Kaadoin tervalepän metsästäni, sahautin kenttäsirkkelillä, suunnittelin muodon ja toteutin. Keittiön nurkassa jonkun vuoden seissyt, ei sitä kukaan kehunut ole, joitakin kummastuneita katseita olen rekisteröinyt.
OlenTwitterissä, laitoin tämän kuvan ja tekstin sinne ihan piruillessani. Ovat siellä ottaneet kovin tosissaankin, moni katsonut ja joku kehunutkin mikä minua on suuresti huvittanut.
Paras kommentti oli kuitenkin eräältä julkisuudessakin tunnetulta naiselta: ”Jos asuisit meillä, lähtö olisi tullut ja härvelin olisin heittänyt perään!”
Suunnittelu on tehnyt hyvää aivoille. Toteutus on harjoittanut fyysistä puolta.
Kyröh, Karhuh, Kankaanpääh ja Ikaalihih tota pruukattiin nimittää tooliksi.
…..yksinkertainen on kaunista.
Taideteos tuo on ja kertoo peukalosi olevan paikallaan !
Minä yritin aikanaan suunnitella ”jokapepun puutuolin”. Istuinmalli omastani. Se olisi jyrsitty vahapersuksen ( kipsi) mukaisesti ja nimikoitu verstaalla perskohtaiseksi.
Ajattelin toiseksi leveäksi malliksi Ahtisaarta.
Olisi muuten tullut nimimiesten vientituote.
Matti, tuossa on vapaa idea lepikollesi !
Tuoli on kädentaidon näyte taidosta jalostaa Suomen yhtä rikkautta puuta ja kunnian osoitus materiaalille komee kapine itsessään terv tepivaari
Kyllä tooleja on moneksi.
Kyllä tuota kelpaa vieraille esitellä.
DIY-projektit ovat aina elähdyttäviä. Vähän kuitenkin pohdin, että jos pelkistettyyn muotoiluun ollaan pyritty, niin tuossa tuolissasi lienee aika paljon ylimääräistä. Itse ottaisin siitä jotakin pois, kuten selkänojan. Pelkistämällä pääsisi jo lähemmäs tanskalaisten Birgitte Rømerin ja Nicklas Lohmannin Andersen-huonekaluliikkeelle suunnittelemia jakkaroita, jotka on valmistettu massiivipuusta yhdessä lokaatiossa kuljetuspäästöjen säästämiseksi ja toimitetaan asiakkaille jätettä minimoivissa litteissä pakkauksissa (vertaa Ikean konsepti) kuitenkin täynnä laatua, jonka saa koottua tuoliksi parin ruuvin avulla kuka vain!
Siinäpä Matille seuraava haaste 😉
Lapsille on olemassa sellaisia taltta-settejä, jollaisen itsekin aikanaan sain kummitädiltäni, ja jollaisilla koverilla ja litteillä saisi tuoliin kaiverreltua-nakuteltua koristettakin, vaikkapa turhaan selkänoja-osaan! Kyllä käsityö kannattaa!
Kiitos palautteesta. Tuota että olisin jättänyt tuon yläselkänojan pois osoittaa että sinulla on taiteellista silmää. Kyllä sitä mietin mutta arvelin että silloin ei olisi emäntä huolinut istuinta keittiön nurkaan, on vähän sellainen vanhanaikainen.
Olen huomannut, että monilla naisilla on (anteeksi ei ole tarkoitus yhtään ketään loukata) miehiinsä verrattuna huonompi maku kodin sisustamisessa, minun mielestäni — ja silti he usein päättävät kodin esteettisen ilmeen, mikä on minulle outoa. Tietenkään kaikkiin tämä ei päde, mutta yllättävän monien tuntemieni mieshenkilöiden kohdalla näin on ollut.
Korjaus: Birgitte Rømerin ja hänen oman design-konseptin harjoittelija Nicklas Lohmannin yhteistyöstä syntyneitä kalusteita ja muotoilua tarkoitin.
https://www.muubs.com/series/angle/
Uskoisin myös että miehet ovat huonompia konmarittamaan. Ainakin itse olen, on mukava kun tavaraa on ja se on silmien alla, käden ulottuvilla. Niihin kanssa jotenkin ystävystyy, varsinkin kaikkiin työkaluihin, ovat kuin vanhoja tuttuja. On turvallinen olo tavaran keskellä, se tulee kai alitajunnasta kun on mitä ihminen arjessaan tarvitsee.
Sama juttu, konmari-ideologiaa kierrämme kaukaa.
Meillä on Thunetin tuoleja odottamassa kädentekijää, Thynellin yövalaisin johtojen uusintaa varten, Toikka piilottelee kaapeissa. Haarlan palatsin taidelöytöjä jne..
Kirpputorit olivat upeita aarreaittoja- joskus. Ja Hesan ”löytötavarataloja” olivat katujen siirtolavat 1990- luvulla kun arvoasuntoja saneerattiin ronskilla kädellä.
Tarttui käsiin myös 24 kpl lyijylasisia eri muotoisia ikkunapokia jugend-talosta Krunikan siirtolavalta.
Ja koditkin ovat olleet viimeiset 20 vuotta yli 100- vuotiaita ja mekin junioreita eikä konmaritavaraa.
Heikki Thonetin veljekset tulivat kuukuisaksi taivutetun puun tekniikoista kalusteissaan, kuten tuolin selkänojissa, joita klassisissa kahvilakalusteissakin nähty. Tuoleja on kutsuttu myös Wieniläis-tuoleiksi 😉
Juuri näitä hyvin taivutettuja tammesta ja pyökistä sekä lakaten käsiteltyjä. Istuimen alapuoli kaarineen pulteilla ja tai palikoilla ja ruuvattu kiinni. Leimattu.
Lakatut kalusteet sopivat mielestäni julkisiin tiloihin, kuten kahviloihin, koska lakattu pinta ei ime sotkuja ja on helppo pyyhkiä puhtaaksi.
🙂 Ihana Matti, kun olet konmarittamisesta perillä! Tämähän ei sinällään ole niinkään sisustamiseen, vaan enemmänkin organisointiin sekä elämän käytännöllistämiseen liittyvä metodologia, jonka sivutuotteena saa henkisstä rojusta aiheutuvaa painolastiaan kevennettyä. Irti päästäminen voi nääs olla hyvinkin puhdistavaa ja terapeuttista, juuri mainitsemasi vanhaan tuttuun takertumisen vuoksi!
Konmarituksesta saa mielestäni parhaiten iloa vaatekaappien sisustojen sekä ruokakaappien käytännöllisyyden parantamisessa.
Erikseen sitten itämaiset wabi-sabiin liittyvät filosofiat.
Tietty looginen epäjärjestys on taiteilijan sielussa ranskalaisen tai italialaisen keittiön näköisenä. Mikä upeinta, on löytää keittiön alalaatikosta käyttämätön fileerausveitsi pujotettuna puualustaan tai uudenkiiltävä armeijan puukko oma nimi trään kaiverettuna. Korkin ruuvaaja 1900-luvun alusta tai sokerisakset isomummolta.
Unohtunut veitsen ja saksien terotin.
Tai kuivettunutta fariinisokeria avaamaton pussi. Tai 5 vuotta sitten kuivattuja supilovahveroita ja mustatorvisieniä ruskeassa pussissa.
Muisti toimii jotenkin niin, että tuolla jossakin se pitäisi olla.
Tai Olavi Paavolaisen kirjanselkä 1 000 kirjan hyllystä 3 metrin korkeudesta ja Somersalon alkuperäien keittotaito, kirja jne…
Mikä ihme ihmisiä konmarittaa ? Luovuuden puute !
Se lienee jokaisen aivan oma asia, miten tykkää elää ja mikä itsestä tuntuu kodikkaalta — toivon ainoastaan että sen verran muita huomioitaisiin, etteivät himohamstraajien kerrostalokodeista esimerkiksi ötökät lähtisi toisten ihmisten asuntoihin vaeltelemaan.
Arjen toimivuudenkin kannalta ihan mukavaa, kun asioilla on omat paikkansa ja mitään ei ole liikaa pölyä/ ötököitä kaapissa keräämässä. Lisäksi jos sattuisi yllättäen tulemaan jokin sairaalakeikka, jonka yhteydessä joutuisi pyytämään jotakuta tuomaan kotoaan vaatetta tai muuta, niin olisi ihan fiksua ja huojentavaa, kun itse sitten voisi helposti neuvoa mistä mikäkin löytyy, eikä vieraan tarvitsisi koko omaa yksityisyyttä penkoa jotakin löytääkseen.
Mielestäni suomalaisten kotien vaatekaapit ovat epäonnistuneita, enkä pysty käsittämään millä ajatuksella tällaiset usein 60cm syvät vetolaatikottomat möröt on ideoitu! Kaikkien elämää helpottaisi, kun hyllyjen syvyys olisi puolet vähemmän ja hyllyjä enemmän — tai sitten vetolaatikoita, joihin vaatteita aseteltaisiin sivuttain, vieretysten, ei päällekkäin niin, ettei laatikosta löydä kuin päälimmäiset. 😉
Skansinaavinen ja pohjoismainen muotoilu tunnetaan maailman pelkistetystä funktionaalisuudestaan ja yksinkertaisesta minimalismista, johon harmonisesti voi kerrostaa itämaista epätäydellisyyden ylistämistä, jossa itämainen pelkistetty ja tummasävyisempi estetiikka yhdistyy valoa etsivän valjuun skandinaaviseen, muodostaen trendikkäitä hybridi-tyylejä kuten niin kutsuttu ”japandi”. 🙂
Siis Skandinaavinen ja pohjoismainen muotoilu tunnetaan *maailmalla*, anteeksi kaikki kirjoitusvirheet!
Luonnonvalo suurista etelän ikkunoista korkealla niin kuin juuri nyt vielä on pölyn pahin vihollinen.
Pelkistys, mininaalisuus, samankaltaisuus, standardit, rikkkovat luovan taiteellisen arkkitehtonisuuden.
Siisteys on asia, joka pitää olla itsestään selvää, mutta kulmikas järjestys tai lusikkalaatikon päivittäinen pieteetti on kuin kuoleman uhkaakin ja vakavampi sairaus.
Panihan Matti pohtimaan tuolinsa kanssa muutakin.
Meillä on aika vähän luonnonvaloa tuskastuttavan pitkässä talvisesongissa, jonka vuoksi myöskin kuntosalien näyteikkunat ovat äärimmäisen masentavia!
Toivoisin, ettet Heikki laukoisi omia mielipiteitäsi suurina yleisinä totuuksina, joita ne eivät ole.
Sekin positiivinen ja järkevä puoli on kornmarittamisessa, että kun asioilla on paikkansa, joista ne nopeasti ja helposti löytää, eikä mitään päädy kaappien perukoille kummittelemaan-muhimaan, niin ei tarvitse myöskään koko ajan ostaa niin paljon kaikkea mitä luulee että itseltä puuttuu/ tai ei jaksa kaaoksestaan etsiä!
Läheiseni muutossa vitsailtiin, että kuinka monta pahvilaatikollista ja miten luovasti kymmeniä vanhentuneita puuroriisipakkauksia tulisi kuljettaa seuraavaan kotiin kaappien täytteeksi. Kertoo ainakin siitä, että kaapit ja kodit ovat liian isoja!
Kauppakadun Raudan ex- kauppias Oiva sanoi, ettei hän ole maatalossaan hävittänyt elämäsään mitään, mutta hän löytää millikierteellä olevan tuuman koneruuvin hetkessä.
Minäkin löydän ja tiedän heti, missä työkalulaatikossa on nuorena konepaharjoittelijana tekemäni vinka-puristin, kovapalapiikit ja poranterät.
Luova epäsymmetria, mennyt kauneuskäsitys esineissä, arkkitehtuurissa ja väreissä pitää pään virkeänä. Mikäli ”pää on sekaisin”, se kaipaa luonnotonta järjestystä.
Mutta kurkistahan liinavaatekaappiin, jossa on isoäidin brodeeratut lakanat oikein viikattuina tai vanhan kartanon Arabian astiastoa kulhoineen keittiön yläkaapissa odottamassa 12 hengen ruokavieraita. Ja siinä valkoinen kokkihattu kurkistelee ikävyyttään.
Voi, voi, mitä olen antanut pois, 1900-luvun vaihteen suvun lasinegatiivitkin.
Pitäisiköhän luovuttaa pois ja korvata Ikealla ? Kuolisin tylsyyteen.
Mutta tuo Matin luova tuolihan oli se asia eikä sitä saa Ikeasta.
En ole varma, oletko kenties oikea ihminen arvioimaan toisten pään sekavuuksien tiloja, mutta epäsymmetriaa sekä harmoniaa on mahdollista saavutta himohamstraamattakin, ikealla korvaamatta, niin ällistyttävältä kuin se kenties nimimerkki Heikki Karjalaisesta kuulostaa!
Epäsymmetriaa ja harmoniaa syntyy esimerkiksi sijoittamalla nojatuoli hieman vinoon, asettamalla villainen huopa sohvan selkänojalle hieman vinosti, tai sommittelemalla esineitä parittomiin ryhmiin, kuten kolmen ryppäiksi 😉
Epäsymmetria standarditavaroilla ei korvaa epäsymmetrisiä tavaroita ja luovia kalusteratkaisuja millään symmetrialla.
Jo oma perinnetietomme osasi sijottaa talon oikealle paikalle ympäristössä, ilmansuuntiin nähden, päänäkymä valoon, eteläiselle ylärinteelle ja sisustaminen sen mukaisesti. Olohuone tai sali kalusteineen, makuuhuone sänkyineen.
Se ei paljoa poikkea Itämaisesta Feng shuista:
https://www.kodinsisustaminen.fi/feng-shui-sisustus/
Joillakin ihmisillä on absurdi pakkomielle (vertaa ”Mikäli ”pää on sekaisin”, se kaipaa luonnotonta järjestystä”) väkisin pakottaa itseään toisten ”johtajaksi” tai mikä sitten lienee tilanteeseen sopiva sana. Se saa toki pohtimaan, löytyykö tällaisilta ihmisiltä lainkaan tai missään määrin ns. tervettä itsekritiikkiä?
Pahoittelut Matti, tämä ei enää liity blogisi aiheeseen 🙁
Sorry, jos näin käsitit ja otit itseesi. Kysymys on yleisesti kaavoihin kangistumista, vaikka arkkitehtonista tai kalustamisen pakkomielteistä kaavamaisuutta. Se on pelkoa jostakin, pelkoa rikkoa totuttuja kaavoja ja rajoja.
Kaavamaisuuden rikkominen luo uutta. Pitää vapauttaa mieli. Miten Sibelius sen teki tai runoilija Pekka Parkkinen ? Tuolitimpurilta taas menee sormet.
Tiedätkö, Heikki, missä minulle kulkeutunut taivutetusta puusta valmistettu tuoli on ollut aktiivikäytössä?
— parvekekalusteena. Alkuperäinen hajonnut, takalistoa tuulettanut rottinki-istuin on fiksattu vanerinpalalla, joka naputeltu piskuisilla naulasilla istuinosaan.
Jaa- a ? Meillä on 2 jäljellä, joista on pyöreä istuin pois. Ollut ilmesimmin rottinkipunottu tai reiällinen kiinteä levy.
Selkänoja on upea.
Velipojalle kulkeutuneet nahka-istuimiset design-tuolit tulivat hyvään käyttöön puutarhakalusteina — ja kyllä kelpasi!
Art noveaun/ kliseisen jugendin ihannointikin voisi suomalaisen avotakkalehden sivujen koristamisen sijaan saada uusia, aidompia tulkintoja minun puolestani aivan kaikessa rauhassa.
Korjaus: Art nouveau/ mouvement artistique de la fin du XIXe et du début du XXe siècle qui s’appuie sur l’esthétique des lignes courbes. ☝🏼
Tuohan on kuin Bachausissa 1920 .luvulla suunniteltu funkkis-tuoli!! T: 5,5 vuotta Lahden muotoiluinstituutissa opiskellut puualan artenomi Timo Lennart .
Anteeksi ei siis Bachausissa vaan Bauhausissa.
”Sorry, jos näin käsitit ja otit itseesi. Kysymys on yleisesti kaavoihin kangistumista…”
Kiitos kohteliaasta anteeksipyynnöstä, johon voin lohduttaa, että oikeasti korkeasti koulutetun kenties-psykon kanssa rajoja räikeästi ylitettyäni ei itseen eikä toisiin ottaminen sillä lailla enää tunnu.
Mitä kaavamaisuuden rikkomiseen tulee, näkisin että blogaajan itsensä esiin nostama konmarittaminen uudenvuoden ensimmäisen päivän blogissa voisi hyvinkin edustaa jotakin avoimuutta tilan raivaamiselle uutta, raikasta kohtaan 🙂
Pieni lisäys: Entisajan puunikkarit eivät käyttäneet metallia/ruuveja vaan liitokset olivat tappiliitoksia puutapeilla/kiiloilla.
Tällainen isopelin väsäämä entisaikojen tyyliin minulle aikanaan lahjaksi tekemä lastentuoli, jossa puukiilat ja mietityt liitokset löytyy minultakin 🙂 on aika uniikki.
Tuo minun tuolini on moniaikainen, entistä, tätä päivää, ehkä jonkun silmissä vähän futuristinen.
Tässäkin on kyllä myös puutappiliitoksia mutta nuo neljä messinkiruuvia siihen nimenomaan halusin, se vaati oma poikkitaiteellinen näkemykseni, myös edustavat yksinkertaisella ja karulla, ehkä mauttomallakin tavalla monimuotoisuutta, puun ja metallin kitkaista symbioosia.