Jäätävä kuvakulma

Männä viikonloppu meni jälleen Lahdessa, jonka Sibeliustalossa pidetty Desucon-tapahtuma näkyi myös Ylen Puoli Seitsemän -ohjelmassa. 3-5 minuutin kohdalle ohjelman tekijät valitsivat taustaksi valokuvauspisteemme, koska se näytti heidän mielestä kivalta. Näin suorassa lähetyksessä lattialla kameran kanssa maanneena henkilönä haluan kertoa mitä oikeasti tapahtui!

Rentouttavaa tylsyyttä

Olen ollut Desuconin tapahtumassa valokuvauspisteellä kuvaamassa kohtuullisen monta vuotta, pois lukien pari pandeemista poikkeusta. Työssä on jossain määrin toistoa, koska tarkoitus on tarjota valokuvauspalvelua mahdollisimman monelle kävijälle. Moni valokuvaaja on todennut saavansa enemmän iloa irti vaativammasta valokuvauksesta, kuten photoshooteista. Kieltämättä moiset ovat haastavampia monella tapaa. Voi olla, että joku päivä minunkin hihasta nykäistään tällaisten merkeissä, mutta mikään hoppu minulla ei ole. Kuvauspistekuvaaminen kun on kivaa.

Selitän asiaa vertauskuvalla. Jos olo on levoton tai stressaava, moni meistä päätyy pesemään astioita, siivoamaan tai hakkaamaan halkoja. Se on monotonista suorittamista, mutta ihmeen rentouttavaa. Kuvauspisteellä nautin tehtävän suhteellisesta yksinkertaisuudesta. Toki studiovalokuvauksesta pitää hieman tietää yhtä ja toista, eikä pienestä taiteellisesta silmästä ole haittaa, mutta operaatio on kuitenkin verrattain suoraviivainen. Juttele kuvattavan kanssa, ota kuvia, toista niin monta kertaa kun hän haluaa, katsele kuvat läpi hänen kanssa ja valitse hyväksyttävät, tee pieniä editointeja, toista.

Paitsi että tuo on rentouttavaa, siinä on asiakaspalvelua. Asiakaspalvelu on kivaa. Tässä touhussa ei myöskään ole jatkuvasti pakko miettiä seuraavia askelia. Kun tekee arjet työtä jossa on aina joka kohdassa mietittävä suoria ja välillisiä vaikutuksia, on kiva kun vapaa-ajan touhuissa koko prosessi on suoraan hyppysissä. Kirsikkana kakun päällä kyse on vapaaehtoistyöstä, vieläpä kaverien kanssa, joten vaikea tästä on olla nauttimatta. Toki jalanpojat ja mm. kaikki muut lihakset ovat ilosta vähän eri mieltä päivän, saati kolmen päivän jälkeen. Siihen pätee vanha sääntö: jos ei joku paikka vähän särje, sillon ei ole elämäänsä elänyt.

Entäs ne kuvat?

Palataanpa otsikkoon. Kuten aina ja ikuisesti (kunnes poliisi hakee), toteutimme lauantai-iltana sarjan erikoisempia kuvia. Tarkoitus oli tehdä jotain highkey-henkistä, eli siis valkoista taustaa vasten. Teimme semmoisia ”juuri äsken” 2014, joten jotain siitä piti päivittää. Minulla tuli mieleen että mitä jos tehtäisiin siluettihenkisiä, eli edestä vähän tai ei lainkaan valoa. Kuvaajakollega Helene Lindfors puolestaan ehdotti että pitääkö sen taustan olla ihan vitivalkoinen, mitä jos siinä olisi väriä? Talviselle tapahtumalle sininen sopi, joten koitimme siitä. Erikoisten kuvien hengessä teimme myös överiksi vedettyjä kuvan kehitysasetuksia, sillä kaiken taiteen ei pidä olla vakavaa ja autenttista. Jätimme jokaiselle kuvattavalle mahdollisuuden valita kuinka paljon kirkkautta tuomme kasvoille editointivaiheessa.

Tässäpä pari suosikkiani. Koska valinta oli vapaa, luonnollisesti jotkut kuvista olivat vähän pimeämpiä…

…jotkut taas olivat selkeästi valoisampia…

…ja jotkut jotain siltä väliltä.

Ja tässä koko sarja erikoiskuvia

Rutiinissakin oli kohtauksia

Jos erikoiskuvat ovat aina se pöhkö juttu joka nousee esiin, kyllä meidän vapaamuotoisemmissa kuvissakin oli muutama erityisen mieleen jäänyt tapaus. Itse asiassa niitä oli aika monta, mutta jos nyt stetson-harrison-tarkkuudella kourallinen pitäisi valita niin tässäpä näitä. Myös ns. rutiinikuvissa harjoitan ajoittain kikkailua valojen kanssa, joskin tiukan aikataulun vuoksi paljon yksinkertaisemmin. Käytännössä se toteutuu usein jättämällä yksi studiovaloista pois päältä yksittäisen kuvan ajaksi, jolloin saadaan erikoisempaa tunnelmaa. Toki tekniikka vie vain tietyn matkaa, lopulta hyvä kuva tarvitsee hyvän kuvattavan. Puvunteon taito on toki yksi, mutta hyvä poseeraus tekee kuvasta jotain upeaa. Ilmeiden ja eleiden hallinta on haastavaa mutta palkitsevaa. Osaavan ohjaajan avulla poseeraukseen löytyy helppoja vinkkejä, joilla kuka tahansa onnistuu ikuistamaan itsensä studion valojen välkkeessä.

P.S. No mitä siinä Puoli Seitsemän -ohjelman taustalla oikeasti kävi? Noh, jos totta puhutaan, se oli aika tyypillinen hetki valokuvaajan arjessa. Siinä touhussa kun seistään, istutaan, kiipeillään, kurotetaan, ryömitään ja maataan. Vähä ku maatilan pitäminen mutta enemmän välähdyksiä.

P.P.S. Ja täältä löytyy kaikki kuvauspistekuvat, sekä omat että kollegoiden ottamat. Kuten Pirkan blogit, myös conikuvat.fi -palvelu on toteutettu yhdistysvoimin, joten sekin sivusto on täysin mainos- ja seurantavapaa.