Kolme maata nousee esiin, kun puhutaan siitä kuka on EU:n napa, suunnannäyttäjä, kenties katalyytti: Saksa, Ranska ja Puola. Otanpa hetken ja pohdiskelen optioita. Kyse ei ole niinkään juridisesta vallasta kuin aseman ottamisesta, joten oikeita vastauksia voi olla useita.
Tylsä klassikko: Saksa
EU:n vahvana taloutena pitkään tunnettu Saksa on menettänyt uskottavuuttaan, mutta se ei ole tapahtunut hetkessä. Heitä voi kehua euromääränä erinomaisesta tuesta Ukrainaan sekä sangen määrätietoisesta asenteesta terroria vastaan. Huteja on kuitenkin vino pino: kotimaan infra ja teollisuus ovat retuperällä, energiapolitiikka ajoi karille lukuisilla tavoin, tietoverkko- ja viestintäosaaminen puuttuu tyystin eikä kotimaan politiikkakaan näytä erityisen vakaalta. Saksa kaipaa arvioni mukaan muutaman vuoden peiliin katsomista, mutta uskon vakaasti että uusi nousu vielä nähdään.
Jännä klassikko: Ranska
Ranskalla on varaa taputtaa itseään olalle hieman paremmasta kyvystä toimia terrori-venäjää vastaan, joskin puheet heiltä ovat olleet järkyttävän vastuuttomia. Ranskan teollisuus katsoo eteenpäin, energiapolitiikka on vakaalla pohjalla ja teknologisia harppauksia otetaan hyvää vauhtia. Ranskan ongelma on hurja itserakkaus ja itsekritiikin puute. Heillä on kaikki kyky olla mallioppilas, mutta se ei riitä heille – he haluavat pistää myös egonsa aina peliin ylikierroksilla. Jos tuo linja hieman rauhoittuisi, heillä olisi potentiaalia nousta kokoaan suuremmaksi.
Haastaja: Puola
Viime vaalien jälkeen Puola on tehnyt väkeviä linjanvetoja EU:n puolesta, mutta jo edellisenkin vallan aikana he uskalsivat toimia idän pahuutta vastaan kun muut vielä iteroivat. Puolassa on näistä kolmesta ainoana kristillisten arvojen osuus merkittävä, joskin maassa on enemmän ja vähemmän tiukkaa tulkintaa niistä. Puola on ollut väkevä muutosvoima, pystyen muuntautumaan idän orjuudesta mahtavaksi teollisuusmaaksi, tarjoten kodin yhä useammalle huipputeknologian toimijalle. Puola katsoo eteenpäin, mutta haaste voi olla siinä etteivät aina muista katsoa sivuille. Jos Puola lähtisi harjoittamaan vähän enemmän diplomatiaa eteläisen EU:n valtioiden suuntaan ja osoittamaan ymmärrystä myös kristittyjen piirien ulkopuolelle, heillä voisi olla mahdollisuus yllättää.
Ei yhtä voittajaa
Puolalla on arvot, Saksalla on raha, Ranskalla on imago. Mikään näistä yksin ei riitä. Pidän kuitenkin erityisen hyvänä sitä, että yhtä selvää voittajaa ei ole. EU:n pitäisi juuri olla se paikka, jossa sparrataan, haastetaan ja pistetään paremmaksi, kuitenkin aina ystävien kesken. Ideaali ajatus voisi olla jonkinlainen triumviraatti, jossa jokainen suuri maa keskittyy omaan osa-alueensa ja hioo siitä timantin, ottaen samalla vastaan sparrausta liittolaisiltaan.
EU on haastettu laajalti, mutta EU ei ole hävinnyt peliä. Pelaamalla korttinsa oikein, voi EU osaltaan nousta uskottavaksi ja vaikuttavaksi länsimaiden arvojen puolustajaksi, toimien samalla väkevänä talouden toimijana. Ehkäpä joku yllä mainituista maista olisi se veturi joka vetäisi muita vaunuja liikkeelle?
Itse uskon että EU eskaloituu ennen pitkää liittovaltioksi vaikka toisin väitetään. Siihen menee vain paljon aikaa.
EU on se heikoin lenkki joukko jolla ei löydyyhteistä säveltä?
Suomi oli Saksan mallioppilas ja venjään usko ajoi karille molemmat.
Naton luulin yhdistävän mutta siitäkin löytyy oman tien kulkijoita EUn sisällä vaikkapa Unkari joka on venäjän talutusnuorassa ja Turkki on kummajainen enkä liioin luota Italiaan.
Päätöksen hitaus ja yhden EU-jäsenen torppaus ei toimi eli johtaako se yksi joka estää päätökset?
Kyllä naapuri nauraa ja voi käyttää tilaisuutta ellei pikapuoliin saada sääntöryhtiliikettä ja voimakasta johtajaa jolla on päätösvalta ilman ulkopuolisia kytköksiä EUn yhteisen hyväksi?
Otsikon kysymykseen esitän vastakysymyksen:
Eikös EU:n ”toimitusjohtajana” pitäisi olla Komissio (von der Leyenin johdolla)?
Eikös EUn parlamentin pitäisi olla EUn korkein päättävä (ja lainsäätävä) elin?
Kuitenkin välillä tuntuu, että korkeinta valtaa edustaa Unkarin Orban.
Hyviä opponointeja kaikilta.
Noinhan se on että valta tällä hetkellä tuntuu olevan putinin puudelilla unkarissa. Virallisesti se pitäisi olla komissiolla. Käytännössä kuitenkin historia osoittaa että yksi maa on toiminut vähintään unilukkarina muille ja vähän tuupannut eteenpäin vaikka väkisin.
Summa summarum: missä EU siellä ongelma. Kansallisvaltiot on saatava takaisin. Se on ainoa oikea tie.
EU:n pitäisi olla löyhä talousliitto, joka helpottaa jäsentensä välistä kaupankäyntiä ja hillitsee kohtuutonta protektionismia.
EU voisi lisäksi taistella kansainvälistä rikollisuutta vastaan ja auttaa EUn ulkorajojen tilkitsemisessä haittamaahanmuutolta.
Niin, luin protektionismiin liittyen, ettei pelkkä pääoman kasvattaminen loisi talouskasvua, vaan rahan liikkuvuus…
EU-maiden eripainotteisten talouksien luomaa kankeutta ilmeisesti voisi pyrkiä muuttamaan toimivammaksi ja pyrkiä näkemään EU:n arvo myös vaikkapa turvallisuutta taloudellisen vakauden kautta luovana omana talous-alueenaan, jonka toimivuuteen investoiminen kannattaisi.
Efta olisi vapaakauppaliitto ETA -liitynnällä. Se olisi käsittääkseni myös perustuslakiamme myötäilevä, koska EU-tuomioistuin ei istuisi eduskuntamme toimivallan päällä.
Mutta Putinin metkuilu ei taida antaa mahdollisuuksia muutoksille.