Tasavallan presidentti on puolustusvoimien ylipäällikkö. Hän ei ole virkatoimistaan poliittisessa vastuussa eduskunnalle eikä kenellekään muullekaan – hän hoitaa virkaansa tahtonsa mukaan, tietenkin perustus- ja yleisen lainsäädännön, tarpeen vaatiessa venyvissä, puitteissa. Eduskunta s.o. parlamentaarinen demokratia ei voi presidenttiä valvoa.
Nato on sotilaallinen yhteisö vaikkakin siviili-poliittisesti organisoitu. Suomessa presidentti on auktoriteetti Nato-suhteissa. Olisi täysin mahdollista että jossakin kriisitilanteessa Natossa hegemonia siirtyisi sotilasjohdolle. Tällöin Nato johtaisi myös Suomen toimintaa sotilasteitse armeijan ylipäällikön tasavallan presidentin kautta. Eduskunta ja valtioneuvosto jäisivät äänivallattomiksi sivustakatsojiksi niiden voimatta puuttua presidentin toimintaan.
On yleisesti hyväksytty näkemys että historia ei toista itseään vaikka analogisuutta tapahtumilla onkin. Vuonna 1941 Saksa kietoi nopeasti ja tehokkaasti Suomen mukaan tavoitteihinsa nimenomaan toimimalla sotilastietä Suomessa vastoin perustuslakia armeijan ylipäällikkyyttä presidentin asemesta pitävän Mannerheimin kanssa. Sota oli päättynyt Moskovan rauhaan 1940, mutta Suomi pysyi juridisesti sotatilassa presidentti Kallion kuolemanvakavan sairauden heikentämänä kykenemättä sitä saattamaaan perustuslain edellyttämiin rauhantilan olosuhtisiin. Mannerheim jolla oli täten erittäin vahva asema armeijan ylipäällikkönä sitoi Suomen sotilasteitse Saksan poliittisiin ja sotilaallisiin hankkeisiin maan muiden valtioelinten ohi niiden voimatta vaikuttaa asioihin.
Hesarissa asiaa käsiteltiin:
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009555104.html
Kiintoisa avaus, katselin aamulla analyysiä Venäjän voitonparaatiin liittyen, miten siellä presidentti hyödyntää ihmisten historiallisia muistoja ja kokemuksia joita ihmisillä on läheisistään, ikään kuin assimiloiden ihmisille jo tuttuun tärkeään kaavaan uutta, politisoitua narratiivia.
En tiedä, mitä tällainen meidänkin presidentin vallan vahvistuminen sitten merkitsee demokratian kannalta, tai voisiko asiaa ajatella niin…
Ote Mikan heittämän linkin takaa:
””Natossa myös käsitellään aika paljonkin tiettyjä, meillä sisäiseen turvallisuuteen liittyviä asioita. Meillä sisäisen turvallisuuden alle kuuluvista teemoista erityisesti terrorismi ja sen torjunta on Natolle keskeinen kysymys, minkä lisäksi Natossa käsitellään myös huoltovarmuusasioita”, Pöysti toteaa.
Jatkossa presidentti saattaisi edustaa Suomea siis sellaisissakin Naton huippukokouksissa, jossa käsiteltäisiin asioita, jotka Suomessa kuuluvat esimerkiksi työ- ja elinkeinoministeriön tai sisäministeriön toimivaltaan.”
Tähän ei ole helppoa vastausta.
1. Toisaalta vahva parlamentarismi on hyvä linja.
2. Toisaalta on parlamentarismille eduksi että on joku, laajalti luotettu yksilö jolla on kykyä viheltää paha riita poikki.
Presidentti on puolustusvoimien ylipäällikkö rauhan aikana ja puolustusvoimien komentajana on kenraali. Analogia Suomen ja Saksan suhteisiin 1940 on ontuva jos asioita hoidettiin Mannerheimin kautta joka ei ollut presidentti.
Tuskinpa presidentti voi alkaa huseeraamaan armeijan kanssa. Toki vaikuttaa yleisellä tasolla kuten Halonen joka riisui armeijalta jalkaväkimiinat. Mutta sekin oli ehkä enemmän ulkopolitiikkaan liittyvä asia, Halonen halusi Suomen mukaan Ottawan sopimukseen.
”Marsalkka mahdollisine etuliitteineen on useissa maissa kenraalia korkeampi sotilasarvo tai arvonimi, joka myönnetään sodan aikaisista ansioista. Sana marsalkka tulee muinaisyläsaksan sanoista Marh-scalc, hevos-palvelija eli alun perin tallinhoitaja. Marsalkoista tuli monissa hoveissa arvostettuja henkilöitä. Arvon merkkinä on marsalkansauva.”
(Wikipedia)
”Tasavallan presidentti P. E. Svinhufvud myönsi puolustusneuvoston puheenjohtajana toimineelle ratsuväenkenraali Gustaf Mannerheimille sotamarsalkan arvon, kun sisällissodan päättymistä 15 vuotta aiemmin juhlittiin toukokuussa 1933. Samalla hänelle luovutettiin Suomen kansan lahjana sotamarsalkan sauva, jonka oli muotoillut eebenpuusta, norsunluusta ja kullasta Aarno Karimo.
Syksyllä 1939 tasavallan presidentti Kyösti Kallio nimitti Mannerheimin tasavallan puolustusvoimain komentajaksi, jolle luovutti talvisodan sytyttyä ylipäällikkyyden. Jatkosodan aikana valtioneuvosto myönsi Suomen marsalkan arvon Mannerheimille hänen 75-vuotispäivänään 1942.
Mannerheimin käytössä oli arvomerkki, jossa kenraalin arvoa osoittaneiden kolmen leijonan edessä oli sotamarsalkan sauva – kuitenkin heraldisista syistä kahtena ja ristikkäin. Ne olivat myös hänen toimikaudellaan tasavallan presidenttinä 1944–1946 erikoismerkkinä presidentin lipussa Vapaudenristin sijaan.”
(Sama lähde kuin yllä)
https://youtu.be/R_IeYjqL8GU
(Paul McCartney – Ebony And Ivory)
🙂
Kun Suomessa ei ole varapresidentti-järjestelmää ja Kyösti Kallio oli sairauden vuoksi kykenemätön hoitamaan Presidentin virkaa, niin eikö juuri loogiselta vaikuta tuo sotamarsalkan sekundäärinen auktoriteetti?
Ns. välirauhan aikana v. 1940 tasavallan presidentti Kallio oli terveydentilansa puolesta osan aikaa virkaansa kykenevä ja osan aikaa työkyvytön, jolloin sijaisena toimi perustuslain mukaisesti pääministeri Ryti. Tarvittaisiin valtio-oppinut juristi selvittämään tarkat ajankohdat jolloin hän oli kumpaakin. Tapahtuma-aikaankin asia oli osittain selkiytymätön saati sitten nyt jälkikäteen. On vieläkin keskusteltu siitä ottiko pääministeri hoitaakseen presidentin tehtäviä silloinkin kun tämä oli tosiasiassa työkykyinen ja virassa.
Joka tapauksessa perustuslaki määräsi tarkoin sijaisjärjestyksen presidentin ollessa estynyt. Sijaisena toimi pääministeri ja hänenkin estyneenä ollessaan ministerit pääministerin sijaisjärjestyksen mukaan. Presidentin tehtäviin oli yksiselitteisen selvästi määritelty maan ulkopolitiikka. Puolustusvoimain ylipäälliköllä, vaikka tämä olisi maan sotatilasta johtuen presidentin valtuuttamana ollut muu henkilö kuin presidentti (sinänsä Mannerheimin ylipäällikkyys tuona ajankohtana oli asiallisesti perustuslain vastainen) ei ollut mitään sijaa presidentin sijaistajien luettelossa.
Mannerheim oli vahva vaikuttaja mm. siksi että Saksan valtiojohto halusi ja vaati Suomen kanssa keskustellessaan neuvotella juuri ja vain hänen kanssaan. Tämä oli tietenkin vastoin vakiintunutta kansainvälistä käytäntöä, mutta realiteetti Saksan yhteiskuntajärjestyksestä johtuen. Kun Göringin erikoislähettiläs Veltjens kesällä 1940 tuli Suomeen ehdottamaan kaksikohtaista sopimusta jossa Suomi saisi ostaa huomattavan määrän aseita Saksasta oli tämän sokerikuorrutuksen ehtona sopimuksen kova ydin; Saksan sotavoimien kauttakulku Suomen satamista Lappiin. Tästä alkoi Suomen ja Saksan yhteistyö kohti tulevan Barbarossan im Bunde suhdetta, jonka vahvana takuumiehenä tästä lähtien oli Suomessa puolustusvoimien ylipäällikkö Mannerheim, joskin muodollinen päätösvalta oli presidentti Rytillä. Mannerheim saattoi ohjata asioita ohi Rytin ja eduskunnan, koska tärkeimmät asiat hoidettiin sotilastietä pitkin kuten Saksa edellytti
Mainittuun kaksikohtaiseen sopimukseen liittyen:
”Samana päivänä, kun tämä historiallinen päiväkäsky julkaistiin, Hitler kirjoitti kirjeessään Mussolinille: »Otaksun, ts. olen varma siitä, että Suomi – – – ilman muuta tulee osallistumaan tähän kamppailuun.» – Näin tuskin sovittaa sanojaan se, jolla on sopimus asiasta.”[ii] Juuri näin asia on. Suomi EI ollut tehnyt Saksan kanssa liittosopimusta, eikä edes sopinut osallistumisesta sotaan – paitsi sillä ehdolla, että Venäjä ensin hyökkää Suomen kimppuun. Ja kuinka ollakaan Venäjä hyökkäsi jälleen ENSIN Suomen kimppuun alkaen 22.6.1941 kello 6.05.”
(Juhani Putkisen sivuilta)
”Varapresidentti on monissa tasavalloissa henkilö, jonka on tarkoitus toimia presidentin sijaisena presidentin ollessa jostakin syystä kykenemätön hoitamaan tehtäviään. Varapresidentti astuu presidentin tehtäviin esimerkiksi presidentin ollessa sairastunut tai presidentin kuollessa kesken kauden, jolloin varapresidentti astuu presidentin tehtävään loppukaudeksi.
Joissain maissa kuten esimerkiksi Hondurasissa, varapresidentin virkoja on useampia kuin yksi. Ainakin Yhdysvalloissa ja Uruguayssa varapresidentti toimii myös senaatin puhemiehenä.
Suomessa varapresidentin virkaa ei ole. Suomen tasavallan presidentin ollessa estyneenä hänen tehtävänsä hoitaa pääministeri ja tämänkin ollessa estyneenä se ministeri, joka on asetettu pääministerin sijaiseksi.”
(Wikipedia)
Presidentin valtaoikeuksien ei tule olla kiinni presidentin persoonasta, vaan perustuslaista, joka tarkkaan harkitaan soveltuvaksi erilaisiin tilanteisiin olipa presidentti tai hallitus pääministereineen kuka tahansa. ”Ylipäällikkö” on liian vanha historiallinen termi, joka voidaan unohtaa.
Jos kriisi yllättää, tulee olla niin poliittinen kuin hierakia selvä, miten toimitaan valtasuhteissa.
Esimerkki ylimmästä kolmikannasta: sotilaallinen, poliittinen, siviiliedustus päätöksentekotiimissä on välttämätön ja yhteinen päätös, jossa yksi erimielisyys ei välttämättä kaada kahden yksimielisyyttä.
Kuten Heikki edellä.
Valtaa ei tule antaa yhdelle.
Meillä ei valtaa ole annettu yhdelle,m utta ei sitä pidä antaa yhtään enempää urapyrkyrille pääministerille.
Presidentti on puolustusvoimien muodollinen ylipäällikkö siksi että halutaan korostaa armeijan olevan poliittisen päätöksenteon alainen.
”Presidentin kanslian (TPK) rooli Joint Expeditionary Forcen (JEF) päämieskokousten valmistelussa vaikuttaisi olevan perustuslain hengen vastainen, arvioivat Demokraatin haastattelemat valtiosääntöoikeuden professorit.
Suomea edustaa Britannian johtaman kansainvälisen kriisinhallinnan yhteisön päämieskokouksessa presidentti Sauli Niinistö. Asiantuntijoiden mukaan sisällöllisesti merkittävien ulko- ja turvallisuuspoliittisten presidentin päätösten valmisteluvastuu kuuluisi valtioneuvostolle. TPK:n rooli on lain mukaan avustaa presidenttiä.
Valtioneuvoston ja presidentin välillä on nähty päättyneellä hallituskaudella julkisuuteen saakka yltäneitä ristiriitoja. Ulko- ja turvallisuuspoliittista johtamista on haastanut muuttunut turvallisuusympäristö ja Suomen liittyminen Natoon.
Perustuslakiasiantuntijat uskovat Nato-jäsenyyden vahvistavan presidentin roolia valtioneuvoston kustannuksella.
Vaikka Nato on aiemmin mielletty sotilasliitoksi jonka asiat kuuluisivat selvästi ylipäällikön tontille, todellisuudessa se on valtioiden puolustusliitto, jossa tehdään poliittisia päätöksiä.”
(https://demokraatti.fi/onko-tasavallan-presidentin-kansliaan-kasautunut-sinne-kuulumatonta-valtaa-tpkn-valmisteleva-rooli-puhuttaa)
”TPK:n tehtävät on määritelty laissa tasavallan presidentin kansliasta (2 § 1 mom.). ”Tasavallan presidentin kanslian (kanslia) tehtävänä on avustaa tasavallan presidenttiä presidentintoimeen kuuluvissa tehtävissä, hoitaa tasavallan presidentin hallintoasiat, säilyttää ja hoitaa tasavallan presidentin arkistoa sekä järjestää tasavallan presidentin ja hänen perheensä tarvitsemat henkilökohtaiset palvelut tasavallan presidentin ohjeiden mukaisesti. Kanslia huolehtii tasavallan presidentin henkilökohtaisesta turvallisuudesta ja hänen käytössään olevien tilojen turvallisuudesta.”
– Kun katsoo tätä “avustaa presidentintoimeen kuuluvissa tehtävissä”, niin se ei minusta ulotu tällaisiin sisällöllisiin koordinaatiotehtäviin. Myöskään hallintoasioiden hoitamisella ei viitata koordinointiin, Viljanen sanoo.
– Idea on, että TPK ei voi toimia itsenäisesti suhteessa valtioneuvoston valmisteluun.
JEF-PÄÄMIESKOKOUKSISTA Ojanen toteaa, että mitä laajakantoisempia ja tärkeämpiä erilaiset keskustelut ja suunnitelmat JEF:ssä ovat Suomen kansainvälisille tai ulkopoliittisille suhteille, sitä tärkeämpää olisi, että valtioneuvoston valmistelun kautta valtioneuvosto kytketään kuvaan mukaan ja varmistetaan riittävä parlamentaarisuus.
Ojasen mielestä tasavallan presidentin kanslian ei pitäisi valmistella päämiestason JEF-kokouksia.
– Kanslia on enemmän presidentin hallinnollista, arkipäiväistä, käytännöllistä avustamista varten.”
(Sama lähde kuin yllä.)
”Parlamentarismi on valtion hallintojärjestelmä, joka on peräisin 1600-luvun Britanniasta. Parlamentarismin periaatteen mukaisesti päätöksiä toimeenpanevan hallituksen tulee nauttia lakia säätävän parlamentin luottamusta.
Suomessa valtioneuvoston on siis nautittava eduskunnan luottamusta, joka mitataan välikysymys / epäluottamuslause-ehdotus / luottamusäänestyksen myötä. Parlamentarismi perustuu siihen, että kansan valitsema parlamentti pystyy kontrolloimaan hallitusta, jota kansa ei ole valinnut suoraan.
Parlamentarismissa parlamentti tekee hallitukselle välikysymyksiä, joilla hallituksen luottamus mitataan. Mikäli hallituksen politiikka ei nauti parlamentin luottamusta, hallitus on velvoitettu eroamaan. Tällaista parlamentarismiin kuuluvaa hallituksen kontrollointia ei ole presidentiaalisessa järjestelmässä. Toisin kuin presidentialistisessa järjestelmässä, parlamentarismissa ministerit ovat tavallisesti kansanedustajia.
Parlamentaarisista maista osa on monarkioita, osa tasavaltoja. Parlamentaaristen maiden tapauksessa monarkian ja tasavallan ero on usein lähinnä muodollinen.
Parlamentarismi on peräisin Englannista ja on erityisesti Euroopalle ominainen hallintomuoto. Suomessa parlamentarismi tuli virallisesti voimaan Suomen itsenäistyessä vuoden 1917 lopussa.”
(Wikipedia)
”Presidenttijohtoinen järjestelmä (muita nimityksiä presidentialismi, presidentillinen järjestelmä, presidenttivaltainen järjestelmä, presidenttijohtoinen tasavalta, presidenttivaltainen tasavalta, presidenttijärjestelmä) on yleisin tasavaltalaisen valtiomuodon järjestelmistä.
Presidenttijohtoisessa järjestelmässä on valtionpäämiehenä presidentti. Ylin toimeenpanovalta kuuluu periaatteessa yksin presidentille, mutta osan siitä hän yleensä delegoi ministereille. Ministerit ovat hänen neuvonantajiaan, jotka hän voi nimittää puoluepoliittisista aspekteista välittämättä. Usein hallitukseen kuuluu myös varapresidentti, joka astuu presidentiksi loppukaudeksi, jos siihenastinen presidentti kuolee kesken kautensa tai muuten tulee loppukaudeksi kykenemättömäksi hoitamaan siihenastista virkaansa. Pääministerin virkaa ei tavallisesti ole; harvemmin sekin saattaa olla olemassa, mutta myös pääministeriin pätee se, että toisin kuin parlamentarismissa, ministerin tulee nauttia presidentin, ei parlamentin luottamusta.
Presidentille on presidentillisissa maissa alistettu tyypillisesti sekä virkamiehistö että poliisivoimat (esim. Yhdysvalloissa liittovaltion poliisi FBI), jotka kaikki siis tavallaan suorittavat lakien täytäntöönpanoa presidentin puolesta.”
(Wikipedia)
Mielestäni TPK:n tulisi olla valtion velan tapaan instrumentti ihmisten asioiden hoidolle, eikä millekään sotakoneelle myöskään tule antaa muuta arvoa kuin instrumentaalinen arvo, jonka aivoina demokratia toimii. Yhdyn siis blogaajan näkemykseen varmaankin.
Ote Juhani Putkisen sivulta:
”Marsalkka Mannerheim: ”…22. kesäkuuta 1941 — kello 6.00 radioitiin Hitlerin tunnettu julistus, jossa mm. lausuttiin, että suomalaiset ja saksalaiset joukot Jäämeren rannikolla seisoivat rinnakkain puolustamassa Suomen maaperää. Kun Suomi ei ollut sitoutunut lähtemään sotaan saksalaisten kanssa ja tätä seikkaa oli heille monta kertaa kategorisesti tähdennetty, ei Hitlerillä ollut minkäänlaista oikeutta tuollaiseen yksipuoliseen julistukseen. En voi pidättyä ajattelemasta, että tämän menettelyn tarkoituksena olikin asettaa Suomi tapahtuneen tosiasian eteen, joka pakottaisi venäläiset hyökkäämään, mutta toisaalta olen varma siitä, että tuo hyökkäys ei missään tapauksessa olisi jäänyt tulematta.”[iii] Pohditaanpa hieman perusteita Marskin ”ajattelulle”:
1. Saksa oli päättänyt tehdä ennakoivan iskun itään ennen kuin Venäjä ennättäisi hyökätä länteen (Venäjä aikoi hyökätä länteen heinäkuussa 1941);
2. Saksan edustajat olivat kertoneet suomalaisille, että Venäjä oli jo keskittänyt aiheettomasti länteen valtavia määriä joukkojaan – eli Venäjän hyökkäyssuunnitelmaa pantiin täytäntöön;
3. Saksa halusi saada Suomen mukaan hyökkäykseensä itään, mutta Suomi oli luvannut lähteä mukaan sotaan vain siinä tapauksessa, että Venäjä ensin hyökkää Suomen kimppuun;
4. Tässä mielessä Marskin ”ajattelu” tuntuu loogiselta, vaikkakin maistuu salaliittoteorialta – eihän Hitler loppujen lopuksi sanonut muuta kuin totuuden (saksalaiset auttaisivat Suomea puolustautumaan, jos Venäjä hyökkäisi Suomen kimppuun).”
(https://jput.fi/Im_Bunde_mit.htm)
Ritariromantiikkaa kerrakseen:
Lempinimi ”Barbarossa” (”punaparta”) muodostui pysyväksi käsitteeksi vasta 1200-luvulla. Osana 1800-luvun Saksan kansallisliikettä Friedrich Barbarossasta kehittyi kansallinen myytti. Toive kansallisesta yhtenäisyydestä liittyi legendaan keisarista, joka nukkui Kyffhäuserissa ja odotti parempia aikoja.
Barbarossan vaikutukset jälkipolviin:
Historiografisessa perinteessä tapahtui esikuvien ja normien muutos. Perinteisten kristillisten normien (clementia, misericordia, humilitas) lisäksi Staufer-suvulle ystävällisessä historiografiassa korostui 1100-luvulla kehittynyt ritarihallitsijoiden ihanne. Barbarossan taisteluissa Italian kaupunkien kanssa hallitsijan sankarillinen rohkeus ja ylivoimainen taisteluvoima kuvattiin ritarillisena sankaruutena. Vastakkaisia italialaisia kaupunkeja pidetään ylimielisinä (superbia) ja niitä kuvataan hallitsija Barbarossan vastustajina, jota vastaan ritarillinen sankarihamo taistelee Jumalan käskystä. Kaupungit mielletään vastustajiksi, jotka sotivat keisarin ”jumalallista järjestystä” vastaan — ja Barbarossa on tämän jumalaisen koston ”toteuttaja”.
(Suomennos Wikipedian tekstistä)
Siis tämänkö symboli on joku marsalkkasauva? Yhhyh.
Siis tästäkö on joku soininhärkä keksinyt hillotolpan?
Siis tappaminen ja kostaminen on sankarillista ravi-urheilua, josta ansaitsee sauvan. Asia selvä.
Kolmas ristiretki:
”Tehtyään rauhan paavin kanssa Fredrik lähti kolmannelle ristiretkelle (1189) Filip II:n johtaman Ranskan armeijan ja Rikhard Leijonamielen johtamien englantilaisten kanssa. Näistä kolmesta hän lähti ensimmäisenä liikkeelle, vaikka oli ilmoittautunut retkelle viimeisenä. Bysantin keisari Isaak II Angelos ei aluksi antanut Fredrikin armeijan kulkea maittensa halki, mutta taipui Fredrikin ryösteltyä hänen maataan talven ajan. Fredrik onnistui toukokuussa valtaamaan ja ryöstämään muslimien hallitseman Ikonionin kaupungin.
Fredrik ei kuitenkaan koskaan päässyt Pyhään maahan, vaan hukkui ylittäessään Salef-jokea Kilikiassa, Kaakkois-Anatoliassa. Hänen ruumiinsa yritettiin palsamoida ja viedä Saksaan haudattavaksi. Tämä kuitenkin epäonnistui, minkä vuoksi keisarin ruumiin lihat haudattiin Antiokiaan ja luut Tyyrokseen.
Fredrikin kuoleman huono-onninen ajankohta jätti ristiretkeläisten armeijan kilpailevien kuninkaiden, Filipin ja Rikhardin komentoon, mikä lopulta johti armeijan hajoamiseen. Rikhard jatkoi itään, missä hän taisteli Saladinia vastaan vaihtelevin tuloksin, mutta epäonnistui päätavoitteessaan, Jerusalemin valloittamisessa.”
(https://fi.wikipedia.org/wiki/Fredrik_I_Barbarossa#Kolmas_ristiretki)
Jälkivaikutuksia:
”Fredrik on monien legendojen aihe, joista kuuluisin on nukkuvan sankarin legenda. Sanotaan, että Fredrik ei ole kuollut, vaan unessa ritareidensa kanssa Kyffhäuserin vuoressa Thüringenissä, ja kun korpit lakkaavat lentämästä vuoren ympärillä, Fredrik herää ja palauttaa Saksan sen muinaiseen suuruuteen. Tarinan mukaan hänen punainen partansa on kasvanut läpi pöydän, jonka ääressä hän istuu. Hänen silmänsä ovat puoliksi suljettuina unessa, mutta silloin tällöin hän lähettää pojan ulos katsomaan, ovatko korpit lakanneet lentämästä. Tätä legendaa Hitler käytti nimetessään Saksan hyökkäyksen Neuvostoliittoon toisessa maailmansodassa vuonna 1941 operaatio Barbarossaksi.”
(Sama lähde kuin yllä)
Vertautuuko tällainen Kyffhäuserin vuori myöskin ”impivaaraan”?
Mielestäni on sangen ihmeellistä, että vaikka koko Pirkan blogialusta on pullollansa ukkoja, jotka ilmeisesti KAIKKI ovat lukeneet Kiven Seitsemän veljestä, niin teistä yksikään ei vaivaudu yhteen kysymykseen vastaamaan sellaiseen aiheeseen liittyen, joka ilmeisesti kaikille tuttu. Ovatko suomalaiset papat todella täysin kyvyttömiä keskustelemaan?
Oi ritarini, kansallissankarini, kun olet käynyt tolppasi kanssa maailmoita nylpyttämässä kostoretkilläsi, niin palaathan sänkyyni, rakas, kaipaan jo hilloa sekä kättesi verta.
Siis nämä imperialistiset alistamis- ja ryöväys-retket perustuvat tällaiselle kansallisromanttiselle eetokselle ritarillisuudesta, jonka nimissä suuri ja ylväs tallimaakari kostaa, tappaa ja raiskaa keisarin ja pyhän sodan nimissä, jonka vastustajia kaikki muut ovat paitsi oma kansa.
Todellinen tuhovoima totisesti.
Pyöreä pöytä:
”Suoraa puhetta johtaa Olli Seuri. Keskustelijoina ovat Juha Itkonen, Mika Pantzar ja Taru Tujunen.
Puheenjohtaja kysyy: Mitä mieltä olette Jääkiekkoliiton pelisilmästä?
– Kulttuurista lukutaidottomuutta, keskisormen näyttämistä?
Juha Itkonen tarttuu Euroviisujen jälkipyykkiin: Olemmeko huonoja häviäjiä vai ruotsalaiset huonoja voittajia?
Taru Suomesta ja Ruotsista: Kuin tikkarista kiistelevät sisarukset
.
Mika: Euroviisut on lapsiaikuisten suuri juhla.
Juha asiantuntijaraadeista: Tosi tyhmä systeemi!
Mika Pantzar haluaa puhua politiikan sanojen merkityksestä. ”Leikkaus”-sana on kovin toistettu sana nyt ja aiemmin. Pitäisikö näissä hallitusneuvotteluissa luoda sanoilla uutta todellisuutta? Hän kaipaa eteenpäin katsovaa retoriikkaa.
Taru Tujunen muistuttaa, että presidentinvaalit käydään 7 kuukauden kuluttua. Hän ihmettelee, missä viipyy tieto ehdokkaista.”
–> https://areena.yle.fi/podcastit/1-65611602
Pyöreä Pöytä/ Neuvoja pukeutumiseen ja Orpon kysymyksiin. Milloin Nato-huuma loppuu?
Ote keskustelusta:
Ruben Stiller: ”Kuinka innostunut, Mika, sinä olet siitä, että meillä on nyt kenraaleita ja entisiä sotilaita tuolla eduskunnassa, jotka ottavat hyvin aktiivisesti tietysti kantaa tähän yhteiskunnalliseen keskusteluun..?
V: ”Jos heidän kantojaan kritisoi, niin helposti sitten ihminen leimataan Putinin ymmärtäjäksi tai jotain muuta semmoista, niin mun täytyy aina kertoa, et mun isoisä oli AKS:ssa, ja sit oli isoäiti ja isoisä oli linnoitustöissä ja äidin nimi oli Inkeri, eli mä olen kyllä perinyt kaiken mahdollisen Venäjä-pelon, mut siitä huolimatta olen sitä mieltä, et mä toivon että suomalainen NATO-linja on tällainen norjalainen linja, jossa ei etsitä vihollisuutta Baltian maiden tapaan suhteessa Venäjään, vaan jonkunlainen rauhantahtoisuus kuitenkin… mut tää voi olla tällainen sukupolvikysymyskin, että kyllä mä uskon näitä oikeusoppineita, jotka sanoo, et jos me puretaan näitä Ahvenanmaan järjestelyitä, joita on jo 1800-luvulla synnytetty — 1856 jo Pariisin sopimuksessa, niin silloin tavallaan se koko oikeusvaltio-idea tavallaan häviää. Et mä oon vahva tämmöinen Ståhlbergilainen tässä, enkä Mannerheimilainen…”
(https://areena.yle.fi/podcastit/1-65436988)