Rantaruotsalaiset ovat loukkaantuneet

https://yle.fi/a/74-20042896

”Rasismikeskustelu avasi ruotsinkielisten haavat: ”Suomalaiset on kovia omimaan kulttuuria, mutta kieli on kamala asia””

Pääosin kielteinen suhtautuminen perustuu pakkoruotsiin, ruotsinkielisten etuoikeuksiin mm. opintopaikoissa, oolannin kielirasismiin sekä julkisuudessa esiintyvien ruotsinkielisten ylimielisyyteen.

Lisäksi ruotsinkielisille ei kelpaa pakkoruotsilla opiskeltu kielitaito heidän palveluidensa hoitamiseen.

Samoin ruotsinkieliset sujuvasti sivuuttavat sen, kuinka ruotsinkielisillä alueilla suomenkielisiä syrjitään eikä palvelua suomen kielellä meinaa saada millään.

5 vastausta artikkeliin “Rantaruotsalaiset ovat loukkaantuneet”

  1. On aika osuvaa että palasin juuri Kristiinankaupungista. Se on kaunis paikka, mutta samalla myös ikävä muistutus siitä miten kielisodista saadaan rumaa.

    En ole varma onko siinä riidassa enää lainkaan viattomia, mutta sen olen varma että erillisyhteiskunnan rakentaminen ei ole hyvä asia. Suomenruotsalaiset eivät ole ongelma, he ovat veljiä ja siskojamme. Suomenruotsalaisten nimissä rakennettu rötöstelypolitiikka on.

    1. Minulla on henkilökohtaisesti vain positiivisia kokemuksia yhteistoiminnasta ruotsinkielisten suomalaisten kanssa. Ovat puhuneet kanssani suomea.

  2. Taannoin minulla oli ilo nauttia Närpiön suunnalla silmäpelistä.

  3. Pitäisikö ruotsinkielen virallinen asema lakkauttaa Suomessa, jottei rantaruottalaisten tarvitse kokea rasismia kantaväestön taholta?

    Toinen asia. RKP on jakanut Freudenthal-mitaleja johtavan rasistinsa kunniaksi 1937-2007. Tietääkö kukaan onko kyseisen mitalin jakaminen päätetty lopettaa vaiko vain keskeyttää?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *