Trump on 100% Venäjän puolella, huolestuttavaa
Edelleen jauhan tästä. Yhdysvaltojen Trump on ehkä maailman suurin uhka, hän tulee torppaamaan Yhdysvaltojen tuen Ukrainalle ja se huomataan jo nyt.
”Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi syyttää Donald Trumpin asettumisesta Vladimir Putinin puolelle.
Amerikkalaisen CNN-kanavan haastattelema Zelenskyi ei voi ymmärtää, miksi Trump asettuu hyökkäyssodan aloittaneen venäläisjohtajan puolelle.
Haastattelussa Ukrainan presidentti hoputtaa myös USA:n kongressia hyväksymään limboon jääneen Ukrainan uuden tukipaketin. Ilman sitä Zelenskyi kertoo miljoonien siviilien olevan vaarassa menettää henkensä Ukrainassa.” (IL)
Edelleen venäläismielinen republikaanien puolue estää 100% Ukrainan avun Yhdysvalloissa. Tätä on jatkunut tavalla tai toisella koko sodan ajan. Jos Trump olisi ollut nyt presidentii, ei Ukraina olisi saanut minkäänlaista apua. Ja tämä sekopää on mahdollisesti taas presidentti. Se on loppu.
Muutama poiminta päivän tärkeistä ulkomaan uutisista
Kannattaa tuntea naapuri Venäjä: Erkka Mikkonen kertoo sen, minkä jokainen, useasti eri aikoina Venäjän kävijä on kokenut ihmisistä: 1. kohtalon usko määrää. 2. Valehteleminen on kansaperinnettä. 3. Ihmisten arvo on heirarkiasta kiinni:
—
Macron alkaa uskomaan, että Naton sotilaidenkin on autettava Ukrainaa:
—
USA:n republikaanit saavat rankkaa arvostelua Ukrainan/ Israelin tuen kanssa pelleilyssä omalla sisäpolitiikallaan ja Trumpilla:
IS seuraa Ukrainan sotaa – Ulkomaat – Ilta-Sanomat
—
Ruotsin Natoon liittymistä vastaan äänestivät äärioikeistolainen Unkarin ”persujoukkio ”:
He äänestivät Ruotsin Nato-jäsenyyttä vastaan Unkarissa – Ulkomaat – Ilta-Sanomat:
Pientä huumoria
Ettei olisi niin vakavaa niin siinä vähän huumoria. Pätkällä (Putin) on päällään takki …ja siitä se sitten lähteekin 😅
Lähde näkyy ohessa, on julkinen.
"Tervetuloa KGB:lle. Oliko tämä teidän ensimmäinen päivä töissä?"
"Kyllä"
"No niin katsotaanpa sitten työvaatteet. Mikä koko?
"XS kiitos."
"Ei ole."
"Onko S:ää?"
"Ei"
"Onko…"
"Kuules poju, nää on kaikki samaa kokoa: K niinkuin Kaalisäkki. SEURAAVA!" pic.twitter.com/2FtXe2sbD3
— V i l l e (@RanneVille) February 26, 2024
Kuuluvatko kalliit hoidot kaikille?
Sotesäästöjä haetaan ja se tietää suomeksi sanottuna
hoitojen priorisointia ts valitaan keitä hoidetaan…
Vanhukset ovat se suurin sotekäyttäjäryhmä.
Työterveyshoito ajaa ohi
ja yksityinen ajaa rahalla ohi.
Muistisairaat vanhukset pakotetaan olemaan kotona
ts vastuu vältetään.
Nykyhallitus on se joka päättää että näin
ja se on tietenkin edellisen syy…
https://www.aamulehti.fi/kolumnit/art-2000010245078.html
Kinausblogit ja palstat
Kansalaismielipiteiden some- kinausblogit:
- US- puheenvuoro( kokoomuksen äänenkannattaja), jossa pitää olla omalla nimellään ja edes tunnistettavalla kuvalla. Siellä ovat samat naamat päivästä toiseen ja vastakkainasettelu kuten kaikkialla, jossa kaikki ovat poliittisesti kaikkia vastaan eli ”vasuripellet, puna-vihreät, sosialisti-kommunistit vs. oikeistosiipi persut ja kokoomus, ”sotahullut”. Lähes kaikki politisoituu aihe kuin aihe ja palstat ja naamat tiedetään, kuka on missäkin leirissä. Nimittely sen mukaista. Ihan asiapalstojakin on monelta alalta. Ja ”US-vapaavuoro ”.
- Verkkouutisiin ( kokoomuksen äänenkannattaja) vilkaisin, mutta ei kiinnosta- samoja naamoja eri – ja samoillakin nimillä.
- X-jutuissa en ole mukana.
- AL:n juttujen kommentointi nimimerkillä, aisaa , mutta moderoitua soopaa kuin muissakin.
- HS:n kommentointi moderoituina omalla nimellään on ylivoimaisesti asiallisin.
Sitten on nämä monien medioitten omat, pääasiassa ihan huu-haata.
- FB- asiapalstat kaikista monipuolisin ja paras, vaikka sinnekin mahtuu monenmoista kulkijaa: Siellä omat, valitut ja hyväksytyt kaverit ovat tunnistettavasti ja omalla nimellään. Samoin virallisten ylläpitäjien ja valvojien muut asiapalstat. FB- tunnuksella pystyy kirjautumaan moneen paikkaan.
- ”Tampereen kuntapolitiikka”(2 kp); saat nopeimmat kokousyhteenvedot kommentteineen.
- ”Lisää kaupunkia Tampereelle”; monipuolinen kaikkia kehitysasioita käsittelevä.
- Kaupunginosapalstat, arkkitehtuuri, puutarhat, autot, musiikki, niksit, myyntipalstat. Kaikkea arkipäiväisiä.
- Suomen kaupunkipalstat, ex- työkaveriblogit jne..
Aikansa saa aamulla avattua, eikä telkkarikaan ole niin ajan tasalla tasalla kuin nämä.
… niin että, mitä nämä nuoret, kun räpläävät vain kännyköitään ja somettavat. Emmehän me aikuiset mitään räplää !
60 minuuttia ohjelma vieraili Ruotsissa
Kun mikään ei voi mennä pieleen niin kaikki menee pieleen. Tässä piti näyttää kuinka ruotsalaisessa lähiössä sinne ohjatut ”turvapaikanhakijat” elävät sujuvasti kantaruotsalaisten kanssa…🤦
Kannattaa katsoa. Ohessa lähde ja on julkinen X-palvelussa:
60 Minutes goes to Sweden to make a heart warming special about diversity, but see a different situation, then this happens. pic.twitter.com/oUd2ZuJ0RV
— Dane (@UltraDane) February 24, 2024
Hoivan kalleus
Kauhia kun hoivan hinta on kolminkertaistunut!
Niin miksi – sopinee kysyä?
Hallitus suosii yksityisiä toimijoita:
Hintakehitys 350 – 600 – 1000,-/kk!
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010244244.html
Hoivan laatu ja virikkeet eivät nekään saa kehuja…
Ukrainan kohtalo on pitkälti Yhdysvaltojen käsissä
Ukraina on nyt tilanteessa johon vain ulkoinen apu tai sen avun vähyys voi muuttaa tilannetta suuntaan ja toiseen. Toisaalta Ukrainan pitää järjestää laajamittainen LKP. Ei voida vain siirtää tätä asiaa kokoajan eteenpäin.
Tässä ihan hyvin pohdittu millainen vaikutus tulee olemaan kun Trump tulee takaisin valtaan:
”BREMMERIN mukaan hänen synkät johtopäätöksensä johtuvat muun muassa siitä, että Yhdysvaltain tuki Ukrainalle ei ole enää niin taattua kuin presidentti Joe Biden vielä vähän aikaa sitten vannoi sen olevan. Jos presidentiksi nousee marraskuun vaaleissa Donald Trump, Yhdysvaltain tuki Ukrainalle muuttuu yhä epävarmemmaksi ja Trump saattaa olla ”valmis heittämään ukrainalaiset bussin alle” (IS)
Näin rikotaan 9 minuutissa Venäjän propaganda
Siitä Puolalaisen edustajan puhe YK:ssa. Suosittelen katsomaan ja kuulemaan …
This intervention by @radeksikorski 🇵🇱 in the 🇺🇳 Security Council today will be a classic. Not much left of 🇷🇺 after that. pic.twitter.com/nJJqMg8PwV
— Carl Bildt (@carlbildt) February 24, 2024
””Kannattaa muistaa se, että ammattititoimittajan päätehtävä, JSN, on etsiä, tutkia, analysoida, kritisoida totuudenmukaisesti asioita ja ilmiöitä ja tuoda uusia näkökulmia keskusteluun meidän kaikkien eduksi.”
Kannattaa muistaa, että sen lauluja laulat, kenen leipää syöt!”
Valitettavasti näin se näyttää olevan.
Tosiasia kun on, että aika usein sen toimittajan ideologia tunkee läpi tekstin.
Näin se vain on, vaikka jonkun sielua kirveltää pirusti, kun sen kertoo julkisesti.