Kävelin tamperelaiseen kenkäkauppaan. Totesin, että tarvitsen kengät, näytin jalassani olevia ja totesin että ovat jo liian kuluneet. Vähän päästä koestin parit kengät ja löysin sopivat. Äsken kuvattu tapahtuma on harvinainen, joidenkin mukaan outo.
Itsepalvelu ei ole aina autuus
Itsepalvelulle on toki paikkansa. Automaattinen diagnostiikka ja etälääkäripalvelut auttavat monia. Veroilmoituksen täyttö verkossa on keskimäärin mahdollista. Sähköiset laskut ovat useasti enemmän avuksi kuin haitaksi. Itsepalvelu tai verkkopalvelut ovat hyvä idea, jos ne ovat käyttäjän valinta, ei pakko.
Jos ostaisin kenkiä tai vaikkapa housuja kuten trendikkäät ihmiset tekisivät, pitäisi avata verkkokauppa. Itse käyttäisin ensimmäiset minuutit lukemaan käyttöehtoja ja yrityksen taustoja, mutta trendikäs ihminen ei niistä piittaa. Sitten pitäisi tietää koko, jollain mystisellä asteikolla ja toivoa että koko 43 tarkoittaa heidän merkeillä samaa kuin toisella merkillä. Sitten pitäisi tietää mikä väri sopii minulle. Sitten pitäisi tietää muoto. Sitten pitäisi tietää tuhat ja yksi trendikästä termiä jotka määrittävät tyyliä, ominaisuuksia, materiaalien markkinatermejä ja vaikka mitä. Sitten, pari tusinaa täysin summanmutikassa tehtyä valintaa myöhemmin laitettaisiin uiguuriorjat töihin ja paketti lähtisi matkaan. Sitten parin viikon päästä saisin kengät jotka eivät sovi tai tunnu mukavalta. Mutta säästinpä rahaa ja samalla tuin alati kehittyvää orjakaupan alaa.
Kas, minulla ei ole pienintäkään intoa ryhtyä vaate-ekspertiksi. Aivan kuten en väitä olevani kirurgi tai arkkitehtikään. Mielestäni yhteiskunta on hiton hyvä idea. Siellä on ihmisiä jotka osaavat eri asioita. Ei ole heikkoutta todeta että jotain asiaa en osaa, on vahvuutta hymyillä toiselle ihmiselle ja kertoa, että arvostan hänen osaamistaan. Tämän asenteen ansiosta saan kengät jotka tuntuvat hyviltä, housut jotka sopivat ja autokin pidetään huollettuna.
Vapaus kiinnostua
Uusavuttomuutta? Jos siltä tuntuu niin sovitaan näin. Mielestäni uusavuttomuus alkaa vasta siitä, kun elintärkeät asiat eivät hoidu, kuten siivoaminen, raha-asioiden hoito tai ruoanlaitto. Sen jälkeen alkaa vapaus, se vapaus jota varten Suomi on kasvanut, kehittynyt, taistellut, kärsinyt ja oppinut. Vapaus valita vapaa-ajan kiinnostuksensa. Ehkäpä juuri sinä siellä olet haka muodissa. Tuo kaveri tuolla taas hanskaa puutarhanhoidon ja tämä toinen tuunaa vanhoja autoja kauniiksi. Kaikki kivoja valintoja.
On monta asiaa, jossa olen hyvä. Kenkien tuntemus ei ole yksi niistä. Elän hyvässä maassa, koska voin avoimesti todeta mihin minun osaamiseni loppuu ja mistä Kenkärepon osaaminen alkaa.
Tuossa muutama vuosi sitten ostin kaverini häitä varten puvun dressmanista. Oli tosi pätevä nuori miesmyyjä. Hän mittaili minut katseellaan ja osasi kertatuntumalta valita minulle sopivan puvun joka istui kuin valettu. Yleensä inhoan vaateostoksilla käymistä. Mitä kenkiin tulee, niin minulle mahtuvat vain leveälestiset kengät.
Kyllä kengät pitää ostaa kokeillen.
Olen joka kerta katsellut sopivia a mielestäni oikean kokoisia, vaan ei se niin mene.
Eri valmistajien numeroinnissa on jonkinlaiset ”toleranssit”, minkä vuoksi jalkaani sopii jonkun 44 ja toisen 45.
Edelleen lesti on usein kapea tai ainakin kapeampi kuin omani leveä malli, joten ei mahdu kuin ”kanoottikoko”.
Lisäksi kärjessä on eri muotoisia virityksiä ja jokin muuten sopiva tuntuukin muutaman askeleen kävelyn jälkeen puristavalta.
Vaatteista puolestaan jouduin käyttämään työssäni pukua varsin paljon ja pati kertaa kiertelin kaiki merkittävät kaupat, jotta saisin vähän edullisemman puvun.
Valitettavasti ne edullliset puvut eivät vain istuneet tai olleet mukavia pitää.
Niinpä päädyin käyttämään erästä tamperelaista tunnettua keskutorin vieressä olevaa liikettä, missä myyjätär – ei edes aina sama – kyseli puvun tyyppiä ja väritoivomusta.
Katseli minua hetken ja toi sitten kolme pukua kokeiltavaksi ja jokaikinen kerta ainakin kaksi niistä istui juuri sopivasti ja oli mukava pitää päällä.
Ei ollut halvin, mutta se oli se varttitunti kaupassa ja ovesta ulos puku mukana.
Joo, verkkokaupasta on huono ostaa hyviä kenkiä ja sopivia vaatteita.
Kivijalkakaupassa voi jopa itsepalvelunakin onnistaa – jos vielä on nätti myyjätär auttamassa, niin se on tietysti plussaa.
Se on näin että hyvä kaupan kokemus on hyvä. Ei tosiaan aina halvin, mutta kalliiksi sekin tulee kun kaappi täynnä sopimattomia vaatteita.
Käyttötarkoitus ensimmäinen kriteeri ja ostaessa hyvä kauppias näkee senkin + lestin.
Päähineen kanssa tahtoo olla sama asia, se pitää sovittaa kivijalkakaupassa (tai varusvarstolla).
Oltiin kerran poikieni kanssa Rovaniemellä ja päätin ostaa hyvän karvahatun (turkis). Saapastelin kesälämpimillä kauppaan ja valitsin sopivannäköisen ja kokoisen karvahatun. Se on edelleen käytössä.
Kun lähdin liikkeestä kesällä karvahattu päässä, niin pojat eivät halunneet näyttää kuuluvansa samaan seurueeseen kanssani. 🙂
Kenkäkaupassa tai uheilukaupassa sovittaminen on A ja O hyvän myyjän kanssa, joka tietää ja osaa ja keskittyy asiakkaaseen.
Heitä kokeneita ja asiansa osaavia vain tahtoo olla harvassa.
Ennen ei ollut kaikki paremmin, mutta monessa kylästä ja taajamasta löytyi seppä, suutari ja muitakin käsityöläisiä.
Nyt taitavat olla kortilla.
En tiedä edes mistä löytyisi lähin Sokrates-kahvila.
Nykyään, ei kaikki, mutta paljon on digitaalista, kiiltävää, kertakäyttöistä.
Kun suomalaiset palveluammateissa olevat immeiset oppisivat vielä vääntämään naamalleen amerikkalaisen kestohymyn.😁
Sovittaminen on toden totta tärkeää. Koitettiin kolmea merkkiä, ja niissä yhdessä 42 oli liian iso, toisessa 44 liian pieni. Lopulta suomalainen kenkä osoittautui parhaaksi.
Lapsena suutari Arvo Kurtto Lielahdessa teki meille kaikille omakohtaiset monot.
Ne oli jokapaikan kengät, Voitto-siteiden reiät pohjissa. Niillä mentiin arki ja juhlat. Sitten ne siirtyivät nuoremmille. Kestivät ja kestivät, mutta niitä rasvattiin ja plankattiin.
Kyuu: ”Lopulta suomalainen kenkä osoittautui parhaaksi.”
Minulla on henkilökohtaisesti kokemusta varmaankin eniten maihareista. Suomalaiset maiharit on saanut vähäisen sisäänajon avulla hyviksi ja mukaviksi. Virosta minulle varusvarastosta luovutatuista ei tullut, ehkä maanantaikappale, ei tullut käyttökelpoisia millään – kidutusvälineet. Georgian armeijan maiharit olivat vieläkin hullummat, heitin roskikseen hyvin lyhyen käytön jälkeen.
Tavallisista jokapäiväisessä käytössä olevista jalkineista kaikkein mukavimmat jalalle ovat olleet kotimaiset Kuomat. Todella mukavat jalalle. Pohjat vaan ei meinaa kestää minun käyttöäni – tykkään kävellä ja pyöräillä paljon. Uutena mukavat ja käytettynä mukavat, mutta uusia pitää ostaa ”vähän väliä”. Kontekstina, että autoni on 29 vuotta vanha ja polkupyöräni noin 43 vuotta vanha. Huopavuoriset talvikumisaappaani (Nokia) ostin 1970-luvulla, samalla kuin pitkät ja leveät kotimaiset metsäsukseni. Molemmat edelleen käytössä.
Ostin englantilaisvalmisteiset maihinnousukengät pari vuosikymmentä sitten. Sinä nilkat kipeänä puristuksessa.
Jälkeen päin joku sanoi, että olisi pitänyt kastella kengät ennen käyttöön ottamista.
Sen sijaan Ruotsin armeijan ulosheittomaiharit olivat varsin miellyttävät. Niitä tuli pohjautettuakin suutarilla.
Niitä olisi kannattanut ostaa aikoinaan vaikka kolmet kerralla.
Sivusta seurannut kun omatkin lapset ostavat paljolti vaatteensa netistä ulkomailta, kokeilin minäkin kolmisen vuotta sitten. Lenkkitossut tilasin, Karrimor merkkiset, ei kovin kalliit muttei mitkään halppiksetkaan. Merkistä minulla oli hyvät kokemukset vuosia hyvin palvelleen Karrimor reppuni myötä. Toimitus oli nopea mutta kengät pettymys. Materiaalit vaikuttivat laadukkailta ja kenkien pituus vastasi tilaamaani 43 numeron kokoa mutta leveys oli luokkaa 47. Pihatöissä olen vähän niitä käyttänyt, pysyvät jalassa kun oikein tiukasti nyöritän ja kävelen varovasti.
Tämän kaupan jälkeen en ole asusteita netistä ostanut.