Tämmöistä talteen, näitä on hyvä olla ”sissirepussa” valmiina, koskaan ei tiedä kuinka ”ruudinsavuiseksi” maailma muuttuu…
Sopivan mansellismielinen blogialusta
Sopivan mansellismielinen blogialusta
Tämmöistä talteen, näitä on hyvä olla ”sissirepussa” valmiina, koskaan ei tiedä kuinka ”ruudinsavuiseksi” maailma muuttuu…
No eikös riistaa kuitenkin eli suolaa reppuun ja riistan saalistusvälineet…
Ehkä ”repussa joka otetaan kriisin aikana selkään” ei voi mitään riistaa säilyttää …🤔 Ja kyllähän repussa aina vehkeet on tehdä muutakin kuin ”hammastikkuja”…
Tiedätkö Marko, mistä fantasioin? Friteeratuista seljankukkasista 🙂 Näin videon, jossa eräs ranskatar valmisti näitä käsittämättömän ihanaan pöytäänsä, ja mikä kaihomieli! Ah…
Ajatelkaapa toukojuhlan lähestyessä, miten ihana se voisi olla friteerata kaikki kukkaset tyynynsä alta…
Tiesittekö muuten tämän juhannustaikoihin liittyen:
”Lucius Apuleius eli Apuleios (n. 123/125 – n. 180) oli roomalainen retoriikan opettaja, kirjailija ja keskiplatonilainen filosofi. Häneltä tunnetaan varhaisin kokonaisuudessaan säilynyt latinankielinen romaani Kultainen aasi (Metamorphoses), jonka arvioidaan valmistuneen vuonna 123.
Apuleius oli kotoisin Numidian Madaurasta. Hän opiskeli Karthagossa ja Ateenassa. Hän avioitui varakkaan naisen kanssa, mutta joutui vaikeuksiin tämän sukulaisten kanssa, koska nämä syyttivät Apuleiusta noituudesta. Puolustuspuheensa Apuleius julkaisi nimellä Apologia. Teoksen nimi on sittemmin yleistynyt tarkoittamaan johdonmukaista ja rationaalista todistelua sekä kristinuskon teologista puolustamista eli apologetiikkaa. Apuleiuksen kirjoitustyyli oli rehevää ja sananvalinnoiltaan omaperäistä. Hän sai Karthagossa arvostetun pappisviran, sacredos provinciae. Filosofialtaan Apuleius katsoi olevansa platonilainen, mutta hänen ajattelussaan on vahva mysteeriuskonnon vivahde. Hän tunsi Isiksen ja Osiriksen mysteerit, jotka kuvastuvat hänen tunnetuimmassa teoksessaan Kultainen aasi. Teoksen päähenkilö muuttuu aasiksi.”
—
”Kultainen aasi (lat. Asinus aureus) eli Muodonmuutoksia (Metamorphoses) on Lucius Apuleiuksen kirjoittama latinankielinen romaani. Teoksessa on omaelämäkerrallisia piirteitä, mutta se tunnetaan ennen kaikkea yhteiskunnallisena satiirina.
Romaanin päähenkilö Lucius on utelias näkemään taikuutta. Sitä kokeillessaan hän muuttuu vahingossa aasiksi, mikä johtaa erilaisiin seikkailuihin.
Luku 1. Aristomeneen kertomus. Lucius alkaa kertoa matkastaan Thessaliaan. Matkallaan hän tapaa kaksi miestä, joista toinen, Aristomenes, kertoo siitä, kuinka hän oli tavannut Hypatassa Sokrates-nimisen ystävänsä. Sokrates oli päätynyt Meroe-nimisen noitanaisen majataloon. Naisella oli esimerkiksi kyky muuttaa ihmisiä eläimiksi. Yöllä Meroe oli tullut ja surmannut Sokrateen. Seuraavana aamuna tämä olikin ollut Aristomeneen hämmästykseksi elossa, mutta jälleen kuollut päivällä.
Luku 5. Muodonvaihdos. Fotis kertoo Luciukselle, että hänen emäntänsä aikoo muuttaa itsensä linnuksi lentääkseen rakastettunsa luokse. Lucius haluaa nähdä tämän, ja naisen lennettyä pois huuhkajana hän haluaa kokeilla samaa taikaa itseensä. Fotis antaa tälle kuitenkin väärän voidepurkin ja Lucius muuttuukin aasiksi. Ennen kuin hän ehtii tehdä vastataikaa, taloon tunkeutuu joukko rosvoja. Rosvot vievät myös Lucius-aasin mukanaan pannen tämän kantamaan ryöstösaalista. Luciuksen karkausyritykset eivät onnistu. Lopuksi saavutaan rosvojen majapaikkaan.”
(Wikipedia)
—
Miksiköhän meillä Suomessa ne juhannustaiat tai toukojuhlaan liittyvät pakanalliset riitit kohdistuvat neitokaisiin, jotka joutuvat keräilemään kasveja; miksei nuorukaisiin, jotka vanhat viisaat mummot voisivat kevään kunniaksi muuttaa aaseiksi?
Mieluusti keittelisin itsekin keväässä linimenttiä, jolla saisin ihmiset noiduttua sopöiksi elukoiksi!
Eväspatukat ovat kyllä hiton hyvä keksintö jos paljon on matkattavaa eikä halua hirveästi lastata mukaan. Moniin säilykkeisiin verrattuna iso etu ettei metalli paina.
Juurikin näin.
Eikös pussillinen kuivattuja hedelmiä sekä pari pussillista erilaisia ”pähkinöitä” ajaisi vähä niinku saman asian, kun kuitenkin useissa patukoissa saattaa olla jäämiä pähkinöistä, eli eivät kuitenkaan soveltune allergikoille? Itselläni pähkinät sekä kuivatut hedelmät pitävät nälän poissa patukoita pidempään, ja niitä voi käyttää muuhunkin…
Jos prosessoitua ruokaa hamuaa, niin minimoisin siinäkin tapauksessa painosta sekä luontoon tiputettavien kääreiden määrästä, ja pakkaisin ison pussillisen tummaa soijarouhetta sekä povitaskuun minigrip-pussillisen omasekoittamiani mausteita.
Valmiit patukathan painavat valtavasti suhteutettuna siihen, minkä hyödyn niistä saa…
Eväspatukat ovat kalareissuissa käteviä, eivät paina, eivät vie tilaa ja niillä pärjää kyllä koko päivän. Kaffeeta tarvii kuitenkin olla termarissa 🤣
Termarikin painaa hitosti, siksi otan itse veden kevyessä muovipullossa. Pahvikupissa voi vaikka nuotiossa sitten lämmittää veden kiehuvaksi — tai pahvilautasella veden, johon lisätään kuivattu proteiini 😉
Kuule Mika, pikakahvin pussissa otat mukaan ja lisäät nuotiossa pahvikupissa kiehutettuun veteen ja Voila!
Vahvasta rautavaijerista voi taivuttaa piskuisen telineen pahvikupille/ lautaselle, jossa sitten kiehauttaa vettä näpsäkästi!
Liisa, pikakaffee ja kaffee ovat kaksi eri asiaa
Mika, avaa toki lisää, että mihin nämä sinun ja Markon ajatukset perustuvat muuhunkin kuin siihen auktoriteettiin, että olette tietyn ikäisiä ja -sukupuolisia?
Olen valmiina kuulemaan; aina valmiina ”kuin viiden tähden partiopoika”:
https://youtu.be/fuxA_gmZ04U
(Sitruunapippuri – Partiopoika)
Jonkun pitäisi oikeasti soittaa tuo biisi mulle.
Mistä tämä täysin asiaton pottuilu sikiää liisa pien?
Liisa, kommenttini pikakaffeen ja kaffeen eroista perustuu puhtaasti siihen että niiden maku on aivan erilainen.
Jos joku tykkää pikakaffeesta niin siitä vaan, sukupuolella tai iällä ei ole asian kanssa kyllä yhtään mitään tekemistä.
Viitisentoista vuotta sitten kävelin Karhunkierroksen, n 80 kilometriä, kaksi yötä teltassa ja kaksi laavussa. Eväinä oli rinkassa puoli pötkyä metrwurstia, sika-nauta ja hernekeitto purkkeja, voita, ruisleipää ja kahvia. Pidin valitsemaani ravintovalikoimaa hyvänä ja ravitsevana, keveästi nousi askel.
Sellaiset ilmakuivatut, tiiviit suolamakkara-pötköt ovat minunkin mieleen, ihan picnicillä vaikka kaupungissa — sellaista, retiisiä, valkoista patonkia, valkohomejuustoa ja valkoviiniä, niin ai että! 🙂
Viini voi myöskin keventää askelta sekä lamannuttaa keskushermostoa tuntemasta rasituskipuja… 😛
Matti: ”Eväinä oli rinkassa puoli pötkyä metrwurstia, sika-nauta ja hernekeitto purkkeja, voita, ruisleipää ja kahvia.”
Hyvät oli eväät. Ihminen tarvitsee rasvaa ja lihaa.
Nykyisin on kuitenkin suosittua myös sotilaiden taistelumuonissa hyvin kevyet pakkaukset, joihin tarttee lisätä vettä – mielellään kuumaa vettä. Sitten vaan sekotellaan, odotellaan, sekoitellaan ja syödään. Olen syönyt sellaisia Viron taistelumuonapakkauksista huomattavan määrän – osa on jopa hyvän makuisiakin. Se keveys on tärkeää kun tartee raahata myös asetta, patruunoita, miinoja ja kaikkea muuta sellaista sotimiseen kuuluvaa.
Varsinkin talvella se lämmin ruoka tekee hyvää – itse en haluaisi elää minkään patukoiden varassa metsässä talvella. Myös lämmintä juotavaa tarvitaan talvella. Onneksi Suomessa luonnosta yleensä löytyy kohtuullisen puhdasta vettä.
Kukaan ei elä minkään patukoiden varassa Juhani. Nämä on vaan lisäravintoa jota voi nopeasti käyttää…aina ei ole aika tehdä leiriä ja makoilla..
Näinhän se edelleen.
juhak 18.4.2023 21:51_
”Mistä tämä täysin asiaton pottuilu sikiää liisa pien?”
Vieläkö kannat kaunaa Juhak, kun en ihannoi metsästysharrastustasi, vai mistä moinen kivettynyt tulkintasi kun esitin kysymyksen sekä laskettelin leikkiä omalla kustannuksella?
Jos huono käytös ahdistaa, niin mikset Juhak puuttunut aiemmin päivällä täällä vaikkapa nimimerkki Vogonin kirjoittamaan kommenttiin, jossa hän haukkui Annika Saarikkoa ”läskiksi”?
Siihen nähden minun kommenttini on varsin kunnioittavaa, enkä koe tarpeelliseksi teeskennellä tyhmää tai nuolla äijien takalistoja vertauskuvallisesti vain siksi, että he ovat jonkun ikäisiä tai miessukupuolisia.
Sehän ei siis suinkaan viitannut Annika Saarikkoon, vaan sanontaan ”It ain’t over till the fat lady sings”.
”But what of that? —
As waggish boys in game themselves forswear,
So the boy Love is perjured everywhere.”
(Kesäyön unelmasta)
Tampereella oli muuten aikoinaan samanniminen yökerho, lihava leidi, jossa itsekin taisin joskus käydä alaikäisenä humuamassa (minulla oli seduloihin hopea-kantiskortti tuolloin 17-vuotiaana, jolla pääsi jonojen ohi ja sai ilmaisia juomalipukkeita kivoilta portsareilta, jotka sitten punaisina hyssyttelivät, kun iloisesti eräänä iltana mainostin tulleeni tyttöporukkani kanssa vähän tanssimaan 18-vuotissynttäreitäni).
Yhtä kaikki lihavassa leidissä muistan pokanneeni illan röyhkeimmän uroskukon, joka puhui rumia ystävättärelleni tupakkakopissa, ja jolle sain sitten itsekin vittuilla takaisin, mistä muodostui tällainen suista lentelevien sammakoiden eräänlainen verbaalinen soidintanssi, joka mahdollisti minun paeta klubilla twerkkaavia ystävättäriäni uroskukon kanssa omiin touhuin. Ihan hauska ilta, ei sillä — mutta mietin mahtoiko kyseinen klubi olla Vogonin tietopohjan taustalla? 😛
Legendaarisimmat portsarit Tampereen yöstä olivat Kimmo ja Kari, joista muodostui eräänlaisia vuosien tuttavuuksia, joita oli vapaallakin hauska nähdä ihan muissa yhteyksissä, ja joita edelleen lämmöllä muistaa 🙂
Sattui kerran että appiukkoni lähti kaverini ja minun kanssa Lappiin viikoksi kalalle. Tiesin apen ahnaaksi kalakeitolle, varasin reppuun purkin täysmaitoa, 2 dl paksua kermaa, voita, valkopippuria, pari isoa sipulia ja tuoretta tilliä. Oli tarkoitukseni mielistellä appiukkoa maukkaalla tammukka tai harrisopalla. Helteessä vaellettiin autolta toistakymmentä kilometriä joen rantaan ensimmäiselle yöpymispaikalle. Sinnikkään virvelöinnin tulos siellä oli yksi äreä puolitoistakiloinen jokihauki. Siitä tein keiton jolla lunastin apen suosion vielä sein vuosien jälkeen sitä hyvällä muisteli minua hyväksi eräkokiksi kehuskellen. Hyvää se oli omassa suussanikin, arveltiin kaverin kanssa että hauki on syönyt lähinnä lohikaloja ja siitä etelän haukia paremman makunsa saanut.
Hyvä kalakeitto tarvitsee juuri tuollaiset ainekset. Pelkkään veteen keitetty ei ole mistään kotoisin.
Juhani, olen pitkälti samaa mieltä, mutta jos joskus on maistanut Rymättyläläistä rantakalaa niin uskoo kyllä vedestäkin tulevan oivallinen kalakeitto, nimittäin merivedestä.
Kalakeitosta puheenollen, moniko on maistanut norssikeittoa?
Entä kiiskestä keitettyä lientä?
Särkisoppaa?
Suomen vesissä on todellisuudessa hyvin vähän ”roskakalaa”, avuttomia kokkeja Suomessa sen sijaan on yllin kyllin
Mitä on ”norssikeitto” ?
Olen jopa syönyt melko paljon norssikeitton teosta en nii välitä
Mutta lopputulos on melkoisen hyvää vaikka tehdessä tuoksahtaa melkoisesti
Kiiskeä en ole maistanut terv tepivaari
Norssi on pieni kala jota saa lippoamalla keittäessä haisee hemmetin pahalle mutta kieli sanoo että on hyvää terv tepivaari
🙂 aina oppii uutta… isoisäni oli kalaruokien ystävä ja taisi kalastaa kampelaakin saarellaan kesiä viettäessään — vanhuuden päivillään sitten kun ei enää jaksanut huolehtia syömisistään ja laihtui sekä kieltäytyi monesti lämpimästä ruuasta, niin saatoin ohimennen asioilla käydessämme väkisin viedä hänet kalaravintolaan, jossa tilasin kalalautasellisen hälle, jonka aina söi aivan tyhjäksi, vaikkei muuta suostunut juuri syömään.
Kerran paistoin salakoita pannulla voissa, niin ei se mikään makuelämys ollut, mutta tulipa kokeiltua.
”Ennen kuin lihava nainen laulaa.
Oopperalaulajat ovat usein melkoisen tukevaa väkeä, ja lihava nainen laulaa ihan lopussa, ratkaisun hetkillä.” – Nettifit.
Juu, taitaa kulttuuriviittauksena oopperoiden kautta viitata näihin Skandi-mytologioiden jumalkuvastoon, mihin liittyvät sankaritarinat eivät ole mieleeni, vaan pidän enemmän humoristisemman inhorealistisista tarinoista, joissa suurten sankareiden ja narsististen vapahtajien sijaan miehetkin voivat olla noitien aaseiksi voitelemia (vertaa messias, joka oli voideltu mies).
Sankareita ja jeesuksia kiinnostavampaa minulle on miettiä vaikkapa sitä, millainen noita valmisti voiteen, jolla messias rasvattiin sekä mahtoiko aasiksi noiduttu Lucius Apuleius olla kohdannut seikkailuissaan eläimen hahmossa myös jonkun hänellä ratsastaneen jeesuksen…
Eräs filosofian tohtoriksi väitellyt mentorini kirjoitti minulle taannoin halustaan uudistaa / korvata kielestämme joitakin sanoja, kuten Jumala, jonka hän mieluusti olisi korvannut sanalla ”noita”.
🙂
On mielestäni mielenkiintoista tietää/tuntea kulttuurikuvastossamme loputtomiin hoettujen narratiivien ja maskuliinisuutta korostavan ritariromantiikan vastapainoksi myös toisenlaisia kuvauksia samoista teemoista. Kuten nämä aasin hahmoon loitsitun noituudesta ja taioista kiinnostuneen kullankaivajaherran seikkailut:
”Luku 11. Pappismiesten parissa. Lucius myydään joukolle pappeina esiintyviä uskonnollisia huijareita ja kerjäläisiä. Niin hän päätyy kantamaan selässään Syyrian jumalattaren (Atargatis) kuvaa. Pappisporukka jää kuitenkin kiinni seksuaalisista rietasteluista. Luvussa kerrotaan myös eräs tarina aviorikoksesta; Giovanni Boccaccio käytti tätä kertomusta myöhemmin Decameronessaan.”
(Kultaisesta aasista)
— Shakespearen kesäyön unelmassa on valtavasti humoristisia ja kiinnostavia ristiriitoja sekä kulttuuriviittauksia, jotka toistuvat erilaisina eri kansojen/ kulttuurien kuvastoissa ja kertomuksissa, joilla lienee pyritty selittämään vaikkapa vuodenaikoihin sekä planetaarisiin ilmiöihin liittyviä ilmiöitä erilaisen tiedon ja ymmärryksen valossa 🙂
”It ain’t over till the fat lady sings
Käännetty englannista-”Se ei ole ohi ennen kuin lihava nainen laulaa” on sananlasku, jota käytetään usein sananlaskuna. Se tarkoittaa, että ei pidä olettaa tietävänsä vielä käynnissä olevan tapahtuman lopputulosta. Tarkemmin sanottuna ilmausta käytetään, kun tilanne lähestyy loppuaan.” – Wikipedia (englanti)
Tahallisen väärin ymmärtämisen yksi kiiltopuoli lienee se, että voi samalla potkia mahdolliset sivistysaukot vähän niinku piiloon😉.
Lasse samalle asialle voi olla monta erilaista käyttöä, joista mainitsemasi yleinen käyttö sananlaskuna on yksi, joka juontaa juurensa — mistä? 😉
Sinä kun paljon pohdit Nietzschen piiskavertauksia sun muuta, niin kiinnostaako sinua ylipäätään vaikkapa Zarathustrassakin esiintyvän muodonmuutos-kertomuksen inspiroimat sitä edeltäneet kertomukset muodonmuutoksista tai saman teeman eri tulkinnat eri ihmisten kynistä?
Tämä lause on epätosi.
😀 Mikä osa on mielestäsi epätotta? 😀 Ettet mieti piiskaa?
Sinä kun Lasse niin julistat vastustavasi ”eliittiä” sekä ”valtamediaa” ja esiinnyt tällaisena kai omasta mielestäsi jonkinlaisena ”vähemmistö-ihmisenä”, joka pitää nationalismia todellisena hyveenä, niin mitä mieltä sitten olet tällaisesta kouluttautuneen porvariston säädystä, johon Nietzschekin lukeutui niin kutsuttuna sosiaalisen eliitin ja älymystön edustajana?
Tämän tämmöisenhän saksalaisen idealismin ja didaktiikan varaan, mikä lienee tuon saksalaisen koulutetun sosiaalisen eliitin/ oikeistosiiven edustajien perintöä, taitaa meidänkin korkeakoulumme opetus-metodit perustua.
”Nationalismi oli alun perin liberaali ihanne, ja saksalaisessa nationalismissa koulutetun porvariston edustajat kuuluivat yleensä saksalaisen yhteiskunnan poliittisesti liberaaleihin ryhmittymiin. Siksi sivistynyt porvaristo oli yleensä politiikan eturintamassa saksalaisten suvereenin kansallisvaltion perustamiseksi; kuitenkin 1870-luvulla suurin osa koulutetusta porvaristosta oli muuttunut poliittisesti konservatiiviseksi ja taantumukselliseksi menettäen progressiivisen liberalisminsa nationalismin pelkistävälle ideologialle. 1800-luvun lopulla koulutetun oikeistoporvariston yhteiskuntaluokan piirteitä olivat:
– Akateeminen koulutus
– Eristäytyminen muista yhteiskuntaluokista; uusaristokraattinen ajattelu yhteiskunnallisesta asemasta ja sukutaulusta
-Korkea itserekrytointi
-Sosiaalinen arvovalta varakkailla ihmisillä
– Protestanttisuus
– Asema ”kulttuurieliittinä”
– Tiettyjen ammattiryhmien dominoivuus oikeistoporvaristossa
1700-luvulla akateemiset ammatit, kuten professorit, lukio-opettajat, lääkärit, farmaseutit, asianajajat, tuomarit, protestanttiset ministerit, insinöörit ja johtavat virkamiehet, olivat vahvasti edustettuina oikeistoporvariston joukossa.”
(Käännös Wikipediasta)
— Eikö tällaisessa ole sinulle mitään ristiriitaa suhteessa elitismin vastustamiseesi yms. minuakin feminatsiteltuasi?
Onhan joogamattokin tietty omanlaistaan new-age-self-help-kulttuuria, jonka voinee toki liittää tällaiseen saksalaisen idealismin perinteen ihannointiin… mutta toisaalta kuitenkin tunnut suhtautuvan vastustuksella post-modernismiin?
Anteeksi, *joogamattoilu* minun oli tarkoitus kirjoittaa, väsyneet aivot ja monikielisyys tuottaa epäselvää ilmaisua.
Vai käpristyykö sinulle kaikkien julistustesi jälkeen kuitenkin de-facto oma elämänkatsomuksesi eräänlaisessa Kierkegaardilaisessa hyvin subjektiivisessa ja sisäänpäinlämpenevässä hengessä jonkinlaiseksi täysin määrittelykyvyn ulkopuolella olevaksi puolimystiseksi, esitietoisuutesi pinnan alla vaanivaksi, jokaisessa hetkessä potentiaalisesti pinnalle pulpahtavaksi hahmoksi, jonka pohjimmiltaan vain sinä pystyt kertomaan muille totuunena, joka ilmenee itsesi kautta?
Tämän toki ymmärtäisin, jos näin on — isäni on kenties vähän samanhenkinen.
Muistatko, Lasse, millaisina vertauksina Nietzschen mielikuvituksessa ihmisen henkistä kehitystä kuvaava muodonmuutos ilmenee? Sitähän kuvataan jopa taistoksi kultaisena kimeltävää suomu-eläintä vastaan….
…Ja sitten on tällainen toinen, aiempi muodomuutoksia kuvaava latinankielinen romaani, jonka nimi on Asinus aureus, eli ”Kultainen aasi”…. 🙂 miksi ottaa yksi kaikkien tuntema tarina liian vakavasti, kun voi leikillisesti lukea ihmisten aivoituksista monia hassuja versioita, joissa re-inkarnoituminen ilmentyy erilaisina noitienkin aikaansaannoksina vaikkapa 🙂
Näin minä ainakin mieluummin ottaudun kulttuurihistoriahöpöön.
Markolle pahoittelut jäätävästä määrästä sanahelinää blogissasi, saat vapaasti poistaa vaiks kaikki kommenttini ilman, että se ketään suututtaisi.
Minusta on vaan hiton hauskaa vähän heittäytyä Lassen kanssa aina välillä, ja tänään kokeilin hieman uudenlaista lähestymistä. En siis ole matkalla pehmoiseen huoneeseen (vielä). 😀
Jos/kun Liisa kyllästyy sabotoimaan tätä Markon blogia, aikooko hän tehdä oman avauksen aiheesta: elääkö hän korvauksilla, ja jos elää, sekö hänestä on tehnyt niin katkeran?
Tämä vastauksena Lasselta saksalaisen didaktiikan vaikutuksiin liittyvään kysymykseen. Hellanlettat joku on loukkaantunut. Miten voisin Lasse lohduttaa sinua tänään torstaina? Kenties rentouttava jalkahieronta voisi helpottaa oloa? Jollakin lailla tällaisen virtuaalisen roolileikin kautta voisin yrittää tarjoilla sinulle sen suuntaisen kehollisen kokemuksen, jonka rentouttava jalkakylpy voisi aiheuttaa.
Tehdään mielikuvaharjoitus yhdessä Lasse.
Siirry hetkeksi vaikka johonkin rauhalliseen tilaan. Sitten istut tai asetut mukavasti paikalleen johonkin sohvalle tai nojatuoliin, asetat ihan kädetkin mahdollisimman rennosti kehon sivuille luonnolliselta tuntuvaan asentoon. Sitten suljet silmät ja tunnustelet mielessäsi miltä käsissä tuntuu… miltä syvään hengittäminen tuntuu kehossa, tuntuvatko jalat ehkä painavilta — ja voisiko niitäkin ehkä korjata vielä mukavampaan asentoon?
Sitten hengität syvään ja annat ajatusten tulla ja mennä kuin rauhassa ohi lipuvien pilvien, joihin ei tarvitse tarttua, vaan ne voi ottaa avoimesti vastaan ja antaa niiden myös mennä. Keskittyä siihen, miltä hengittäminen tuntuu. Oikea syvään hengitys, viisi sekuntia hengityksen pidätystä — ja sitten uloshengitys.
Alkaako keho rauhoittua? Kuvittelet sitten itsesi johonkin sinulle todella mieluisaan paikkaan, jossa sinulla on rauhaa; se voi olla vaikka lämmin laituri, jonka harmaan puunsyyt voit tuntea ihollasi, tai joku muu hyvin rauhallinen ja turvallinen paikka. Kuvittele itsesi siihen paikkaan ja mieti miltä siellä paikassa tuntuu, onko lämmin leuto tuuli, ehkä ilmakin tuoksuu joltakin? Siellä ei ole ketään muita kuin sinä rauhassa.
Sitten kuvittelet minut astiaksi, sellaiseksi kipposeksi, jota voi pitää käsissäsi. Kippo ei ole kuuma eikä kylmä, vaan tyhjä ja valmis ottamaan vastaan mitä ikinä siihen halutaan laittaa. Kipon voi myös laskea käsistään pois tai heittää sen maahan pirstoen sen ilman että se on millään muotoa huono tai paha asia. Ihan miltä sinusta tuntuu, kaikki tunteet ja ajatukset ovat sallittuja ja ne voi ottaa vastaan ja antaa sitten niiden lipua mielestä pois. Kaikki on hyvin, ympärilläsi on rauha ja sinä yksin päätät mihin siitä lähteä.
Kun Liisa on harjoittanut tuota tahallista väärinymmärtämistä enemmän tai vähemmän, oletin hänellä olevan pelivaraa huumorintajussa. Taisin olla väärässä.
Lasse sinun kanssasi ei koskaan, olet kuitenkin sen verran spesiaali ihminen, eikö vaan? Jos tietäisin lempivärisi, voisin pyytää sinua tursuttamaan vaikka jotakin ihanaa tahnaa lempivärissäsi siihen kipposeen, joka olisin minä sinun käsissäsi.
Niin taisit.
Hölkyn kölkyn, Juhak.
Mitä tulee Nietzscheen ja muihin Hegelin jälkeisiin, heitä enemmän olen aprikoinut sitä kuinka paljon antiikin Kreikan uskonto, kulttuuri, moraali ja sen semmoinen vaikutti Hegeliin filosofiaan. (Myös Nietzsche joutui työskentelemään Hegelin varjossa). Saksalaisessa kulttuurissahan oli 1700-luvun lopulla herännyt voimakas mielenkiinto antiikin Kreikkaan.
Semmoista.
Joo, luin että tällainen Humboldt (https://fi.wikipedia.org/wiki/Alexander_von_Humboldt) on ollut hyvinkin vaikuttavana tekijänä siinä, miten ilmeisesti Saksassa hallitus valjasti ihmiset ja yliopistotkin toteuttamaan/ kouluttamaan tällaisen tietyn ihmisen ideaalin mukaista yhteiskuntaluokkaa, joka sitten kykenisi vastaamaan poliittisen hallinon velvollisuuksista välttäen naapurissa Ranskassa nähdyn väkivaltaisen vallankumouksen kiusauksen.
Että ilmeisesti kansaa kouluttamalla antiikin ideaalin mukaan (ikään kuin ihmisen potentiaalin maksimointiin ikään kuin johonkin ”täydelliseen” ideaaliin) ajateltiin sitten voitavan välttyä ongelmilta, ristiriidoilta ja tavallisen kansan tyytymättömyydeltä.
Ja tälla lailla leivottiin sitten tällainen saksalainen oikeistoporvarillinen intelligentsia; yhteiskuntaluokka, joka pyrittiin määrittelemään kulttuurillisesti eikä sosioekonomisen aseman kautta, valjastaen yliopistot kouluttamaan rahvaat toteuttamaan tällaisen hallinnollisen väestön, joka ilmensi antiikin ideaalin mukaista ihmiskäsitystä.
Lukiosta muistan, että tuo Hegelin ”uskonnollinen henki” sitten taas määriteltiin ikään kuin Marxilaisuuden vastakohtana. Ja varmaan Hegeliläisyys istui sitten tällaiseen oikeistoporvarilliseen ihmisen ideaaliin myöskin paremmin kuin uhkaava vallankumouksellisuus.
Nietzsche ilmeisesti vähän kontrasi sitten tai mietiskeli länsimaisen sivistyksen ja ihmiskunnan tilaa sitten noissa muodomuutoksissa, että hänen mielestään se tavoite henkisessä kehityksessä oli lopulta ikään kuin lapsenomaisuuteen pääsy, missä pisteessä kai Nietzsche ei nähnyt länsimaisen ihmisen olevan, vaan oliko niin, että Nietzschen mukaan hänen aikansa yhteikunta oli enemmänkin Kameli-asteella?
Kameli siis symbolina tällaisesta kovin suorituskeskeisestä ihmisestä arkisena kantojuhtana, joka ei asioita itse pohdi, vaan suorittaa velvollisuutensa.
Sitten siitä seuraava vaihe oli leijona, joka symboloi muodonmuutoksen vaihetta kamelista olennoksi, joka onkin vallan ja voiman symboli, karjuu ja tapaa aavikolla kaikki muut olennot.
Ja tästä kehitys sitten Nietzschen metamorfoosissa viimeiselle asteelle, joka se kehittynein ihmisen olemisen tapa, jossa sitten leijona, joka on saanut valtakuntansa ja voimansa voisi sitten tavoitella tällaista herkkyyttä ja puhtautta ja avoimuutta mitä ominaisuuksia sitten lapsella on symbolisesti.
Että tavallaan Saksa vältti vallankumouksen, mutta sai natsismin aikaiseksi sitten leipomalla yhteiskunnastaan oikeistoporvarillisen ihanteen mukaisen ihmiskoneiston, kukaties?
”Neue Werte schaffen – das vermag auch der Löwe noch nicht: aber Freiheit sich schaffen zu neuem Schaffen – das vermag die Macht des Löwen.
Freiheit sich schaffen und ein heiliges Nein auch vor der Pflicht: dazu, meine Brüder, bedarf es des Löwen.
Recht sich nehmen zu neuen Werten – das ist das furchtbarste Nehmen für einen tragsamen und ehrfürchtigen Geist. Wahrlich, ein Rauben ist es ihm und eines raubenden Tieres Sache.
Als sein Heiligstes liebte er einst das »Du-sollst«: nun muß er Wahn und Willkür auch noch im Heiligsten finden, daß er sich Freiheit raube von seiner Liebe: des Löwen bedarf es zu diesem Raube.
Aber sagt, meine Brüder, was vermag noch das Kind, das auch der Löwe nicht vermochte? Was muß der raubende Löwe auch noch zum Kinde werden?
Unschuld ist das Kind und Vergessen, ein Neubeginnen, ein Spiel, ein aus sich rollendes Rad, eine erste Bewegung, ein heiliges Ja-sagen.
Ja, zum spiele des Schaffens, meine Brüder, bedarf es eines heiligen Ja-sagens: seinen Willen will nun der Geist, seine Welt gewinnt sich den Weltverlorene.”
—
Vapauden symbolihan tuo leijona tuossa tekstissä näyttää olevan, siis olento, joka ei kykene luomaan itse arvoja, vaan vapautensa kamelin osasta. Kykenee ryöväämään ja ryöstämään muilta (”raubende Löwe”).
Ja siitä sitten lapseksi, joka symboloi viattomuutta, uutta alkua, leikkisyyttä ja alati itsestään pois pyörivää pyörää — tällaista olentoa, joka osaa sanoa ”kyllä” elämälle, jossa ihmisen henki voittaa takaisin sen maailman, jonka ihminen kamelina ja leijonana hukkasi.
Leijonalla on oma tahto ja vapaus, mutta tällaiseen asteeseen kehittynyt ihminen/ihmiskunta ei osaa luoda mitään todellisia arvoja yhteiskuntaan tai itseensä, eli ei tee mitään hyvää omalla tahdollaan eikä vapauksillaan, joilla onnistuu vaan ryöväämään toisilta, koska sellainen on leijonan olemus.
Lapsen olemus on sitten muuta. Jotakin, mitä länsimaisen yhteiskunnan tulisi minunkin mielestä tavoitella.
”Ikävystyttämisen salaisuus on siinä että sanoo kaiken.” – Voltaire.
🙂 Niin, taisin kai tässä jossakin välissä saavuttaa aukuisuuden. Mutta hei, Lasse, tässä mukava biisi ikävystyneisyyden täyteiseen iltaasi:
https://youtu.be/h6LGJ60z6rs
Özay: Moves
(Özay: vocals
Doug Hammond: drums, percussion
Tony Lakatos: saxophone
Kirk Lightsey: piano
Melissa Slocum: bass)
Mietin vielä, Lasse, että voisiko ikävystyneisyys kuitenkin olla ihan hyvä tunne-olotila, jos siihen liittyy tietynlaista surumielisyyttä? Suruhan on aina sellainen kiukun alla oleva syvempi tunne — ikään kuin sellainen sinertävän seesteinen, kypsän kesän ilta.
Ei minulla olisi ainakaan sellaisessa mielenmaisemassa valittamista.
Älä väitä vastaan naiselle, kun odotat aikasi, hän tekee sen itse. – Humbrey Bogart.