Ei ihme, ettei tänne Suomeen kukaan halua tulla kuin pakosta, saati töihin. Täällä vallitsee kateus, impivaaralaisuus, jurous, älä vaan luule olevasi jotain… Harva avaa ovea tai pitää auki tai toisen kulkiessa, on kohtelias saati kiittää. Kaduilla sätkät ja räkä lentää, perkele…Autossa audin peltikuori suojelee keskisormea, muualla Porschekin on kuin Yaris täällä.
Kun ulkomaalainen tulee Pyynkin polulla vastaa, hän hymyilee ja tervehtiikin, Suomipoika painaa päänsä maahan ja jurottaa muualle.
Mutta on täällä poikkeuksiakin- tamperelaisuus nääs ! Se puhuu, vaikka ei kysytä, se ei kuuntele, vaikka sillä on korvat, se puhuu kaikki vanhat jutut uutena, se tietää kaiken maailman asiat, vaikka ei ole käynyt kuin Teiskossa. Se syö mustaamakkaraa ja tekee, vaikka ei tarvitsisi, siksi Tampere on Tampere.
Kannattaa lukea tuo Hesarin juttu, josta alla otteita:
Näitä suomalaisten käytöstapoja ei voida ymmärtää ulkomailla – Helsinki | HS.fi
”KODITON saapuu pieneen roomalaiseen kauppaan ja kysyy, saisiko leivän. Kauppias kysyy, että miksi aina tulet tänne. Menisit välillä jonnekin muualle. Sitten hän jatkaa, että no, mikä leipä nyt sitten. Koditon ihminen valitsee leivän provolonella, italialaisella juustolla.
Inhimillisyys, sitä Roomassa aikoinaan 10 vuotta asunut ja sittemmin Suomeen palannut Merja Niinisalo kaipaa.
”SUOMALAINEN mielellään haukkuu, jos ei pidä jostain. Italiassa ei sanota suoraan, vaan mielipide löytyy rivien välistä”, Roomassa asunut Niinisalo sanoo. ULKOMAISEN työkulttuurin ymmärtäminen on monen suomalaisen mukaan vaatinut opettelua.
”Työpaikallani hankittiin kollegalle lahja, ja kortti kiersi. Rustasin siihen nimeni. Jonkin ajan kuluttua minulta tultiin kysymään, mitä minulla on lahjansaajaa vastaan. Tapana nimittäin on kirjoittaa jotain kivaa, lämmintä ja ennen kaikkea persoonallista onnitteluihin. Pelkkä allekirjoitus on kuin näyttäisi keskisormea”, kertoo Brysselissä asuva vastaaja.
”Työelämässä ei pärjää, jos olet kovin ujo ja introvertti”, sanoo Lontoossa vuodesta 2019 asti työskennellyt Emmi Huovinen.
MONEN suomalaisen arvostama vaatimattomuus ei ole kaikkialla hyve. Lontoossa asuvan Huovisen mukaan esimerkiksi englantilainen keskustelukulttuuri on päällekäyvä, oma tila pitää osata ottaa itse. ”Oli opittava puhumaan toisten päälle ja huutamaan työpaikalla, jotta minut voitiin ottaa mukaan isoihin neuvotteluihin”, kirjoittaa Latinalaisessa Amerikassa asunut vastaaja.
New Yorkissa ja Lontoossa asunut vastaaja taas sanoo oppineensa ulkomailla rohkeammaksi ja oma-aloitteisemmaksi. ”Suomessa opetettiin, että uteliaisuus on tunkeilevaa. Britanniassa ja USA:ssa taas ihmetellään ja jopa pahastutaan siitä, ettei toinen esitä heille kysymyksiä.”
Näin kertoo myös Roomassa asunut Niinisalo….”
