Otteita Kanalan US- puheenvuoron blogista, joka käsittelee juuri nyt käsillä olevaa työelämän uudistusta. Eilen 5.3. A-studiossa olivat vastakkain Satonen ja Eloranta. Se nyt on ainakin selvä, että Ruotsin työelämäuudistus ja siihen liittyvä sosiaaliturva ei ole mitenkään verrannollinen Suomeen paitsi siten, että Suomi olisi Impivaarassa, jos Satosen mutinat toteutuisivat.
Satosen puheiden totuudenmukaisuus mitataan Eduskunnassa.
Kannattaa lukea tämä tarkkaan:
”Ammattiyhdistysliike on ollut Suomessa liian kesy. Se ei ole taistellut työntekijöille samanlaisia vaikutusmahdollisuuksia kuin on ollut Saksassa ja muissa Pohjoismaissa pitkään. Kaikissa niissä työntekijöillä on vahvaa edustusta yritysten päättävissä elimissä toisin kuin Suomessa.
Myös ammattiliittoihin ja luottamusmiehiin perustuva työpaikkakohtainen yhteistoiminta työnantajan kanssa on hyvin järjestetty. Niinpä hallituksen viittaamissa verrokkimaissa sopiminen ja luottamus toimivat paremmin yrityksissä ja niiden työpaikoilla.
Ruotsissa 1980-luvulta lukien yli 25 työntekijän yrityksissä on tullut olla hallituksissa vähintään kaksi työntekijöiden edustajaa. Tanskassa hallitusedustuksen raja on 35 työntekijää. Isommissa yrityksissä työntekijöiden edustajia on valittava kolme.
Henkilöstön edustajien asema on sama kuin muiden hallituksen jäsenten. Vain työriitojen ja työehtosopimusten käsittelyyn he eivät voi osallistua.
Saksassa on perinteisesti työntekijöillä ollut vahva työntekijöiden edustus yritysten päättävissä elimissä. Lisäksi työntekijöillä on ollut oikeus perustaa vähintään 5 työntekijän työpaikalle yritysneuvosto, jota työnantajan kuultava tärkeissä asioissa. Irtisanomisissa sitä on kuultava, muutoin irtisanominen on pätemätön.
Ruotsin laki myötämääräämisestä työelämässä antaa eräissä erimielisyysasioissa työntekijöille tulkintaetuoikeuden, kunnes asia on sovittu tai ratkaistu oikeudessa. Laki velvoittaa työnantajat neuvottelemaan työntekijöiden kanssa kaikissa yrityksissä ja tärkeimmistäkin asioista.
Suomessa hallintoedustus on ehdollinen, heikko ja koskee vain vähintään 150 työntekijän yrityksiä, jos enemmistöä edustavat henkilöstöryhmät sitä vaativat. Työnantaja määrää, mihin elimeen se ottaa työntekijöiden edustuksena yhdestä neljään henkilöä: hallintoneuvostoon, hallitukseen, johtoryhmään tai muihin elimiin, jotka yhdessä kattavat yrityksen tulosyksiköt. Laki ei siis määrää edustusta hallitukseen.
Suomen yhteistoimintalaki ei koske alle 20 työntekijän yrityksiä. Hallitus esittää alarajan nostoa 50 työntekijään. Tämä merkitsisi, että peräti 98 % yrityksistä jäisi siten lain velvoittaman työntekijöiden ja työnantajan yhteistoiminnan, vuoropuhelun ja tietojen antamisen ulkopuolelle. Hallituksen esitys häikäilemätön ja autoritaarinen verrattuna ns. verrokkimaihin.
Suomen yhteistoimintalain mukaan itse yrityksen liiketoimintapäätökset eivät ole yhteistoimintaneuvottelun kohteena. Neuvotteluvelvollisuus ei siten koske edes päätöksiä yrityksen toiminnan tai sen osan supistamisesta tai lopettamisesta tai siirtämistä toiselle paikkakunnalle. Velvoite neuvotella koskee vain työnantajan päätöksen henkilöstövaikutuksia eli esimerkiksi kuka saa potkut.
Hallitus on romuttamassa nykyisiä vähäisiä työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksia työpaikoilla. Hallitus antaa esitystensä perusteluista räikeän virheellisen kuvan väittäessään, että sen esittämät uudistukset ovat sellaisia, jotka verrokkimaissa on tehty jo vuosikymmeniä sitten. Väite on karkean valheellinen.
Hallituksen esitys paikallisesta sopimisesta merkitsee vain työnantajan vallan kasvua – järjestäytymättömissä yrityksissä.
Hallituksen on tekopyhää siunailla työntekijäjärjestöjen reaktioita.
Ne ovat samalla puolustamassa työttömiä ja pienituloisia kohtuuttomia sosiaali- ja työttömyysturvan leikkauksia vastaan. ”
Lähde verrokkimaiden osalta: Jukka Ahtela, Sopiminen työmarkkinoilla – muu maa mustikka? Ruotsin, Tanskan, Saksan ja Ranskan työmarkkinasääntely vertailussa. 2019. Löytyy netistä julkaisun nimellä.
(Jukka Ahtela, OTK, entinen EK:n johtaja ja valtakunnansovittelija)