Uuden Vuoden puhe

Vuosi vaihtui ja edessä on uudet haasteet.
Kansalaiset meillä on edessä monia haasteita, mutta Venäjä on naapurimme
ja se tuo ison haasteen. Valitettavasti olemme menneinä porvarihallitusvuosina
antautuneet venäjän varaan ns halvan energian varaan jolla tehtiin voittoja,
muttei rakennettu tulevaisuutta eikä omavaraisuutta.
– Nyt ollaan kriisissä joka koskettaa kaikkia.
– Voimme kaikesta syyttää nykyistä hallitusta koska muistimme on lyhyt.
Emme enää muista että nykyinen hallitus on hoitanut koronapandemiaa
ja onnistunut siinä EU keskitasoa paremmin.
– Nykyinen hallitus on tuhlannut rahaa ja tehnyt velkaa, mutta
on velkaanuttanut EU keskitasoa vähemmän.
– Nykyinen hallitus päätti soten jota edelliset porvarihallitukset eivät saaneet aikaiseksi.
– Nykyinen hallitus päätti Natoon liittymisen jota edelliset hallitukset eivät saaneet aikaan.
Hyvää Uutta Vuotta viinilasin kera!
https://valtioneuvosto.fi/-/10616/paaministeri-sanna-marinin-uudenvuoden-tervehdys-31.12.2022

21 vastausta artikkeliin “Uuden Vuoden puhe”

  1. On se kyllä uskomatonta, että kansaan uppoaa tällainen puuta heinää manipulointi ja aivopesu kuin kuumennettu naskali voihin

    1. Se on kuule Heikki aivan sama mitä hän norsunluutornistaan julistaa, minä näen todellisuuden hänen kyvyttömyydestään ”johtajana” täällä ruohonjuuritasolla.

      1. Käytät ilmeisesti ruohonjuurissasi Round-uppia tai Perskindolia, jotka ovat johtamisen harhaoppia. Katsos sinne peiliin, minkä johtaja siellä näkyy !

        1. Minä en usko yhden totuuden harhaoppiin, uskon siihen mitä näen ja koen yhteiskunnassa noin yleisesti ympärilläni ja nyt neljä vuotta ollaan viety kansalaisia kuin litran mittaa, uskotellen velkojen ja alijäämän hoituvan lisää velkaa ottamalla. Se on sitä Huittislaisen hullun miehen talousoppia.

            1. Lisääntynyt on ja se ei ole hallituksen ansiota, vaan omaa kykyäni panna taseet töihin, mikä on hallituksen piirissä tuntematon käsitys.

              1. Sipilä oli sinua ennen valtion taseineen. Orpo möhli, Saarikko ei osaa, Marin pani rahan kiertämään kansan lompakoihin.

            2. Meidän ex-naapurimme taas pani taseen töihin toisin päin.
              Myi asuntonsa, autonsa, kullat ja hopeat ja arvokkaat antiikkihuonekalut ja matot. Muuttivat vuokralle ja ostivat Ikean romut tilalle. Ja jättivät säästöön arkkurahat.
              Perusteli, että ovat lapset kouluttaneet, se riittää. Eikä tarvitse jättää heitä riitelemään perinnöstä, Sileäksi kaikki ja matkustelemaan maailmalle.
              Viimeksi kun näin, he olivat kuin lottovoittajat ja ruskeita kuin mulatit.

  2. Onko se sitten Huittislainen onkin eri juttu

    Tuo sanonta hullusta miehestä on kansan suussa väännelty totuus joka itse onkin aivan eri juttu

    Sanonta ei ole hullu mies Huittisista vaan oikein kun menee se on hullu mies Huittisissa

    Tuo Huittisten hullu mies voi olla ihan mistä vaan suomesta asia on oikein kirjoitettuna hullu mies Huittisissa syö enemmän kun tienaa pistää loput pankkiin ja elää koroilla

    Kyse ei siis ole lainkaan Huittislainen mies vaan voi olla vaikka Rovaniemeltä

    Joka nälänhädän vuoksi oli mennyt Huittisiin koska se oli vauras maanviljelys pitäjä ja siellä oli ruokaa tarjolla

    Kaikki ei ole sitä mitä kansan suussa on vääntynyt aivan muuksi terv tepivaari

  3. Mutta tuohon onko Suomesa hyvä maan isä ja puolustusvoimiemme ylipäälikkö

    Siihen ei ole kellään mitään pahaa sanottavaa eikä ylipäälikön tekemisiä voida vertailla mihinkään edeltäjäänsä

    Sauli on ollut ja on ollut hyvä joka sektorilla missä hänellä on vielä valtaa terv tepivaari

  4. Reipas puhe! Uskoisin, että Marengilla on kaikki mahdollisuudet kehittyä ja oppia vain paremmaksi sekä myös ihmisenä aidommaksi kokemusten ja kohujen karttuessa. Toisin on vanhojen miesten laita, joita ei jaksaisi politiikassa enää. Vanhat miehet sopinevat paremmin tuomareiksi tai muihin avustaviin asiantuntijatehtäviin. Myöskin hoitoala on mielestäni loistava kenttä nimenomaan miehille, koska raskaat fyysiset ja numeropäätä vaativat työt ovat mielestäni juuri enemmän miesten hommia. Elämäni parhaat hoitsut ovat olleet sitäpaitsi miehiä!

  5. Kyllä tuossa puheessa on osa asiaakin. Ei nykyhallitusta mitenkään summittain voi haukkua – ja siinä on ollut kaksi täysin erinomaista puolta: Ei Sipilää eikä Berneriä.

    Mutta hosuminen, se on ollut melkoista. Valehteleminen siitä on ollut ikävää. Tuskin mitään tarkoituksellista pahaa tässä mutta näyttää vähän pöhköltä.

    Olkoon 2023 järjenkäytön vuosi.

  6. Hallitusta on moitittu kaikesta mahdollisesta esittämättä parempaa vaihtoehtoa. Onneksi tämä hallituskausi ei ollut kokoomuksen sillä arvioin että heidän toimilla koronakuolleisuus olisi ollut paljon suurempi ja heikoimmat olisivat kurjemmassa jamassa. Eikä meillä olisi sotea vieläkään sensijaan yksityiset hoitolaitokset olisivat päässeet enenevässä määrin rahastamaan esim vanhuksia ja samalla heikentäneet hoidon tasoa.
    Presidentin puhe täydensi pääministerin puhetta.

  7. Niilo, olet osin oikeassa – hallitusta on moitittu kaikesta, osin myös hyvin asiattomasti. Mutta olet siinä väärässä etteikö olisi vaihtoehtoja esitetty. Ennen kaikkea on esitetty asiantuntijatahoilta, ministeriöiltä, valtion laitoksilta yms. apua, josta on kieltäydytty ennen viime hetkeä.

    Se, olisiko toisenvärinen hallitus tehnyt paremmin vai huonommin on toki puhdasta spekulaatiota. Ounastelen, että erot olisivat olleet pieniä. Kriisissä tuppaamme olemaan melko yksimielisiä.

      1. Kun politiikka ”ohjaa” tosiasioista välittämättä, saadaan juuri nykyinen holtiton velkaantuminen aikaan.

  8. Kun ottaa kaikki vaikeudet tällä hallituskaudella ja kun kysymys on kansan terveydestä voi kyllä siinä velkaakin tulla
    Sille ei kukaan voi yhtään mitään terv tepivaari

  9. Valitettavasti asiantuntijoillakin on poliittinen tausta joka tuottaa poliittispainotusta. Media on oikeiston äänenkannattaja joten se mitä julkaistaan ja miten otsikoidaan on myös poliittispainotteista.

  10. Jaa kun pitää etsiä moitittavaa niin aina löytyy: Presidentin ja pääministerin uudenvuoden puheissa keulivat sillä EUn toiset olivat maltillisempia. Vertaus Stalin-Putin samat virheet olisin jättänyt sanomatta itsestäänselvyytenä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *