12 vastausta artikkeliin “Totaalioppi”

  1. Usein jää laiskuuttani lukematta mitä täällä linkkien takana on kirjoitettu, nyt luin ja olipas mielenkiintoinen tarina. Onko Venäjän suhteen kuitenkin vielä jotain toivoa kun Putinin aikaansaannoksia akateemikko siinä selkeäsanaisesti analysoi ja arvostelee ja on hänet ainoastaan erotettu työstään, eikä kirjoitusta ole poistettu.

    Vastaa

  3. Kiinnostava näkökulma ja vertaus.

    ”Indoktrinaation (suom. iskostus) käsite viittaa kasvatusfilosofiassa sellaiseen opettamiseen, jossa oppilas tai opiskelija asetetaan opetuksen kohteeksi, johon annetut opetussisällöt vain siirretään. Voidaan puhua myös manipulatiivisesta tai tendenssimäisestä opetuksesta. Indoktrinatiivinen opetus kantilaisesti määriteltynä on oppilaan tarkoituksellista alaikäisenä pitämistä. Oppilas ei missään vaiheessa nouse tasolle, jossa hän voisi itsenäisesti arvioida opetussisältöjen pätevyyttä.

    Indoktrinaatiokeskustelussa on käytetty neljää kriteeriä indoktrinaation erottamiseksi opetuksesta:

    1. opetus on autoritaarista,
    2. opetussisältö ikään kuin tungetaan oppilaan päähän (drummed in, drilled),
    3. opetuksessa käytetään hyväksi jonkinlaista uhkaa ja
    4. vapaa keskustelu kielletään.

    Kasvatustieteestä indoktrinaatio-termi levisi tiedotusoppiin. Siellä indoktrinaatio (ujuttaminen, mieleen iskostaminen, aatteeseen saattaminen, uskotus) on sanoman tuottajan vaikuttamaan pyrkivää viestintää, jossa viestinnän kohde ei tiedosta olevansa vaikutuksen kohteena. Mikäli viestinnän kohteelle paljastuu, että häneen on yritetty vaikuttaa, muuttuu indoktrinaatio hänen kannaltaan propagandaksi.

    Kun lukijoiden, katselijoiden ja kuulijoiden tiedot ja lähdekritiikki kehittyvät, yhä suurempi osa indoktrinaatioksi tarkoitetusta vaikuttamisesta muuttuu vastaanottajan kannalta propagandaksi, koska hän tiedostaa vaikutusyrityksen.

    Indoktrinaatiota voidaan toteuttaa objektiivisesti sääntelemällä uutisvirtaa ja uutispainotuksia joukkotiedotusvälineissä. Kun asiasta tuotetaan uutisia valikoimalla riittävän yksipuolinen kuva, alkaa yleinen mielipide muodostua halutun kaltaiseksi, vaikkei käytettäisi propagandan menetelmiä.”

    (Wikipedia)

    —

    Olen miettinyt, voisiko meillä Suomessa korkeimmilta arvojohtajiltakin tullut painostus ”suomalaisen kansan yhdistämisestä” osiltaan olla edistänyt oikeistopopulistien kannatusta, jossa kansalaiset osin ikään kuin samaan Venäjä-hengenvetoon ovatkin ajautuneet tai ohjautuneet äänestyspäätöksiin, jollaisia valintoja he eivät normi-olosuhteissa tekisi.
    Suomessahan media on tietoisesti asettautunut läntisen narratiivin tukemiseen, joka on poikkeusolosuhteiden aikana tapahtuvaa tiedottamista, jossa media asettuu tietoisesti puolueelliseksi sota-olosuhteissa.

    On hyvin kiinnostavaa miettiä, kuinka paljon tällaista vallitsevaa epävarmuuden ilmapiiriä voi oikeistopopulistinen puolue hyväksikäyttää asettautuessaan ikään kuin autoritääriseen rooliin, ottaen itselleen tällaisen identiteetin ”kaikkien” suomalaisten asiaa ajavana liikkeenä.

    Käytetään presidentinkin taholta tullutta käskyä ja kategorista imperatiivia ”suomalaisten yhdistämisestä” hyväksi omaa asemaa sekä kannatusta vahvistaessa, luoden täysin tulehtunut ja räikeän polarisoitunut yhteiskunnallinen ja poliittinen ilmapiiri, joka väkisin koettaa pakottaa kaikki ihmiset oikeistopopulismin mukaisen ihmiskäsityksen sekä talouspoliittisen vallan ja rasistisen terrorin alaisuuteen piittaamatta tosiasioista.

    Vastaa

    1. Toisin sanoen käytetään demokraattista järjestelmää sekä sotatilaa hyväksi oman kannatuksen nostamisessa, jonka jälkeen voi vaalit voitettuaan ikään kuin perustellusti agitoida olevansa kansan ja äänestäjien asialla.

      Ja näin saavutetun autoritäärisyyden nimissä oikeuttaa rasismi sekä epäinhimillinen leikkauspedagogiikka, julistaen itsensä ainoaksi suomalaisuuden tuntijaksi sekä Suomen edun valvojaksi, pyrkien mitätöimään sekä vaimentamaan oikeistopopulismiin kohdistuva kritiikki sekä vähemmistöjen ja erimielisten äänet mm. kyseenalaistamalla ja mitätöimällä Yleisradion sekä kaikkien medioiden paitsi omaa asiaa puoltavien tulokulmat.

      Ehkäpä seuraavaksi saadaan ampumaradat sekä vartijat jokaisen vääräuskoisen oville vartioon — eikä varmaan vasemmistolaisten ja muiden kommunistien ikkunoista tipahtelukaan olisi mahdoton ajatus, jos erimielisyys haastaa oikeistopopulistisen ja konservatiivisen uskonliikeen toteutumisen Suomessa.

      Vastaa

  4. Haluavatko aikuiset suomalaiset ihmiset todella Riikan ja Orpon edunvalvontaa sekä rasistien määrittelemän erittäin kielteisen ja ankean, väkisin heteronormatiiviseksi ja tyhmäksi pakotetun Suomalaisuuden omaksi todellisuudeksi?

    Niinkö paljon Venäjän hyökkäyssota saa kaipaamaan isää ja äitiä?

    Vastaa

  5. Ja jottei oikeistotrollille syntyisi kiusausta mitätöidä kommentointiani, korostan vielä, etten minä vedä juttuja hatusta, vaan minulla muisti ihan toimii ja perustan tulkintani sille, mitä olen eri alojen asiantuntijoiden kynistä lukenut:

    ”Journalismi toimii sodan aikana eri tavalla kuin normaalioloissa. Se tinkii väistämättä tehtävästään vallankäytön tarkkailijana ja suuren yleisön informoijana.

    Harva on sitä mieltä, että median tulisi julkaista esimerkiksi tärkeitä tietoja pommitetun kaupungin evakuointisuunnitelmista, jos tiedot voisivat vaarantaa evakuoinnin. Tai että hyökkääjän näkemykset sodasta pitäisi julkaista samalla painoarvolla kuin omien johtajien. Sen sijaan useimmat toivonevat median osallistuvan tarvittaessa omalla panoksellaan kansallisiin sotaponnisteluihin.

    Aiheeseen liittyy kuitenkin kaksi ongelmaa, joista soisin keskusteltavan enemmän. Ensinnäkin, mistä sota alkaa?

    Julkisuudessa on jo vuosia puhuttu hybridisodankäynnin eri muodoista. Voitaisiinko esimerkiksi laajaa tietoverkkoihin kohdistuvaa hyökkäystä pitää sodanjulistuksena? Entäpä organisoitua turvapaikanhakijoiden ohjaamista Suomen rajoille? Se, että Venäjä käy myös Suomea vastaan vähintään informaatiosotaa, on jo varsin laajasti hyväksytty tosiasia. Jos olemme sitä mieltä, että sodassa journalismin normaaleja pelisääntöjä voidaan muuttaa, mikä on riittävä sota?

    Toiseksi, tulisiko sodan aikana yleisölle tavalla tai toisella kertoa, että media katsoo osallistuvansa sotaponnisteluihin, eikä siksi toimi aivan normaaleilla säännöillä? Media-ala on vuosia rakentanut omaa uskottavuuttaan etenkin netissä toimivaa valemediaa vastaan. Olemme korostaneet laajaa avoimuutta, käytettyjen lähteiden luotettavuutta ja tietojen tarkistettavuutta. Eikö median uskottavuuden kannalta olisi tärkeää miettiä tapoja, joilla yleisölle voidaan viestittää ne pelisäännöt, joilla media kulloinkin toimii?

    Emme ole juuri nyt sodassa, ainakaan perinteisessä mielessä. Nämä kysymykset ovat kuitenkin erittäin ajankohtaisia juuri nyt. Valtaosa suomalaisista, todennäköisesti myös toimittajista, pitää myös perinteisen sodan uhkaa tällä hetkellä varsin todellisena. Kevään mittaan mediassa on nähty
    lukemattomia skenaarioita siitä, millaisia seurauksia erilaisilla Venäjän sotatoimilla voisi olla. Suomalaiset siirtyivät nopeasti kannattamaan Natoon liittymistä sotilaallisen turvan saamiseksi. Ylen tuoreen selvityksen mukaan lähes puolet suomalaisista on erittäin huolissaan sodan uhasta.

    Milloin sota tai sen uhka alkaa vaikuttaa journalismin tehtäviin? Tai jopa: onko journalismin perustehtävistä joustaminen jo alkanut?”

    (https://journalisti.fi/nakokulmat/2022/08/sota-muuttaa-journalismia-mutta-miten-pian/)

    Vastaa

  6. ”Matias Turkkila (s. 1973 Helsinki) on perussuomalaisten pää-äänenkannattajan Perussuomalaisen sekä Suomen Uutisten päätoimittaja.
    Turkkila pääsi Timo Soinin kaudella Perussuomalainen-lehden päätoimittajaksi toukokuussa 2012, ja kun Suomen Uutiset perustettiin vuonna 2014, Turkkilasta tuli myös sen päätoimittaja. Suomen Uutiset oli aluksi Perussuomalainen-lehden verkkoversio, mutta pian se muotoutui lukijakunnaltaan laajemmaksi verkkouutissivustoksi, joka heijastelee puolueen näkemyksiä ajankohtaisiin tapahtumiin. Entisen puoluejohtajan Soinin mukaan Turkkila oli primus motor siinä, että Jussi Halla-aho onnistui päihittämään Sampo Terhon vuoden 2017 puheenjohtajavaalissa.

    Turkkila on koulutukseltaan diplomi-insinööri. [Siis ei journalisti!!!!]
    Hän liittyi perussuomalaisiin vuoden 2006 lopulla ja on toiminut Jussi Halla-ahon kampanjapäällikkönä. Turkkila on Hommaforumin perustajajäsen ja entinen vetäjä. Hän on toiminut Suomen Sisun varapuheenjohtajana mutta erosi yhdistyksestä alkuvuonna 2012.

    Turkkila aloitti Perussuomalaisen päätoimittajana toukokuussa 2012. Vuonna 2014 lehden verkkoversion korvasi Suomen Uutiset -verkkolehti, jonka päätoimittaja Turkkila on myös.

    Turkkila on arvostellut mediaa siitä, että se maalaa maahanmuuttajista siloiteltua kuvaa. Hänen mielestään median tehtäviin ei pitäisi kuulua monikulttuurisuuden edistämistä, vaan sen tulisi pitäytyä tiedonvälityksessä.
    Turkkilan mielestä Vihreä liitto on puolue, joka hyväksikäyttää ihmisten luontaista empatiakykyä.

    Entisen puoluejohtajan Timo Soinin mielestä Turkkilan menetelmät ovat olleet kuin suoraan ”taistolaisten taisteluoppaasta”.”

    (Wikipedia)

    Vastaa

  7. Ehkäpä perussuomalaiset voisivat kekata seuraavaksi silmänkääntötempukseen sellaisen tosifiksun ja ovelan-älykkään tempauksen, että he muuttavat vaikeasti työllistettävät ja köyhät säälittävät raukat valelääkäreiksi, valehoitajiksi ja rakennusalan vale-insinööreiksi jne. samaan tapaan miten Matias Turkkilakin on ilman journalistin koulutusta nostettu koko puolueen tiedottamisesta vastaavaksi vale-asiantuntijaksi.

    Vastaa

    1. Narkomaaninen pultsari saa kiiltävät tekohampaat ja ottaa minut vastaan seuraavalla lääkärin vastaanotolla, jolla suoraa lonkilta suorittaa minulle tarvittavat kirurgiset operaatiot. Näin minun ei tarvitse enää jonottaa lääkärille.

      Vastaa

  8. No, myönteisenä puolena voinee todeta, että narkomaaninen valelääkäri hyvin todennäköisesti löytäisi kivuttomasti ja ammattimaisesti suoneni, johon voisi tuikata lopetuspiikin.

    Vastaa

  9. Perussuomalaista logiikkaa noudatellen voisi riittävä peruste valelääkärin palkkaamiselle olla se realiteetti, että myös koulutetut lääkärit sekä sairaanhoitajat tekevät hoitovirheitä.

    Olennaisinta on se, että jos narkomaani minut lopetettuaan joutuisi oikeuden eteen, tulisi hänen pyytää ja saada anteeksi virheensä. Kuten Sebastian Tynkkynenkin telkkarissa totesi, kuuluu anteeksi antaminen suomalaisiin perus-hyveisiin, jotka meille jo lapsena aivan kaikille opetetaan.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *