Lasten ja nuorten lisääntyvä ADHD huolestuttaa?
Onko kysymys tehokkaammasta todentamisesta vaiko jostain muusta.
Sama koskee mielenterveyspuolta.
– Kasvattiko maaseutu ennen tasapainoisempia nuoria. Perheissä oli usein isovanhemmat-vanhemmat-ja lapset samassa taloudessa, jossa lapset pidettiin mukana talon askareissa ja heillä oli aina turvalliset vanhemmat lähipiirissä.
– Onko väärin työntää lapset tarhaan ja tarhasta kouluun kasvatettavaksi?
https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000009319347.html
Sopivan mansellismielinen blogialusta
Näitä on ollut aina. Ennen oli mm tarkkailuluokka liian villeille lapsille ala-asteella ja ainahan on ylivilkkaita ja masennukseen taipuvaisia ollut.
Meille kaikille saadaan jokin diagnoosi kun oikein pääkoppaa kaivellaan
Ilmeisesti lienee monien tekijöiden summaa nämä lisääntyneet diagnoosit — kuulin eräältä ammatikseen ihmisten päitä perkaavalta, että ADHD-trendi olisi jo vähän vanhakin juttu, kun nyt kaikki nuoret kilpaa epäilevät olevansa autismikirjolla.
Lienee ihan osin todellinenkin ongelma nämä lisääntyneet keskittymisen haasteet sähköistyneessä kulttuurissa, jossa focus on sirpaloitunut koko ajan kaikkialle ja vähän väliä tulee jos minkälaista ärsykettä puhelimista, laitteista, nopeatempoisesta elämästä jne. Tällainen kulttuuri luo uudenlaiset ongelmansa, kun ihmisten pitää koko ajan olla valmiina ja vastaamassa aktiivisena monessa mediassa ja paikassa yhtä-aikaisesti.
Kuluttajat vaativat nopeampaa nettiä, enemmän uutisia ja viidettä, parempaa tarjontaa, lisää ja nopeammin kaikkea, jota on pakko tuottaa hurjalla tahdilla, mikä varmaankin osa tätä ”kehityksen” iskusanaa, jossa on uudistettava ja ”juostava yhä kovempaa pysyäkseen paikallaan”. Meistä on tullut kovin vaativia ja se kostautuu omalle itsellemme.
Toinen merkittävä tekijä ADHD- diagnoosien tai autismikirjon häiriöiden lisääntyneeseen määrään lienee tämä terveysvouhotus/ terveysintoilu kulttuurissamme, joka kannustaa ihmisiä koko ajan tarkkailemaan olojaan ja kiinnittämään huomiota itsessä oleviin vikoihin, joita on pakko parannella ja diagnosoida. Tottakai sellainen itsekeskeinen terveysintoilu heijastuu myös sellaisena, että diagnoosien hakemisesta tulee trendikäs osa oman terveyden parantelua ja ”itsensä kehittämistä”, joka tässä ajassa on uusi kapitalismin muoto. Terveys lienee trendikkäämpää nykyään kuin rahallinen ”rikkaus”. Se on uusi sosiaalisen pääoman ja statuksen symboli. Siksi diagnoosienkin hakeminen on muodikasta nuorille.
On aina ollut vilkkaita lapsia joksi tuo ADHD enen sanottiin eikä niitä sen paremmin edes tutkittu
Nyt niitä tutkitaan liiankin tarkkaan mutta hyvä se asia on loppujuoksussa terv tepivaari
Ajattelen myös, että ihmisiä pullollaan olevassa maailmassa erilaiset diagnoosit ja erikoisuus-hakuisuus on nuorille myös keino erottautua massasta, samaan tapaan kuin seksuaalisuudella ja lihallisuudella huomion hakeminen omalle itselle.
Kulttuurimme, joka korostaa yksilökeskeisyyttä, tulee luoneeksi ilmapiirin, jossa massaan hukkuminen on pahin mahdollinen juttu, ja siksi nuoret varmaan kaikin tavoin tekevät kaikkensa ”erottautuakseen” joukosta — twerkkaamalla alasti netissä, hakeutumalla sateenkaarilipun alle värjäilemään hiuksia pastelliväreillä, pukeutumalla mahdollisimman erikoisesti; ja myös varmasti hankkimalla erilaisia diagnooseja, joiden myötä saavat tuntea itsensä ”erityisiksi”.
Tällaista tämä aika on.
Asiaahan on alettu jo tiedostaa sosiaalisen median alustoilla, joilla terveysintoilu ja kehollisuus aiheuttavat mielenterveysongelmia ja ulkonäköpaineita nuorille.
Selväähän se, että kun kiinnostus asiasiältöjen sijaan onkin terveydessä ja terveellisessä ulkonäössä sekä oman itsen vikojen etsimisessä, niin ei sellaisessa kulttuurissa monikaan voi hyvin, kun tätä oikeasti tulee nuorille vastaan somen joka tuutissa, joissa nuori on aktiivisena useissa eri some-palveluissa, mitä ennen vanhaan ei ollut edes olemassakaan.
Se on eräänlainen itseään ruokkiva noidankehä. jossa pääministerimme etunenässä näyttää mallia, kuinka nuorten tyttöjen ulkonäköpaineita luodaan ja pahennetaan. Ei ilmeisesti tiedosta asiaa, tai on kiinnostunut vain oman uransa edistämisestä.
Ajattelen, että kansakunnan mielenterveydelle varmaan voisi tehdä hyvää, jos focus ja painotus siirtyisi diagnosoimisesta, terveysintoilusta ja terveellisestä ulkonäöstä murehtimisen sijaan kuivempiin asioihin, kuten koululäksyihin, lapsille hyviin harrastuksiin, eläinten kanssa touhuiluun, töiden tekemiseen ja muuhun, mikä oikeasti vahvistaisi ihmisten itsetuntoa sen kautta, että heille syntyisi todellista osaamista sekä onnistumisen kokemuksia.
Julma realiteetti kun lienee, että niin suosittuja absoluuttisen tavoiteltavan ihannekuvan tarjoavat Sanna Marinit ovatkin (sekä hyvännäköisinä että korkeakoulutettuina), niin tilastollisesti suurimman osan nuorista kohdalla se tosiasia on ja tulee olemaan, etteivät he tule moista eliitti-asemaa elämänsä aikana saavuttamaan, minkä pitäisi olla hyvä juttu. Yhteiskunnan tulisi päin vastoin ihailla ja kannustaa nuoria siihen suuntaan, että heidän ei tarvitse pyrkiä supertähdiksi tai presidenteiksi, vaan tavallinen hyvä elämä on kaunis ja ihminen on arvokas kun ahkeroi sen eteen, että saa oman elämänsä kannalta tärkeitä onnistumisen kokemuksia. 🙂
On olemassa erilaisia vanhemmuuden tyylejä, joissa jokaisessa on vaaransa tehdä lapselle pahaa — mutta elämässä menestymiseen liittyen muistan lukeneeni joskus sellaisen vertailevan tutkimuksen koululapsista, jossa katsottiin millainen kannustaminen johti hyviin oppimistuloksiin; ja muistaakseni tuon kokeilun tulos oli se, että sellaisilla lapsilla, joita oli kannustettu ahkeruuden perusteella tyyliin ”voi kun sinä olet reipas ja hienosti onnistunut tekemään läksyt” tai ”kiitos kun hienosti olet auttanut muita luokassa” johti näiden oppilaiden kohdalla parempiin oppimistuloksiin kuin sillä verrokkiryhmällä, joita oli kannustettu lahjakkuuden perusteella eli tyyliin: ”voi kun sinä olet lahjakas, sinusta tulee vielä vaikka mitä”, mikä kannustus johti muita huonompiin oppimistuloksiin lapsilla.
Kaikista pahin karhunpalvelus siis lienee vanhemmalta joko lapsensa ihannoiminen jonakin ”lahjakkuutena” tai vastaavasti oman lapsen dissaaminen lyttäämällä ”sinusta ei tule koskaan mitään” tai haukkumalla tyhmäksi tai rankaisemalla kun lapsi epäonnistuu/ ei osaa, tai jos vanhempi itse ei osaa jeesiä läksyissä/ harrastuksissa/ elämässä omaa lastaan.
Törmäsin myöskin Harvardin yliopiston uutisia lukiessa artikkeliin, joka käsitteli niin kutsuttua ”aktiivisen oppimisen” strategiaa, jossa opiskelijat (yliopisto-ikäiset, ei siis pikkulapset) passiivisen luentojen kuuntelun sijaan osallistuvatkin aktiivisesti opiskeluun yhdessä.
Tässä minulle oli mielenkiintoista se, miten oppilaiden itsensä kokema ”oppimisen kokemus” poikkesi tosiasiallisesti siitä, mitkä heidän todelliset oppimistuloksensa olivat.
– Passiiviset perinteiset luentotyyppiset kurssit koettiin oppilaiden taholta lähes aina mielekkäämpinä sekä oppilaiden itse-arviot noiden passiivisten luentotyyppisten kurssien pohjalta olivat myönteisempiä, eli he kokivat niissä oppivansa paremmin.
– Aktiivi-opiskelu koettiin opiskelijoiden taholta alkuun epämieluisampana ja myös he kokivat etteivät opi niin hyvin, vaikka jälkeenpäin kokeiden ja testien perusteella parhaat oppimistulokset oli niillä opiskelijoilla, jotka olivat opiskelleet aktiivimuotoisesti.
Tämä ”aktiivimuotoinen opiskelu” ei liene sama asia kuin Suomessa nk. ”itsenäinen opiskelu” tai ”verkko-oppiminen”, vaan jutun perusteella aktiivi-opiskelussa oli täysin samat sisällöt kuin passivimallisilla luentotyyppisillä kursseilla, ja ero oli vaan siinä, että opiskelijat yhdessä pienryhmiin jaettuina itse aktiivisesti opiskelivat kurssin vetäjän paikalla ollessa, jonka jälkeen asioita käytiin opettajan/luennoitsijan johdolla läpi sen perusteella, mitä ongelmia ryhmissä oli ilmennyt opiskeluun liittyen.
Lähde:
https://news.harvard.edu/gazette/story/2019/09/study-shows-that-students-learn-more-when-taking-part-in-classrooms-that-employ-active-learning-strategies/
En tiedä kuuluvatko ADHD ryhmään, mutta juuri vanhustenhoidossa työskentelevä kertoi, että perushoitajakoulutuksen saaneet nuoret alkaen 18-v eivät osaa mitään, eivät jaksa mitään, ovat lihavia kuin pullapossut, eivät tiedä mistään mitään eikä heidän kanssaan pysty keskustelemaan mistään. Katselevat vai kännykkää.
Tuskinpa ADHD:hen tai tavallisillakin ihmisillä yleistyneisiin keskittymisen häiriöihin apuja tulee sosiaalisen median atleettisten naisten ja ministereiden kuvia selailemalla.
Elon Musk, katsoo kännykkää päivät pitkät ja omistaa mm Twitterin ja hänellä on aspergerin sairaus ja ADHD.
HK latelee taas omiaan tietämättä asioista yhtään mitään.
Kun palkkaus ei ole millään tasolla asia menee noinkin ei siinä ADHD tarvita
Nuoria on turha mollata se ei asiaan kuulu terv tepivaari
Mitä sinä puhut ? Miten tuo liittyy tuohon, mitä tämä hoitaja kertoi ?
Kännykkä on yksi epäilty ADHD:n tartuntalähde. Laiskuuskin, koska ADHD- ihminen ei pysty keskittymään työhön.
Ehkäpä kaikki lasten vanhemmat eivät ole kypsiä lasten kasvattajia?
Toiseksi ne koululuokat pitäisi olla puolet pienempiä
ja koulutusta voitaisiin soveltaa ryhmälle sopivana
sillä kaikkia ei pitäisi yrittää kouluttaa samaan muottiin.
ADHD lapset ovat älykkäitä, mutta keskittymien ei sovi isoon luokkaan.
Oikeistohallitusten koulutusleikkaukset johti suuriin luokkakokoihin ja sen myötä on tullut nuorisoa koskevia monia ongelmia.
Enpä edelleenkään omaa lääketieteen osaamista.
Mutta tuttavapiirissä on muutamakin, jotka kertovat miten ADHD-diagnoosi ja lääkitykset ovat muuttaneet elämän hurjasti paremmaksi. Useita on tapauksia jossa lääkitys on antanut mahdollisuuden aivan täysimittaiseen työelämään, joka aiemmin ei onnistunut.
Itse en ihan ensiksi lähtisi ainakaan lapsen ADHD:ta hoitamaan lääkkein.
”ADHD:n lääkehoidossa käytetään eniten psykostimulantteja, joiden luokiteltavuus huumausaineiksi saattaa hämmentää.
ADHD-lääkityksessä käytetään pääosin psykostimulantteja, jotka korjaavat aivojen välittäjäaineiden toiminnan puutteita. Suomessa metyylifenidaatti on niistä yleisin.
Muita stimulantteja ovat esimerkiksi lisdeksamfetamiini ja deksamfetamiini. ADHD:ta voidaan hoitaa myös ei-stimulanteilla, atomoksetiinilla ja guanfasiinilla.
Lääkityksen aloittaminen voi olla vanhemmille kova paikka.
Lasten ADHD-lääkitys voi mietityttää esimerkiksi siksi, että se voi vaikuttaa kasvuun. Kyse on myös vielä kehittyvistä aivoista. Psykiatrian erikoislääkäri Mika Määttä kertoo, että myös lapsille voidaan tarjota lääkitystä, jos sen katsotaan olevan lapselle hyödyksi.
ADHD on kaikilla erilainen. Joskus hyvin vaikean häiriön hoitamiseen eivät riitä psykososiaaliset tukitoimet kuten toimintaterapia ja koulussa annettava tuki. – –
Vuosien 2006 ja 2016 välillä ADHD-lääkkeiden käyttö viisinkertaistui pojilla ja kuusinkertaistui tytöillä.”
(https://yle.fi/a/3-12080005)
Oman lapsen huumaaminen olisi ihan hirveä ajatus, jos olisin äiti. 🙁
”Lisdeksamfetamiini (L-lysiini-dekstroamfetamiini dimesylaatti) on deksamfetamiinin aihiolääke. FDA:n hyväksymä käyttökohde on ADHD lapsilla ja aikuisilla. Lisdeksamfetamiini on lääkkeenä markkinoilla kauppanimillä Vyvanse ja Elvanse – –
Koska lisdeksamfetamiini muuttuu vaikuttavaksi deksamfetamiiniksi vasta elimistössä, sen väärinkäytön mahdollisuus on vähäinen. Elvanse-lääkevalmiste on saanut myyntiluvan Suomessa 4. kesäkuuta 2013[4] ja se luokitellaan Suomessa huumausaineeksi.”
(Wikipedia)
Lapsista en tiedä, tässä on ollut kyse myöhäisteineistä ja nuorista aikuisista. Enkä tiedä ovatko he poikkeus vai sääntö, mutta on ollut ilo nähdä pahassa jamassa olevan kaverin voivan paremmin.