Toukokuu ja kesäkuun alku on ollut täällä melko viileää. Kesäkuun 10. ilma lämmähti kunnolla. Mittarissa oli plus 21 celciusta. 11.6. oli plus 25. Minipäiväkirjassani lukee: Pouta, kävin rollaattorin kanssa Oskarin tienhaarassa. 12.6. kirjoitin päivyriini: plus 23, kävin rollaattorin kanssa Ruonanojan kohdalla. Niillä kohdin näkyy kotitunturini Ylläs: se on noin viidentoista kilometrin päässä länslounaaseen. Siitä on osa Kolarin puolella, mutta olkoon vain. Se on kotitunturini. On ollut aina.
Eilen oli mittarissa plus 21, tänään plus 23.
Tänään 14.6. piti käydä kirkolla. Lääkkeitä ja vähän muutakin Meillä on auto ja kummallakin ajokortti, kirkonkylään on 40 km. Lauantain 17.6. on meno Leville, vatsatähystykseen. Kävin vuositarkastuksessa 16.5. ja sen yhteydessä kerroin lääkärille ärsytysyskästä ja muista oireista, jotka viittaavat refluksijuttuun (mahaportti falskaa). Niinpä lääkäri kirjoitti lähetteen Levin Pihlajalinnaan.
Olen 75 ja muuten olisin tiuhti äijä, kun saisin tuon selän/jalan pelittämään. Sen jälkeen kun minulle laitettiin proteesi vasempaan lonkkaan syyskuun 24. 2018. selkä ja jalka ovat oireilleet.
Kuten tiedetään Sokrates sai kuolemantuomion nuorison turmelemisesta ja väärien jumalien palvelemisesta. Hän oli tuolloin 70 vuotias. Sokrates ei ollut tuomiosta moksiskaan. Ehkä hän, tämä Sokrates tiesi, tai luuli tietävänsä, että jumala/jumalat ovat säätäneet ihmisen eliniäksi 70 vuotta. Sen jälkeen alkavat vaikeudet. En tiedä.
Jk. Knut Hamsunin pienoisromaaneja olen lueskellut iltaisin. Hyvää tekstiä. Nälkä, Pan, Viktoria, Benoni, — . Osan olen lukenut aikaisemmin, mutta klassikothan eivät tyhjene.
Ihminen tarvitsee säännöllisin väliajoin annoksen estetiikkaa, romantiikkaa ja runollisia metsäpolkuja, muuten sielu näivettyy.
Eräs vanha lestadiolaissaarnaaja sanoi ””Aina sanotaan että vanhuus ei tule yksin, mutta minä sanon että se tulee NIMENOMAAN yksin ””
Tuo Hamsunin romaani henkilöhistoriailinen romaani vähän ihmetytti. Tuleva kirjailija kuljeskeli nälissään Kristianin eli Oslon katuja. Mutta en muista hänen kalastelleen. Olisi luullut Oslon edustalta nousevan kalaa yli tarpeen.
Sälli sitten pakeni laivalla muutamaksi vuodeksi Amerikoihin.
Noinhan se aina tekee samoin talvi ja lumi yllättää autoilijat vaikka sekin tulee joka vuosi terv tepivaari
”Ihminen tarvitsee säännöllisin väliajoin annoksen estetiikkaa, romantiikkaa ja runollisia metsäpolkuja, muuten sielu näivettyy” sanoo Lasse viisaasti. Lisäisin listaan vielä että haaveita vaikka vaan pienempiäkin, niistä saa virtaa.
Hamsun on itseltäni jäänyt vähemmälle lukemiselle, pitääpä käydä kirjastossa. Olen yrittänyt pitkään lueskella nykypäivän kirjailijoita, uutuuksia mutta usein ovat kesken jääneet. Kuten Lasse olen alkanut lukea uudestaan vanhoja klassikkoja, nyt luvun alla Kilven Alastalon salissa. Äskettäin Don Quijote uusiksi ja Seitsämän veljestä. Eilen aloitin kirjan Katri Valan elonvaiheista.
Niin ikivanha olen itse vielä Lasseakin vanhempi mutta terveyden suhteen olen ollut aika onnekas, ei pahempia vaivoja. Eilenkin pyöräilin Vaasaan torikahville, matkaa kertyi 40 km.
Pyynikin kesäteatterissa menee 3 tuntinen ”Täällä Pohjantähden alla”.
Kun istuskellaan rinteessä, kuluu tykkien ja aseiden pauke, kiljunta kauhuhuudut ja armoton meno.
Kehutaan erinomaiseksi esitykseksi.
Eräs vanha pariskunta kulki ohi ja pudisteli päätään ja tokaisivat, että eikö kesäiltana, Pyynikin, Pyhäjärven rannassa voisi olisi olla jotain kauniimpaa kuin tätä jatkuvaa sotaa ja vielä Tampereella, menee yli ymmärryksen !
Olimme samaa mieltä kuunneltuamme aikamme kauheaa huutoa ja älämölöä.
Kyllähän se kesä tosiaan iski kuin vasara otsaan ja kun en todellakaan ole helteiden ystävä niin pitää ajoittaa tekemisensä sen mukaan.
Aamusta kävin koiruuksien kanssa kävelyllä ja käytin kaverit samalla uimassa, päivän saavat olla rauhassa ja ehtoolla sitten uuden kerran.
Kävin myös itse uimassa kun olin koiruuksille saanut ruoat annettua ja juotua kupin hyvää tummapaahtoista kaffetta.
Pari päivää vaivannut flunssan tapainen on pois, joten siinä mielessä voisi vaikka jotain tehdäkin, kunhan tekee sen varjossa.
Tällaisen vanhan rintamamiestalon etu kesällä on, että kellarikerroksessa on luonnostaan viileää ja siellä koiruudetkin nyt oleskelevat.
Pääsevät vapaasti kulkemaan sieltä ulos ”vahtihommiin”, varsinaisia ”vahteja”, kun ovat. Viihdyttävät ohikulkevia mummeleita ja pappoja, mutta ei se turha tehtävä ole sekään.
Pyydä tähystykseen puudutus, se on joillakin kivulias toimenpide, jos sattuu olemaan kiinnikkeitä paksusuolessa.
Mikä lienee, nykyromaanit eivät oikein vedä. Melkein pilkan saa tehdä seinään, jos löytää vetävän romaanin. On kyllä poikkeuksiakin. Parisenkymmentä vuotta sitten luin pajalalaisen Mikael Niemen romaanin ”Populaarimusiikkia Vittulajängällä” (julkaistu 2000). Se oli lukukokemus suurella alkukirjaimella. Se kertoo Pajalan suomalaisperäisistä asukkaista, jotka olivat jääneet ”väärälle” puolelle rajaa. Kerronta on hykeryttävää, mutta pinnan alla on raadollinen maailma, joista yksi on ruotsalaistamispyrkimykset. Koulussa suomenkielen puhumisesta tuli satikutia. Yksi romaanin päähenkilöistä, nuori mies sanoo: ”Me emme olleet suomalaisia, me emme olleet ruotsalaisia, me emme olleet mitään.”
Mitä tekee identtityhjiöön joutunut väestö. Se joko sulautuu valtaväestöön tai kehittää oman kielen. Kaikki eivät kuulemma pidä Meän kieltä oikeana kielenä. Minusta se on oikea kieli samoin kuin juutalaisten kehittämä jiddish.
Kyllä minäkin Vittulanjängästä pidin tuli vaan luettua se vähän hotkimalla, pitäisiköhän lukea uudelleen.
Täällä oli taannoin puhetta Kauko Kareesta, innostuin aiheesta tammelalaisena niin paljon että tilasin antikvariaatista hänen kirjansa vanhan Tammelan oloista
Oppi on aina uutta vanhallakin iällä.
Pari kansanviisautta:
Oppia ikä kaikki
Vanhassa on vara parempi
Mitä ei tie nuoruuvve hulluuvessa, sen tekköö vanhuuven pöllöyvessä.
Teologi Augustinus (354 jKr. – 430 jKr.) kirkkoisäksikin tituleerattu pohti kirjoitukessaan mitä on aika ”Minä tiedän mitä aika on, mutta jos minun pitää selittää se toiselle, en pysty sitä tekemään”.
Mystikko Paul Brunton kertoo kirjassaan (en muista enää kirjan nimeä) tavanneensa miehen, joka oli kertonut olevansa yli kuusituhatta vuotta vanha.
Metsä on vänkä juttu. Toki se on sitä ympäri vuoden.
Minusta ajallisuus on traagista yhtälailla kuin se, miten se saa eläväiset ottautumaan toisiinsa ja itseensä. Itsemyötätunnolle soisin sijaa. On kuitenkin järkyttävää kohdata ihmisiä, jotka ajallisuus mitätöi vastoin ihmisissä elävää halua.
On surullista, miten ajallisuus saa ihmiset kieltämään toisensa ja itsensä.
Joidenkin näkemysten mukaan muisti on pikemminkin jälleenrakennus-prosessi kuin kokoelma johonkin aikaan kiinnittyneitä tapahtumia — ja tuo jälleenrakennus ihmiseen tallentuneiden tunteiden, säröjen sekä laiminlyödyn datan kokonaisuus.
Tässä Lasselle sadepäivän iloksi:
https://youtu.be/PNWsW6c6t8g
(Maggie Rogers – Alaska)