Voihan sitä toiset jopa pitää epänormaalina asiana sitä se ei kuitenkaan ole vaan aivan normaali tila ihmiselle
Itse olen ollut leskenä reilun kymmenen vuotta enkä pidä itseäni mistään kohtaa epä normaalina
No kaikille ei yksin elo suju silloin heille yksinolo on epä normaali minulle aivan normaali tila
No kuten kerroin että ei se kaikille suju varsinkin jos on nuori silloinhan tuokin asia on hyvinkin tärkeä
Mutta iän karttuessa asia kyllä muuttuu aika lailla ja silloin onkin yksin olo aivan normi tila
Josta ei kenenkään tarvii miettiä onko asia aivan normaali tila minulle nyky tila on aivan normaalia
Mitenkä se sitten on eri sukupuolilla niissä on varmaan eroja ja oletan naisien enemmän kärsivän yksiasumisesta
Kyllä se miehiinkin koskee mutta kuinka paljon mutta jos asia on mielessä joka päivä silloin ei yksinasuminen ole paras tila
Itselleni se on ollut reilun kymmenen vuotta tavallinen tapa elää toki eihän tämä kaikille sovi lainkaan soommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast
No kaikkia voi tietysti kertoilla olevan epänormaalia vai onko sitten sellasta jota vois pitää normaalina terv tepivaari
Onhan tatä nyt sitten kokeiltu muutama vuosi, eikä tähän minun mielestäni totu. Kalliiksi tuntuu yksin tulevan, kun muutenkin kaikki kallistuu ja paljon. Mutta ei tässä varmaan vieraan kaverin kanssa tulisi toimeen.
Koville taas varmaan täällä maaseudulla tulee, kun ympärillä on jatkuva pimeys. Meillekään ei mistään näy pienintäkään tuikkua, niin sitten meilläkin palaa pari ulkovaloa läpi yön. Sitten vielä normaalit kulkuvalot, jotka syttyvät ja sammuvat itsellään. Niitä taitaa olla 5-6 kappaletta, ledeinä. Kameroita olen suunnitellut, en vaan ole saanut vielä aikaiseksi.
Seuraava hankinta varmaan on astianpesukone, netistä olen jo katsellut. Ottaa vaan näköjään oman aikansa, että sieltä sisäistää sen oikean, malliltaan ja hinnaltaan.
Kaikkeen on Pentti vaan totuttava itsellään ne asiat ei tule
Kun itse jäin leskeksi olin jo kymmenen vuotta asiaa harjoitellu kun vaimo oli liikunta rajoitteinen
Elikkä olin jo silloin pitkiä aikoja yksin kun vaimo oli poissa sairaalassa taikka kovissa kivuissa sänkyssä
Mutta tuskinpa asiaan koskaan tottuu terv tepivaari
Minulle on ajan kanssa tullut sellainen käsitys että miehet iän karttuessa keskimäärin pikku hiljaa erakoituvat, tulevat hyvin toimeen yksikseen. Ainakin niin etteivät kaipa syvällisempiä keskusteluja, ihmissuhteiden ruotimisia.
Näyttäisi että naisilla on toisin, heidän mielenkiintonsa ihmiselon henkisiin koukeroihin tuntuu vaan iän myötä lisääntyvän. Eivät myöskään menetä uteliaisuuttaan niin positiivisessa kuin negatiivisessa mielessä.
Voihan se Matti miesten osalta olla noinkin mulla ei siitä ole kysymys kun jatkuvasti on kaksi asiaa AYY ja oman seuran talkoot mukana
on iso ero siinä kuten eräs sanoi on eri juttu olla yksin ja elää yksin kun päivät on ihmisiä täynnä silloin vain asuu yksin
mutta kalliiksi se tulee kun samassa asunnossa pääsis kaksi asuun kun asut yksin maksasatkin kaiken itse
Naisista en osaa sanoa mikä ero heillä on asiaan terv tepivaari
”Epänormaali yksinäisyys” olisi hyvä runon otsikko. Panenpa alitajuntani töihin.
Epänormaalia yksinäisyyttä ei vaan ole olemassa missään terv tepivaari
Suomessa taitaa olla melkoisesti syrjäytyneitä nuoria ihmisiä, jotka introverttien vanhempiensa tunneköyhän kasvatusmallin kahlitsemina koettavat älyllisyydellä ja älyllistämisellä pinnistellä sekä kompensoida yksinäisyyttä vastaan, jota eivät itse ole valinneet, ja jota onttoutta paetakseen hankkivat kaikenlaisia addiktioita, kuten urheilu- ja päihde-addiktioita, joilla ikään kuin väkivalloin yritetään repiä jotakin endorfiinejä ja muuta hyvänolontunnetta täyttämään sitä tyhjiötä, jonka suomalaisuus luo.
Ja sitten kahlitaan itsensä vielä syvemmälle omaan vankilaan ryssitellen ja vihamielisesti hyökäten kaiken sellaisen kimppuun, joka muistuttaa itseä vähääkään siitä kaikesta, joka itseltä puuttuu.
Ankeaahan se on. Ja rumaa. Ja surullista.
Liisaa on joskus vaikea tulkittava mutta nyt puhuu järkeenkäyvästi viisaita
Yksinäisyys ei ole rumaa eikä myöskään epänormaalia
Yksinäisyys ei ole lainkaan ankeaa olen nyt elänyt n 10 v leskenä jotenka on hiukan kokemusta
Pitää muistaa että ero olla yksinänen taikka asua yksin ne ovat eri juttuja kokonaan terv tepivaari
Kirjoitin syrjäytymisestä, jossa esiintyy yksinäisyyden ei-omavalintaista muotoa, jota eräs tuttavani itse on kuvannut ankeaksi riistoksi, jossa häneltä varastettiin myös iso osa lapsuudesta laittamalla istumaan telkkarin ja tietokonepelien ääreen estäen lapsen mahdollisuus sosialisoida kavereiden kanssa, josta kuulemma heijastuu negatiiviset vaikutukset kyseisen ihmisen koko aikuiseen elämään yhä edelleen, vaikka hän aikuisena on tietoisesti tehnyt paljon töitä sen eteen, ettei enää joutuisi kärsimään yksinäisyydestä ja syrjäytyneisyydestä johtuvasta henkisestä pahoinvoinnista.
Voidaan varmaan asiaa katsoa hieman laajemmin siten, että tuskin leskeys määrittelee kaikille sitä, mitä yksinäisyys on tai mikä on normi?
Itse esimerkiksi olen hyvin yksin viihtyvä, enkä tahtoisi asua samassa taloudessa kenenkään kanssa, mikä on minun oma preferenssi josta en myöskään kärsi, vaan päin vastoin yhdessä asumisen kompromissit aiheuttaisivat minulle epätoivottua stressiä, jota muun stressin päälle en kaipaa.
Yksinäisyyden kokemus voi olla hyödyllistä, kun se auttaa ihmistä tunnistamaan omia tarpeita, kuten sosiaaliseen vuorovaikutukseen liittyviä tarpeita, jolloin ihminen voi ryhtyä pohtimaan erilaisia mahdollisuuksia tyydyttää vaikkapa toisen ihmisen kaupuuseen/ toisen kanssa vuorovaikutukseen/ touhuiluun/ ajatustenvaihtoon/ koskettamiseen tai muuhun läheisyyden muotoon liittyviä täysin luonnollisia tarpeita, joissa ei ole mitään hävettävää.
Se, että läheisyys käsitetään kapean yksipuolisesti on mielestäni enemmänkin haitallista, kun sitten jonkun oman käsityksen pohjalta yleistetään jotakin normeja ja totuuksia kaikkia koskeviksi, mikä ei todellakaan ole luovaa eikä auta ihmisiä oikeasti.
Toiselle läheisyydeksi voi riittää netissä muiden kanssa ajatustenvaihto siinä missä toinen saattaa kaivata mukavaa harrastusseuraa/ aktiivisempaa konkreettista touhuamista kun taas joku voi kokea yksinäisyyttä oman perheen ja lapsienkin kanssa, johon voi auttaa samanhenkisen omaa äidinkieltä puhuvan kanssa juttelu, kun taas seuraavalle mukavaa voi olla joku yhdessä kokkailu siinä missä neljäs hakeutuu prostituoidun syliin.
Kovin monella tapaa eri ihmiset voivat saada apuja ja lämpöä/ sosiaalisuutta elämiinsä.
No en tarvitse sosiaalisuutta sitä kun on elämä itsessään täynnä terv tepivaari
Sellaiset tunnetarpeet, kuten tarvituksi tulemisen, halutuksi tulemisen, nähdyksi/ ymmärretyksi tulemisen kokemukset voivat piillä yksinäisyyden taustalla, joissa voi yhtä lailla olla kyse antamisesta, eikä vain siitä, mitä itse haluaa tai voi itselleen saada.
Parhaimmillaanhan tällaiset tarpeet voivat johtaa ihmisiä tutustumisiin sekä muodostamaan yhteyksiä, jotka ovat ihania ja kaikille osapuolille kovin kauniita sekä valtaisan antavia, avaten aivan uudenlaista mielen maisemaa sekä rikastaen elämää tavoilla, joista ei ennen osannut tajuta yhtikäs mitään.
Siksi suosittelen lämpimästi miettimään omia tarpeita sekä rohkeasti kokeilemaan jotakin uutta. 🙂
Lisättäköön vielä, että mihinkään sokeriseikkailuihin kuten en muuhunkaan älyttömään riskinottoon ketään kannusta, mihin liittyy taloudellisen hyväksikäytön elementtejä, vaan tunnetasolla soisin ihmisten kokeilevan asioita elämänmyönteisesti kielteisyyden sijaan, joka ei lisää hyvinvointia.
Nyt asun yksin ei riitä että olisin sen mukaan yksinänen
Tila jossa elän on oma valintani mitä asumiseen tulee
En liioin tunne tarvetta siihen että jonkun olisi minut hyväksyttävä
Nyt elä pelkästään näin enkä tilassa näe mitään väärää terv tepivaari
Pahoittelut, ymmärrettiin ilmeisesti vähän ristiin, enkä noita ajatuksia sinulle henkilökohtaisesti pyrkinyt suuntaamaan, Tepivaari, vaan yleisellä tasolla koetin pohdiskella tätä yksinäisyyden teemaa sekä siihen liittyvää.
Ilman muuta on niin, että jokainen ihminen itse tuntee omat tarpeensa, vaikka halutuksi ja rakastetuksi tulemisen tarpeet ovatkin meillä kaikilla aivan normaaleja ja täysin inhimillisiä, ihania tarpeita, joille soisin myötätuntoa sekä myönteisyyttä ikään, asumismuotoon (tai muuhun seikkaan) katsomatta! 🙂
Noinkin on toisilla minua ei kiinnosta mitkään lääppimiset jotenka sellasta se elämä on asun yksin mutten ole silti yksin terv tepivaari
Sehän on vaan myönteinen ja hieno asia, jos et Tepivaari kärsi tuossa mielessä yksinäisyydestä.
Jotkut toiset saattavat kärsiä, tai luulla kärsivänsä koska meillä Suomessa on myös paljon sosiaalista painostusta tiettyihin normeihin, jotka eivät kaikkia palvele.
Siksi pitäisinkin tärkeänä myös pohtia itse itselleen niitä oman yksinäisyyden kokemisen syitä, että mikä ehkäpä aiheuttaa tai missä tilanteissa yksinäisyyden tunteet nousevat pintaan… Onko kyse todellisesta itselle oleellisesta asiasta, vai sosiaalisesta painostuksesta johtuvasta ahdistuksesta vaikkapa?
En ole asiaa katsonut noin kun ympärillä pyörii lähes koko päivän ihmisiä kuten olen sanonutkin asun kyllä yksin mutta en ole yksin terv tepivaari
Minä taas kirjoitan yksinäisyydestä en syrjäytymisestä ne ovat aivan eri juttuja terv tepivaari
Kuvasit Hesarin toimittajaa.
En ole kuvannut ketään missään terv tepivaari
Terveenä pärjää yksin ja on itsensä herra.
Juuri näin tarkoitin asiaa terv tepivaari
Minä asun yksin ja tunnen itseni todella yksinäiseksi. Täällä maalla kun ei näy noita ”savuja” ihan lähitienoolla ja saattaa kulua joskus päivä, joskus jopa kaksi ja parhaana peräti kolme, että en näe yhtään ihmistä. Silloin tulee mieleen, että lähtisiköhän kauppaan katsomaan edes niitä tyttöjä, anteeksi, siis naisia ja rouvia. Samalla reisulla voi siis hoidella niitä kauppa- asioita. Joskus pitää poike apteekissakin ja sinne Tampereellekin Taysiin pitää tulla taas loppukuusta tietokone kuvaukseen.
Yksin asuminen tekee sen, että minäkin pudotin kolmen huoneen lämpötilaa ensi talveksi, kun ei niillä ole mitään käyttöä. Tänään kävi ikkunoiden pesijä ja pesi silti niidenkin huoneiden ikkunat. Kyllä tulikin kirkasta, ihan pitää ihailla ammattilaisen töitä.
Onhan sitä tosi yksinäisyyttä olemassa en vaan ole omalle kohdalle sitä enää julki mutta ymmärrän hyvin asian kun varsinkin mies jää leskeksi
Asia on vakava asia kokonaan minulla on tuo yksinäisyys mennyt kun ympärillä on aina ihmisiä
Miehellä on yksi pääoma joka seisoo kun vanha tammi ja se on oma perhe terv tepivaari
Nuorempana kun aika paljon tuli merellä veneiltyä ihastuin yhteen mökkiin pienellä parin hehtaarin saarella aivan aavan ulkomeren äärellä. Ohi ajaessani haaveilin että jos erakoituisin viettäisin kesät siellä yksinäni kalastellen, luontoa tarkkaillen ja kirjoja lueskellen. Nyt kun korkeammalla iälläni asiaa muistelen ajatus erakkoelämästä siellä lähinnä huvittaa. Uskoisin että viikossa jo olisi tullut ikävä ihmisten pariin, jos olisi sattunut tuuliset sadeilmat ehkä parissa päivässä.
Ihminen on laumaeläin, ei siitä mihinkään pääse. Mitä olen joistakin Lappiin erakoituneista lukenut ovat hekin kovasti ilahtuneet kun mieluinen satunainen kulkija sattuu vieraaksi.
Umpi-introverttikin kaipaa satunnaisia kontakteja, kuten Pentti kirjoitti, vaikkapa katsekontaktia kaupan kassaan. No en sano että Pentti umpinainen introvertti olisi.
Noinhan se asia on mitä Matti asiaa käsittelee ja yksin asuminen ei tee siitä erakoitumista
Varsinkin kun on yhteisissä asioissa mukana
Mutta yksinasuminen on aika kallis asumismuoto siinä kun maksat itse kaikki kulusi
Eikä se yksinasuminen suinkaan tarkoita että olet yksinäinen eikä se myöskään ole epänormaalia
Vaikka sitäkin kyllä kuulee terv tepivaari
Mielestäni on myönteistä uskaltaa kertoa vaikkapa yksinäisyydestään, jolloin niistä tunteista jakaminen jo saattaa osittain keventää, mutta myös auttaa muita ymmärtämään meidän tarpeita ja kuulumisia.
Rakkaiden tragediat ovat ehkä eniten tehneet minusta yksinäisen, kun olen kokenut elämässäni tapahtuneen muutoksen jonakin sellaisena asiana, joka ikään kuin on tullut minun ja muun maailman väliin; saanut minut välttelemään vaikkapa omien muiden läheisten kanssa ajanviettoa, kun olen pelännyt toisten näkevän minusta sen, etten ole iloinen/ entiseni. Enkä ole halunnut heitä huolestuttaa.
Mutta kävin kursseilla opiskelemassa asiasta, jonka elämä oli heittänyt vuoreksi eteenpäin, ja se auttoi. Kävin istumassa toisten vastaavan kokeneiden seassa, mikä auttoi hahmottamaan kuinka hämmentävän moni oli kokenutkaan saman; yhtäkkiä meitä oli kaikkialla, enkä siinä mielessä enää ollut asian kanssa yksin.
Taide myös oli itselleni yksi sattumalta kaunis ja merkityksellinen asia yksinäisyyteni käsittelemisessä, kun kävin erään läheiseni kanssa katsomassa erään teatteri-pätkän, joka oli edesmenneen läheisemme suosikki; ja näin saimme tilaisuuden ikään kuin olla hänen kanssaan/ ottaa hänet mukaan esitykseen, jossa hän tuntuikin ikään kuin näkymättömänä istuvan meidän kanssa.
Uskaltauduin myös ulos erään paikan avajaisiin, jonne lähdin tietoisesti toisen läheisensä menettäneen kanssa, mikä auttoi itseä kokemaan itseni vähemmän yksinäiseksi muiden ihmisten keskellä.
Kotona itsekseen voi myös vaikka katsoa jonkun koskettavan elokuvan, kuunnella jotakin läheiseen yhdistävää musiikkia tai selata yhteisiä kuva-albumeita varaten ihan tietoisesti hetken sille, että on läsnä/ antaa itselleen luvan tuntea mitä tunteita tulee ja vaan käydä läpi kaikkea liikutusta/ikävää mikä nousee. Kun kukaan ei ole näkemässä, ei sillä ole mitään väliä vollotteleeko vaikka tunnin rakkaudesta muistellen kaikkea kaunista. Ja kun on vollotellut, pistää kuvat pois ja musiikin pois — niin on yleensä aika paljon helpompi olla, kun on saanut asiaa käsitellä ja olla hetken läsnä itselleen, toiselle ja kaikelle.
Sellaisesta voi nousta uutta puhtia ja voimaa, kun saa mahdollisuuden hyväksyä sen, mitä itse on kokenut ja saa noissa hetkissä ikään kuin perspektiiviä elämälle sekä tarinalleen ja kaikelle sille, mistä on selvinnyt melko kunniallisesti tähän päivään.
Voi kantaa tarinaansa vahvana, lämmöllä ja rakkaudella sitä kohtaan, mitä kaikkea on saanut kokea ja mistä selvinnyt ja mikä tehnyt elämästä rikasta. Sehän elää meissä ja tekee meistä kokonaisempia. Viisaampia ottamaan asioita vastaan tai vaikka suuntautumaan uusiin ihmiskohtaamisiin.
En minä ole ”umpinainen”, ehkä kuitenkin hiukan arka luomaan uusia suhteita. Minä olin viime lauantaina yksillä syntymäpäivillä,olihan siellä tuttujakin ja niitä puolituttuja. Huvitti kun istuin siellä sohvan syrjällä, siinä oli niitä puolituttuja 5-6 ympärillä. Ihmettelin mitä siinä nauraa hekotettin, lopulta huomasin, että minä puhuin ja toisilla oli hauskaa. Pääosin taisivat olla naisia, enkä minä koskenut edes sormellani heittiin. Paras sanoa selvyyden vuoksi Minä sitten kumminkin aloitan yleensä jutun sanomisen. Tänäänkin olin aamusella laboratoriossa, minä sanoin kuuluvasti huomenta ja toiset mökötti.
No en usko että olisit muka umpinainen esim sanomalla huomenta vaikka ei tunne ketään kuvaa vain avoita mieltä kaikkiin ihmisiin terv tepivaari