Taannoin yövyin Lahden Scandic-hotellissa. Yleensä olen tottunut tekemään lähtöselvityksen ”checkout” sähköpostiin saapuvalla linkillä, jolla asian voi hoitaa. Tällä kertaa piti hoitaa asia tiskillä, koska kyseinen toiminto oli siirretty mobiilisovellukseen. Tämä kansanjoukkojen suosima optio on monille kätevä, mutta samalla se syrjii muitakin kuin vain teknologiaa vierastavia.
Pois alta, risut ja männynkävyt!
Mobiilin valta on kieltämättä melkoinen. Verkkosivuja, uutisia, lehtiä sun muita luetaan jo laajalti eniten kännykällä. Verkkopankki pyörii mobiilissa ja jotkut jopa tekevät ostoksia älyluurillaan, rauha heidän sieluilleen. Sometusta tehdään nykyään enimmäkseen kännyköillä, kuten myös valokuvausta. Sähköpostit luetaan, Teamsit kokoustetaan, uutiset katsotaan ja kuunnellaan. Jotkut kadonneet sielut jopa soittavat puheluita.
Mutta se ei ole kaikille.
Minun tilanne ei ole hirveän paha. Minulla on hermovaurio, joka tekee pikkutarkasta naputtelusta epätarkkaa ja kivuliasta. Saan kirjoitettua verkkaisesti muutaman sanan kännykän ruudulla, mutten juuri enempää. Voin katsoa verkkopankista saldon tai autentikaattorista turvakoodin, ottaa valokuvan tai pari, voin osallistua ryhmäpuheluun ja kuunnella Areenasta kaiken mahdollisen. En kuitenkaan pysty isompaa naputtelua vaativiin operaatioihin. En voi checkouttailla Scandicista, en seurata blogeja, en keskustella Teamsissa tai sähköpostissa tekstimuodolla. En myöskään kaiva luuria näpelöitäväksi istuessani bussissa tai jonottaessa, joten vaikutan hyvin epäilyttävältä.
Toinen oma ominaisuuteni on vähän yleisempi. Me erilaiset ihmiset hahmotamme maailmaa eri tavoin, tämän vuoksi myös taide herättää yksilöllisiä tunteita. Osalle symboli sanoo enemmän, osalle teksti. Itse olen jälkimmäistä puolta. Olen aivan absoluuttisen hukassa jos sovelluksessa on vain kuvakkeita. Klikkaan jokaisen läpi kunnes löydän mitä haen ja ensi kerralla sama juttu. Luen aikakauslehden sivun läpi nopeammin kuin ymmärrän yhden kuvakkeen merkityksen. Sovellusten käynnistys sujuu nopeasti, koska laitan ne tuttuihin paikkoihin näytöllä. Harvemmin käytetyissä sovelluksissa avaan yleensä pari-kolme väärää ohjelmaa kunnes osun oikeaan.
Pöytäkoneella tai läppärillä ei ole huolen häivää. Sopivalla näppäimistöllä ja tukivälineillä kirjoitan tekstiä hurjan nopeasti. Trackball-hiirellä navigoin nettiä kuin vanha velho. Ohjelmien avaamisen, sulkemisen, vaihtamisen sun muun hoidan pitkälti näppäimistön avulla. Väitän, että en vain selviydy ns. perinteisellä tietokoneella, vaan olen aika julmetun nopea, päihittäen monet ehjäkätisemmät kaverit. Perinteisten tietokoneiden kustomoitavuus ja avoimuus tekee tästä helppoa.
Ongelma on, että saan yhä harvemmin tilaisuuden tehdä asioita tietokoneella. Sovellus ja palveluntarjoaja kerrallaan kaikki siirretään vain mobiiliin. Ymmärrän toki, että pitää olla siellä missä ihmismassat ovat. Katson kuitenkin perustelluksi kritisoida jälleen yhtä uutta tapaa tuhota palveluiden saavutettavuus, joka jo muutoinkin menee hurjaa alamäkeä. Esimerkiksi Windows 11 tuhosi hurjan määrän helppokäyttöisyystoimintoja ja rajoitti valintoja. Unohtiko joku, että käyttäjämäärien kasvaessa myös erinäisiä vähemmistöjä on absoluuttisena määränä yhä enemmän? Unohtiko joku, että hekin ovat asiakkaita? Unohtiko joku, että ainakin julkisissa palveluissa hallinto-oikeudellakin on sananvaltaa?
Valinnoilla on hintalappu
Totta puhuen kävi mielessä käyttää jutun seassa voimasanoja ja tehdä pitkä häpeälista, mutta tokkopa se mitään auttaisi. Tyydyn toteamaan, että kun käyttäjiä on moneen junaan, kannattaa niitä junia varustella monipuolisesti. Teknisesti katsoen on luvattoman helppoa tarjota mobiilisovelluksen sisältö myös perinteisenä verkkosivuna. Se, että näin ei halua tehdä, on periaatteellinen valinta, jota pidän moitittavana. Haluan myös muistuttaa, että en sano näin nimimerkillä vihainen kansalainen, vaan nimimerkillä maksukykyinen asiakas. Valinnoillanne on hintalappu.
Arvon hotellit, uutispalvelut, lentoyhtiöt, kaupat, ravintolat, taksipalvelut, virastot, turvapalvelut, älykodin ratkaisut, viestimet ja monet muut: vaikka trendit ovatkin kivoja, älkää heittäkö yhä kasvavaa joukkoa asiakkaistanne bussin alle. Me muutamat sieltä selviytyvät saatamme joku kaunis päivä viedä rahamme jonnekin, missä erilaisuus ei johda naamalle sylkemiseen.
P.S. Pirkan blogeja voi käyttää mobiiliselaimella tai mobiiliapplikaatiolla, jos haluaa. Pakko ei ole, koska valinnan vapaus on mukavaa.
Tietokone on hyvä asia.
Älypuhelinta en käytä ollenkaan puhelimena.
Toivottavasti mobiiliverkot palvelevat vielä pitkään tavallisia näppäinpuhelimiani.
Ostin pöytäkoneelle uudet näppäimet, ohjelmoitavat, näin se vaan maailma kehittyy, näppäimistössä oma muistiyksikkö.
Puhelimista löytyy 3 eri kapulaa. Erittäin tekninen, perus ja vähemmän tekninen.
Erämökiltä löytyy parikaapelia ja kenttäpuhelimet,,,ihan harrastuksen vuoksi,,,kaapelia sain ilmaiseksi vaikka koko ”komppaniaa varten”…
Mitäpä sitä ei harrastelisi.
Eiköhän sitä perinteiset kännykät näppäimineen vielä jatka pitkään.
Arvostan kyllä MFA-autentikointia, eli tätä jossa salasanan lisäksi tarvitaan varmistus kännykältä. Se on yksi parhaita asioita tietoturvaan pitkään aikaan. Arvostaisin sitä enemmän, jos se onnistuisi vaikkapa seniorien doro-näppäinpuhelimillakin.
Hotellivaraus soittamalla on helppo ja toimii. Respatkin ovat edelleen olemassa. Itsepalveluhotellit kierrän kaukaa, ne ovat ”bordelleja” kertoi eräs pettynyt.
Omenahotellit ovat bordelleja ja etkopaikkoja avokkejaan toisille paikkakunnille pettämään reissaaville naisille vaikkapa! Eräässä koulutuksessa jouduin yöpymään Helsingin Kampissa olevassa itsepalveluhotellissa, jossa suurin kynnys oli saada itsensä rykäistyä pyörimään tuollaisen risteilylaivahyttimäisen ummehtuneisiin lakanoihin. Taisin siinä virittää oman ulkotakin lakanaksi itseni ja hotellin lakanoiden välille…
Tyynyn suojaksi levitin oman kotoa mukana tuodun kasvopyyhkeen.
https://www.is.fi/digitoday/tietoturva/art-2000009015034.html
Sovellusten viidakko ja niiden latailu – maallikko ei niiden kanssa pärjää?
– Itse otan aika nihkeästi käyttöön mitään uusia sovelluksia ellei ole apuna joku osaaja ja opastaja.
Scandicin varaukset voi sentäs vielä tehdä verkkoselaimella tietokoneella. Siitä on se etu puhelimeen verrattuna että saa varmistettua myöhäisen saapumisen turvallisesti ja varmistettua alennukset.
Jos pitää uusi sovellus ottaa käyttöön, yleensä ensin poistan sovellukselta kaikki oikeudet. Sitten selvitän mitä se oikeasti tarvitsee. Esim. monen ravintolan sovellukset vaativat oikeuksia aivan kaikkeen, mutta toimivat täysin ongelmitta vaikka oikeudet poistaa. Peruskäyttäjä ei tätä osaa tehdä eikä pitäisi tarvitakaan.
Lainsäätäjä on vuosia jälkijunassa.
Scandicin varaus Marskiin meni oikein ainoastaan puhelimitse. Siinä keskusteltiin ensin se, että se oli juuri Marski ja Mannerheimintie. Sitten keskusteltiin huoneen sijainnista hotellin sisällä ja vuodevaihtoehdoista. Ja saimme juuri peruuntuneen paremman huoneen sisäpihalta. Ja näin se meni kohdalleen.
Netissä ei koskaan. Humpuukia palvelun saamisen suhteen.
Seuraava varaus taas näin sisällä.
Inhimillisen palvelun neuvotteluineen saa vain face-to face tai puhelimessa neuvotellen, oikein !
Ei puhelinvarauksissa mitään vikaa ole toki, fiksuahan se on asia niin hoitaa. Lähinnä sitä meenasin että se on yksi asia jota he EIVÄT vielä ole estäneet tekemästä oikealla tietokoneella.
Olen tehnyt lukemattomia Hotellivarauksia tietokoneella useissa eri valtioissa – yleensä ongelmitta. Joskus olen samalla maksanutkin varaukseni, että se on sitten jo tehty valmiiksi ennen saapumista hotelliin. Kerran Georgiassa minulla ei jostakin syystä onnistunut maksaa majoitusta yhdellä kortilla, mutta toisella se sitten onnistui.
En ole milloinkaan tehnyt varausta älypuhelimella. On mahdollista, että olisin joskus vuosikymmeniä sitten varannut puhelimitse, mutta en muista sellaista tapahtuneen.
Hotellivarausta ei kannata maksaa eikä tarvitse, vain luottokortin n:o ja varmistus. Maksu vasta paikan päällä.
Kysymys on miten sen luottokortin numeron toimittaa. Siihen suojattu verkkosivu, joka käyttää maksupalvelun välittäjää, on turvallisin tapa. Puhelinvarauksella tähän ei oikein ole fiksua tapaa (tai sitten en ole kuullut semmoisesta)
Puhelinvarauksessa kotimaassa olen antanut vain luotokortin numeron puhumalla, en varmennuskoodia, joka taas on ollut pakko antaa ulkomaisissa nettivarauksissa.
Minulle ei tulisi mieleenikään luetella puhelimessa kenellekään luottokorttini numeroa.
Tästä blogauksesta sekä symboleihin liittyvästä hahmottamisen problematiikasta minulle tuli itse asiassa mieleen lasten oppimishäiriöt erilaisiin kirjoitusjärjestelmiin liittyen.
Tämä on sinällään aika syvällinen, mutta itselleni erittäin kiehtova aihe: miten lapsi/ ihmislajin edustaja oppii — ja millaisia erilaisia kirjoitusjärjestelmiä meillä on käytössä ihmisen kulttuurissa; miten nämä erilaiset kirjoitusjärjestelmät ovat syntyneet ja mihin ne perustuvat; sekä miten ja millaisin painotuksin lapsille aletaan kouluissa näitä eri kirjoitusjärjestelmiä (kuten aakkosia, matematiikkaa tai musiikin teoriaa) opettaa?
Kieltähän meillä opetetaan suhteellisen hyvin ja perusteellisesti aakkosista alkaen ihan jo eskarissa (ainakin itse opin lukemaan ja kirjoittamaan ennen ekaluokalle menoa). Akkoset ovat siis kirjoitusjärjestelmänä suomalaisille hyvin tuttu ja opetettu järjestelmä.
Mutta miten esimerkiksi musiikin kirjoittamiseen tai matematiikan kirjoittamiseen liittyvien symbolien laita? Itse olen ajatellut tätä asiaa aika paljon omassa elämässäni sen jälkeen kun eräs matikkanero kaveri joskus aikanaan tuputti minulle Douglas Hofstadterin Gödel-Escher-Bach-kirjaa. En lukenut kirjaa, mutta aloin miettiä asioita erilaisiin oppimishäiriöihin liittyen.
Mietittyäni jokusen vuoden asioita, olen päätynyt ihmettelemään sitä, miksi esimerkiksi matematiikan osaamisen vaatimaa kirjoitusjärjestelmää ei opeteta kouluissa yhtä perusteellisesti kuin vaikkapa aakkosia? Miksi yksittäisiä matemaattisen kirjoitusjärjestelmän symboleita ei opetella ja käydä läpi erikseen samaan tapaan kuin aakkosten kirjaimia?? Tästähän voisi olla valtavasti hyötyä lapsille!
Että matematiikan opetus ei olisikaan huolimatonta, pikaisesti sutaistua ulkoa opettelua, jossa symboleita eikä niiden merkityksiä käydä erikseen läpi, vaan kirjoitusjärjestelmään tutustuttaisiin kunnolla ihan samalla tavalla kuin aakkosiin, joiden huolellisen opettelun vuoksi harva Suomessa on luku- ja kirjoitustaidoton.
Siinäpä vasta pyyntö Suomalaiselle/ länsimaiselle/ koko maailman koulu-instituutioille: jos joskus vaikka vuonna 3023 ehkä joku voisi ryhtyä opettamaan erilaisia kirjoitusjärjestelmiä tasa-arvoisesti erilaiset oppijat huomioiden, että jotkut lapset voisivat hyötyä myöskin muiden kuin aakkosten syvällisemmästä ja kunnollisemmasta oppimisesta, joka ei perustu tylyn tyhjäpäiseen ulkoa opetteluun!
Kiitos Jumala korkeuksissa kun kuuntelit.
Olen vakuuttunut siitä, että silloin, jos matemaattisen kirjoitusjärjestelmän symboleita lähestyttäisiin rauhassa ja yhtä huolellisesti kuin aakkosia, voisivat nekin lapset, joilla on vaikkapa matematiikkaan liittyvää hahmottamisen ongelmaa ja joille numerot ja kuvakkeet eivät itsessään tarkoita mitään, saadakin ymmärrystä sekä oppimisen iloa matematiikan pyörittelyyn liittyen.
Sähköisillä apuvälineillä saamme puolestaan varmaan koko ihmiskuntaa tyhmennettyä.
Google-suomennos mainitsemani kirjan kuvauksesta:
Gödel, Escher, Bach: an Eternal Golden Braid (joka tunnetaan myös nimellä GEB) on Douglas Hofstadterin vuonna 1979 julkaisema kirja.
Tutkimalla yhteisiä teemoja loogikko Kurt Gödelin, taiteilija M. C. Escherin ja säveltäjä Johann Sebastian Bachin elämässä ja teoksissa, kirja selittää matematiikan, symmetrian ja älykkyyden peruskäsitteitä. Novellien, kuvitusten ja analyysien avulla kirja käsittelee sitä, kuinka järjestelmät voivat saada merkityksellisen kontekstin, huolimatta siitä, että ne koostuvat ns. ”merkityksettömistä” elementeistä. Teos käsittelee myös itseviittausta ja muodollisia sääntöjä, isomorfismia, sitä mitä kommunikointi tarkoittaa, kuinka tietoa voidaan esittää ja tallentaa, symbolisen esityksen menetelmiä ja rajoituksia ja jopa itse ”merkityksen” peruskäsitettä.
(https://en.wikipedia.org/wiki/G%C3%B6del,_Escher,_Bach)
Joo, luottokortin numeron antaminen puhelimessa ei ole missään nimessä hyvä. Ei sitä toki nettisivulla tai sähköpostissakaan pidä suoraan antaa esim. hotellille. He käyttävät tässä maksuvälittäjää joka välittää vain varmennedatan, se on keskimäärin aika turvallinen tapa hoitaa asia.
Hotellit käyttävät sitä koska se minimoi heiltä vastuun. Maksuvarmennusfirmat taas puolestaan tekevät liiketoiminansa turvallisuudella. Toki murtoja yms. aina on mutta isossa kuvassa kovin turvallinen on malli. Avoimesti kirjattu kortin numero sen sijaan on vaaraksi ja se on aivan liian helppo varastaa hotellin tietojärjestelmästä.
Sähköisten järjestelmien opettelu vie mielestäni aivan turhaa resursseja lapsien opiskelussa itse opittavista sisällöistä ja voi lisäksi olla kohtalokas kynnys oppimisvaikeuden kanssa kamppailevalle lapselle, jolle jokin aine muutoinkin tuottaa kohtuutonta haastetta, jonka päälle kun vielä ladotaan sähköisten työkalujen kanssa säätäminen, niin varmaan moni lapsi siinä vaiheessa lyö hanskat tiskiin ja luovuttaa, sanoo että ”mä oon liian tyhmä, en ymmärrä enkä jaksakaan ymmärtää enempää, kiitos mutta ei kiitos”.
Itse harvoin olen myöskään kokenut omassa henkilökohtaisessa elämässäni sähköistymisen millään muotoa inklusiivisena tai myönteisenä innovaationa — oikeastaan paljolti päin vastoin. Kun kulttuuritodellisuudesta häviävät elävät asiakaspalvelijat, ja valtaväestön keskiverrolle suunniteltu sähköinen järjestelmä tulee näiden tilalle, niin moni paikka tulee minulta kierrettyä kaukaa, koska en edusta kyseistä piparkakkumuottia, jonka mukaan systeemit ovat rakennetut.
Itsepalvelukassat marketeissa, itsepalveluhotellien sekä rakennusten ovien avaamiseen tarkoitetut numerokoodi-systeemit sekä vaikkapa useiden tankki-asemien tai parkkihallien niin kätevät ja näpsäkät sähköiset järjestelmät ovat niin korkealla, että en lainkaan asioi noissa paikoissa.
Tietenkin asioita voi tiettyyn pisteeseen kiertää, kysyä ohikulkijoilta jeesiä jne. mutta vastaavasti sitä voisin kysyä, minkä takia tavikset tarvitsevat sähköisiä apuvälineitä, jotka eriarvoistavat heitä ja vähemmistöjä entisestään??
Mökkireissulta palaillessa kesällä asioin ylpeästi Teboil-asemalla, joka oli matkalla ainoa tankkaus-asema, jolla yleensäkään ylsin asioimaan. Pistettiin instaan kiitokset Venäläistä bensaa myyvälle lafkalle, josta jatkossakin tulen ostamaan polttoainetta.
Ehtinyt vielä tuota kommentoidakaan – tosiaan kirjoitusjärjestelmät olisi hyvä tietää. Nuotit opetetaan koulussa, mutta olisi hyvä olla näitä kansainvälisiä ilmaisumerkkejä useampiakin. Symbolien merkitys arjessa on kovin suurta, ainakin niille jotka niitä voivat käyttää.
Mutta tärkeä on myös muistuttaa: nuoret eivät osaa käyttää tietotekniikkaa, keskimäärin siis. Nuorten ICT-osaaminen on tänä päivänä heikompaa kuin esim. 20 vuotta sitten. Toki he kännykällä saavat aikaan mitä vaan mutta jos katsotaan työlle relevantteja taitoja tietokoneella, tiedonkäsittelyä yms. niin useampi opettaja toteaa että oppilaista hyvin moni on pahasti pihalla. On toki hyvä että osaa kännykkää käyttää, mutta se on arjen taito kuten pyörän ajaminen, ei relevantti oppiaine työelämään.
Symboliikasta:
Musiikin nuotistoa opetetaan vain musiikista kiinnostuneille ja sekin vielä monin eri vihahtein eri rytmeille ja soittimille. Vaikeimmat uruille ja kapellimestarien partituurit koko sinfoniaorkesterille.
Ja, sekin taas on eri asia, kuka on kykenävä lukemaan salaman nopeasti 4 päällekkäistä avaimistoa merkintöineen ja siirtämään tieto soittimiin, käsiin, sormiin ja jalkoijin.
Mutta, jos nykynuoriso ei osaa lukea, laskea, kirjoittaa käsin, motoriikka aivoineen rappoeutuvat.
Se se siitä symbolikkasta, jossa vain hymiöt mellastavat keilisymboliikankin rappeutuessa.
Olen aika eri mieltä siitä, että työelämään tarvittavan osaamisen painotuksen lisääminen tekisi hyvää koulutusjärjestelmälle, jonka vitsaukseksi muutenkin lienee tullut jenkkityylinen New bublic management-henkinen yritysjohtamisen malli, joka käsittääkseni suosii trendikkäitä/ suosittuja/ työ-elämän kannalta hyödyllisiä aineita sekä näiden aineiden tukimuksen rahoitusta, kun taas perustutkimuksesta karsitaan ja perusasioiden osaaminen kouluissa rappeutuu.
Lapsi ei tarvitse tietokonetta oppiakseen matematiikkaa, kirjallisuutta tai musiikkia koulussa. Se on aivan ylimääräistä ympätä sähköiset työkalut lasten oppimisen häiriöksi. Minun mielestäni.
*New public management*
Perustutkimus on aivan sama asia kuin alatasolla laaja koulujen perusopetus.
Molemmat ovat oppimisen ja lisäoppimisen sekä keksimisen edellytyksiä.
Yuval Harari on kirjoittanut ihmiskunnan historiaa käsittelevässä teoksessaan siitä, miten metsästäjä-keräilijät olisivat olleet ihmiskunnan evoluutiossa yksilötasolla kaikista kyvykkäin versio meistä ihmisistä, johtuen siitä, että heidän elämäntapa vaati hyvin monipuolista aivojen ja aistien käyttöä.
Nykypäivän ihminen lienee yksilötasolla kovin avuton, vaikka kollektiivisesti ihmiskuntana olemme ”kehittyneet”. Kehitys onkin ehkä vähän yliarvostettu iskusana, kenties?
Miksi tavallisen ihmisen täytyy olla niin nopea ja tehokas? Mihin hänellä on kiire? Mihin kehitys ja tehokkuuden sekä järjestelmien nopeuttamisen lisääminen pyrkii? Juoksemaan itseään karkuunkö?
Liisa,- sanoit sen minkä minäkin olisin halunnut sanoa, mutta kun en ole kiertänyt muuta kuin tahkoa, niin siksipä kiitän sinua näistä viisaista kommentoinneistasi. 👍 ❤
Jollakin tuntuu olevan sellainen utopia korviensa välissä.
Itse en ymmärrä, mihin sillä kiireellä päästään tai mitä sillä muka saadaan.
Perinteisesti olen todennut, että huolellisesti harkittu on likimain puoleksi tehty – ja ilman stressiä.