Perussuomalaiset aina lain ja oikeuden puolella.

Pitihän se saatana taas arvata, että entinen persun jäsen niiden ”kirjepommien” takaa paljastui lähettäjäksi muihin puoletoimistoihin.

Minä en ymmärrä, että miksi perussuomalaiset, tolkun ja maalaisjärjen omaava kansaliike ja demokratian esitaistelija vetää puoleensa sellaisia ihmisiä kuin hunaja mehiläisiä, jolle demokraattiset oikeudet eivät riitä, vaan he pyrkivät oman käden oikeudella oikeuttamaan toimintansa.

Mutta vaikeata on päästä kenenkään pään sisään kun he jäseneksi pyrkivät ja kuten puoluejohto jo tästä kyseisestä tapauksesta  kommentoikin, niin rikolliset ja rikolliseksi aikovilla ei ole tilaa perussuomalaisessa majatalossa.

Sananvapauden perustuslailista oikeutta on jotkut joutuneet perussuomalaisista puolustamaan raastupaa myöden ja itse luen heidät kyllä ennen kaikkea demokraattisten oikeuksien puolustajiksi, en rikollisiksi.

24 vastausta artikkeliin “Perussuomalaiset aina lain ja oikeuden puolella.”

    1. Jep, muissa puolueissa, eikä varsinkaan vasemmistopuolueissa, ei rikollisia olekaan ollut, eihän ole?

      1. Purra nähtävästi toimii myös väärin, kun tuomitsee toiminnan?

        Eiköhän joku vihervasemmistolainen Hamasin tukija kohta ilmoita että Purra ei oikeasti tuomitse toimintaa ja Purran kuvassa käyttämä vihreä paita on piilosymboli 😭

  1. Minun on taasen hieman vaikea ymmärtää miksi sillä, että kyseinen henkilö on entinen PerusSuomalaisen puolueen jäsen on asiassa jotain merkitystä?

    Siis entinen jäsen.

    Onko samainen henkilö kenties ollut joskus jonkun muun puolueen jäsen?

    Onko hän kenties ollut partiolainen tai ottanut osaa VPK toimintaan?

    Entä Mustanaamio kerho tai Aku Ankka klubi?

    Yksi mikä on varmaa on se, että mielenterveysongelmat ovat henkilölle aivan ilmeisiä, mutta mikä tahansa vaan saa klikkauksia niin sillä pitää mässäillä ja kun se osuu PerusSuomalaiseen puolueeseen vaikkakin entisenä jäsenenä niin X2 .

    1. Tekonsa aikaan oli vielä perusuomalainen ei suinkaan entinen jäsen terv tepivaari

    1. Hmm…miksi Vasemmistoliitto imee puoleensa oikeista pommeista iloitsevia Hamasin kannattajia joita selitellään yksittäistapauksina?

      1. Entä poliisimurhilla ilakoivia jalpallohuligaaneja, tai aseellisesta vastarinnasta somessa fantasioivia toimijoita?

        Eikä kyse ole entisistä jäsenistä vaan jäsenistä.

          1. Entisiä jäseniä…

            Entä SDP: n kissanpolttaja, insesti isä, terroristi Ali, äärimuslimi Al Tae jne.jne.

              1. Ai. kyllä noista kolme on tuomittu ja uusia epäilyjä satelee esim. Lindenin muodossa

              2. Kumma juttu, kun demut on aina veivattuja, ei tuomittuja, vaikka tuomio on tullut tai – pesty hohtavan puhtaaksi – demujen toimesta.

  2. ”Jihadismiin erikoistunut tutkija Juha Saarinen uudelleenjulkaisi 6.11. Husu Husseinin (Abdirahim Hussein) X-kirjoitusta käsitelleen julkaisun saatesanalla #antisemitismi. Husu kehuu X-kirjoituksessaan pahamaineista uusnatsijohtaja Lucas Cagea humaaniksi palestiinalaisten tukijaksi. Hän päättää kirjoituksensa versaaleilla sanaan HERO (sankari).” – Suomen Uutisten artikkelin ”Husu Hussein ylistää uusnatsijohtajaa Lucas Gagea sankariki” ingessi 8.11.2023.

    1. Husu on kerran pyytänyt joltain demarilta anteeksi ja se tekee hänestä hohtavan valkoisen pulmusen.

  3. Sehän on se persujen rikollinen Pirkanmaalta joten saattaa jopa olla persuja kannattava nimimerkki joka kirjoittelee tällekin palstalle, who knows ??

  4. Kaikkia voidaan sanoa rikolliseksi mutta perusuomalaisten pitää katsoa keitä jäseniksi ottaa

    Porukassa on liian kanssa uhkailuja ja täysien kaljapullon heittäjiä ne ei sovi kellekkään

  5. Kyllä Perussuomalaiset näyttää hurupäitä houkuttelevan, Arvi on oikeassa. Samoin Vasemmistoliitto ja Vihreät vetävät puoleensa toisenlaisia hurupäitä. Kun käytetään vähän särmikkäämpää kieltä niin hurupäät uskovat löytäneensä kaltaisiaan. Lopulta jutut menevät överiksi ja tulee ehkä potkut mutta sitä ennen nämä hurupäät onnistuvat hankkimaan puolueelleen negatiivista mainetta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *