Haaviston työpaikkahaastattelu

Yle-1 Presidenttitentti  8. 1. klo 21  ja uusinta tänään 9.1. presidenttitentti klo 15.05

Päällimmäiset havainnot:

  1. Kun kyseessä ei ole mikään Tammelantorin puolueteltalla  grillimakkaran paiston päähenkilö, vaan tuleva presidentti, pitää suhteuttaa asian mittasuhteet.
  2. Haavisto omassa puheessaan osasi kiteyttää taitavasti persoonansa, kokemuksensa ja kritiikin itseensä kohtaan. Toi esille erityisen kokemuksensa lähes kaikissa maailman kriisipesäkkeissä konekiväärien ja terroristien tulituksen keskellä neuvotellessaan rauhansopimuksista vuosikymmenet. Diplomatia tapahtuu näkymättömissä pöydissä taustalla.
  3. Osasi ennakoida al-Holin kysymykset ja perustella miksi toimi aitoja kaataen niin kuin toimi ja selvisi kaikista vastahuudosta huolimatta ja pelasti lapset terroristien ”koulutusleiriltä” Suomen siviilielämään turvaan ja äidit kontrolliin.
  4. Sisäpolitiikkaan ei sotkeudu kuin vaikuttamatta taustalla neuvottelun tärkeyttä.
  5. Jopa arvioija UPI:sta Sini-Kukka Saari meni sanattomaksi, kun ei ollut muuta kuin että ulkopolitiikkaa enemmän. Markku Jokisipilä piti haastattelua onnistuneena, yllättävää kyllä.
  6. Se, mikä ei yllättänyt olivat tukihenkilöt tilaisuudessa, älymystön ja kulttuurivaikuttajien läsnä olo:  Reidar Palmgren, Martti Suosalo, Osmo Soininvaara, Eero Paloheimo jne. Mutta pari päivää aikaisemmin Elisabet Rehn TV-ohjelmassa tuki laajalla kriisikokemustensa perusteella Haaviston kykyä ja osaamista presidentin tehtävässä eriomaisena.

Odottaa sopii, miten Stubb pärjää, pärjää kyllä supliikkimiehenä, mutta onko sille katetta, pitää seurata ? Nyt eivät puheet auta, vaan kyky tekoihin.

Autokauppa sakkaa

Juu ja matkanteko sakkaa…
Eilen piti lähteä liikenteeseen, mutta auto ei käynnistynyt vaikka oli pari tuntia johdon päässä. Akku oli hyytynyt.
Sähköauto olisi käynnistynyt johdon päästä.
Autoni akku on 6 vuotta vanha jne.
Entä sähköauton akku jos tulee ikää…
https://www.aamulehti.fi/autojaliikenne/art-2000010095352.html
– Juu en vaihda autoa, mutta se akku pitänee vaihtaa onneksi ei täyssähköauto sillä se akun vaihto maksaisi nykyautoni hinnan?
– Niin sitä sähköä piti säästää – entä autojen lataus?

Noin on tulevassakkin

Jäin jumiin pobedan ratinan keikalle oli siinä vuosikymmenten havinaa ja tosi musaa

Toiset voi olla eri mieltä ja pitävät varmaan pelkkänä meluna maailmaan no makuasiaa eikä siitä kannata nokkaansa ottaa

Mutta ei ole kun yksi popeda joka on melkoisen pitkälti Tamperelainen eikä muuksi muutu

Mutta kuten olen aina sanonut että kaikilla on oma musiikkinsa niin myös popedalla

Ja vaikka tuo solisti vaihtuu tyyli ei varmaan ne jotka ovat olleet popedan keikalla tietää asian

Annetaan uuden äänen tulla tutuksi nyt alkaa uusi lehti popedan historiassa seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

Mitä järkeä?

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010104014.html?utm_medium=promobox&utm_campaign=is_tf&utm_source=hs.fi&utm_content=promobox

”Missä on Matias? Laajat etsinnät purevassa pakkasessa”

Henkilö siis katosi 3 viikkoa sitten eli on varmasti vainaja, jos on maastossa.

Mitä järkeä on tehdä etsintöjä purevassa pakkasessa, kun sellainen ei todellakaan enää pelasta kenenkään henkeä ja rasittaa täysin kohtuuttomasti etsijöitä?

Onko kyse järjestäjien maineen hakemisesta vai mistä?

Herra sotaministeri

Sota on vallan väline.
Sotaa käytetään oman aseman vahvistamiseen.
Kansalaisen asema on heikko jos emme havahdu.
AL tänään MAAILMA sivu A20 paperi:
Asiakirjat: Sota oli työkalu jo vuonna 1999.
– Niin siitä huolimatta sitouduimme siihen
yrityksinemme yhä syvemmälle
ja uskoimme riippuvuutemme lisäävän omaa itsenäistä hyvinvointiamme?
– 25 vuotta uskossa joka johti nykytilaan.

Kuka kannattaa diktaattoria ?

En ymmärrä pätkääkään, kuka tätä tyyppiä kannattaa presidentiksi…

”– Hän ihailee Putinia, hän ihailee Pohjois-Korean itsevaltiasta. Ajatus siitä, että yksi ihminen huipulla, jolla on kaikki valta ja joka voi tehdä mitä hyvänsä, on ollut hänelle perusarvo niin kauan kuin julkisuudessa on häneltä lausuntoja kuultu.” (IL)

Hän hakee Yhdysvaltojen presidentksi 🤦

Pisteet nousi Aaltolan kohdalla

Mika Aaltola, presidenttiehdokas, puhuu juuri nyt YLE:n tentissä.

Nostan hattua! Ainut joka puhuu 100% kovasti Suomen puolustuksen puolesta, hakee 3% BKT:sta puolustukseen. Puhuu koko ajan siitä että nyt pitää varustautua. Huomaa että Venäjä on uhka myös tulevaisuudessa, vertaa varautumista siihen että ”Noan Arkki tehtiin ennakkoon ennen sadetta”.

🇫🇮👍

En usko että muut on näin vahvoja tämän asian suhteen. Jos olisi oikea iso puolue hänen takana, olisi gallub 1.