkäni sim-kortti on vioittunut, ni en eilen ottanut edes kännykkää mukaan kun kävin salpauksessa pääsykokeissa.

No tänään kun kävin 2 km päässä kotoani kaupassa, niin äkkiä elisan verkkoyhteys palasi ja pystyin soittamaan puheluita siellä.

Mutta nyt kun olen taas kotona keskussairaalan kupeessa, niin ei verkkoyhteyttä ja kännykän näytölle tulee vain: Ei yhteyttä verkkoon kun yritän soittaa.

Mystinen juttu.