Jokaisen pitäisi kävellä ainakin puoli tuntia päivässä.
Luonnossa kävely olisi se paras paikka ja laput pois korvilta aistit näkemään ja kuulemaan luonnon äänet ja rauhoittava voima.
Mielenterveys ja kunto kohenee ilman psykologeja ja pillereitä.
Jos olisin asettunut keinutuoliin en ehkä enää eläisi?
https://www.is.fi/terveys/art-2000009373509.html
– Em artikkeli varsin hyvä luettavaksi.
Sopivan mansellismielinen blogialusta
Käveleminen on terveemmän ja pidemmän yksi edellytys, tätä mieltä olen minäkin. Itselläni viime aikoina mennyt vähän överiksikin, tuppaa menemään yli 10 000 askeletta päivässä, osin se on koiran syytä tai ansiota.
Niilon tavoin en ymmärrä että kävellessä suljetaan aistit ja ajatusten vapaan liikkumisen maailmat korvalapuilla joista pahoin pelkään useimmin kuuluvan rokkimusiikkia jonka itse luokittelisin meluksi
Viime vuosi yli 2500 km eli n. 7 km/ pv.
Hmm… tämäkin lienee yksilöllistä — itselleni elähdyttävintä on vanhoissa puutalokortteleissa tai vanhojen kivijalkaisten talojen ympäröimässä kaupunkimaisemassa käyskentely. Edellisen koirani kanssa parhaat hetket olivat kun etanavauhtia koiravanhuksen tahtia mukaillen käppäilimme silloisen naapurustomme läpi auringon leikkiessä talojen sisäpihoja kodikkaaksi tekevien vanhojen vaahteroiden, tuomien sekä koivujen lehvästöissä…
Nykyisen asuntoni valinnassa taktisesti painotin tekijöitä, kuten puiden läheisyys, niin ettei minun oikeastaan tarvitse mennä omaa lattiasta kattoon lasitettua parveketta pidemmälle, kun olen jo ikään kuin puumajassa. Talvella lumihärmäiset oksat luovat maagisen talvipuutarhan parvekkeellani — kun taas kesällä olen jopa nukkunut öitä ”puumajassa”, jonne eivät itikat eksy, eikä hengityshöyry kondensoidu; ja jossa herätessä varhaisen kesä-aamun usva muodostaa vaikutelman kuin puut kasvaisivat jostakin veden keskeltä eksoottisemmastakin rämeiköstä.
Parvekkeella vihreän keskellä on myös hyvin elähdyttävää aterioida ja juoda lasi valkoviiniä lintukuoron viserryksessä, ihmetellä pupujen ja kettujen touhuja, joita koirakin intohimolla seurailee.
Mökillä sitten luontoon sulautuminen on toista luokkaa, kun voi laiturilla seistä lepakoiden seassa sekä käydä melomassa koiran kanssa joella, jossa ikimetsänreunat huokuvat jotakin omaa kylmääkin hengitystään, jossa melkein voi aistia jonkun katselevan — ja vedestä peräsimeen tarrautuvat vesikasvit ovat melkein kuin jonkun näkin lonkeroiset sormet, jotka kourivat mustan veden uumeniin 🙂
Sairaalajonot ja suuret sotekulut pysyisivät huomattavasti alemmalla tasolla, jos itse kukin käyttäisi päivästään osan itsensä huoltamiseen.
– Oma ajatus olisi myös lähteä saappaat jalassa vaikkapa luonnon keskeltä sitten aikanaan autuaimmille maille.
Kyllähän tässä on vinha perä.
Mutta jotain outoa on asenteissa. Aivan liian moni – ikään katsomatta – tuntuu sanovan että he vihaavat kävelyä. Todella vihaavat. Mikähän tuota luo?
Mutta, kukin kykyjensä mukaan, syytä olisi aina vähän astella askelia. Viime vuonna voitin asiakasfirmalla askelkilpailun, mutta oli hemmetin tiukka kisa. Tulokseni oli 519 339 askelta – noin 12 000 askeleen kaula kakkoseen. Kisa-aika oli neljä viikkoa. Ekalla viikolla en ollut top-3:ssa, kolmannella viikolla kolmantena. Mitäpä tuosta voi sanoa, hulluus voittaa.
Olen kyllä sitä mieltä etteikö kävely ole hyväksi ihmiselle olipa nainen taikka mies
Ja kyllä se liikunta on se joka takaa että kuolet terveempänä
On vaan sellasta itsellä ollut ettei ole kyennyt tarpeeksi käveleen kun lonkka ei sitä anna tehdä tarpeeksi terv tepivaari
Kävelin tänään upeassa aurinkoisessa pakkaskelissä reilusti yli tunnin reissun. Se teki taatusti hyvää niin fyysisesti kuin myös psyykkisesti.
Näin talvella pitää kuitenkin varoa, ettei liukastu. Liukastumisessa voi tulla pahojakin fyysisiä vammoja.
Kaupungilla, kun paljon kävelen päivittäin, näkyy kyllä hirvittävä tilanne. Nuorissa on puolet lyllertäviä omaa kroppaansa huonosti kantavia. Ja tulevia niska- ja hartiavammaisia naama kännykässä ja hartiat lysyssä.Toinen puoli sitten reippaasti kulkevia fyysisesti terveitä, mutta vain noin puolet, jos sitäkään.
Vanhemmassa väestä kävelystä näkyy kulunut elämä. Ilo on nähdä vielä hyvin iäkkäitäkin kroppansa kantavia reippaita ja ryhdikkäitä rouvia ja herroja.
Kävely väheni syksyllä, kun nivustyrä tuotti kipua parin kilsan jälkeen. Huomenna olisi leikkaus ja tukiverkon asentaminen.