Sitä riitti kaikenlaista säätä joulunpyhinä ja sitten uuden vuoden alla se ”kesäkelikin”.
Oli se onni, että sain sen Polariksen ennen joulua, lapiohommat olisivat olleet hikisiä.
Tuosta uudesta Polariksesta T3b; on se vaan kehittynhyt sitten HO:n jälkeen.hallintalaitteetkin ovat lumilevyn kiinnitys ml aivan uudessa, helpommassa kuosissa.
Se tuo 60kmh riittää muuten mönkijän vauhdiksi aivan oivallisesti.
Polttoainetalouskin näyttäisi olevan huomattavasti HO;ta parempi. Niin, se äänenvaimennus, kone melkein hyrisee kuin kissa.
Kyllä tällä kelpaa lumitöitä tehdä.
Noita keskusteluja lukiessani; onhan meillä todella surkea hallitus mutta blogeista ja kommenteista päätellen; täältä varmaan saisi kasattua nykyistä pätevämmän hallituksen, ainakin nämä viisi parjattua ministeriä helpostikkin.
Täällä perukoilla ei oikein jouda arvioimaan tätä ”huulipunaviisikkoa” ja sen tekemisiä arvostelemaan ja varsinkaan kun sillä arvostelulla ei mitään kantavuutta ole; toki mielipide, vaan onko sillä vaikutusta?
Toki seurailen politiikkaakin mutta ihan kotoisia ja tärkeämpiäkin hommia minulla riittää.
Hyvää uutta vuotta ja parempaa(?) hallitusta odotellessa.
Samoin Kallelle!
Joulu oli luminenen mutta uusi vuosi onkin sitten jäinen Suomessa voi odottaa ihan mitä keliä hyvänsä
Hyvää uutta vuotta Kallelle ja perheelle terv tepivaari
Maalla on mukavaa ja ajankulua riittää.
– Politiikka on siitä mukavaa, että on helpointa jälkeen tehdyn moittia.
Lumen luonti mökillä ei sinänsä tuota ongelma mutta kun nuo erinäiset vammautumat aiemmalta tekevät siitä haastavaa. Pohtinut vähän että investoisiko semmoiseen sähköiseen lumilapioon niin olisi pieni muttei liian iso helpotus.
Se on vähän että pitäisi kuunnella lääkäriä mutta toisaalta pitäisi osoittaa että pystyy itse kantamaan vaikka puoli maailmaa.
Täälläpäin ei juuri ole lumitöihin päässyt, no eipä niitä ikäväkään ole ollut. Onpahan jäänyt hyvin aikaa polttopuuaskareisiin. Minulle se menee niin että metsälöstäni kaadan, vanhalla traktorin rähjällä ajan kotiin. Rantteella kotipihassa moottorisahalla (Stihl) pätkin, kirveellä halon, isommat pienellä hitaalla hydraulihalkaisijalla, ja mikäs siinä, aikaa on, leppoisaa hommaa.
Olen ottanut sekapuuta, siinä on enimmin koivua ja höysteeksi mäntyä, kuusta, leppää, jokunen haapakin.
Hyvää Uutta Vuotta Kallelle ja kaikille muille myös.