Tasavallan presidentti Kyösti Kallion terveys ja suorituskyky romahtivat talvisodan päätyttyä. Ottaen huomioon silloiset presidentin laajat valtaoikeudet kyseessä oli maalle kohtalokas valtionpäämiehen sairaus minkä rinnalla Kekkosen virkakauden loppuaikojen kyvyttömyys oli vähäpätöinen pikkujuttu.
Jos Kallio olisi kesän ja syksyn 1940 aikana ollut voimissaan hän olisi talvisodan päätyttyä rauhansopimukseen perustuslain mukaisesti ottanut armeijan ylipäällikkyyden Mannerheimilta takaisin presidentille ja tähän liittyen lakkauttanut maan sotatilan. Kalliolla ei ollut enää voimia tähän, tosiasiallinen ulkopolitiikan määräysvalta luisui Mannerheimille joka valtansa perusteella saattoi sotilastietä tehdä avoimena valtakirjana toteutetun Saksan sotavoimien kauttakulkusopimuksen – Suomen sopimuksesta poiketen vastaavassa Ruotsin sopimuksessa oli tarkat yksityiskohtaiset ehdot joita valvottiin – yhteistoimin sairaan Kallion viransijaisena (mutta vain ajoittain) toimineen pääministeri Rytin kanssa.
Presidentti Kallio sivuutettiin kokonaan tästä kohtalokkaasta päätöksestä vaikka oli virassa oleva presidentti ja vain osan aikaa sairauden takia työkyvytön. Historiantutkimus on osoittanut että Kallio sai vasta jälkeen päin sivusta kuulla tästä päätöksestä ja järkyttyi tästä niin että sai uuden halvauskohtauksen. Sodan jälkeen kauttakulkusopimuksen, s.o. Saksaan liittoutumisen (kirjallisen liittosopimuksen korvasi niissä oloissa vielä tehokkaampi sotilastie), primus motor Mannerheim pesi tästä kätensä ja sälytti vastuun päätöksestä kokonaan Rytille.
🙂 Kyösti Kallio on ehkäpä minun suosikkipresidentti Suomesta.
Eräs kuunnelmasarja, josta myös olen pitänyt, on ”Pieleen mennyt historia” Jussi Nygrenin toimittamana. Jaan siitä jakson, joka mielestäni sopii tämän blogin aiheeseen:
”Historiaa ei ole olemassakaan. Ainakaan, jos kuvittelemme, että historia on totuus siitä, mitä menneisyydessä on tapahtunut. Historiankirjoitus on 1900-luvulle asti ollut vallanpitäjien käsissä ja sitä on käytetty oman aseman oikeuttamiseen. Varhaiset historiankirjat käsittelevätkin nimenomaan hallitsijoille tärkeimpiä asioita; sotia, rauhoja ja hallituskausia.
Historian tutkija Elise Garritzen, historianopettaja Lasse Hongisto ja toimittaja Jussi Nygren miettivät, kenellä on valta kirjoittaa historiaa ja mitä historia ylipäätään on.”
/ Historiankirjoitus on eliitin puuhaa – kenen historiaa me opettelemme?
(https://areena.yle.fi/podcastit/1-50865569)
Hyvä sarjavinkki tuo.
Mutta sinänsä tällainen historiallinen spekulaatio on a)kiehtovaa b)äärimmäisen epätarkkaa.
Olihan tuossa talvisodan jälkeen melkoisen monta muutakin vapaa vesillä vaihtoehtoja varten, vaan kävi miten kävi.
Patsas Leinolan metikössä eli aina on asialla se toinenkin puoli.
Tampere on aina ollut Marskin patsasta vastaan tiettyjen asioitten vuoksi sitä on aina vastustettu
Ja vaikka Sauli pyysikin jo pikkuhiljaa alkaan Suomessa uusi historian sivu ei taida vielä onnistua
Ja siitä voimme kiittää niitä jotka silloin tekivät mitä tekivät terv tepivaari