Yksi edellytys että ihminen tyytyväisenä elelisi elämäänsä on hyvä itsetunto. Olen aina ollut sitä mieltä että keskimäärin paras itsetunto on persvakomiehillä. Nyt kun satuin lukemaan minua paljon viisaamman filosofisen tiedemiehen Kari Enqvistin jutun aiheesta vahvistui uskoni. Heidän työpanoksensa ovat edellytys elämälle väheksymättä muiden hienompien ammattien edustajia.
Häveliäisyyttäni en suoraan sano että persvakoäijien kaltaisia rehellisen ja välttämättömän työn tekijöitä löytyy runsaasti myös toisesta sukupuolestamme.
Linkki Enqvistin hienoon tarinaan perimmäisten kysymysten äärellä, kannattaa lukea:
Hienon mielipidetekstin on blogaaja kaivanut naftaliinista:
”Asianajajien, puhelinmyyjien, opintoneuvojien ja urheilutoimittajien työt hoidetaan ennen pitkää robottivoimin. Automatisaatio saattaa viedä lopulta jopa kosmologien työt. Mutta persvakorobottia ei mikään tietokoneohjelma pysty ohjailemaan, sillä kädentaidon ja tilanneälyn kombinaatio on ihmisyyttä puhtaimmillaan. – –
Tässä ollaan entropian määrittelyn ytimessä: hyvin järjestettyjä tiloja on vain kourallinen, epäjärjestyneitä ziljoonittain. Siksi epäjärjestys tulee aina voittamaan.”
— Ja miksei sitä myöskin jokainen meistä voisi löytää itsestään oman sisäisen perssuomalaisen?
Esim. itse eilen lähestyin äitihahmoa kysyäkseni hältä neuvot siihen, miten koirankarvoista tukkeutunut käsienpesualtaan hajulukko tyhjennetään.
Ketä kiinnostaa rinsessa ja rinssifantasiat, kun on oman elämänsä persvako hallussa.
Hajulukkoa tai vesiliittimiä ei saa uudemmissa kerrostaloissa avata kuin huoltomies.Ei ole lavuaarissa ruuvia tms.helppoja tapoja.
No, pakko se on onnistua, kunhan kaapianalustaan tekee tilaa. Ja edellytetäänhän asukkaalta lattiakaivojen putsaus, liesituulettimen puhdistus, pesukoneiden sihtien pesu ja puhdistus.
😀 Haha, joo, vähän olen tuota silmäillyt tänään tyhjennettyäni allaskaapin, kun putkisto on sellainen valkoinen muovinen. Jännittävä lähestyttävä, kun ei tiedä pitäisikö vedetkin katkaista jostakin etukäteen! Läheisellähän kävi niin, että kaadettuaan kaksi pulloa kodin putkimiestä sekä muutaman kattilallisen kiehuvaa vettä oman asuntonsa viemäreihin, niin nuo edellisten asukkaiden lietteet taisi päätyä taloyhtiön muiden asukkaiden vesivahingoksi 😀 Siksi en kemikaalein lähde tuota avaamaan.
Sitten tuli taloyhtiiön korjaus ja läheiseni infotaululle lappu ettei vettä saa laskea, niin hän unohti sen ja oli käynyt suihkussa juuri siihen kellonaikaan kun ei saanut.
Ei sitä lavuaarin sihtiä tarvitse avata. Ei vettä katkaista. Allaskaappi pois. Ämpäri alle. Hajulukon kierremuhvit löysälle. Sekä lukko, että putki pois. Kierrä hajulukko keskeltä auki. Pesu pulloharjalla jne. välinein. Takaisin samassa järjestyksessä ja putki suoraan ja viemärin reikään. Kokeile, että on tiivis päästämällä vettä ennen kuin panet kaapin paikalkeen. Likaista puuhaa.
Putsaa samalla lattiakaivot.
Sinälläänhän tuo homma vaikuttaa sellaiselta, jonka 3-vuotiaskin osaisi tehdä, kun muovisen poistoputken hajulukon ala-osa lähtee kierteillä irti ja vesiliitännät hanaan tulevat aivan erikseen, joten enköhän ota ämpärin alle ja tuon tee. 😉
No, siinähän se !
Ei ole mennyt aiemmin lavuaarin putket karvoista tukkoon, kun olen pessyt lemmikin tassut aina ulkoa tultua bidee-suihkulla. Nyt kun säästän vettä, tarkoittaa se tassurätin käyttöä, jonka huuhtelu tukkii putket.
Arvostan erittäin paljon näitä ”jokapaikanhöyliä”. Ehkä juontaa myös siihen, että se maailma on osin monen perskarvan myöten tuttua.
Se, mikä upeinta , on että menetelmät tehdä välineineen, materiaaleineen ovat muuttuneet palvelemaan tehoa.
Juttelen aina kun on mahdollista montun reunalla kaukolämpöhitsarin tai kaivinkoneen kuljettajan, asfalttiukon, sähkärin jne. kanssa, että pysyisi kärryillä, missä mennään.
Mutta, se huolestuttaa, että tupakka palaa, maha kasvaa, huonoja lounaita, joiden seurausta ei käy kateeksi.
No Heikki toiset juo viinaa kaksin käsin terv tepivaari
… lisäksi vielä sitäkin ja kirkasta..
Sellainen muistikuva minulla että lapsuuteni aikana kaikilla naapurin äijillä ja emännilläkin oli hyvä itsetunto. Duunareita ja joku viljelijä, muutama yrittäjäkin. Kaikki tiesivät paikkansa ja elämä oli paljon yksinkertaisempaa, oltiin jalat pidettiin maassa, kai vähän pakkokin kun ei niin hyvin holhottu yhteiskunnan taholta.
Mikäs yhteiskunta sinua holhoaa. Poliiseja ei näy missään, ennen näkyi kylilläkin holhoamassa. Verottaja lähettää kortin. Pimeää hommaa tehdään kuin ennenkin, käteinen kuiteitta käy niinkuin ennenkin. Ei ole tiekuntia valvomassa kulkijoita. Terveyspalveluihin pääsee.
Se on totta, että kakarana tehtiin vaikka mitä.
Puhuin 50-luvusta, etkö tosiaan ole huomannut holhouksessa eroa sen ja nykyajan välillä
Matti, on tässä se hyvä, että löydät Omakannasta melkein kaiken rokotuksista ryppyyn. Ei tarvi puhelikeskusakkaa tietämässä kylän juoruja.
Googlesta vaikka omat pusikossa poikkeamiset. 112 on paikanpällä alta aikayksikön.
Onneksi vaimo sentään ei vahdi, vaan pitää ruodussa kaiken maailman hömpötyksiltä.
Lohduttavatko nokkimisjärjestykset Myllynmattia, vai miksi tahdot asettaa ihmiset ”omille paikoilleen”? Mikä sinun paikkasi mielestäsi on?
Valitettavasti en Liisa ymmärrä yhteyttä nokkimisjärjestyksen ja tarinointini itsetunnosta kanssa. Ehkä selvennät jos luulet että pystyisin ymmärtämään.
Kirjoitit siitä, että ihmisen itsetunto perustuisi siihen, että ihminen tietää/ tuntee ”oman paikkansa”, mikä taas herätti miettimään, että eikä itsetuntemus voi syntyä itseen tutustumalla, esimerkiksi omalta paikalta ja mukavuusalueelta poistumisen myötä — toki en tällä meinaa sitä, että itsetuntemus olisi suoraa johdettavissa ulkopuolisten kokemusten/ seikkailujen määrästä tai olisi riippuvaista ulkoisista tekijöistä.
Sinällään filosofisesssa mielessä kiintoisa aihe, että mitä itsen tunteminen oikeastaan on ja mistä kaikesta tai miten eri tavoin sellaista voi muodostua ja syntyä…
korjaus: *EHKÄ* itsetuntemus voi syntyä itseen tutustumalla, esimerkiksi omalta paikalta ja mukavuusalueelta poistumisen myötä
Minulla oli eräs mentori, joka oli väitellyt itsensä filosofian tohtoriksi ihan filosofiaa lukemalla — käyttänyt suuren osan aikaansa ja elämäänsä kirjastoissa, ja kirjoittanut sitten lukemistaan teoksista omat tulkintansa sekä ”käyttöehtosopimukset” omiin elämänkokemuksiinsa perustuen, jotka jutut olivat hienointa ja ihmeellisintä lukemista mitä olen aikuis-iälläni saanut ihmetellä. Itse kun olen todella huono lukemaan filosofien itsensä kirjoittamia ajatuksia, mutta minulle tutun ja ihailemani ihmisen pään sisäisen maailman kautta kokonainen universumi paljon intensiivisemmissä väreissä avautui.
Ja silloin mietin, että tällaistakin itsetuntemuksen rakentaminen voi olla! Tuolla ihmisellä oli aivan uskomattoman monimutkainen ja kaunis pään sisäinen maailma, jossa koskaan ei ollut tylsää hetkeä.
Eikö eläkkeelle jäämisen aiheuttamaa mahdollisen oman paikan menetyksen tunnetta voisi myös katsoa mahdollisuutena löytää jotakin uutta myönteistä sen sijaan, että purkaa frustraationsa haukkumalla vaikkapa nuoria ja/ tai intersektionaalisia feministejä, vokottelemalla/ kiusoittelemalla Elina Hirvosia tai muita julkisuuden tunnettuja twitterissä tai muilla netin forumeilla?
Oliko Liisa tuo minulle?
Ei, mietin ihan yleisellä tasolla, kuten ehkä blogaajakin uusavuttomia holhottavia. Esimerkit otin tutut täällä blogeilla mainitut, jotka ehkä joitakin puhuttelevat.
Varmuuden vuoksi mitä tässä tarkoitan holhoamisella on elämistämme turvaava byrokratian viidakko, vähäosaisten taloudellinen tuki, suuresti kehittyneet mielenterveyspalvelut yhteiskunnan taholta, nykyistä vanhustenhoitoa verrattuna 50 ja 60 lukuun, työterveys lääkärinpalvelut, vähävaraisten tuet lakituvassa jne
Ok, pahoittelut, ymmärsin väärin.
Itsetunto lienet sellainen ikuinen rakennusprojekti, joka joskus vähän kolhiintuu toisinaan hohtaa entistä kirkkaampaa, mutta sitähän se elämä on.
Itsetunto voidaan tyrmätä jo koulussa.
ADHD-oppilaan kohdalla kävi niin sillä hän olisi tarvinnut enemmän henk kohtaista ohjausta, mutta se ei isossa luokassa onnistunut.
Niin hänestä tuli yhteiskunnan elätti jo lapsesta alkaen.
Se oli sitä kokoomuksen ajan politiikkaa kun opetuksesta piti säästää ja seuraus on että kustannuksia tulee toista kautta kaksinverroin.
Itsellä on pitkä historia IT-alalla semmoisena henkilönä jolle soitetaan kun joku on rikki. Teen yhä jonkin verran sitä työtä. Se on palkitsevaa, sillä siinä näkee heti työnsä tuloksia.
Tämän myötä olen oppinut olemaan erityisen kohtelias kun joku tulee minulle korjaamaan jotain laitetta tai paikkaa jota en itse hanskaa. Ja jos tekee hyvää työtä, huolehdin että soitetaan uudestaankin.