Huumeet ovat järkyttävän paha ongelma. Kuten myös katuväkivalta, jengiytyminen, seksuaalirikollisuus ja moni muu. Näiden ongelmien äärellä ymmärrettävästi panikoimme, mutta juuri silloin on ymmärrettävä rauhoittaa sydäntä ja lämmitää vinttiä.
Paha ruokkii pahaa
Olen nähnyt mitä huumeet tekevät ihmisille, liian monta kertaa. Se pistää vihaksi ja mielestäni se viha on ymmärrettävää. Siinä kohtaa sitä haluaa teljetä vankilaan jokaisen huumeiden kanssa näpräävän ja kuskata saunan taakse sen myyjät. Ongelma on kova, jolloin keinojenkin on oltava kovia!
Vaati merkittävän määrän aikaa, opiskelua, itsensä katsomista peilistä ja debatointia oppia edellisestä yli. Kyse ei ole siitä, että vihani olisi väärää, mutta se pitää vain hyväksyä ja sitten siirtää sivuun. Sitten tulee tiede, tutkimus, jatkuva oppiminen. Sitten tulee strateginen ajattelu, joka muistuttaa että hyvin harvassa asiassa toimii jatkuvan eskalaation periaate. Jos huumeita vastaan käydään sotaa, otettakoon sitten sotastrategian oppeja pöydälle.
Jos haluamme huumeiden helvetistä eroon, meidän on nieltävä ylpeytemme ja vaihdettava strategiaa. Rangaistusten sijaan hoitoa, kieltojen sijaan sääntelyä, koston sijaan katsetta eteenpäin. Tämä ajatus tuntuu vieläkin itseltäni pahalta, ja hyväksyn sen. Sitten hengitän syvään ja totean, että minun pitää valita yksi: ylpeys ja uppiniskaisuus, tai huumeongelmien vähentäminen. Se on just niin simppeliä.
Sama pätee moneen muuhunkin
Huumeasiassa – vaikkapa Petteri Orpon sanoin – me uskomme että kovat rangaistukset ovat oikea signaali. Jossain välissä humanitaarisessa maahanmuutossa me uskoimme, että kaikki ratkeaa rahalla ja ymmärryksellä. Toisessa kohtaa olimme julman kovia koska uskoimme siihen, toisessa kohtaa naurettavan pehmeitä koska uskoimme siihen. Ongelma on täysin sama: politiikan ja linjausten imago on tärkeämpää kuin tulos. Se myy hyvin. Yleensä huono valinta myös ruokkii ongelman pahenemista, jolloin on hyvä tilaisuus olla vielä kovempi tai vielä pehmeämpi ja se myy vieläkin paremmin.
Heitän viimeisenä analyysiä USA:sta, jossa etnisten ryhmien väliset jännitteet ovat pahentuneet tällä vuosituhannella. Samaan aikaan rasismista ja sen torjunnasta on tullut bisnes ja rankan politiikan väline. Martin Luther King Jr lausui unelmastaan, ettemme tuomitsisi ihonvärin perusteella. Hän halusi puhua siitä mikä yhdistää. Tänä päivänä korostetaan sitä mikä erottaa. Tänä päivänä yhä useampi vallanpitäjä lausuu itselleen, että hänellä on unelma miljardituloista antirasistisen koulutuksen läpiajajana. Sen tulokset ovat hirveitä. Viha kasvaa samaa vauhtia tulosten kanssa. Moni uskoo, että rankat inklusiivisuus- ja diversiteettiohjelmat (DEI) auttavat, kun ongelmat pahenevat. Totuus lienee kuitenkin, että ongelmat pahenevat koska nämä ohjelmat pyörivät.
Olen nähnyt Yhdysvaltain tilanteen ja sekin pistää vihaksi. Jos asuisin siellä pysyvästi, minun olisi helppo suuttua ja suutuksissa kannattaa esim. DEI:n kaltaisia voimatoimia. Toivottavasti silloinkin hengittäisin syvään ja pohtisin.
Ei vain päättäjän syytä
Voit perustellusti kritisoida päättäjiä huonoista päätöksistä, mutta lopulta vallassa pysyvällä päättäjällä on melkoisen hyvä barometri. Jos kansa vaatii häneltä toista, hänen pää voi kääntyä. Siten on paljon sinusta ja minusta kiinni se, onko tulevien päättäjien linjauksissa enemmän tieteeseen vai vihanhimoiseen kostoon perustuvaa.
Lopuksi: Jos sinua suututtaa aivan helvetisti ajatus päästää huumehörhöt vähemmällä, hyvä juttu. Tunteesi ovat rehellisiä enkä niistä moiti. Mieti kuitenkin, mitä teet kovimpien tunteiden laannuttua. Minun keskeinen tunne tätä kirjoittaessa oli voimakas kipu, kun menin telomaan itseni. Päätin, että tämä on paras mahdollinen aika kirjoittaa tästä aiheesta. Kipu pitää hyväksyä ja kestää, elämän pitää jatkua.
Inhorealismia:
Huumehoitoa pitää parantaa.
Huumeiden saatavuutta pitää vähentää eli kauppiaille kovemmat (=pidemmät) tuomiot.
Parantumattomille narkeille hoitohuone, missä saa yhteiskunnalta sen piikkinsä päivittäin – ei tarvitse varastaa ja myyjiltä pienenevät markkinat.
Juha, tuossahan on kovasti järkeä.
Kun miettii muualla huume tuomioita ei voi kun sanoa ettei Suomen tuomiot ole mitään
On maita jossa saa 20 vuotta linnaa huumeista taikka narun kaulaansa niin Suomessa ei saa edes murhasta samaa terv tepivaari
Paras, toimivin ja inhimillisin keino vähentää huumekuolemia, huumeriippuvuutta, huumeisiin liittyvää rikollisuutta jne. on huumeiden dekriminalisointi.
Muut toimet tai paremminkin toimimattomuus sataa huumeparonien taskuun ja varmistaa huumekurjuuden jatkuvuuden.
https://thl.fi/fi/-/huumeongelma-ratkeaa-tehokkaimmin-sosiaali-ja-terveydenhuollon-toimin-kertoo-laaja-katsaus-huumeiden-kayton-dekriminalisoinnis
En saanut tuota THL:n linkkiä pelaamaan, joten vedin artikkelin suttina tänne. Sisältää minusta painavaa asiaa.
”12.6.2020. Ankarista rajoitustoimista huolimatta huumeiden käyttö on lisääntynyt eripuolilla maailmaa jo vuosikymmeniä. Myös Suomessa huumeiden käyttö ja sen aiheuttamat haitat ovat kasvaneet. Esimerkiksi huumekuolemat ovat lisääntyneet voimakkaasti viime vuosina.
Tutkimusten mukaan perinteinen rikoslainsäädäntöön perustuva huumepolitiikka syventää sosiaalista eriarvoisuutta sekä lisää kansanterveysongelmia ja sosiaalisia kustannuksia. Yhdeksi ratkaisuksi ongelmaan on esitetty huumeiden käytön dekriminalisointia. Sillä tarkoitetaan huumausaineiden käytön ja hallussapidon rangaistavuuden poistamista.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkijat ovat koonneet tietoja dekriminalisoinnin toteuttamismalleista ja vaikutuksista eri puolilla maailmaa. Juuri julkaistussa katsauksessa vedetään yhteen kansainvälisten raporttien, vertaisarvioitujen artikkeleiden ja muiden julkaisujen tuloksia.
Katsauksen mukaan dekriminalisointiin tähtäävät politiikkatoimet vaativat päätöksentekijöiltä näkökulman muutosta huumeongelmaan. Huumeiden käyttö on määritelty rikosoikeudelliseksi asiaksi vuosikymmenien ajan. Nykyisin kuitenkin tunnustetaan, etteivät rangaistukset ratkaise huumeongelmaa.
”Tutkimukset maailmalta kertovat, että parempia ratkaisuja voidaan saada sosiaali- ja terveydenhuollon toimenpitein. Viranomaisten välisellä yhteistyöllä ja keskinäisellä työjaolla on tässä merkittävä rooli”, sanoo tutkimusprofessori Pekka Hakkarainen.
Dekriminalisointi vähentää kansanterveysriskejä ja yliannostuskuolemia
Tutkimusten mukaan huumeiden käytön dekriminalisointi vähentää huumeiden käyttäjien tartuntatautiriskiä ja huumekuolemia. Lisäksi heidän on helpompi hakea apua ja hoitoa.
”Jos tavoitteena on ehkäistä huumekuolemia, lisäresursseja pitää osoittaa myös huumeongelmaisten hoitoon ja tukeen. Pelkkä käyttöön ja hallussapitoon liittyvä lainmuutos ei ole riittävä toimi huumekuolemien vähentämisessä. Tämä on syytä ottaa huomioon dekriminalisoinnin tulosten ja vaikutusten arvioinnissa”, painottaa tutkimusohjelmajohtaja Tuukka Tammi.
Dekriminalisointi mahdollistaa huumeiden käyttäjien tehokkaamman integroitumisen yhteiskuntaan ja parantaa heidän opiskelu- ja työllistymismahdollisuuksiaan. Lisäksi huumerikollisuuden poliisia, oikeusistuimia ja vankiloita kuormittava vaikutus ja kustannukset vähenevät.
Jarruna pelko huumeiden käytön yleistymisestä
Suurin este dekriminalisoinnin käyttöönotolle on pelko huumeiden käytön nopeasta lisääntymisestä. Tutkimukset kuitenkin osoittavat, että pitkällä aikavälillä merkittävää kasvua ei ole tapahtunut.
”Huumeiden lainsäädännöllinen asema ei ole ainoa käytön yleisyyttä ennustava tekijä. Sen tarkastelussa on otettava laajemmin huomioon kansalliset ja kansainväliset sosiaaliset, kulttuuriset ja nuorisokulttuuriset tekijät”, Hakkarainen sanoo.
Mallit vaihtelevat maittain
Tutkijat painottavat, että dekriminalisointi on yleinen käsite, jonka alta jokaisen maan on löydettävä omiin tavoitteisiinsa, arvoihinsa ja olosuhteisiinsa sopiva malli.
”Tilanne on jokaisessa maassa erilainen, joten kansallisilla malleilla vastataan eri tarpeisiin erilaisin tuloksin. Katsaus paneutuu politiikkatoimien taustalla oleviin syihin maissa, joissa dekriminalisointi on ollut käytössä jo jonkin aikaa, ja siinä esitellään dekriminalisointiin liittyvien politiikkatoimien toteutusta ja onnistumista ympäri maailman ja erityisesti Euroopassa”, sanoo vieraileva tutkija Ali Unlu.”
Näinhän nämä kesto-argumentit menevät, olen kuitenkin eri mieltä siitä, että liberalismilla ratkaistaisiin liberalismista nousevat, kulttuurin moraalisen rappion ilmiöt.
Itse asiassa arvelen, että huumeiden käyttö tulee lisääntymään vaan tulevaisuudessa mitä avoimemmaksi yhteiskuntaa uudistetaan:
”Tunteesi ovat rehellisiä enkä niistä moiti. Mieti kuitenkin, mitä teet kovimpien tunteiden laannuttua. Minun keskeinen tunne tätä kirjoittaessa oli voimakas kipu, kun menin telomaan itseni.”
— uskon että monille lienee vaikea erotella fyysiset tuntemukset psyykkisistä tunnetiloista, joihin moni varmaan vetää aineita. Esimerkiksi yksinäisyydestä, syrjäytyneisyydestä ja muista psyykkisistä tekijöistä kumpuavaa pahaa oloa lääkitään fyysistä kipua poistavilla sekä euforiaa tuottavilla kovilla huumeilla, mikä ei pelkästään ole kömpelöä, ymmärtämätöntä ja typerää, vaan myös vaarallista kulttuuria rappioittavaa.
Olisi hyvä hoitaa psyykkisiä ongelmia aivan muilla keinoin. Enkä tästä johtuen kannata vieläkään huumeiden käytön laillistamista, enkä neulojen jakelua ihmisille, enkä narkomaniasta sosiaalista harrastusta tekeviä käyttöhuoneita, vaan kuten Juhak yllä ehdotti, olisi minunkin mielestä sopiva rajoittaa ihan minimiin tuo huumeholhous, ja piikittää vaikka jonossa verhon takana narkkarit samaan tapaan mitä pikaverinäytteen otossakin terveyskeskuksen tiloissa, uhraamatta enempää resursseja tuohon.
Nähdäkseni se iso huomio on, että emme elä mitään liberalismin aikaa nyt. Itse asiassa 2000-luvun ajan olemme siirtyneet koko ajan kauemmas liberalismista. On kiellettyä kutsua henkilöä väärällä sukupuolipronominilla, on rangaistavaa kritisoida uskontoa, on tuomittavaa olla väärää mieltä, on estettävä tiettyjä kirjoja käytettävän oppimateriaalina.
Mikään tuosta ei ole liberalismia. Se, että on sallittua ajatella päivän trendin mukaisesti ole vapaan yhteiskunnan merkki.
Kuten USA:sta todettua, rasismi ja etnisten ryhmien väliset ongelmat vähenivät vuosikymmeniä, kunnes illiberaali aalto alkoi taas pahentamaan niitä.
Suomalaisen kulttuurin älyllistämisestä sekä insinöörimäisyydestä johtuvaa epäsosiaalisuutta ja sosiaalisia ongelmia tuskin huumeliberalismilla ratkaistaan niitäkään. Aurinkoa, räiskyvää tunne-ilmaisua, epä-älyllistämistä, pöhelöyttä, uskomuksia, pöhköyttä, käytännönläheisyyttä ja kaikkea sellaista elämää pulppuavaa ja aidon sympaattista kun saataisiin tänne meillekin kliinisen älyllistämisen, tieteen ja tekniikan kolkkouden ja robottimaisuuden vastapainoksi, niin ihmiset voisivat paremmin varmasti!
Nähdäkseni emme kaipaa lisää tiedettä ja tekniikkaa, vaan inhimillisyyttä, lämpöä, hölmöyttä ja pieniä hyviä asioita.
Tarvitsemme lisää puita ja vihreää Tampereen kaupungin keskusta-alueille! Tarvitsemme kesäisiä hedelmäkojuja ja kukkakojuja ja pikkuisia hyväntuoksuisia leipomoita hypermarkettien ja itsepalvelukuntosalien tilalle! Tarvitsemme oikeaa hyvinvointia ja hyvää oloa keinotekoisen väkinäisyyden ja kylmän kliinisyyden tilalle!!
Kyllähän me haluamme ja tarvitsemmekin milloin sitä milloin tätä.
Entä velvollisuutemme? Ilman velvollisuuksia ei ole myöskään oikeuksia.
Ilman työtä, puurtamista ja vaivannäköä ei kerry veromarkkoja/ senttejä. Mm. Ilman veromarkkojen/senttien mahdollistamia korvausrahoja – työttömyyskorvaus, asumistuki, jne, elämä olisi hankalaa. Tyhjällä vatsalla runoilijankin on vaikea runoilla. Gabriel Carcia Margues tämän on todennut.
Tarvitsemme värikästä ja räiskyvää tunne-ilmaisua tunteista hyssyttelyn, kivusta valittelun sekä pillereiden popsimisen/ kannabiksen pössyttelyn sijaan!
Ajattelen, että mitä kauemmas ihminen vieraannutetaan itsestään, sen huonommin ihminen voi ja sitä enemmän mielenterveyden ongelmia.
Siksi tarvitsisimme pehmeitä arvoja, väärässä olemisen kulttuuria ja pöhköjä uskomuksia, lämminhenkistä rentoutta jäykän tietoyhteiskunnan ja tiede-orjuuden tuhoja korjaamaan.
Sinänsä tässä kohtaa kun tiede sanoo minulle ”koita parantua ja liiku sen mitä kipu sallii”, ja tunne sanoo ”olis kiva päästä takas töihin ja lukea 9700 odottavaa viestiä”, olen silti sitä mieltä että yhteiskunta tarvitsee lisää tiedettä ja kylmiä faktoja.
Siksi, koska vain jos yhteiskunta on kylmän laskelmoiva, tarjoaa se tasavertaisen turvan ihmisille tuntea ja käsitellä lämpimiä asioita, niitä subjektiivisia ja ihania tunteita joille tarvitaan tilaa.
Byrokratia numeroina, elämä tunteina.
Olen tässäkin eri mieltä: alansa huippu tuskin on kuiva byrokraatti, vaan intohimolla sekä kunnianhimolla asiaansa kehittämään pyrkivä ihminen, jolle rakkaus ammattiin auttaa yli harmaidenkin välttämättömyyksien.
—
”Compartmentalization is a form of psychological defense mechanism in which thoughts and feelings that seem to conflict are kept separated or isolated from each other in the mind.
It may be a form of mild dissociation; example scenarios that suggest compartmentalization include acting in an isolated moment in a way that logically defies one’s own moral code, or dividing one’s unpleasant work duties from one’s desires to relax. Its purpose is to avoid cognitive dissonance, or the mental discomfort and anxiety caused by a person having conflicting values, cognitions, emotions, beliefs, etc. within themselves.
Psychoanalysis considers that whereas isolation separates thoughts from feeling, compartmentalization separates different (incompatible) cognitions from each other. As a secondary, intellectual defense, it may be linked to rationalization.
Compartmentalization may lead to hidden vulnerabilities related to self-organization and self-esteem in those who use it as a major defense mechanism.”
(Wikipedia)
Intohimo ruokkii sielua, se on selvä, mutta intohimolla tehty työ voi silti olla pragmaattinen.
Intohimo työhön, ehkäpä rakkauden inspiraatio, ilo katsellessaan omia lapsia, tai vaikkapa leikkivää eläintä, se kaikki tulee yhteen insinöörin päässä, joka laskelmoi kylmällä matematiikalla numeroita meidän yhteiseksi hyväksi.
Jos Tampereen kaupunkia oikeasti kiinnostaisi auttaa ihmisiä hyvinvoimaan myönteisesti, niin rahaa käytettäisiin siihen, että julkisista kaupunkiympäristöistä tulisi sosiaalisen leikin ja oleilun tiloja muillekin kuin lapsiperheille!!
Puistoihin annettaisiin arkkitehdin suunnitella puiston penkin lisäksi kivisiä pöytiä, joissa olisi vaikka shakkiruudut, tai maassa kivinen iso shakkilauta, jolla ihmiset voisivat itse pelata juomisen ja päihtymisen sijaan, olisi pöytätennis/pingpong pöytiä nuorille puistoissa pelailuun, kuten Keski-Euroopassa, jossa usein kävin kaverini kanssa ulkona pelailemassa puistossa, jossa papparaiset pelasivat shakkia ja lapset ihmettelivät vesi-elementeissä uiskentelevia kaloja ja kasveja jne.
Täällä Suomessa kaikki kaunis yhteisöllisyys on korvattu vain yhden stereotyypin eli lapsiperheiden tarpeisiin rakentamalla lasten leikkipaikkoja pelkästään, vaikka puistot ovat tärkeitä oleskelun tiloja ihan kaikille!
Keskiluokkainen pikkuporvari päättää, ettei rahaa saa käyttää kuin keskiluokkaisen pikkuporvarin lasten ja lastenlasten lastentarhoihin ja lisätä rääkyvien kakaroiden muovisia värikkäitä karsean rumia leikkipaikkoja joka puistoon, ja sitten paheksutaan sitä kun aikuiset ihmiset kännää ja narkkaa kaduilla ilman mitään tekemistä.
Keskiluokkainen ihminen vieköön rääkyvät toukkansa hoploppiin ja antakoon muillekin köyhille mahdollisuuden viihtyä julkisissa puistoissa!
Keskiluokkainen pikkuporvari lopettakoon huumeiden laillistamispolitiikan ja alkakoon käyttää aivokapasiteettiaan oikean hyvinvoinnin suunnitteluun muillekin kuin lapsiperheille!
Sanon ihan suoraa, että rääkyvien lasten leikkipaikat melusaasteineen sekä värikkäät bajamajat yms. tekevät puistoista epäviihtyisiä ja vastenmielisiä itselleni sekä monille ei-perheellisille, muunlaista viihtymistä arvostaville!
Kesälläkin on oikeasti aika vaikeaa yrittää löytää puisto, jossa ei ole rääkyviä pikkulapsia tai ympärikännisiä teinejä/ aikuisia alkoholisteja alkoholiharrastamassa — ehkäpä siksi, ettei puistoissa voi tehdä muutakaan?
Ekstrovertit maahanmuuttajatkin varmasti ilolla pelailisivat puistoissa jos puistot eivät olisi vain snobbailuun rakennettuja tyhjiä tiloja. Frisbeegolfin ja skeittipaikkojen lisäksi muitakin sosiaalisen oleskelun tiloja köyhillekin ja lapsettomille tulisi olla.
En tiedä mikä siinä on, että jokainen laukontori pitää täyttää jopa laivabaareilla ja jokainen kahvila on joku kymmenen-kolmentoista euron kahvin snobailu-nurkkaus; onko Suomi liian kallis maa perustaa leipomoita joista saisi 40centin juustosämpylöitä ja mehua 20euron Fazer-brändituotteiden sijaan?!
Kun jokaisen kulmakuppilan tilalla meillä täällä olisi leipomo, olisi jo monta sosiaalista ongelmaa hoidettu.
Vaan kuka auttaisi suomalaisia ulos suomalaisuudesta, joka johtaa ankeuteen, harmauteen, Uros-areenoihin, joukkohysteriaan, ylilyönteihin, narkomaniaan, netti- ja laiteriippuvuuksiin, kollektiiviseen älyllistämisen ja ahdasmielisyyden psykoosiin sekä vaimojen hakkailuun?!
🥴😵💫😵💫
Hallin Aniittan kahvilassa kahvi maksaa aina vain 1€. Muualla ahneilla naapureissa 2-3.5 €.
Siellä tapaavat köyhät ja raharöhköt, autokauppiaat, kirurgit, omajalkaiset tai invalidit ja puoluepaneelit. Kakun saan kädetön tarjoilijalta vaikka lusikalla suuhunsa.
Jopa tapaa vaikka sellaisia, joilla oli sama tunnettu esimiesjohtaja Helsingistä, toisen lehtitalon jälkeläiset maakunnasta, kirurgi PHKS:stä, pikajuoksukaveri nuoruudesta.
Siellä paha saa palkkansa.
Maahanmuutto yhtenä lisää huumeiden tuontia ja myyntiä.
Mistähän tuo suomalaisten ja suomalaisuuden pohjaton mollaus oikein sikiää?
Joillakin se tulee henkilökohtaisesta alemmuudentunteesta, vaan ei kaikilla.
Ai ei saa ottaa kantaa omaan syntyperään ja kansalaisuuteen, koska syyllistyy rasismiin itseäänkö kohtaanko?! 😅
Mistähän lähtien itsekritiikki on ollut huono asia??!
Koominen olettama, että koska on suomalainen, niin pitäisi olla jotenkin absoluuttisen ylpeä suomalaisuudestaan. En tosiaankaan ole.
Se on sinun asiasi.
Mollaa itseäsi vapaasti, mutta älä muita.
Sinänsä mikään ei kiellä sinua ryhtymästä vaikka joksikin vinku-intialaiseksi, jos suomalaisuus on niin suuri taakka.
Tuossa oli ihan fiksuja pointteja kaupungin kehityksestä ja mielestäni jossain määrin se toteutuukin.
Esim. Hämeenpuisto on käynyt muodonmuutoksia, kuten myös Vanhan kirjastotalon alue tai vaikkapa Sorsapuisto. On tehty enemmän tilaa erilaisille jutuille.
Työ ei taatusti ole valmis, mutta askeleita on otettu. Tämä on niin iso kaupunki ja niin monenlaisia ihmisiä, että pitää olla vähän jokaiselle jotain.