No, ei kauaa sittenkään, kun tilasin keväällä ison kasan klapeja naapurin isännältä, joskus pöllejäkin talvea varten tai tein itse pitkästä tavarasta. Liiteri oli pinottu hyvän tuoksuisia, tuohisia koivuja nätit pinot ”oikein” päin kuivumaan. Oli siellä sekapuuosastokin. Sahapukki ja kirvestukissa Billnäs jämäkästi isketty kiinni.
Ikivanhan hirsitalon ikkunat ja oli tiivistetty ja teipattu, uunit nuohottu. Tuplaovet tuulikaapissa tiivistetty ja kynnyksellä räsymatto nostettu oven kynnystä vasten. Vanhan sähkömittarin ”pyörijä” hidasti kierroksiaan.
Näihin aikoihin isossa salissa ja vierashuoneissa oli vain peruslämpö n. 12-15 C ja tupalovet kiinni, paksut samettiverhot vedettyinä oville. Itse vetäydyimme ns. ”kaksioon”, iso keittiö, skafferi, ruokasali ja iso makuuhuone. Aamu alkoi praasulla puuhellaan- voi sitä lämpöä, sitten muut kakluunit, joita riitti. Vaalea savu kirusi pystysuoraan taivaalle, koivu tuoksui.
Taito lämmitykseen oli periytynyt lapsuusajoista. Tuhkat poistettu. Eikä sytytetty päältä, vaan pantiin lehtisoiro tuhkaluukkuun, että veto lähti. Pinottiin väljästi koivuklapeja ja tuohet alle. Tuplapellit auki ja ikkuna raolleen. Siinä sitä sitten kaunis liekki loimotti parin pesän ajan. Hiilihangolla kekäleitä möyhittiin. Pellejä pikku hiljaa pienemmiksi. Kekäleet hiipuivat. Kun sininen liekki oli poissa mutta kekäleet vielä hyvän punaisia, pellit lähes kiinni, kohta kakluunin katon rajassa oleva alin tupapelleistä kokonaan kiinni, ylempi hiukan raollaan ja pyöreä ylätuuletusventtiili auki mahdollista häkäjäämää varten.
Huom ! Tämä ohje ei päde enää nykyuuneihin.
Tällä selvittiin kovat pakkasetkin, jotka ylsivät sinne – 35 C. Eli hyvä talvi luonnolle.
Rantasaunan lämmitys olkikin sitten jo ihan oma pyhä kulttuurinsa.