17 vastausta artikkeliin “Hallituksen viisaus”

  1. Eihän yhteiskunta niin voi toimia, jos aletaan yksittäisten pudokkaiden mukaan perua kansakunnan kokonaisvaltaista kehittämistä.

    1. …vai ei, kun pudokkaita on satojatuhansia. Firmat panevat ammatti-ihmisiä pellolle ilman vastuuta ja jokaisen pitäisi itse löytää sadalla hakemuksella uusi työ ja Satonen vain louskuttaa leukojaan.

      1. Edellisen hallituksen aikana ei oltu köyhiä eikä kipeitä, kun otettiin syömävelkaa välittämättä siitä että, ”ainahan on maksettava eikös juu, mitä tässä maailmassa velkaantuu ja nyt sitten näitä edellisen hallituksen ruokalaskuja makselevat vielä tulevat sukupolvetkin.

      2. Sössö-Satonen pöllönsilmineen on täysin EK:n juoksupoika. Taikasana ”60000” uutta työllistä ensi vuonna jää kyllä historiaan suurena bluffina hallituksen taholta. Tämä suojaosan poisto on helvetin suuri karhunpalvelus osa-aikatyötä tekeville. Suuri osa osaaikaisista haluaa tehdä töitä kokoaikaisesti, mutta kun työnantajat eivät tarjoa sellaista työtä. On väärin, että näitä työntekijöitä rangaistaan siitä ettei niitä kokoaikaisia työpaikkoja ole. En ole huomannut Sössö-Satosen antaneen työnantajien suuntaan painetta siihen suuntaan että ne palkkaisivat kokoaikatyöhön enemmän väkeä. Sanktioita oikeudenmuksisuuden nimissä myös siihen suuntaa.

    2. Se vaan, Arvi, on niin, että mainitsemasi yhteiskunta koostuu ihmisistä. Jos ja kun ihmisillä menee huonosti niin kyllä se näkyy yhteiskunnassa negatiivisesti. Mutta eihän nykyhallitus piittaa siitä ennenkuin on pakko..

  2. Ainahan sitä toki voisi ottaa mallia vssemmistolaisista ja paisuttaa julkista sektoria vielä lisää, josko vaikka joku kiva uusi hallinnon taso niin joillekin löytyisi töitä.

    Kyllähän se jotain kertoo.että viime hallituskaudella 75% uusista työpaikoista syntyi julkiselle sektorille ja totta kai velkarahalla.

    Jotenkin vielä sekin onnistui, että julkisen sektorin palkkasopimus ylittää yksityisen.

    En tiedä, ehkä oma laskuoppini on vanhentunutta, mutta minun matemaatikan ymmärryksellä tuollainen meno on mahdotonta, ilman että jossain kohdassa seinä tulee vastaan, eikä se ole se vasemmistolainen taikaseinä.

      1. No en tietenkään osaa, miten edes voisin, mutta jos sinun mielestäsi julkisen sektorin paisuttaminen lisähallinnolla ja pätkätöiden lisäämisellä on investointi niin et kyllä osaa sinäkään.

        Mitä pirun tekemistä Kummolalla on avauksen kanssa ?

  3. Työttömyys alenee vain jos työllistäjät työllistää.
    Työttömiä on vain siksi ettei heille ole työtä
    poislukien he joilla ei ole työkykyä
    ja työkyky ei palaa elinmahdollisuuksien poistolla?

      1. Ei mikään hallitus kykene alittamaan huulipunaviisikon rimaa syvällä maan sisässä – paitysi joku toinen punatulkkuhallitus.

  4. Suurin osa työttömistä on kyllä firmojen tekemää antamalla lopputilin milloin mistäkin syystä

    Rakennusalan konkurssit ovat yksi suurimpia työttömyyden kasvussa ja olen aika varma että ne ei lopu kovinkaan pian

    Onko vaan oikein silloin syyllistää pelkkiä työntekijöitä terv tepivaari

  5. Puhumme väärästä asiasta kun puhumme siitä miten työttömille saisi lisää rahaa.

    Puhuisimme oikeasta asiasta jos puhuisimme siitä että heidät saataisiin töihin.

    Hallitus on luvannut tähän toimia. Toivotaan. Uskon kun näen.

  6. Hallitus on joskus työllistänyt ns valtion työllistämistöillä, mutta en ole huomannut näitä työtarjouksia?

  7. Työttömiä Ihmisiä käskytetään ottamaan työ vastaan olipa koulutus mikä hyvänsä

    Samaan aikaan tulee työttömiä ja paljon esim rakennusalalle konkurssien vuoksi

    Lukumäärää ei vielä tiedä mutta lukumäärä tulee monin kertainen esim siihen mitä nyt on vapaita työpaikkoja

    Katsotaan mitä työttömissä vielä tulee koska niitä tulee taitaa ylittää ne määrät mitä hallitus on julki tuonut terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *