Mihin mun lompakkoni oikein unohtui ?
Tukholma, Oslo, Nordkap, Kööpenhamina, Lontoo, Bryssel, Dublin, Berliini, Lontoo, Luxemburg, Karlsruhe, Baden-Baden, Wien, Mont Blank, Salzburg, Pariisi, Geneve, Monaco, Strasbourg, Pariisi, Rooma, Malesia, Osaka, USA, Cayman, Dubai, Moskova, Pietari, Välimeri, Atlantti, navan yli, ei ali, Tyyni Valtameri, saaret, sadat kylät ja pikkukaupungit palloa ympäri pyöritellen ja paljon vielä puuttuu…..
Ai, niin myös tuppukylän Impivaarat ja kyläkaupat Nuorgamista Jouniin ja sieltä juosten Stadikalle tai Svatrbäckiin ja Albatrossilla merelle. Pitkät visiitit Ylöjärvelle, Tampereelle, Ikaalisiin, Vantaalle, Helsingin Puotinharjusta Eiraan ja Ullanlinnalle, Turkuun, Hollolan-Lahteen, Orimattilan Artjärvelle, Savonlinnaan, Porvooseen, Tampereelle………
Olisihan nuo voinut olla käymättäkin ja aikaa on kulunut turhuuteen ja rahat ”kehitysapuun”, vientiin ja tuontiin pitkin maailmaa. Mutta tuo tuonti on ollut arvokkainta, rahalla mittaamatonta, mitä noista saa, meinaan kokemus ja kansojen kulttuurit.
Tämä juttu ei tarkoita sitä, että jokainen kertoisi vielä puuttuvat paikat, missä on käynyt, koska jokainen on tahkoa pyörittänyt eri tavoin. Vaan se, että rahaa voi olla kuin Hjalliksella ”lisää rahaa” ja kuin Mooseksen perintö kirstussa jälkeläisten tapeltavaksi, niin kuin näky olevan tapoina.
Mutta aineettomat hauskat kokemukset ovat tämän suola ja mauste, mutta kivaa kuultavaa ja niitä varmaan jokaisella riittää.
Oli aika jolloin ihmiset asuivat sijoillaan eivätkä lentäneet ympäriinsä saastuttamassa ilmaa korkeintaan hakivat vaimon naapurikylästä ja senkin kävellen tai hevospelillä. Itsellä oli jo rippikouluiässä oma polkupyörä ja taskussa 50 penniä.
Itä- Suomessa kyläkunnat naivat siskojaan ja serkkujaan keskenään, kun eivät tienneet kenen isännän panutuotteita olivat. Tiedostamaton sukurutsaus kantaa tuhojaan suurina sairauskertyminä alueellisten kesken edelleen.
Aika järjestelmälliseltä ilmastonpilaajalta HK onkin vaikuttanut.
Taidan olla viikinkien jälkeläinen, kun nekin maailmaa jo kiersivät ja kuin Kolumbus, joka
löysi Ameriikan saman aikaisesti kuin Hollolan tilalliset muurasivat kivikirkkoonsa v.1497.
Kaikki tiede, taide, teollisuus, kirjallisuus on käyty opettelemassa maailmalla ja tullut tuontitavarana tänne Impivaaraan.
Ennen mentiin hitaasti tuulen voimalla meritse ja ehdittiin kirjoittamaan vaikka kirja ja ohessa ajattelemaakin.
Matkailijavirtoja moititaan matkakohteensa kulttuurin pilaamisesta.
Viikingit tuhosivat matkakohteensa vieläkin perusteellisemmin.
Yksi parhaista matkoistani oli kun jokunen vuosi eläköitymiseni jälkeen poljin pyörällä Raippaluodosta Virisen nimisen kalaisen järven rantaan, paikka on lähellä Norjan rajaa Ruotsissa Tjärnabyn eteläpuolella. Matkaa kertyi liki 450 kilometriä, kahdesti piti matkan aikana yöpyä. Sen verran oli viikon kalastelun jälkeen vielä persus hellänä että kaverin autossa palasin kotiin.
Kalaa taimenta ja rautua tuli paljon, niin hyvin etten viitsi tarkemmin eritellä, herättäisi vaan kateutta tai epäuskoa.
Kunhan muistaa, ollaan sitten suomessa tai suomen rajojen ulkopuolella että……
Herra elämääni valvo, etten harhaan vaeltaisi täällä ohi ihmisten…..
ja….
Herra, auta aina, etten ketään paina, enkä toisten taakkaa suuremmaksi tee…..
ja…..
Sydäntäni ohjaa, anna minun, Herra, armossasi kasvaa, olla ihminen.
Kävimme me kirkossa Kölnissä, jossa roomalaiskatolinen pappi toivotti kädestä pitäen tervetulleiksi ja vielä kuultuaan, että Suomesta. Ohjasi penkkiin ja siunasi. Onko siellä eri Herra läsnä, eri tavoin kuin täällä Suomessa.
Taisi olla Viron Muhussa kun emännän kanssa poikkesimme katsomaan vanhaa pientä kirkkoa. Ovensuussa seisoskeli hieman nukkavieru vanha mies. Kirkonpihalla käyskellessämme pyysi tulemaan kirkkoon sisälle, esitteli vaatimatonta kirkkoa heikolla suomenkielen taidollaan lämmin hymy uurteisilla kasvoillaan. Kun olimme poistumassa sanoi olevansa kirkon kanttori, kysyi haluammeko kuulla kirkon urkuja mihin urkumusiikin ystävinä mieluusti suostuimme. Ukkeli kiipesi urkuparvelle mistä kohta alkoi kuulua valloittavia Bachin toccata ja fuugan teemoja. Se oli hieno ja harras hetki.
Tuo Bachin toccata on urkumusiikin kuninkaita. Menimme kaverini kanssa pääsiäisen vieton aikoihin Artjärven kirkolle hiukan aamu”pierussa”. Kysyin vahtimestarilta, pääsemnekö katsomaan kirkon urkuja. Katseli epäillen, mutta anomuksemme hyväksyttiin.
Kaverini, diplomi-urkuri päräytti toccatan täysin palkein. Vahtimestari haltioituneena, keitäs te oikein olette, tervetuloa uudelleen !
Viime Joulun aikaan opettajani antoi minulle näytteen omastaan. Sen jalkiosoolokin on upea. Minä kyllä tyydyin vain perinteisiin Sylviaan, Hoosiannaan ja muihun helpompiin.
Taitaa olla kuitenkin niin, että monensortin ”piruntorjunta patterit” eivät autuaaksi tee.
Ihan ei nyt aukene minulle mitä Arvi tällä ajat takaa
Lienee eri vivahde- eroja esim. ortodoksisten kaanoneiden ja urku-uskovien välillä.
Matti varsinkin epäuskoa kivaa seutua tuo missä olit terv tepivaari
Mieleen painuvin oli nuorena perheellisenä Peugeot 404:llä Hesasta Pariisiin ja takaisin. Penskat mummulaan Tampereelle. Tankki täyteen ja Naantaliin Vikingille ja melkein yhtä soittoa Ruotsi-Tanska-Saksa- Belgia- Pariisi. Olisi ollut hyvä edes osata ranskaa ja lausua Chantilly- paikan nimi oikein, että löytää retkeilyalueen kysymällä. Englanti oli heille hebreaa.
Pariisissa Peugeotilla riemukaarta ympäri, 8 kaistalta toiselle käsiviitoin ikkunasta.
Matkashekki täytyi vaihtaa pankissa frangeiksi, joka onnistui itseltäni englanniksi, mutta kassaneiti sanokin suomeksi, ettei siihen kohtaan, vaan tuohon allekirjoitus. Oli siinä nauruhermot herkässä. Hän oli Savonlinnasta kotoisin ja tullut harjoittelijaksi Pariisiin.
Paluumatka olikin sitten kilpa-ajoa lakon alkaessa Vikingillä, jonne en ehtinyt saamaan autoa, vaan muu perhe otettiin laivaan ja auton kanssa jäin rannalle yli viikonlopuksi ennen pääsyä laivaan ja Suomeen.
Tässä juuri pohdiskelen että miten rikas meinasin olla kesällä, onko varaa lähteä Sastamalaan vai peräti Kristiinankaupunkiin asti. Viime vuonna vaikutin sen verran aikaa siellä USA:n itärannikolla että meni omat ja varastetut. Pitäisiköhän joskus julkaistakin ne siellä kirjoitetut tekstit…
Matkailu on nykyään niin sa…nan hankalaa kaikkine omatoimisysteemeineen ml. vastuut, ettei kauheasti huvita enää tuo maalimanmatkailu.
Hyppäämme mieluummin Bussimannisen tai Lauhamon jne. kyytiin valmiine kuljetuksineen ja palveluineen.
Halvat Euroopan lennot vaativat taas kentiltä jatkoyhteydet lippushowineen.
Olisi edes matkatoimistoja jossain .
Minuakaan ei huvita romanttinen konsumerismi, eli matkustelu. Minua lapsuudessa raahailtiin niin paljon ympäriinsä, että kun YO-kirjoituksista selvittyäni sain lahjaksi matkalahjakortin, alkoi tuo ahdistaa ja lopulta palautin sen lahjan antajalle.
Sama kun sain lahjaksi uuden iPhonen, joka niin iso, ettei se mahdu edes taskuun, en sitten vuoteen avannut pakettia jossa puhelin oli — vaan tuskastelin vanhojen laitteideni kanssa etanana pienessä elämässäni eteenpäin, josta kun yritin myöhemmin laskurissa laskea hiilijalanjälkeä, ei siitäkään tullut kuin ”epäluku” koska minun ja pikku perheeni (koira) hiilitassunjälki lienee alittanut kaikki standardit.
Täällä Suomessa kävin erään ihmisen kutsumana erään toisen ihmisen puuveneellä öisellä purjehduksella katsomassa kuuta, mikä oli minulle ikimuistoisen tunnelmallinen kokemus puitteiden osalta. Mutta tuo laivan kapteeni oli niin täynnä omaa itseään ja suhtautui minuun niin sovinistisen rasistisesti, että se jätti hänen osaltaan pahan maun suuhun, kun jouduin katselemaan ja kuuntelemaan miten hän professorina egoaan voidellen paasasi ohittamiemme ympäristöjen historiasta samalla kun lauma hänen entisiä oppilaita, nykyisiä yli viiskymppisiä naikkosia maskotteina rivissä palvoen tuijotti kapteenia, jonka oma kumppani ei veneilyyn osallistu.
Olin leiponut aika fantastista sienipiirakkaa reissulle ihmisille, jota myöskään laho kapteeni ei ylimielisyydessään valkoroskaisten opetuslastensa kanssa maistanut, vaan me muut kaikessa hiljaisuudessa aterioimme osin kiitollisina mahdollisuudesta väistää kapteenin kiusaannuttavaa teatteria veneen sisätiloihin, rauhaan.
Lopulta yön laskeuduttua ja kapteenin kyllästyttyä omaan ääneensä, mahdollistui hyvin ikimuistoisista tunnelmista nauttiminen myös puuveneen kannella, siitä toki olen reissun järjestäjälle kiitollinen. En aiemmin sen ikäisessä tai kokoisessa puupaatissa ollut ollut.
Valitettavasti tuon kaltaiset kaput pilaavat oikeaa veneilykulttuuria, toteaa tammisen huvivene ”Marinellan”, mahonkisen ”Viborrette”- purren ja myöhemmin ”Alberta Rossin”,
( Albatrossin ) kapu.