Tärkein ei maksa mitään, mutta on suurin satsaus tulevaisuuteen.

Nyt eletään mielenkiintoisia aikoja säätytalolla, jossa pohditaan hallitusohjelman kirjauksia siitä, että mihin suuntaan yhteiskuntaamme lähdetään muovaamaan seuraavan neljän vuoden aikana.

Kaikki asiat, olivatpa ne kuinka pieniä tai suuria, niin niistä tehdään, tai ainakin pitäisi tehdä vaikutusarviot koko kuvasta, ei yksilöiden kulloistenkin mieltymysten ja oikkujen mukaan, vaan yhteiskunnan kokonaisetu huomioiden ja niiden tulee katsoa pidemmälle tulevaisuuteen kuin neljän vuoden päähän.

Kaikkea päätöksentekoa ja momentteja ohjaa kuitenkin raha ja nyt sen puute, joka on pitkälti peritty nykyisen, vielä virkaatekevän toimitusministeriyden leväperäisyydestä.

Miljoonat ja miljardit yritetään sijoittaa parhaalla katsotulla tavalla ja nyt kun on päätetty myös velaksi eläminen lopettaa, niin siinä on yhtälö, joka sattuu jokaiseen kansalaiseen tavalla tai toisella, joihinkin enemmän ja joihinkin vähemmän, mutta sattuu kuitenkin, sillä jos tekemättä jätetään, niin sitten se vasta sattuukin.

Nyt hoetaan rahojen ja rahoitusten riittämättömyyttä joka hallinnonalan sektorilla ja yritetään asiat priorisoida tärkeys järjestykseen, tavoitteena taata tulevillekkin sukupolville elämän edellytykset.

Mutta vaikka kaikkea ohjaa raha, niin itse katsoisin erään asian, joka ei maksa yhteiskunnalle senttiäkään ja vaikka se nyt on vapaaehtoisella pohjalla, niin se pitää kirjata lakiin, muuten se ei toimi, sen ovat nyt kaikki nähneet nykykäytännöissä.

Nimittän kännykkä  kielto koulupäivän ajaksi. Nyt on viimeinen hetki tehdä se mikä olisi alun perinkin pitänyt olla, sillä jos halutaan koulutulosten ja koulurauhan toteutuvan ja oppimistulosten paranevan, niin ehdoton edellytys tälle on kännyköiden täyskielto, se on lasten ja nuorten parhaaksi ja mitä nopeammin se nyt toteutetaan jokaisessa oppilaitoksessa, ei vapaaehtois vaan lakiinkirjauksen muodossa, niin se on paras satsaus tulevaisuuteen tervepäisempien nuortemme muodossa.

Se on selvä että vastustu tulee olemaan voimallista lasten ja nuorten suunnalta ja vieroitusoireet ovat kovat, mutta ottakaa nyt päättäjät säätytalolla edes tässä asiassa selkäranka käyttöönne, sillä teillä on vastuu lapsiemme ja nuortemme henkisestä hyvinvoinnista ja jaksamisesta ja koska huoltajat eivät siinä kaikilta osin enään onnistu, niin nyt yhteiskunnan tulee olla se taho, joka sairaan mallin suuntaa terveemmälle pohjalle.

Katsokaa lastemme ja nuortemme pahoinvointia, joka on niin fyysistä kuin henkistäkin sorttia ja jos edes koulupäivän ajaksi saadaan heidät irtaannutettua näistä vempaimistaan, niin se on satsaus tulevaisuuten jos mikä ja se mahdollisuus jos nyt hukataan, niin mikään yhteiskunta ei niitä vaurioita korjaa enään siinä vaihessa, kun nuori on menetetty, aikuisten hukkattua vastuunsa rajojen asettajina.  Rajat on rakkautta, se on unohtunut ja lapset ja nuoret ovat ottaneet auktoriteetin aseman niin kodeissa kuin kouluissakin, kun se on heille luovutettu jopa lansäätäjän toimesta.

Tämän kun säätytalolla tekisivät, niin sotet ja muut ongelmat ovat pieniä siihen nähden, jos nuoremme eksyvät lansäätäjien löperyyden seurauksena ja kun ajatellaan, että säästää pitää, niin tämä kännykkäkielto on kuin rahaa laitettaisiin pankiin nuorten tulevaisuuden puolesta.